Marsilaisen tulvatasangon topografiaa

Ti, 10/20/2015 - 13:42 By Markus Hotakainen
Tulvatasanko

Päivän kuva

Euroopan avaruusjärjestön Mars Express -luotain on kiertänyt naapuriplaneettaamme joulusta 2003 lähtien ja lähettää edelleen huipputarkkoja kuvia sen pinnanmuodoista.

Tiedetuubin päivän kuva on otettu viime heinäkuussa. Siinä näkyy osa 3,5 miljardia vuotta sitten syntyneistä Mangala Valles -jokilaaksoista, jotka sijaitsevat Tharsiksen ylängön kupeessa. Lähistöllä on suuria tulivuoria, muiden muassa Olympus Mons, ja alueen pinnanmuodot ovatkin seurausta vulkaanisesta toiminnasta.

Tuliperäinen aktiivisuus on sulattanut pinnan alla piileksinyttä jäätä ja saanut aikaan äkillisiä ja hyvin voimakkaita tulvia. Alueella on monin paikoin laajoja syvänteitä, jotka ovat syntyneet, kun maanalaisten jäätiköiden kannattelema maaperä on romahtanut.

Tulvavedet ovat syöksyneet kohti pohjoisessa sijaitsevaa Amazonis Planitia -tasankoa (pohjoinen on kuvassa oikealla). Mennessään vesimassat ovat kovertaneet mutkittelevia jokiuomia, joiden keskelle on jäänyt virtaviivaisia "saaria".

Keskellä kuvaa näkyvä "negatiivinen kraatteri" on syntynyt, kun kosmisen törmäyksen räjäyttämään syvänteeseen on veden mukana kulkeutunut maa-ainesta, joka on muodostanut paksuja sedimenttejä. Sittemmin eroosio on kuluttanut kraatterin reunamat, mutta sisäosat ovat jääneet jäljelle ja muodostaneet koholla olevan pyöreän ylängön.

Värit kuvaavat alueen korkeuseroja: siniset ja violetit kohdat ovat kaikkein syvimpiä, ruskeat ja valkoiset korkeimpia. Monin paikoin on vähintään satojen metrien korkuisia jyrkänteitä.

Kuva: ESA/DLR/FU Berlin