ilmastonmuutos

Hyvin huolestuttavaa: Kymmenen alhaisinta Arktisen merijään laajuutta mitattu viimeisten 10 vuoden aikana

Ma, 10/10/2016 - 17:22 Toimitus

Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,7 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen viidenneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut, monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.

Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2 – 7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä. Kymmenen viimeistä vuotta ovat olleet myös kymmenen vähäjäisintä vuotta.

Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä. 

"Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan", toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.

"Muutos on yli 13 % vuosikymmenessä"

Vasemmalla: Merijään keskimääräinen laajuus Pohjoisella Jäämerellä syyskuussa.
​Oikealla: Merijään syyskuun laajuuden jakaumat vuosina 1979 – 1988 ja  2007 - 2016.

Merijään määrä oli poikkeuksellisen alhainen myös keväällä ja talvella

Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.

Voimakkaimmillaan pienentyminen näkyy syyskuussa, jolloin jään vuotuinen peittävyys on pienimmillään.

Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa.

"Vuosi 2016 on ollut jäätutkijoiden kannalta mielenkiintoinen, sillä myös talvella ja keväällä merijään laajuus oli ennätyksellisen pieni", Jari Haapala kertoo.

"Myös havainnot jään paksuudesta kertoivat, että merijään määrä Arktikassa oli poikkeuksellisen alhainen tänä vuonna. Kesäkausi oli alueella kuitenkin keskimääräistä kylmempi ja se ansiosta jääkenttä ei sulanut niin voimakkaasti kuin ennakoitiin

Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,14 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 10. päivä. Se on kaikkien aikojen toiseksi alhaisin luku.

Syyskuun loppupuoliskolla muodostui merkittävästi lisää uutta jäätä, jolloin syykuun keskimääräiseksi jään laajuudeksi tuli lopulta 4,7 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on vuosien 2012 ja 2007 jälkeen viidenneksi pienin arvo.

Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: fickr / Mariuz Kluzniak

Hiilidioksidia niin että huimaa – 400 ppm:n raja rikki kenties lopullisesti

To, 09/29/2016 - 11:30 Jari Mäkinen

Normaalisti näihin aikoihin maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on pienimmillään, mutta tässä syyskuussa määrä ei laskenut alle 400 ppm:n maagisen rajan. Olemme nyt kenties pysyvästi tuon rajapyykin ikävämmällä puolella.

Suurin osa maapallon mantereista on pohjoisella pallonpuolella, joten pohjoisen kesän loppu on maapallon kannalta raikasta aikaa: kasvit ovat tuottaneet silloin paljon happea ja kuluttaneet ilmassa olevaa hiilidioksidia. Kun syys saa ja kasvien lehden putoavat, alkaa hiilidioksidin määrä ilmakehässä jälleen kasvaa.

Tämä sykli on havaittavissa selvästi myös hiilidioksidimittauksissa. Eräs tunnetuimmista mittauspaikoista on Havaijilla oleva Mauna Loan havaintoasema, ja sen mittaukset ovat tänä vuonna olleet poikkeuksellisia. Hiilidioksidin määrä ei ole pudonnut tässä syyskuussa kertaakaan alle 400 miljoonasosan, eli ppm:n. 

Mittauksista vastaavan Scrippsin merentutkimusinstituutin tutkija Ralph Keeling kirjoittaa blogissaan, että matalin mitattu arvo nyt syyskuussa on ollut 401 ppm ja että todennäköisesti maailma elää tästä eteenpäin koko ajan yli 400 ppm:n hiilidioksiditason kanssa – ainakin hyvin pitkä aikaa.

Symbolinen 400 ppm:n raja meni ensimmäisen kerran rikki keväällä 2013, ja sen jälkeen hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jatkanut kasvuaan siten, että nyt siis ollaan nähtävästi kokonaan tuon rajan yläpuolella.

Vaikka raja onkin symbolinen, eivät hiilidioksidin määrän vaikutukset ole sellaisia. Jos 450 ppm:n raja menee vielä rikki, niin maapallon keskilämpötilan nousu ei pysy laskelmien mukaan kahdessa asteessa. Ellei mitään mullistavaa tapahdu, niin 450 ppm:n raja saavutetaan vuonna 2040.

Luvut eivät ole nousussa suinkaan vain Havaijilla, vaan myös mm. Etelänavalla tehdyissä mittauksissa rikottiin 400 ppm:n raja viime kesänä. Etelämantereella ei ole juurikaan hiilidioksidin lähteitä, joten se mittaa varsin hyvin yleisesti ilmakehän pitoisuutta. Etelämantereelta on saatu tehtyä myös tarkkoja mittauksia historiasta, ja edellisen kerran siellä oli hiilidioksidia ilmakehässä näin paljon neljä miljoonaa vuotta sitten.

Tilanne huononee tästä eteenpäin joka tapauksessa, sillä vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttö loppuisi tänään, hiilidioksidin määrä karvaisi joka tapauksessa jonkin aikaa.

Helsingin yliopisto pyytää ilmiantamaan kierot lierot

Ke, 09/28/2016 - 11:16 Toimitus

Kyseessä on Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen Matoseurantaprojekti, jonka tarkoituksena on tutkia kastematojen levinneisyyttä Suomessa ja ilmastonmuutoksen vaikutusta niiden esiintymiseen.

Missä madot viihtyvät? Miten kasvihuoneilmiö on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan matojen levinneisyyteen ja käyttäytymiseen? Juuri tämän kaltaisia kysymyksiä Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen matoseurantatiimi ratkoo.

Avukseen he ovat valjastaneet noin satakunta koulua ympäri Suomen, aina Kittilästä ja Muoniosta saakka. Koululaiset ovat tarttuneet innokkaasti lapioihin ja kännyköihin. Positiivista palautetta on sadellut biotieteiden laitokselle ylen määrin. Luonnollisesti myös muut voivat osallistua matoseurantaan!

Terveisiä maan alta!

Aina ei tule ajatelleeksi, että kastemadoillakin on tärkeä roolinsa planeettamme ekosysteemeissä ja ravinteiden kiertokulussa. Pienimmät jäävät usein huomiotta. Kastematojen toiminta kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti kasvien kasvuun, veden valuntaan ja maaperään sitoutuneen hiilen määrään.

Jääkausi kouraisi madot maaperästämme noin 12 000 vuotta sitten, mutta pikkuhiljaa ne ovat valloittaneet koko Suomen. Vai ovatko? Ihmisen toiminta on edesauttanut matojen leviämistä mutta myös vaikuttanut negatiivisesti kastematojen elinympäristöön.

Alla olevalla videolla seurataan näytteenottoa Viikin kampuksen mailla Mar CabezanJustus Mutasen ja Aku Korhosen kanssa. Laboratorion saloihin videolla opastaa Abhilash Nair.

Huolestuneille matojen ystäville vielä kerrottakoon, ettei yhtäkään matoa vahingoiteta, vaan ne päästetään näytteenoton jälkeen takaisin luontoon.

Osallistu seurantaan täällä: matoseuranta.it.helsinki.fi

Tuoreet kuvat kertovat: koillisväylää pitkin voi taas purjehtia

Su, 08/28/2016 - 19:46 Toimitus

Vaikka tässä ei ole enää mitään yllättävää, ovat uusimmat pohjoisten merialueiden jääpeittoa näyttävät kuvat värisyttäviä; ne ovat samaan aikaan ikävää, mutta samalla lupaavaa katsottavaa.

Pohjoisnavan ympäristön merijään laajuutta ja paksuutta tarkkaillaan nyt jatkuvasti satelliiteilla, mutta tietoja jään laajuudesta on toki kauempaakin historiasta. Nämä tilastot kertovat karua kieltä siitä, että viime aikoina merijää peittää kesällä yhä pienemmän alueen merestä ja jääpeitteen paksuus on ohentunut olennaisesti.

Tuoreiden tietojen mukaan meri pohjoisessa on tällä hetkellä niin avointa, että Pohjanmereltä voisi vaikka soutaa Tyynelle valtamerelle Siperian rannikkoa seuraten. Meri on siellä niin jäätöntä, että matkanteko onnistuisi tavallisellakin laivalla – kaikkein suorinta reittiä pitkin mentäessä jäätä tulee sen verran eteen, että jonkinlainen jäävahvistus olisi hyvä olla olemassa.

Minimilaajuutensa jääpeite saavuttanee vasta syyskuussa, ja voi olla, että vuoden 2012 ennätystä ei tulla rikkomaan. Tanskan ilmatieteen laitoksen mukaan tällä hetkellä jääpeitteen laajuus ei ole vielä yhtä pieni kuin neljä vuotta sitten tähän aikaan. Samoin jään massa sekä paksuus ovat vielä hitusen suurempia kuin vuonna 2012.

Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätilannetta tarkkaileva laitos on samaa mieltä
tanskalaisten kanssa: vuosi 2012 pitää edelleen ennätystä hallussaan.

Jään vähyys on suora merkki ilmaston lämpenemisestä, eikä sille voi siksi hurrata. Etenkin kun jääpeiton vähentyessä sen väheneminen kiihtyy, koska Auringon valoa tehokkaasti heijastavaa jäätä ja lunta on vähemmän. 

Laivayhtiöt ovat uutisesta luonnollisesti tyytyväisiä, koska kustannukset ja matka-aika Aasian ja Euroopan sekä Yhdysvaltain itäpuolen välillä putoaisivat olennaisesti, jos reittiä voisi alkaa käyttää kaupallisesti. Reitti lyhentää Aasian ja Euroopan välistä matkaa 5 000 – 8 000 kilometriä.

Vuonna 2012 Koillisväylän kautta kulki 33 alusta.

Erityisesti Kiina on erittäin kiinnostunut Koillisväylän hyödyntämisestä. Maan hallitus julkaisi keväällä paksun opaskirjan kiinalaisille laivanvarustajille reitin käytöstä tulevaisuudessa ja kiinalaisalus pitää tällä haavaa hallussaan nopeusennätystä Koillisväylän purjehtimisessa: viime vuoden syyskuussa trimaraani Qingdao China seilasi 13 vuorokaudessa Murmanskista Beringin salmelle.

Myös turistiristeilyitä järjestävät yhtiöt ovat innoissaan, sillä monet nykyajan tutkimusmatkaajat haluavat kokea myyttisen koillisväylän – mutta mukavasti risteilyaluksen palveluita nauttien.

Etelämanner hajoamassa ja sulamassa

Ma, 08/22/2016 - 23:22 Jari Mäkinen

Etelämantereelta kuuluu huolestuttavia uutisia: jo aiemmin suuria palasia menettänyt Larsenin jäähylly on halkeamassa jälleen kerran ja Antarktiksen jääpinnalla on havaittu suuria, sulaneita alueita.

Tuoreessa Geophysical Research Letters -julkaisussa on brittitutkijoiden artikkeli, missä  he kertovat löytäneensä lähes 8000 tuoretta järveä Etelämantereelta.

Nämä vastikään sulaneet jäätikköalueet löytyivät laajassa katselmuksessa, missä tutkijat kävivät läpi tuhansia vuosien 2000 ja 2013 välisenä aikana otettuja satelliittikuvia ja suuren määrän säähavaintoja Etelämantereen itäosassa sijaitsevasta Langhovden jäähyllystä.

Jäähylly on meren päällä, kiinteästi kosketuksessa mantereella olevaan jäähän oleva paksu jäälautta. Tämä on saanut nimensä jäälautan vieressä, mantereella olevasta Langhovdevuoristosta.

Itse jäähylly on varsin suuri, kooltaan yli 50 000 neliökilometriä, eli vastaa kooltaan Tampereen eteläpuolella olevaa Suomea. Se sijaitsee Kuningatar Madin maalla, siis samoilla seuduilla Etelämannerta kuin suomalainen tutkimusasema Aboakin, mutta maan aivan toisella puolella. Kartalla se on jotakuinkin Etelä-Afrikan kohdalla.

Yleensä tätä aluetta Antarktikasta on pidetty paikkana, minne ilmaston lämpeneminen ei ole juuri vaikuttanut. Nyt näyttää siltä, vaikutuksia silti on. 

Tutkijaryhmän jäsen, Durhamin yliopiston jäätikkötutkija Stewart Jamieson kertoi The Washington Post -lehden artikkelissaettä "lämpötilan muutokset eivät ole olleet suuria, sillä siellä on hyvin, hyvin kylmää, ja olemmekin havainneet sulavesijärviä jäätikön pinnalla vasta aivan viime aikoina."

Järvet ovat hyvin lyhytikäisiä, sillä ne joko jäätyvät umpeen nopeasti, lirisevät pian jään läpi alaspäin tai virtaavat pinnalla laajemmalle alueelle – lopulta myös mereen. Grönlannissa on havaittu, että veden virtaaminen alas tai pinnalla saa aikaan jäätikön rakenteen heikkenemistä ja kiihdyttävät sen sulamista.

Makean sulaveden virtaaminen suolaiseen meriveteen puolestaan saa aikaan myös Grönlannissa tuttuja ilmiöitä, joissa vesi pysyy lämpimämpänä ja saa osaltaan aikaan jäätikön hajoamista.

Tutkijoiden mukaan 13-vuotisen tutkimusjakson aikana lämpimintä oli eteläisen pallonpuolen kesäaikaan vuodenvaihteessa 2012-2013, jolloin alueella mitattiin yli nollan olevia lämpötiloja peräti 37 päivänä. Tammikuun keskilämpötila oli 0,8 °C. 

Kesäkauden aikana Langhovdessa oli 36 % enemmän sulamisjärviä ja vettä jäätikön pinnalla kuin koskaan aikaisemmin.

Tutkimusryhmä jatkaa edelleen tilanteen seuraamista, ja onkin kiinnostavaa kuulla miltä tämä vuosi näyttää sulamisen kannalta; tähän mennessä vuosi 2016 on rikkonut monia lämpötilaennätyksiä...

Kuva vasemmalla näyttää, kuinka Larsenin jäähylly on pienentynyt vuosien varrella. Jäähyllyyn kuuluu ylin Larsen A, keskimmäinen Larsen B ja alhalla oleva Larsen C, mistä oikeanpuoleinen kuva on tulee. Siinä näkyy selvästi jäähyllyssä oleva halkeama.

Larsen hajoaa...

Tänään maanantaina kerrottiin myös uutisia Etelämantereen kaikkein pohjoisimman suuren jäähyllyn, Larsen C:n pinnalta löydetystä halkeamasta.

Tämä enää hieman Skotlantia pienempi alue on siis jälleen kerran hajoamassa: edellisen kerran iso kappale Larsenia, Larsen B, irtaantui vuonna 2002, ja sitä ennen Larsen A lipui irralleen vuonna 1995. Jäätikkö on ollut olemassa todennäköisesti 12 000 vuoden ajan, ja on nyt hajoamassa nopeasti ilmastonmuutoksen vuoksi.

Jos ja kun halkeama etenee, se irrottaa lopulta noin 350 metriä paksusta jäähyllystä noin 6000 neliökilometriä kooltaan olevan jäälautan irralleen mereen.

Satelliittikuvien mukaan halkeama jäässä kasvoi noin 30 km vuosien 2011 ja 2015 välissä, ja se on koko ajan myös leventynyt.

Nyt Etelämantereen talven aikaan tahti näyttää vielä kiihtyneen, sillä tuoreimpien (viime maaliskuun jälkeen otettujen) kuvien mukaan halkeamaan on tullut muutamassa kuukaudessa 22 kilometriä lisää pituutta ja 350 metriä leveyttä.  Sen kokonaispituus on siis nyt noin 130 km.

Sitä, milloin valtava jäälautta irtaantuu, on vaikea ennustaa. Tuskin ihan huomenna, mutta pian kuitenkin.

*
Langhovden jäähyllyn sulavesijuttu perustuu ScienceAlertin artikkeliin ja Larsen-juttu Twitteristä saatuihin tietoihin.

Kuumat ajat noin niinkuin globaalisti

Ke, 06/29/2016 - 12:32 Jari Mäkinen
NOAA:n kuukausiraportti toukokuulta

Ennätyskuuma vuosi 2016 jatkuu lämpimänä, sillä toukokuun maailmanlaajuinen lämpötilapoikkeama oli jälleen runsaasti koholla tavanomaisesta. Osasyynä tähän on käynnissä oleva El Niño -ilmiö Tyynellä valtamerellä, mutta sen piikkiin ei kaikkea kummallista säätä voi laittaa.

Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti luettelee tyhjentävästi kuinka kummallinen toukokuu oli eri puolilla maapalloa. 

Pohjolassa tilanne oli hyvin kahtiajakoinen, sillä Skandinaviassa oli 2-4 °C tavanomaista lämpimämpää, mutta samalla Suomessa sekä eteläisessä Ruotsissa oli kovasti kesäistä. Uusia kuukauden keskilämpötilaennätyksiä mitattiin muun muassa Etelä-Ruotsin Skoonessa ja Pohjois-Norjan Finnmarkissa, kun samaan aikaan osassa Pohjois-Norjaa jopa yli 5 °C normaalia kylmempää.

Arktisella alueella ei ole vastaavaa kuuta nähty koskaan mittaushistorian aikana, sillä esimerkiksi Huippuvuorilla keskilämpötila oli jopa +1,4 °C normaalia korkeampi ja ylitti pitkän ajan keskiarvon lähes 6 asteella. Entinen ennätys vuodelta 2006 ylittyi 0,5 asteella. Poikkeuksellisen lämmin alue ulottui Huippuvuorilta Novaja Zemljalle sekä Kanadan ja Alaskan rannikoille. Grönlannin lounaisosissa lämpötila kohosi 14. päivänä koko arktisen alueen ennätykseen 21,6 asteeseen

Keski-Eurooppa puolestaan oli kolea ja kostea. Monissa paikoin Ranskaa ja Itävaltaa sekä osassa Saksaa satoi hyvin runsaasti, ja sateet jatkuivat osin kesäkuun puolelle aiheuttaen mittavia tulvia. Suurin yhden vuorokauden sademäärä 124 mm mitattiin 29. päivänä Saksassa.

Amerikan pohjoisosassa oli kuumaa, etenkin Alaskassa, missä toukokuu oli paikoin ennätyslämmin. Teksasissa esiintyi kuukauden lopulla ennätyksellisiä sateita Houstonin luoteispuolella. Suurin 24 tunnin sademäärä oli 444 mm, josta satoi 198 mm yhden tunnin aikana.

Kanadan eteläosissa koettiin kuukauden alussa poikkeuksellinen helleaalto lämpötilan kohotessa yleisesti 30 asteen yläpuolelle. Winnipegissä ylin lämpötila oli 35,2 °C. Kuumuus ja kuivuus aiheuttivat laajoja metsäpaloja, ja lähes 100 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan palojen tieltä.

Samoin Aasian puolella hikoiltiin. Intiaa koetteli ennätyksellinen kuumuus kuukauden puolivälin jälkeen ja maan uusi lämpöennätys 51,0 °C mitattiin 19. päivänä Rajasthanin osavaltiossa. Viereisessä Pakistanissa oli vieläkin lämpimämpää, koska lämpötila kohosi tuolloin 52,2 asteeseen.

Vaikka eteläisellä pallonpuolella on nyt talvi, oli mm. Australiassa syksy toukokuussa vielä paikoitellen hyvin kesäinen. Lämpötilat olivat yli 30 °C:n ja kuukausi oli tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimintä oli vuonna 1958. Korkein lämpötila 40,3 °C ja korkein minimilämpötila 29,6 °C mitattiin kuukauden alkupäivinä.

Antarktiksella lämpötila kohosi toukokuun 26. päivänä uuteen toukokuun lämpöennätykseen 17,2 asteeseen.

Tekstin pohjana on Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti. Kuva: NOOA

Ilmastospiraalista päivitetty versio

Ke, 06/01/2016 - 15:08 Jarmo Korteniemi
Kuva: Ed Hawkins (Reading University) / Jay Alder (USGS)

Kuinka ilmakehämme lämpenee? Hieno visualisointi hieman karmaisevasta asiasta.

Ilmastomme lämpenee. Vaikka paikallisia eroja lämpenemisessä onkin, ja tarkkaan katsoen taustakohina on melkoista, on yleinen trendi selkeästi kuumenemaan päin. Tämän näkee lämpötilamittauksista, joissa paikalliset erot ja jopa vuodenajat tasoittuvat.

Kuten kaikissa monimutkaisissa asioissa, asian visualisointi on ongelmallista. Maaliskuussa avointa ilmastotutkimusta edistävän Climate Lab Bookin sivuille ladattiin oivaltava animaatio, jossa planeetan kuukausittainen keskilämpötila kehittyy kiertävänä spiraalina. Lähtövuosi on 1850, josta alkaen ilmaston yleislämpötiloja voidaan katsoa mitatun jokseenkin luotettavasti.

Nyt kuvasta on julkaistu päivitettykin versio Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen toimesta. Kuvasta näkee, kuinka lämpötilakäyrä jatkaisi kulkuaan vuosisadan loppua kohden, mikäli mitään ei tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, eli "business as usual" -skenaariossa.

Kuvasta on saatavilla pieni, keskikokoinen ja suuri versio.

Lumoavaa, mutta karmaisevaa. Koska kyse on keskilämpötiloista, todelliset vaihtelut voivat olla paikallisesti paljon kuvattua suurempiakin. Lämpötilan kasvu tuo mukanaan myös yleistyviä sään ääri-ilmiöitä sekä muita ei-toivottuja lieveilmiöitä. Muutos tulee vaikuttamaan voimakkaasti 7–10 miljardin ihmisen elämään, puhumattakaan kaikista muista eliöistä (joista nuo ihmiset tietystikin ovat riippuvaisia).

Mitä lämpenemiselle pitäisi sitten tehdä? "Mitä" ei oikeastaan ole enää minkäänlainen ongelma, sillä CO2-päästöjen vähentämistavoite on ollut selvillä jo vuosikymmeniä. "Kuinka" on se oikea kysymys, alakategoriana myös "milloin". Aika näyttää, tehdäänkö Pariisin ilmastokokouksen päätöksen mukaisia toimia, vai jääkö päätöslauselma sanahelinäksi. Sen mukaan lämpeneminen pysäytettäisiin puolentoista asteen tienoille – siihen, missä melkein ollaan jo vuonna 2016.

Animaatiosta uutisoi aiemmin ainakin ilmastoasioihin erikoistunut uutissivusto Climate Central.

Kuvat: Ed Hawkins (Reading University) / Jay Alder (USGS)

Tiedetaidetta: jäävuori vitriinissä

La, 03/05/2016 - 14:44 Jari Mäkinen


Erilaiset jääteokset ovat olleet viime aikoina muodissa, kun on haluttu esittää konkreettisesti ilmastonmuutosta. Suuri osa teoksista on varsin suoraviivaisia, eli tarkoitus on vain näyttää jään sulamista, mutta slovenialainen Aljaž Celarc on ottanut kiinnostavan askeleen eteenpäin.


Kyseessä on teos nimeltä In Vitro ja siinä on jääkimpale kauniisti tehdyssä lasikaapissa sulamassa. 

Eikä ihan mikä tahansa kimpale: se tuotiin näyttelyyn Ranskan Alpeilta Bossonsin jäätiköltä, joka on eräs ilmastonmuutoksen pahiten uhkaamista jäätiköistä. Vuosisadan kuluessa se on vetäytynyt yli 500 metriä ylöspäin ja kutistunut samalla olennaisesti.

Jännittävää teoksessa on se, että jääpalasta sulava vesi otetaan talteen ja johdetaan tippumaan vieressä olevaan pakastimeen, missä sulavesi muodostaa uuden jääpalan. Pakkasessa on alkuperäisen jääpalan mukaan tehty muotti, joka muodostaa syntyvästä palasta alkuperäisen näköisen.

Kun esillä oleva jää on sulanut, vaihdetaan pakkasessa tuolloin jo valmiina oleva uusi jääpala sulaneen alkuperäisen tilalle.

Yksi sykli kestää 40 – 60 tuntia olosuhteista riippuen. Osa vedestä luonnollisesti karkaa höyrynä ilmaan ja varmaankin myös tippuu vetenä ohi putkien, joten vähitellen teos yksinkertaisesti katoaa. Tai siis teoksessa olennaisessa osassa oleva jää katoaa.

Taidekielellä ilmaisten Celarcin ideana on tutkia luonnossa olevan veden kiertoa ja siten "keskittyä luonnolliseen, koko ajan jatkuvaan uudelleensyntymän prosessiin".

In Vitro oli esillä viime vuonna Amsterdamissa Castrum Peregrini -galleriassa ja teoksen toinen versio, In Vitro II, oli esillä Sloveniassa.

Rotterdamissa valokuvausta ja Ljubljanassa maantiedettä sekä taiteita opiskelleen Celanchin muutkin teokset leikittelevät hauskasta tieteen ja taiteen välimaastossa. Esimerkiksi hiekanjyviä kuvaava Sands tuo mieleen tavan, jolla muun muassa Rosetta-luotain kuvaa komeettaytimestä irtoavia pieniä hitusia. Volcanoes esittelee puolestaan nimensä mukaisesti pienoiskokoisia tulivuoria.

Alla on vielä animaatio In Vitron sulavasta jääpalasta.



Lisätietoa Aljaž Celarcista ja hänen töistään on hänen webbisivuillaan.

Vuosi 2015 oli selvästi mittaushistorian kuumin

Ke, 01/27/2016 - 11:08 Jari Mäkinen
Maailmanlaajuinen lämpötilaerokartta


Maailman ilmatieteen järjestön julkaiseman raportin mukaan vuosi 2015 oli mittaushistorian lämpimin rikkoen aiemmat ennätykset selvästi.


Maailmanlaajuinen maan ja merenpinnan lämpötila oli viime vuonna 0,76±0,1 astetta korkeampi kuin vertailukauden 1961–1990 keskiarvo. Ensimmäistä kertaa lämpötilat olivat keskimäärin kokonaisen asteen esiteollista aikaa korkeammalla.

Viisitoista mittaushistorian lämpimintä vuotta on ollut 2000-luvulla. Vuosi 2015 oli selvästi lämpimämpi kuin vuosi 2014, joka oli aikaisempi ennätyslämmin vuosi. Vuonna 2015 maailmalla nähtiin myös monia tuhoa aiheuttaneita sääilmiöitä, kuten lämpöaaltoja, tulvia ja vakavaa kuivuutta.

"Erityisen voimakas El Niño ja ilmastonmuutos yhdistivät voimansa viime vuonna, mikä aiheutti monia dramaattisia vaikutuksia viime vuonna", toteaa Maailman ilmatieteen järjestön uusi pääsihteeri Petteri Taalas.

"El Niño -ilmiö hiipuu vähitellen tulevina kuukausina, mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutoksen kanssa meidän on elettävä vielä useita vuosikymmeniä."

"Ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan yhä vakavampia seurauksia seuraavien viiden vuosikymmenen aikana. Tämän takia meidän pitää panostaa hillintätoimenpiteiden lisäksi sopeutumiseen. Olemme nyt saavuttaneet ensimmäistä kertaa 1 asteen lämpenemiskynnyksen verrattuna esiteolliseen aikaan. Tämä on vakava hetki maapallomme historiassa." 

Jos Pariisin neuvotteluissa tehdyt sitoumukset pitävät ja lisäksi saavutetaan kunnianhimoisemmat päästövähennystavoitteet, meillä on kuitenkin vielä mahdollisuudet pysyä kahden asteen lämpenemistavoitteessa", Taalas toteaa WMO:n julkaisemassa tiedotteessa.

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n lämpötilaluvut perustuvat pääasiassan Iso-Britannian säätutkimuslaitoksen (Met Office) ja Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön keräämiin tietoihin, joihin on yhdistetty havaintoja Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n ja NASAn eri lähteistä. 

Yllä oleva lämpötila-anomaliaa esittävä käyrä näyttää selvästi vuoden 2015 oleen mittaushistorian lämpimimman. Brittien mittaustiedot alkavat vuodesta 1850 ja amerikkalaiset vuodesta 1880. 

Tarkempi analyysi vuoden 2015 ilmasto-olosuhteista julkaistaan maaliskuussa, mutta alustavan, viime marraskuussa julkaistun tiedon mukaan paitsi vuosi 2015, niin myös viiden vuoden jakso 2010 – 2015 on mittaushistorian lämpimin.

Alla on vielä otsikkokuvana oleva maailmankartta kokonaan. Siinä ovat lämpötilaerot vuosien 1961 – 1990 keskilämpötilaan verrattuna; maailmanlaajuinen keskilämpötila oli oli 14°C.

Maailmanlaajuinen lämpötilaerokartta

Artikkeli perustuu Ilmatieteen laitoksen ja Maailman ilmatieteen järjestön tiedotteisiin.

Ilmasto muuttuu, jäätiköt sulavat

Ti, 01/19/2016 - 07:12 Markus Hotakainen
Jäätikön sulaminen

Näillä pakkasilla ilmaston lämpeneminen ei ole päällimmäisenä mielessä, mutta ilmiö on vääjäämätön.

Päivän kuva

Ilmastonmuutos näkyy monen muun asian ohella jäätiköiden pienemisenä, vetäytymisenä ja katoamisena. Kuvapari esittää Alaskassa sijaitsevaa Carroll-jäätikköä, joka on osa Glacier Bayn kansallispuistoa. Ylempi kuva on elokuulta 1906 ja alempi kesäkuulta 2004.

Sama ilmiö on havaittavissa kautta maailman, monin paikoin hyvin dramaattisena. Esimerkiksi Montanaan Yhdysvaltoihin vuonna 1910 perustetussa Glacier National Parkissa eli “jäätikkökansallispuistossa” oli tuolloin 150 jäätikköä, mutta sata vuotta myöhemmin niitä oli enää 25.

Jäätiköiden katoaminen tarkoittaa muutakin kuin jään sulamista. Se muuttaa ekosysteemien elinoloja, kun kesällä ei enää olekaan käytettävissä jäätiköiden sulamisvesiä. Entisten jäätiköiden alueilla järvivesien lämpötilat nousevat, metsäpalot yleistyvät ja erilaisten puuntuholaisten määrät lisääntyvät. 

Kuvat: Charles Will Wright (ylempi kuva) ja Bruce F. Molnia (alempi kuva); Glacier Photograph Collection. Boulder, Colorado USA: National Snow and Ice Data Center/World Data Center for Glaciology.