observatorio

Tämä on maailman ensimmäinen korkean paikan observatorio – ja siellä voi käydä

Pe, 08/12/2016 - 10:57 Jari Mäkinen
Pic du Midin kupoleita

Pyreneiden huipulla, Ranskan eteläosassa lähellä Espanjan rajaa sijaitsee Pic du Midi. Se on eräs vuorijonon korkeimmista huipuista ja ensimmäinen, jolle aikanaan rakennettiin tähtitieteellinen observatorio. Nyt paikka elää uutta elämää turistikeskuksena, missä on edelleen tilaa myös tutkijoille.

”KesälläPyreneet eivät ole yhtä kuuluisat kuin Alpit ja suomalaiset eksyvät näille vuorille kovin harvoin, mutta se ei vähennä Pyreneiden kauneutta. Kun niitä lähestyy, ne nousevat jylhänä rintamana esiin horisontista ja muuttuvat lähemmäksi ajaessa yhä upeammiksi.

Ne ovat horisontista toiseen kurottava vuorenhuippujen ketju. Ja huipuista yksi on kuuluisin: Pic du Midi.

Tämä 2876 metrin korkeuteen nouseva huippu erottuu selvästi vuorijonon länsipuolella, Tarbesin kaupungin luota vuorille tullessa. Huippu ei ole selvästi korkein, mutta pienen pohdinnan jälkeen sen huomaa kyllä olevan viereisiä korkeamman. Lisäksi sen laella oleva möhkäle ja pitkä piikki tekevät siitä helposti erottuvan.

Möhkäle on tähtitieteellinen observatorio ja piikki on korkea TV- ja tietoliikennemasto.

310 vuotta historiaa

Pic du Midin tieteellinen tarina alkaa vuodesta 1706, jolloin François de Plantade, eräs ensimmäisistä tähtitieteilijöistä, kipusi sinne havaitsemaan täydellistä auringonpimennystä.

Paikka osoittautui mainioksi myös muihin tutkimuksiin, joten sinne noustiin tekemään tähtitieteellisten havaintojen lisäksi muun muassa ilmanpaineen mittauksia.

Varsinaista observatoriota huipulle alettiin rakentaa 1800-luvun lopussa: ensimmäinen havaintotasanne valmistui vuonna 1875 ja ensimmäiset pysyvät rakennukset vuonna 1882. Projektista vastasivat kenraali Charles du Bois de Nansouty ja insinööri Célestin-Xavier Vaussenat, joiden pienoispatsaat koristavat nykyisin vanhinta observatorion rakennusta (joka nyt on ravintolana).

Aluksi havaintolaitteet tuotiin paikalle kutakin havaintokertaa varten erikseen ja niitä käytettiin tasanteen päällä. Tähän tuli parannus vuonna 1907, jolloin Benjamin Baillaud asennutti vuorelle sen ensimmäisen kupolin ja sen sisälle teleskoopin. Kyseessä oli eräs aikansa suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista, 50-senttisellä linssillä varustetun kaukoputken.

Sen ensimmäinen kuuluisa havainto oli kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä putkella otettiin vuonna 1909 aikansa parhaat kuvat Mars-planeetasta ja "varmistettiin" Marsin kanavien olemassaolo. Ne tosin ymmärrettiin myöhemmin Marsin pinnan värivaihteluiksi, jotka – etenkin vilkkaan mielikuvituksen kanssa – näyttivät kanavilta.

1900-luvun alussa observatorio laajeni, sinne tuotiin lisää teleskooppeja, rakennettiin useampia kupoleita ja havaintotasanteita, sekä asuintiloja laajennettiin.

Sähkö observatorioon vedettiin vuonna 1949, tosin jo sitä ennen käytössä oli pieni generaattori.

Vanhojen kivirakennusten lisäksi observatorio sai 1960-luvun alussa uuden, vaalean "yhteiskäyttörakennuksen". Nimi tulee siitä, että tähtitieteilijöiden lisäksi sitä käyttivät säätieteilijät, televisioantennin hoitajat sekä lentosuunnistukseen käytettyjen radiolaitteiden operaattorit.

Observatorion kulta-aikaa oli 1960-luku, jolloin sinne tuotiin useita uusia kaukoputkia. Ensinnä sinne asennettiin tykkiä muistuttava aurinkoteleskooppi, joka on edelleen (tosin paljon paranneltuna) käytössä.

Sitten, vuonna 1963 NASA rahoitti Pic du Midille uuden, 106-senttisellä peilillä varustetun teleskoopin, jonka tärkein tehtävä aluksi oli kartoittaa Kuu Apollo-lentoja varten. Sittemmin sitä on käytetty parhaimpien maapallon pinnalta otettujen planeettakuvien ottamiseen.

Atlantilta tuleva tasainen ilmavirtaus ja observatorion korkea sijainti tekivät siitä 1960-luvun parhaan paikan etenkin valokuvien ottamiseen, ja yhä edelleenkin muutamana päivänä vuodessa paikka kykenee luonnonmenetelmin samaan kuvanlaatuun kuin adaptiivisella optiikalla varustetut nykyaikaiset huipputeleskoopit.

Pic du Midin suurin kupoli rakennettiin 1980-luvulla ja sen sisälle laitettiin kaksimetrinen peiliteleskooppi. Kupoli oli aikanaan eräs ensimmäisistä ilman turbulenssia vähentämään suunniteltu kupoli, sillä sen aukko on vain putken suun kohdalla oleva reikä.

Hyvästä konseptistaan huolimatta teleskooppi ei kuitenkaan enää pärjännyt uudemmille Chilen, Havaijin ja Kanarian saarten kaukoputkille, joten mielenkiinto jo ikääntynyttä Pyreneiden observatoriota kohtaan hiipui. Lopulta, vuonna 1994 tehtiin päätös observatorion lopettamisesta.

Midi-Pyrénéen aluehallinto asettui kuitenkin päätöstä vastaan ja käynnisti suuren hankkeen observatorion pelastamiseksi sekä muuttamiseksi turistinähtävyydeksi. Tämä onnistui, observatoriota kunnostettiin ja muutettiin vuosien 1996 ja 2000 välisenä aikana, ja sen jälkeen Pic du Midistä on tullut alueen eräs vetovoimaisimmista nähtävyyksistä.

Ja mikä parasta, siellä tehdään edelleen tutkimusta. Etenkin aurinkoteleskoopit ovat voimissaan, kuten myös harrastajien operoima 60-senttinen kaukoputki.

Tervetuloa Pic du Midille!

Legendaarinen observatorio on siis nyt avoinna turisteille, ja paikalle pääsee kätevästi köysiradalta La Mongien hiihtokeskuksesta. Ylös vaijerin varassa kiikkuessa voi katsella muun muassa alla kiemurtelevaa tietä ylös Tourmalet-huippua, joka on eräs Tour de Francen klassikkonousuista.

Itse asiassa Tourmalet'n luota vie Pic du Midin luokse myös tie, mutta tie on tarkoitettu vain huoltoajoon, ja sen päässä olevalta tasanteelta täytyy nousta kävellen vielä noin 600 metriä ylös observatoriolle. Tie ja loppuvousu ovat kuitenkin erittäin hyviä patikointiin.

Köysiratoja on itse asiassa kaksi: ensimmäinen on suurempi hiihtokauden aikaan väkeä lähimmälle huipulle kuljettava hissi, ja sen jälkeen täytyy ottaa toinen, hieman pienempi kondoli, joka kulkee huimasti korkealla ylös observatoriolle. Korkeanpaikankammoisten kannattaa pitää silmät kiinni – ja lohduttautua sillä, että tätä uutta hissiä aiemmin ylös mentiin 1960-luvulla rakennetulla puhelinkopin kokoisella hissillä.

Hissillä, jonka sisällä kirjoittaja jäi havaintomatkallaan 1990-luvun alussa jumiin radan korkeimmalle kohdalle. Siinä ennätti katsoa maisemia!

Saapuminen hissillä observatoriolle on todella upea, sillä linnamaisesti kivestä tehty rakennelma piirtyy kauniisti sinistä taivasta vasten. Talvella se on lumipeitteinen ja sen reunoilla on jättimäisiä jääpuikkoja.

Pic du Midillä

Paikalla voi kierrellä nyt varsin vapaasti ja ammoiselta havaintotasanteelta voi katsella eri puolille vuoristoon. Osa teleskoopeista on hyvällä säällä auki. Ravintolassa voi syödä ja juoda, ja museokaupassa voi ostella kaikkea sellaista tavaraa, mitä museokaupoista yleensä voi ostaa.

Ja museo-osa itse on varsin mainiosti tehty. Se erittelee paitsi tähtitiedettä ja avaruutta yleensä, niin myös mutkittelee observatorion sisällä kertoen sen historiasta. Sisäänkäynti museoon tapahtuu jännästi hissillä, joka on kuin aikakone avaruusmatkalle.

Kenties vaikuttavin museossa olevista oikeista, vanhoista havaintolaitteista on 1939 käyttöön otettu koronagrafi. Kyseessä on Bernard Lyot'n kehittämä kaukoputki, jonka avulla voitiin ensimmäisen kerran tutkia Auringon ympärillä olevaa kuumaa kaasukehää muulloinkin kuin vain täydellisten auringonpimennysten aikaan. 

Pic du Midillä voi myös yöpyä, ja jos siihen riittää suinkin aikaa, kannattaa niin tehdä: tähtitaivas on paikalta erinomainen. Tässä auttaa se, että koko lähiseutu on eräs maailman harvoista virallisesti määritellyistä pimeän taivaan reservaateista. Kaikkien lähikylien katulamput ja muu valaistus on suunniteltu siten, ettei taivaalle hohda yhtään ylimääräistä valoa.

Myös huonolla säällä Pic du Midi on erittäin vaikuttava! Tähtiä tai taivasta ei silloin juuri näy, mutta myrskyn kokeminen vuorenhuipulla (turvallisissa oloissa) auttaa kunnioittamaan luonnonvoimia – ja ennen kaikkea oikullista vuoristosäätä.

Lisätietoja museosta ja mahdollisuus yöpymisen varaamiseen on Pic du Midin nettisivuilla osoitteessa picdumidi.com. Nettisivusto on valitettavasti vain ranskaksi, mutta observatorion matkapuhelinapplikaatio (joka toimii myös museo-oppaana) on myös englanniksi ja tietoa paikasta on muillakin kielillä Pyreneiden turistioppaassa.

Paikka on avoinna ympäri vuoden. Vierailua paikalle suunnitellessa kattaa ottaa huomioon se, että kovalla tuulella köysiradat eivät toimi.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Aussiobservatorion nousu ja tuho

Ti, 01/26/2016 - 10:11 Jari Mäkinen
Yale Columbia Telescope


Lauantaina 18. tammikuuta 2003 suuri metsäpalo riehui Australian pääkaupungin Canberran luona. Polttavan kuuma sää ja voimakkaat tuulet puskivat tulimerta eteenpäin huimalla nopeudella vaatien neljän ihmisen hengen, tuhoten 400 asuntoa ja polttaen suuren osan Stromlo-vuoren observatoriosta.


Päivän kuva

Päivän kuva on tänään Mount Stromlolta, 770 metrin korkeuteen kohoavalta kukkulalta Canberran luota. Tässä on Yale Columbia -teleskoopin raunio – tämä vuonna 1923 rakennettu kaukoputki oli yksi useista Stromlon huipulla olevan observatorion tulipalossa tuhoutuneista havaintolaitteista. 

Vuonna 2003 riehunut palo on suurin ja tuhoisin Stromlon luona ollut metsäpalo, sillä edellinen, vuonna 1952 ollut palo, ei ollut lainkaan yhtä laaja ja nopeasti edennyt.

Stromlo-vuorella on tehty tähtitieteellisiä havaintoja vuodesta 1911 alkaen, kun Australiaan kotiutunut italialaistähtitieteilijä Pietro Baracchi pystytti sinne ensimmäisen observatoriorakennuksen, ns. Oddie-teleskoopin. Se oli ensimmäinen tuoreeseen Australian pääkaupunkiterritorioon (Capital Territory) rakennettu kansainliiton rakennus.

Canberrasta ja sitä ympäröivästä territoriosta tehtiin Australian pääkaupunki tuolloin, kun Sydneyn ja Melbournen pitkään jatkunut kiista laitettiin poikki tekemällä erillinen, uusi hallinnollinen keskus jotakuinkin niiden välille. Kukkulainen, korkealla sijaitseva alue oli myös erinomainen tähtitieteellisiin havaintoihin, joten Stromlon huipulle perustettiin vuonna 1924 myös "kunnollinen" observatorio, kun Brittiläisen kansainliiton aurinko-observatorio aloitti toimintansa siellä.

Toiseen maailmansotaan saakka Stromlossa tehtiin pääasiassa aurinkohavaintoja, mutta sen jälkeen etenkin 1950-luvulla paikasta alettiin kehittää laajempialaista tähtitieteellistä havaintokeskusta. Siitä kaavailtiin eteläisen pallonpuolen taivaan alla olevaa vastinetta suurille Yhdysvalloissa oleville observatorioille.

Osana tätä kehitystä paikalle tuotiin Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa 1920-luvulta alkaen ollut 66-senttisellä peilillä varustettu Yalen yliopiston kustantama Columbia -teleskooppi, joka aloitti toimintansa Stromlossa vuonna 1966. 2000-luvulle tullessa se oli edelleen toiminnassa. Teleskoopin tunnetuimmat havainnot tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin se tarkkaili Jupiteria ja Saturnusta samaan aikaan kuin NASAn Voyager-luotaimet lensivät niiden ohitse.

Suurin vuoden 2003 tulipalossa tuhoutunut teleskooppi oli kuitenkin 187 cm halkaisijaltaan olleella peilillä varustettu teleskooppi, joka oli spektroskooppisten havaintojen edelläkävijä koko maailmassa. Se oli täydessä toimintakunnossa tuhoutumisensa aikaan, ja etenkin sen menettäminen oli suuri isku Stromlon tutkimustoiminnalle.

Toinen olennainen havaintolaite oli 127-senttinen Melbourne-teleskooppi, joka tuotiin Canberraan vuonna 1945, kun Melbournen observatorio suljettiin. Sekin oli täydessä toimintakunnossa ja modernisoitu tulipalon aikaan.

Pohjoismaisittain kiinnostavin tuhoutunut observatoriorakennus oli Uppsalan yliopiston rahoittamaa ja käyttämää, vuonna 1955 rakennettua 66-senttistä laajakulmakaukoputkea varten tehty rakennus. Teleskoopilla on kiinnostava historia sillä, sen avulla otettiin lokakuussa 1957 ensimmäiset kuvat Sputnikista. Teleskooppi vietiin vuonna 1981 Siding Springsin obervatorioon ja se säästyi siten tuholta, mutta sen nimeä edelleen käyttänyt rakennus siis tuhoutui.

Lisäksi tuli tuhosi monia muita observatorioalueen rakennuksia, mutta onneksi päärakennuksen runko saatiin pelastettua ja rakennettua uudelleen.

Nyttemmin observatorion ympärillä on suoja-alue, eikä vastaavaa pitäisi päästä tapahtumaan uudelleen. Kuten monet muutkin kaupunkien luona olevat historialliset observatoriot, on Stromlo myös keskittynyt nyt tutkimukseen, opetukseen, laitteiden rakentamiseen sekä tähtitieteestä yleisölle kertomiseen ja varsinaiset havainnot tehdään muualla, paremmilla havaintopaikoilla. 

Lisää Stromlon observatoriosta voi lukea heidän nettisivultaan: msoheritagetrail.anu.edu.au

Alla on video tuhopäivän uutisista Australiassa.

Paavin kiiltävät kupolit, eli tarina Vatikaanin omituisesta observatoriosta

La, 11/21/2015 - 17:27 Jari Mäkinen
Castel Gandolfo

Muistatteko kun Paavi Benediktus XVI päätti kautensa kesken ja lensi helikopterilla Vatikaanista kesäpalatsilleen? TV-kuvissa kopteri laskeutui Castel Gandoflon puutarhaan kuvankauniila paikalla Alban vuoristossa noin 30 kilometriä Rooman kaakkoispuolella.

Tarkkasilmäiset saattoivat huomata kesäpalatsissa jotain varsin erityistä: kirkonkupolin lisäksi sen katolla on tähtitornien kupoleita. Sellaisia samanlaisia kuin Ursan tähtitornissa Kaivopuistossa, mutta hieman suurempia.

Kupolit näkyvät erinomaisesti mm. tässä Paavin eropäivästä kertovassa videossa kohdasta 1:02:22 alkaen.

Nuo kupolit ovat jotakuinkin samalta ajalta kuin Ursan tähtitornikin, sillä Castel Gandolfon jakavat Paavin ja hänen avustajiensa kanssa tähtitieteilijät. Vatikaanin observatorio, eli Specola Vaticana, on käyttänyt pitkään puolta palatsista pari vuotta sitten olleeseen remonttiin saakka ja Paavilla on ollut toinen (kauniimpi, järvelle osoittava) puoli. Nyt koko palatsi on paavillisessa käytössä.

Olen päässyt käymään paikalla pari kertaa, ja palatsi sekä sen ympäristö ovat kerrassaan upeita – tosin täysin kelvottomia nykyaikaisen tähtitieteen tekemiseen.

Siksipä Vatikaanin observatorion tärkein osa sijaitsee nykyisellään Yhdysvalloissa, Arizonassa Staffordin luona olevalla Mount Grahamin vuorella. Siellä on huippunykyaikainen teleskooppi, ja sen lisäksi Vatikaanin tähtitieteilijät, virallisesti jesuiitat, ovat tieteellisestikin mitattuna hyvin korkeasti arvostettuja.

Paavin tähtitieteilijät

Tähtitiede ei ole eräs ensimmäisistä asioista mitä Katolista kirkkoa ajatellessa tulee mieleen. 

Kenties ainoa tieteellinen asia, mitä tulee nopeasti ajatelleeksi on se, miten kirkon inkvisitiotuomioistuin ja Paavi Urbanus VIII nöyryyttivät 1600-luvun alussa tähtitieteilijä Galileo Galileita, joka oli uudella kaukoputkellaan mennyt näkemään taivaankappaleita tarkemmin kuin kukaan aikaisemmin ja joka oli tullut siihen tulokseen, että Maa kiertää Aurinkoa. Yllä olevassa kuvassa on Joseph-Nicolas Robert-Fleuryn maalaus 1800-luvun puolivälistä Galileosta inkvisition edessä.

Kirkon mielestä kaikki muu kuin se, että maapallo on kaiken keskus, oli harhaoppia. Vasta Paavi Johannes Paavali II pyysi vuonna 1992 anteeksi Galileon painostamista.

Galileon tapauksesta huolimatta Vatikaani on itse paitsi tukenut tähtitiedettä, niin myös tehnyt havaintoja omasta observatoriostaan Galileon ajoista alkaen - ja jo hieman aikaisemminkin.

Syy oli hyvin yksinkertainen: kalenteri. Kirkon piti tietää miten kirkkovuosi kulkee, se täytyi pitää tahdissa Auringon nousu- ja laskuaikojen kanssa, ja lisäksi Kuun vaiheista ja muista taivaanilmiöistä tarvittiin tarkkaa tietoa. Pelkästään pääsiäisen ajankohdan laskeminen vaatii tähtitiedettä ja matematiikkaa.

Tämän tähtitieteellisen toiminnan ensimmäinen huipentuma oli Paavi Gregorius XIII:n esittelemä gregoriaaninen kalenteri, jonka olivat laskeneet Collegio Romanoon Roomassa sijoitetut Paavin tähtitieteilijät.

Collegio Romanossa oli myös tähtitorni, joka tosin ajan tyyliin oli “pelkkä” torni, mistä pystyttiin näkemään esteettä joka puolelle ja mistä saatettiin määrittää tähtien sijainteja erityisin astemitoin. Kun ensimmäiset kaukoputket tulivat, pystyttiin niitäkin käyttämään hyvin avoimesta tornista.

1700-luvulla kirkko tuki voimakkaasti tähtitieteellistä tutkimusta ja vuosina 1799-1787 Vatikaaniin tehtiin myös silloin nykaikainen tähtitorni. Se nimettiin Specola Vaticanaksi, Vatikaanin tähtitorniksi ja sen johtoon nimettiin Filippo Luigi Gilii.

Pietarinkirkon kupoli haittasi kuitenkin yhä tarkemmiksi käyneitä havaintoja niin paljon, että 1800-luvun alussa observatorio siirrettiin “kauas maaseudulle” Campo Marzioon. Vuonna 1870, kun Italia yhdistyi ja Roomakin tuli osaksi uutta Italian valtiota, observatorio jäi tuoreen Italian haltuun ja kansallistettiin.

Observatoriota johtanut isä Angelo Secchi sai jatkaa työtään kuolemaansa saakka, siis vuoteen 1878, minkä jälkeen tähtitieteen historia osana Vatikaanin toimintaa päättyi.

Alla on isä Secchin tekemä piirros observatoriosta vuonna 1852.

Isä Secchin tekemä piirros observatoriosta vuonna 1852

Jatkuvaa pakenemista valolta

Vuonna 1891 Paavi Leo XIII päätti perustaa observatorion uudelleen. Specola Vaticana sijoitettiin Vatikaanin muurien sisälle, mutta kasvavan ja modernistumisen myötä yhä valoisammaksi muuttuneen Rooman paineessa tähtitieteellisten havaintojen tekeminen kävi koko ajan vaikeammaksi, joten lopulta 1930-luvulla observatoriolle alettiin etsiä jälleen uutta paikkaa.

Kupoli Paavin kesäpalatsissaVuonna 1929 paaviksi tullut Pius XI suhtautui erityisen myönteisesti tieteelliseen tutkimukseen, ja oli hyvin innostunut myös tähtitieteestä. Hän otti viimein huomioon observatoriosta tulevat pyynnöt paremmasta sijoituspaikasta ja päätti - ei sen vähempää - kutsua tähtitieteilijät paavilliseen kesäpalatsiin. 

Puolet sen päärakennuksesta otetiin observatorion käyttöön ja sen katolle sekä puutarhaan rakennettiin nykyaikaiset tähtitornit ajanmukaisine teleskooppeineen. Valitettavasti jo tuolloin oli selvää, että Rooman liepeilläkään olosuhteet eivät ole otolliset kaukaa, joten vain 30 vuoden jälkeen varsinainen havaintotoiminta Castel Gandolfossa päättyi. 

Specolan tieteellinen kärki siityi Atlantin taa Tucsoniin Arizonan yliopiston kanssa perustettuun yhteiseen tutkimusryhmään, joka sai nimen Vatican Observatory Research Group.

Vatikaanin varoin Stewardin observatorioon Tusconin luokse tehtiin uusi tähtitorni. Vuonna 1993 sitä seurasi uusi teleskooppi, kauemmaksi kaupunkien valoista Graham-vuorelle sijoitettu 1,8-metrisellä peilillä varustettu uudenlaista tekniikkaa testannut VATT, eli Vatican Advanced Technology Telescope (kuva alla). 

Vuoteen 2008 saakka tähtitieteilijät olivat kuitenkin olennainen osa Castel Gandolfoa, sillä Vatikaanin observatorion toimistot ja “päämaja” sijaitsivat siellä. Vierailevat tutkijat - joista valtaosa oli kaikkea muuta kuin uskonnollisia ihmisiä - sijoitettiin asumaan kauniisiin, komeisiin huoneisiin palatsissa.

Satunnaiset toimittajavieraat, kuten minut, otettiin vastaan suurilla puuovilla ja avustajat kuljettivat munkkiluostarimaisia käytäviä pitkin hipsutellen kohti tutkijakammioita.

Osa tutkijoista oli pukeutunut kirkollisesti, mutta suurin osa oli samanlaisissa virttyneissä kuteissa missä tutkijat tapaavat usein olla. Kulissit vain olivat paavillisen upeat. 

Luonnollisestikaan satoja vuosia vanha palatsi ei ollut paras mahdollinen paikka nykyaikaiselle tähtitieteelle, joten vuonna 2008 tähtitieteilijät saivat itselleen paremmat tilat puolentoista kilometrin päästä toisesta Vatikaanille kuuluvasta linnasta. 

Onneksi kuitenkin osa tähtitorneista on säilytetty myös Castel Gandoflossa. Kenties emerituspaavi käy katselemassa joskus tähtiä niissä olevilla kaukoputkilla.

Lue lisää: kiinnostava historiikki Vatikaanin observatoriosta (italiaksi).

Juttu on julkaistu myös Villa Lanten ystävät ry:n blogeissa.

Korjaus maanantaina 23.11. aamulla: Castel Gandolfon nimi korjattu väärästä "Grandolfosta" oikeasti.