valokuvaus

Hämmästyttävä tuotejulkistus diginörttien taivaassa: perinteinen filmi tulee takaisin

Ke, 01/11/2017 - 00:24 Toimitus

Tiedetuubin lukijoiden joukossa on monia valokuvausta harrastavia, ja myös koko joukko konkareita, jotka muistavat analogisen filmin. Ja etenkin Kodakin Ektachromen. Nyt se tulee takaisin.

Kodak oli aikanaan eräs valokuvausfilmien suurvalmistajista, ja sen logo koristi lähestulkoon kaikkia turistimyymälöitä ympäri maailman.

Digikameroiden myötä kuitenkin perinteisten filmikameroiden käyttö väheni siinä määrin nopeasti, että filmien myynti romahti ja niistä tuli harvinaisuuksia. Itse asiassa Kodak lopetti kokonaan diafilmien tekemisen vuonna 2012 ja on valmistanut sen jälkeen vain vähäisiä määriä värinegatiivifilmejä.

Perinteisellä filmillä on kuitenkin edelleen ystävänsä ja sillä on myös paljon etuja edistyneisiinkin digikameroihin verrattuna. Värit ovat filmissä edelleen omaa laatuaan, minkä lisäksi paraskaan sähkökamera ei pysty resoluutiollaan filmin raekokoon.

Kun mukaan laskee vielä retrovillityksen, on filmin kysyntä lisääntynyt, ja siksi Kodak on päättänyt aloittaa uudelleen klassikon, Ektachrome E100:n valmistuksen. Julkistus tehtiin viime viikolla CES 2017 -kulutuselektroniikkamessuilla Las Vegasissa.

Saataville se tosin tulee vasta loppuvuodesta.

Filmi soveltuu parhaiten päivänvalossa kuvaamiseen, ja kuten aikanaan, sille luvataan tarkka värivaste, hyvä kontrasti ja pieni raekoko. Diafilmi, tai tarkemmin värikääntöfilmi,  on helppo skannata, ja luonnollisesti diaprojektorilla heijastetut filmikuvat ovat paljon parempia irti kuin videotykillä heijastetut digikuvat.

Kodak lupaa filmiään 35-millisenä 36 kuvan rullana, ja sitä aiotaan valmistaa myös viime vuonna esiteltyä Super 8 -formaatin elokuvakameraa varten.

Kuva: flickr / Judit Klein

Taivaallista taidetta unkarilaisen tähtikuvaajan tyyliin

Ti, 09/06/2016 - 11:15 Jarmo Korteniemi

Erikoisia projektioita harrastava yö- ja tähtikuvaaja näpsäisi kolmen päivän aikana huikaisevan otoksen.

Taidokas kuvaaminen vaatii suunnittelua ja testausta. Otsikkokuvan tapauksessa tuota vaihetta kesti kaksi vuotta. Totuuden hetki koitti viimein elokuun 2016 viime päivinä.

Keskellä näkyvä pieni planeetta antaa osviittaa tähtiharrastajan vuorokaudesta. Päiväpuolella näkyy vain telttoja muutoin autiolla pellolla, mutta yöllä käy kova vilske.

Kuvan otti unkarilainen György Soponyai. Pimeäkuvaukseen ja yllättäviin projektioihin erikoistuneella miehellä on tilillään muitakin henkeäsalpaavia otoksia, alla esimerkkejä:

Otsikkokuvassa ei ole kyse kotibileistä Pikku Prinssin asteroidilla (vai oliko se planeetta), vaan pohjoisunkarilaisesta tähtikuvaustapahtumasta Budapestin lähellä. Projektio saa peltomaiseman näyttämään pallolta.

Otoksen yläosassa näkyvät päivän tapahtumat, alla öiset. Pellon valoshow tulee kuvaajien punaisista lampuista - sellaiset kun eivät haittaa pimeänäkökykyä. Tähtien pyörivästä kehästä poikkeava kaari on taivaan kirkkain keinotekoinen kohde, Kansainvälinen avaruusasema.

Kuinka kuva otettiin?

Soponyai kuvasi ihan ensimmäiseksi tähdet, muttei ollut tulokseen tyytyväinen. Aamun sarastaessa hän alkoi kuvata Auringon kulkua taivaalla 20 minuutin välein, läpi koko päivän. Niistäkin otoksista osa epäonnistui.

Seuraavana yönä tähtikuvauksen uusinta onneksi onnistui nappiin, ja toisen aamun aikana mies sai loput Aurinkokuvatkin hoidettua. Koko kuvaussessio kesti yhteensä 33 tuntia.

Tämän jälkeen kuvat liitettiin toisiinsa, projisoitiin ja muokattiin yhdeksi suureksi kollaasiksi.

Tähtikuvaus ei ole hätäisen ihmisen hommaa. Ainakaan tällaisten kuvien ottaminen.

Otsikkokuva on vain osa täysikokoisesta versiosta. Ja kannattaa Soponyain Flickr-tiliä ihastella ihan muutenkin!

 

Kun tornado imaisi sateenkaaren...

To, 06/30/2016 - 10:20 Jari Mäkinen
Sateenkaarikuva, joka on huijausta

Tänään päivän kuva ei tulekaan tiedekeskuksesta, vaan internetin sopukoista. Netissä pyörii tällainen komea Yhdysvalloissa otetuksi väitetty kuva, jonka kerrotaan esittävän tornadoa, joka on niin voimakas, että se imee sateenkaaren myös sisäänsä. Yllätys: kuva on huijausta.

Päivän kuvaSateenkaari ei ole mikään fyysinen kappale, jonka pyörremyrsky voisi imaista sisäänsä. Vaikka tornado imisi pisaroita lähellään olevasta sadekuurosta, missä sateenkaari näkyy, eivät nuo pisarat käyttäydy tornadon sisällä eri tavalla kuin siellä mahdollisesti ja todennäköisesti olevat vesipisarat. 

Sateenkaari on optinen ilmiö, joka riippuu sadepisaroiden, Auringon ja katsojan sijainneista ja suunnista. Tyypillisesti kaari syntyy silloin, kun katsojan selän takana paistaa Aurinko (tai kuu) ja sadepilvi on jotakuinkin etupuolella – eli juuri kuvan esittämässä tilanteessa. Sillloin sateenkaaren keskipiste on täsmälleen vastakkaisella puolella horisonttia kuin Aurinko ja kaaren säde on 42°.

Lisäksi otollisissa olosuhteissa taivaalla voi näkyä sivu- ja interferenssisateenkaaria, mutta kuvassa olevaa pientä paikallista sateenkaarta pyörteen keskellä ei voi millään syntyä. 

Kuva on jälleen erinomainen esimerkki siitä, että "liian" komeat luontokuvat ovat yleensä kuvakäsitelyllä tehtyjä. 

Unenomainen näky: tulivuori purkautuu ja sen päällä on ufopilvi

To, 05/19/2016 - 09:33 Jari Mäkinen

Sisiliassa, Italiassa, sijaitseva tulivuori Etna on käytännöllisesti katsoen koko ajan aktiivinen tulivuori, mutta aina silloin tällöin se muuttuu aktiivisesti hyvin aktiiviseksi.

Kuten nyt: huhtikuusta alkaen se on syössyt kaasua, tulta ja tulikiveä taivaalle, mutta onneksi tähän saakka lähinnä vain kauniita näkymiä tuottaen. Päivän kuvassa tulivuoren lisäksi sen päällä on komea mantelipilvimuodostelma.

Päivän kuvaEtna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori, 3 350 metriä, ja se on eräs maailman aktiivisimmista tulivuorista – se on purkautumistilassa lähes koko ajan.

Se on niin sanottu kerrostulivuori, eli se on kasvanut (ja kasvaa koko ajan) sitä mukaa, kun sen huipulta valuu hidasliikkeistä laavaa ulos ja se jähmettyy. Tuloksena on jyrkkärinteinen tulivuori, joka koostuu vuorottelevista laava- ja tuhkakerroksista, joiden keskellä on kapeita laavan täyttämiä purkausaukkoja.

Etnan tiedetään purkautuneen kunnolla yli 60 kertaa sitten vuoden 475 eea, mistä on peräisin ensimmäinen kirjallinen dokumentti sen purkautumisesta. Suuria aktiivisuushuippuja on ollut vuosina 1669, 1928, 1949, 1971, 1979, 1991, 2000 ja viimeksi 2001–2002.

Tällä kertaa aktiivisuus ei ole vielä edellisten tasolla, mutta jälleen huomattavasti yli normaalin. Sen huipulla olevista neljästä kraatterista kolme on ollut aktiivisia viime päivinä. Niistä on syöksynyt ylös kaasuja ja laavaa, joka valuu alaspäin alueelle, jolle on aiemminkin valunut paljon laavaa. Toistaiseksi siis tästäkään purkauksesta ei ole aiheutunut harmia kuin lentoliikenteelle, joka joutuu välttämään tuhkapilviä.

Aikanaan Etna tunnettiin nimellä Aetna, joka on todennäköisesti peräisin kreikan palamista ilmaisevasta sanasta aitho. Nimi onkin looginen, koska vuori näyttää olevan koko ajan kuin tulessa.

Etnan tuliperäinen toiminta alkoi noin puoli miljoonaa vuotta sitten Sisilian silloisen rantaviivan tuntumassa sattuneilla vedenalaisilla purkauksilla.

300 000 vuotta sitten vulkaanisuus alkoi ilmetä nykyisestä vuorenhuipusta lounaaseen, kunnes se 170 000 vuotta sitten alkoi siirtyä kohti Etnan nykyistä keskusta. Tämän ajan purkaukset rakensivat tulivuoren ensimmäisen vulkaanisen kerroksen, muodostaen kerrostulivuoren vuorotellen räjähdysmäisiä ja virtaavia purkauksia.

Vuoren kasvu keskeytyi välillä valtavien purkausten seurauksena kun tulivuoren huippu romahti muodostaen kalderan.

Vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä noin 8000 vuotta sitten tapahtunut romahdus synnytti valtavan tsunamin Välimerellä, joka tuntui kaikkialla etenkin itäisellä Välimerellä. 

Tällaisia tsunameita on ollut muitakin Välimerellä historian kuluessa ja niistä tunnetuin on Santorinin valtava räjähdys vuonna 1610 eea. Atlantis-tarinat, siis kertomukset yllättäen mereen valuneesta kaupungista ovatkin todennäköisesti peräisin tällaisista tsunameista. Etnan romahduksen aikaan esimerkiksi nykyisen Israelin alueella ollut Atlit Yam "vajosi" mereen.

Etnan purkausten purkausten tuhkaa on löydetty jopa Roomasta, 800 kilometrin päästä purkauspaikalta.

On täysin mahdollista, että Etna purkautuisi myös hyvin voimakkaasti edelleen. Siksi sitä tutkitaan tarkasti ja se on eräs maailman parhaiten tunnettuja tulivuoria. 

Vuoren viimeaikaisia temppuja voi seurata lähes reaaliajassa mm. mainiolla Volcano discovery -sivustolla.

Alla vielä Etna kuvattuna avaruusasemalta vuonna 2002.

Kuvat: Etna365 (otsikkokuva), NASA (alempi)

Upeita leijakuvia San Franciscon maanjäristyksestä (110 vuotta sitten)

Ma, 04/18/2016 - 10:32 Jari Mäkinen
San Francisco maanjäristyksen jälkeen leijan kuvaamana

Viime päivinä maa on järissyt niin Japanissa kuin Ecuadorissakin, mutta tasan 110 vuotta sitten tapahtui eräs historian tunnetuimmista maanjäristyksistä: San Franciscon suuri järistys, joka oli aikanaan maailman kalleimmaksi tullut luonnononnettomuus. Se oli myös ensimmäinen luonnonmullistus, mistä saatiin tuoreita kuvia ilmasta ja näiden avulla pystyttiin pelastustoimia suunnittelemaan paremmin.

Päivän kuvaHuhtikuun 18. päivänä 1906 Kaliforniassa tapahtui voimakas maanjäristys. San Andreaksen kuuluisan vaarallinen siirros liikahti ja vavisutti San Franciscon kaupungin ympäristöä kahdeksan momenttimagnitudin voimalla. Talot sortuivat, kaasuputket rikkoutuivat ja kukkulaisen kaupungin keskusta peittyi savuun, kun tulipalot raivosivat raunioilla.

Pelastustyöntekijöillä oli vaikeuksia paitsi työn määrän kanssa, niin myös siksi, että kenelläkään ei ollut kokonaiskuvaa tuhosta.

Joku keksi, että olisi kätevää päästä katsomaan kaupunkia ylhäältä – ja onneksi apu oli lähellä. Yhdysvaltain laivaston kuvaaja George Lawrence oli leijoineen paikalla! 

Lawrence oli kehittänyt panoraamakameran, joka voitiin hilata taivaalle halutulle korkeudelle suuren leijan avulla. Hän oli miltei kuollut ilmapallo-onnettomuudessa ilmakuvia ottaessaan, ja kuultuaan Euroopassa tehdyistä leijakameroista, hän innostui asiasta ja kehitti tekniikkaa eteenpäin.

Pian Lawrence pystyi ottamaan kuvia korkealta kauko-ohjatusti, jolloin luonnollisesti sotilaat kiinnostuivat asiasta. Leijakamera saatiin taivaalle vihollista vakoilemaan, jolloin se oli paljon ilmapalloa huomaamattomampi, mutta myös turvallisempi, kun ketään ei tarvinnut laittaa kyytiin.

Lawrencen San Franciscosta ottamista, suurista negatiiveista tehdyistä tarkoista kuvista oli muutakin kuin käytännön hyötyä. Niistä tehtiin myöhemmin suuria taulumaisia vedoksia, joilla näytettiin millainen kuuluisan kaupungin lähes yhtä kuuluisan järistyksen tuhot olivat.

Kuvia myös myytiin postikortteina, sillä tuolloin 1900-luvun alussa oli kuvien saaminen postissa suuri elämys. Ja kuvia lähetettiinkin paljon – kuvapostikortit olivat uusia, ihmeellisiä ja nykyaikaisia, ja niiden tekemisestä sekä lähettämisestä tuli varsinainen muoti. 

Juuri tässä mielessä kiinnostava on myös Julius Neubronnerin vuonna 1903 kehittämä pienikokoinen automaattikamera. Hänen kameransa voitiin asentaa kyyhkysen kannettavaksi ja lennon aikana kameran aikalaukaisin nappasi kuvan kerran 30 sekunnissa linnun lentoreitin alla olevasta maastosta. Kuvia käytettiin nytkin ennen kaikkea sotilastiedustelussa, mutta näin otettiin myös suuri määrä maisemakuvia, joista painettiin postikortteja. Neubronner teki hyvän tilin postikorteillaan.

Suuriresoluutioinen, zoomattava versio otsikkokuvana olevasta Lawrencen "San Francisco in ruins" -kuvasta on Yhdysvaltain geologisen laitoksen sivuilla.

Lisätietoa Lawrencen kuvausleijoista on täällä.

Hyvää syntymäpäivää, 69-vuotias zoom-objektiivi!

La, 04/16/2016 - 11:41 Jari Mäkinen

Ensimmäinen kunnollinen zoom-objektiivi otettiin käyttöön tänään vuonna 1947 New Yorkissa, National Broadcasting Companyn TV-studioilla.

Päivän kuvaErilaisten kokeiluiden jälkeen kotikutoinen Zoomar-linssi asennettiin tuolloin Dumont -TV-kameraan, joskin tässä kuvassa uusi zoom-linssi on kiinnitettynä 1950-luvun TV-kameraan.

Aikaisemmin kameroissa oli pyörivään kiekkoon asennettuna eri objektiiveja, joita vaihdettiin käsin tai sähkömoottorilla. Yleensä vaihtaminen tapahtui studiotyöskentelyssä silloin kun jokin toinen kamera kuvasi lähetettävää kuvaa, mutta toisinaan kuvassa "muljahti", kun objektiivi kääntyi ensin pois kuvasta ja toinen pyörähti sen paikalle.

Etenkin urheiluohjelmissa zoom osoittautui erittäin käyttökelpoiseksi, koska lähettävää kameraa ei aina pystynyt vaihtamaan kesken ohjelman ja usein urheilijan seuraaminen zoomin avulla oli näyttävää ja kätevää.

Zoomarin keksi Frank Gerard Back, newyorkilainen tohtori, joka patentoi keksintönsä marraskuussa 1948 (siis zoomin oltua jo jonkin aikaa käytössä) nimikkeellä "vaihtuvafokaalinen linssi kameraa varten." 

Televisiokameroiden jälkeen zoom otettiin käyttöön elokuvakameroissa. Valokuvauskameroiden puolella ensimmäistä zoomia saatiin odottaa vuoteen 1959 saakka, jolloin varsin massiivinen Voigtländer-Zoomar julkistettiin. Sen polttoväliä saattoi muuttaa välillä 36 – 82 mm.

Kuva: Chalk Hill Media's Virtual Museum

Päivitys: Ensimmäiset zoom-linssit tulivat jo 1900-luvun alussa!

Jutun jälkeen Jarkko Silén huomautti Tiedetuubin Facebook-sivulla aiheellisesti, että zoomeja toki oli aikaisemmin, kuten alla oleva It-elokuvan alku vuodelta 1927 osoittaa.

Ajatus vaihtuvafokaalisesta linssistä on peräisin jo 1800-luvun alusa, mutta ensimmäisen toimivan linssin, joka pysyi zoomattaessakin jotakuinkin tarkennettuna, patentoi Clile Allen vuonna 1902. Ensimmäinen sarjatuotantoon tullut elokuvakamerakäyttöön tarkoitettu zoom oli Bell ja Howall Cooken "Varo" (40 – 120 mm) vuonna 1932.

Beckin linssi oli kuitenkin mullistava siksi, että se oli ensimmäinen kätevä ja käytännöllinen zoom-objektiivi – ja koska sitä hehkutettiin runsaasti televisiossa, etenkin pesäpallo-otteluiden yhteydessä, nousi se myös suuren yleisön tietoisuuteen.

Mullistava kuva Auringosta

La, 04/02/2016 - 15:03 Jari Mäkinen
Fizeaun kuva Auringosta

Aurinkoa tarkkailevat kaukoputket ja satelliitit tuottavat nykyisin upeita kuvia, ja jopa ihan tavallisilla harrastajalaitteilla voi tutkia omaa lähitähteämme erinomaisesti. Ensimmäiset havainnot Auringosta kaukoputken läpi teki Galileo Galilei, mutta kuka ottikaan ensimmäisen valokuvan Auringosta ja milloin? Hippolyte Fizeau tänään 171 vuotta sitten.

Päivän kuvaValokuvauksen historia alkaa vuodesta 1826 tai 1827, jolloin ranskalainen Nicéphore Niépce otti ensimmäisen yksinkertaisen valokuvan ikkunastaan avautuvasta näkymästä Bourgognessa. Hän käytti tinalevyn päälle laitettua bitumia, joka kovettui paikoista, joihin valo osui.

Niépce kehitti tekniikkaansa paremmaksi ja hänen jälkeensä Louis Dahuerre jatkoi työtä, ja julkisti elokuussa 1839 paljon käyttökelpoisemman ja laadukkaamman valokuvausmenetemän, dagerrotypian.

Siinä kuva muodostuu huolellisesti kiillotetulle hopeapinnoitteiselle kuparilevylle, jonka pinnalle tallentunut kuva saadaan näkyviin elohopeahöyryillä, ja se kiinnitetään suolaliuoksella. Dagerrotypiat ovat positiiveja, joissa valoisat kuvat näkyivät mustina ja tummat alueet vaaleita. Koska menetelmässä ei syntynyt negatiivia, piti kuvia ihailla omituisina aina siihen saakka, kun keksittiin tapa ottaa käänteisiä vedoksia, joissa vaalea on vaaleaa ja musta mustaa.

Menetelmä oli käytössä 1800-luvun puoliväliin saakka, joten kun ranskalaisfyysikot Fizeau ja Léon Foucault pohtivat kaukoputken läpi näkyvän Auringon kuvaamista, ei heillä juurikaan ollut vaihtoehtoja. Fizeau oli erikoistunut valoon ja valokuvaukseen, heiluristaan kuuluisa Foucault puolestaan oli luonnontieteiden monitoimimies; Fizeau muun muassa mittasi ensimmäisenä valon nopeuden ja sai sille arvon 313 300 km/s, mikä on prosentin tarkkuudella oikein.

Mutta takaisin Aurinkoon: kaksikko laittoi 2. huhtikuuta 1845 halkaisijaltaan 12 cm olleen valokuvauslevyn kaukoputken päähän ja valotti levyä 1/60 sekunnin ajan. Tuloksena oli kuva, joka on tänään päivän kuvana. Se on tunnistettavasti Aurinko: vaalea kiekko, jonka reunat ovat tummentuneet siksi, että Aurinko ei ole levy, vaan pallo. Auringossa on myös muutamia auringonpilkkuryhmiä, joissa näkyy hyvin pilkkujen olemus. Siis se, että pilkuissa on keskellä oleva tumma alue, umbra, eli varjo, ja sirä ympäröivä harmaa alue, penumbra, eli puolivarjo.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen tähtitieteellinen, toisesta taivaankappaleesta kaukoputken läpi otettu kuva. Sen otti amerikkalainen John WIlliam Draper maaliskuussa 1840. Hänen kuvassaan oli kuu – ja siihen voidaan palata tarkemmin joku toinen kerta.

Nämä ovat maailman valokuvatuimmat paikat

La, 11/28/2015 - 11:05 Jari Mäkinen
Maailman valokuvatuimmat paikat

Päivän kuvaPäivän kuvana on pitkästä aikaa jälleen kartta: nyt maailmankartalle on merkitty planeettamme valokuvatuimmat paikat.

Ikään kuin lämpökarttana tehdyssä kuvassa tummat alueet ovat paikkoja, mistä kuvia ei juuri ole, kun taas punainen ja erityisesti keltainen näyttävät paikat, mistä on ladattu paljon kuvia panoramio-sivustolle. Kartta on siis siinä mielessä puutteellinen, että se sisältää lähdemateriaalinaan kuvia vain yhdestä kuvasivustosta ja samalla rajaa kuvauksen vain nettiin ladattuihin kuviin, tosin pelkkien kuvien lisäksi mukaan on otettu paikkoihin liittyvät katunäkymät sekä wikipedian, wikivoyagen, foursquaren ja google plus -palvelun artikkelit paikoista.

Paikkoja valittaessa niiden nimet on valittu sen mukaan mitä nimeä k.o. paikasta ovat wikipedian ja foursquaren käyttäjät käyttäneet yleisimmin. Paikkoja kartassa on kaikkiaan 15 000 ympäri maailman ja esim. suurkaupungeista tiedot muutaman neliökilometrin alueelta on laskettu yhteen ja summattu yhdeksi pisteeksi.

Koko zoomattava ja hakutoiminnoilla varustettu kartta on osoitteessa www.sightsmap.com.

Uudessa kamerassa on 16 linssiä ja pieni vallankumous

Ti, 10/13/2015 - 08:17 Jari Mäkinen
Light L16

Kuten älypuhelimissa olevat kamerat ovat jo osoittaneet, on valokuvan ottaminen nykyisin aivan yhtä paljon kameratekniikkaa kuin kuvan käsittelyä: huonostakin kuvasta saadaan kohtuullinen sopivasti sitä käsittelemällä ja hyvästä kuvasta saadaan laskennallisesti vielä parempi.

Valokuvaus on siis jo nyt pitkälti matematiikkaa; optiikan sekä kuvakennon lisäksi tärkeää on se, miten kamera pystyy käsittelemään ottamaansa kuvaa. Eli millainen prosessori ja ohjelmat laitteessa on.

Uusi kameravalmistaja Light vie kuvaamista vielä enemmän laskennallisen valokuvauksen puolelle, sillä yhtiön ensimmäinen kamera, mustanpuhuva Light L16, ottaa kuvan kaikkiaan 16 pienellä kameralla ja prosessoi niistä yhden 52-megaisen kuvan.

Eikä kuva ole vain kuva, vaan se on enemmän: se on tietopaketti, mistä voi muokata erilaisia versioita kuvasta jälkikäsittelyllä. 

Prosessi muistuttaa hieman Lytro-kameralla kuvaamista, sillä kuvan tarkennusta voi muutta jälkikäteen, mutta lisäksi Light-kameran kuvan valotusta, eri kuvan osien valaistusta ja melkein kaikkea kuvassa voi säätää jälkikäteen. Ja mikä on olennainen eroavaisuus Lytroon verrattuna, kuvat ovat suuria ja tarkkoja – niitä voi zoomata lähes rajattomasti.

Light L16 -kamera on litteä, vähän paksun matkapuhelimen kokoinen ja näköinen laite, jonka etupuolella on 16 pientä linssiä. Ne näyttää olevan aseteltu siihen sattumanvaraisesti (eivät ole) ja osa linsseistä on pienempiä (6 kpl). 

Jokaisen alapuolella on 45° kulmassa oleva peili, joka kääntää valon kameran rungon suuntaisesti aseteltuihin pieniin kamerayksiköihin, joiden sisällä ovat linssit ja kuvakenno. Jos kamerayksiköt olisivat suoraan aukkojen takana, olisi kamerasta tullut yli senttiä paksumpi ja sen sisälle olisi jäänyt tyhjää tilaa turhan päiten.

Peili luonnollisesti vähentää valovoimaa vähän, mutta se ei ole olennaista, koska kuvakennot ovat hyviä ja kameroiden aukot ovat joka tapauksessa pieniä.

Aukot on sijoiteltu etupuolelle tarkoituksella vähän kuin sikin sokin, jotta kuva voidaan ottaa hieman eri paikoista, ja kameroita on erilaisia, jotta kuvatkin ovat hieman erilaisia. Paikkoja valittaessa Lightin insinöörit ovat toki laskeneet siten, että alapuolella olevat kamerayksiköt mahtuvat sopivasti limittäin ja lomittain.

Linssisysteemi

Kun kameralla ottaa kuvan, ottaa tilanteesta riippuen noin 10 kameroista samaan aikaan kuvan hieman eri tavalla. Näistä kamera prosessoi sitten yhden supertarkan ja suuren kuvan, jonka ominaisuuksia voi muutella joko saman tien kameran takana olevan näytön avulla tai myöhemmin tietokoneella.

Tässä on olennainen ero Nokian ammoiseen superkamerakännykkään Lumia 1020:een, missä oli “vain” yksi linssi ja kenno. Laitehan tuotti suuria, 41-megaisia kuvia, joita saattoi suurentaa varsin vapaasti

Nyt L16:n valmistajan mukaan kuvien kuvan laatu on sama tai parempi kuin tavallisella järjestelmäkameralla peruslinssejä käytettäessä – mutta ilman suuria objektiiveja tai tarvetta vaihtaa niitä.

Vain klik, ja kamera ottaa kuvan. Ja tarkkuus on teoreettisesti sama kuin linssillä, jonka halkaisija on sama kuin nyt pikkulinssien suurin välimatka toisistaan, eli kuutisen senttimetriä.

Kuvan lisäksi kameralla voi tallentaa 4K-tasoista videota, mutta todennäköisesti silloin se ei käytä kaikkia kameroitaan ja kuvan prosessointimahdollisuuksia.

Jännittävintä Light-kamerassa on kuitenkin se, että se ei ole enää konsepti, vaan kamera on pian oikeasti ostettavissa. Hintalapussa lukee 1699 dollaria, eli noin 1500 euroa, ja toimitusten sanotaan alkavan ensi kesänä.

Alla on Light-yhtiön esittelyvideo kamerastaan. Otamme tyypit laitteesta heti kun se on mahdollista – etenkin olisi jännä nähdä miten L16 pärjää pimeässä ja kylmässä.