Su, 02/15/2015 - 19:18 By Markus Hotakainen

Komeetta 17P/Holmes oli tavallinen taivaantallaaja, kunnes sen ytimessä tapahtui lokakuussa 2007 voimakas purkaus. Komeetta oli löytynyt jo vuonna 1892, jolloin se oli samaan tapaan kirkastunut paljain silmin näkyväksi. Sen kiertoajaksi määritettiin 6,9 vuotta ja siitä tehtiin havaintoja myös vuosina 1899 ja 1906.

Sitten Holmes katosi vuosikymmeniksi. Himmeä komeetta löydettiin uudelleen vasta vuonna 1964, minkä jälkeen sitä on havaittu joka kerran sen tullessa lähelle periheliään eli lähimpänä Aurinkoa olevaan ratansa pisteeseen.

Syksyllä 2007 komeetan kirkkaus oli vaatimattomat 17 magnitudia eli sen näkemiseen tarvittiin iso kaukoputki. 23. lokakuuta komeetta alkoi kirkastua nopeasti ja vajaan kahden vuorokauden kuluttua kirkkaus oli 2,8 eli se oli kasvanut noin 500 000-kertaiseksi. Holmes erottui helposti paljain silmin Perseuksen tähdistössä.

Samalla komeetan ydintä ympäröivä kaasukehä eli koma laajeni purkauksen seurauksena niin, että lokakuun lopussa sen näennäinen läpimitta oli noin puolet Kuun näennäisestä halkaisijasta. Todellisuudessa koman läpimitta oli yli miljoona kilometriä eli se oli lähes yhtä suuri kuin Aurinko.

Talven mittaan komeetta himmeni hitaasti, mutta vielä seuraavan vuoden helmikuussa se erottui vaivoin paljain silmin. Komeetan ytimestä singonneet pölyhiukkaset levisivät pitkin sen kiertorataa ja aurinkotuulen sekä säteilypaineen ansiosta samalla hiljalleen kauemmas Auringosta.

Sittemmin todettiin, että kahdesti kierroksensa aikana pölyhiukkaset kasautuvat lähelle ratojensa yhteisiä solmupisteitä. Silloin pölyvanan tiheyden pitäisi kasvaa niin suureksi, että se on mahdollista havaita harrastajatason kaukoputkilla.

Ja niin kävikin. Esko Lyytinen, Markku Nissinen ja Harry Lehto löysivät laskelmiensa pohjalta tämän konvergenssi-ilmiön ja onnistuivat helmikuussa 2013 kuvaamaan pölyvanan taivaalla. Komeetta oli kulkenut saman kohdan ohi joulukuussa 2012, mikä lisäsi pölyn määrää sen radan lähettyvillä. Äärimmäisen himmeän ilmiön saaminen esiin vaati taustan ja tähtien poistamista kuvista.

Maan kiertoliike Auringon ympäri vaikuttaa siihen, missä kohtaa taivasta pölyvana näyttää olevan. Karttakuvaan on merkitty vanan sijainti tähtien suhteen kuukauden välein syksystä 2013 seuraavaan syksyyn. Sijaintipaikka piirtää taivaalle ison ellipsin. Pikkukuvassa näkyy Holmesin kirkastuminen ja liike taivaalla lokakuusta 2007 maaliskuuhun 2008.

Tällä hetkellä vana on mahdollista saada näkyviin ilman mitään kikkailuja. Arto Oksanen ja Markku Nissinen kuvasivat vanan 12. ja 13. helmikuuta. Oksanen otti kuvia Hankasalmen observatorion 40-senttisellä kaukoputkella ja Nissinen Kaliforniassa, Yhdysvalloissa sijaitsevalla etäkäytettävällä 61-senttisellä teleskoopilla. Kuvien pinoamisen ja yhdistämisen teki Esko Lyytinen.

Otsikkokuvana olevan mosaiikin keskimmäinen kuva on Nissisen, kaksi muuta Oksasen. Keskimmäinen kuva on otettu noin kahdeksan tuntia kahta muuta myöhemmin, joten pölyvanan paikka tähtien suhteen on ehtinyt hieman muuttua. Kuvissa vanan pituus on noin 1,1 astetta (Kuun näennäinen läpimitta on noin puoli astetta) ja leveys noin 15 kaarisekuntia (1 kaarisekunti = 1/3600 astetta).

Pölyvanasta tehtyjen havaintojen avulla on mahdollista tutkia aurinkotuulen ja säteilypaineen vaikutusta komeetoista irronneeseen pölyyn. Se puolestaan auttaa tarkentamaan meteorimyrskyjen esiintymisestä tehtyjen ennusteita.