Oikutellut aurinkopurjesatelliitti syöksyi Maahan

To, 06/18/2015 - 17:59 By Jari Mäkinen

Kaksi kertaa pahaenteisesti hiljentynyt, mutta kosmisen kuoleman kourista taas henkiin herännyt pieni, kokeellinen aurinkopurjesatelliitti on nyt lopullisesti sammunut. Se putosi suunnitellusti Maan ilmakehään jo viime sunnuntaina illalla noin kello 20:23 Suomen aikaa. 

Putoaminen tapahtui Atlantin valtameren päällä Etelä-Amerikan ja Afrikan välissä. Aivan tarkkaa aikaa ja paikkaa ei tiedetä, koska tätä pientä satelliittia ei ole seurattu yhtä hyvin kuin suurempia satelliitteja. Tapauksesta tiedotettiin toissapäivänä.

Amerikkalaisen avaruusharrastajien järjestön Planetary Societyn rakentama satelliitti laukaistiin avaruuteen yhdessä Yhdysvaltain kokeellisen minisukkulan kanssa 20. toukokuuta ja se onnistui onnenkantamoisten jälkeen avaamaan ohuesta muovikalvosta tehdyn aurinkopurjeensa kesäkuun 7. päivänä. Näin ollen lennon kesto oli 25 vuorokautta, mikä oli varsin tarkasti ennakkoon arvioitu aika; matalalla kiertoradalla olevat kappaleet putoavat nopeasti alas ilmakehän yläosien ohuen kaasun hidastamina, ellei niitä pidetä rakettimoottorin avulla radallaan.

Lennon tärkein tehtävä oli juuri purjeen avaaminen, sillä samanlaista periaatetta käytetään toisessa, suuremmassa satelliitissa, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen ensi vuonna. Sen tehtävänä on varsinaisesti käyttää purjetta aurinkotuulen avulla liikkumiseen.

Pieni satelliitti osoitti temperamenttiaan myös aurinkopurjeen avaamisen jälkeen. Sen jälkeen, kun satelliitin yhdellä puolella olevilla kameroilla oli saatu kuvia avoimesta purjeesta, ei toiselta puolelta enää kuvia saatu lainkaan, koska LightSail lopetti reagoimasta lennonjohdon käskyihin. Sen radiolähetin alkoi lähettää tietoa sisältämätöntä omituista, jatkuvaa signaalia, ja sitä huutaen satelliitti syöksyi Maan ilmakehään sekä tuhoutui siinä ilman kitkakuumennuksessa.

Näin pienestä ja kevyestä satelliitista ei jäänyt jäljelle muuta kuin kuumuudessa syntynyttä palokaasua.

Hiiohoi! Aurinkopurje on tosiaan auki!

Ke, 06/10/2015 - 06:44 By Jari Mäkinen

Olemme seuranneet tiiviisti amerikkalaisen Planetary Societyn pientä LightSail-satelliittia ja sen jännittävää tehtävää. Aikomuksena on testata avaruudessa aurinkopurjeen ideaa, ja tähän mennessä pikkusatelliitin elämä avaruudessa on ollut melkoista vuoristorataa: se on sammunut ja herännyt kuolleista jo kaksi kertaa, kunnes lopulta 6. kesäkuuta se komennettiin avaamaan ohuesta mylar-kelmusta tehdyn purjeensa. Kerroimme tästä tuolloin päivitetyssä artikkelissa.

Nyt satelliitista on saatu myös kuva, joka osoittaa aurinkopurjeen todella avautuneen. Kuva on hieman vääristynyt kameran laajakulmalinssin vuoksi, mutta purje on oikeasti edelleen hieman rypyssä. Nyt LightSail-tiimi yrittää kiristää purjettaan lisäämällä jännitystä purjeen avanneissa puomeissa. 

Sen jälkeen satelliitin rataa ja toimintaa seurataan, mutta tämä oli jo tämän satelliitin varsinainen tehtävä ja se lopulta onnistui siinä. Seuraavaksi Planetary Society aikoo lähettää toisen, samanlaista purjeperiaatetta käyttävän satelliitin korkeammalle kiertoradalle, missä se pystyy käyttämään Auringosta tulevaa valoa "oikeasti" antamaan itselleen potkua samaan tapaan kuin purje vie purjevenettä eteenpäin tällä Maan pinnalla. Tai siis veden pinnalla.

Aurinkopurjesatelliitti on taas vaiti - akkuvikaa epäillään

La, 06/06/2015 - 02:29 By Jari Mäkinen

Amerikkalaisen Planetary Societyn kokeellinen LightSail -satelliitti on taas hiipunut. Sen oletettiin jo sammuneen kerran aikaisemmin ohjelmistovian vuoksi, mutta se virkosikin jälleen toimintaan yllättäen todennäköisesti kosmisen säteen resetoitua satelliitin ohjaustietokoneen.

Nyt satelliitti on uudelleen hiljentynyt, eikä lennonjohto ole kuullut siitä mitään sitten keskiviikkoillan (viimeinen yhteys oli Suomen aikaa klo 23:40).

Otsikkokuvassa on satelliitti kuvattuna ennen laukaisua, ja sen avaruudessa levälleen avautuneet aurinkopaneelit näkyvät hyvin sen ulkosivuilla.

Lennon päällikön David Spencerin mukaan satelliitti on kärsinyt koko ajan lievästä virranpuutteesta, sillä akut eivät ole lataantuneet kunnolla, eivätkä ne pystyneet syöttämään tarpeeksi virtaa satelliitin alijärjestelmille. 

On mahdollista, että pikkusatelliitin akut ovat menneet varotilaan, missä kaikki toiminnat keskeytyvät, jotta akut voisivat varautua riittävästi. Tarkoituksena on näin suojata satelliitin elektroniikkaa.

Ongelmat alkoivat aurinkopaneelien avaamisen jälkeen, jolloin akut alkoivat tyhjetä, eivätkä aurinkopaneelit pystyneet lataamaan niitä suunnitellulla tavalla. 

Satelliitille lähetettiin sokkona käskyjä aktivoida radiolaitteisto matalasta virrasta huolimatta, jotta lennonjohto olisi saanut tietää onko se enää toimintakykyinen, mutta LightSail ei vastannut. Sen jälkeen lennonjohdossa päätettiin odottaa toistaiseksi, sillä periaatteessa tilanne voisi parantua kun aurinkopaneelit lataavat vähitellen akkuja. Jos lataus tapahtuu suunniteltua heikommin, siihen kuluu vain enemmän aikaa, mutta lopulta akuissa olisi riittävästi virtaa toimintaan.

Silloin myös aurinkopurje voitaisiin avata, mutta siitä päätetään vasta kun (tai jos) satelliitti herää uudelleen henkiin.