Pe, 05/27/2016 - 13:18 By Jari Mäkinen
Solar Impulse laskeutuu Leigh Valleyn lentokentälle

Aurinkovoimalla lentävä sähkölentokone Solar Impulse jatkaa lentoaan ympäri maailman. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kone on tehnyt viime viikkoina useita pomppauksia Yhdysvalloissa lentäessään kohti New Yorkia. Sen jälkeen edessä on pakostakin pitempi lento: hyppäys yli Atlantin.

Tällä hetkellä Solar Impulse 2 on New Yorkin laitamailla Pennsylvaniassa  Lehigh Valleyn lentokentällä, minne se saapui keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa ja illan juuri pimennyttyä klo 20:49 paikallista aikaa. Otsikkokuvassa kone on juuri laskeutumassa kentälle 16 tuntia ja 49 minuuttia kestäneen lennon päätteeksi.

Matkaan kone lähti tälle 13. etapilleen Ohiosta, Daytonista, keskiviikkoaamuna. Lähtö viivästyi vuorokaudella, koska lentokone osui maassa ollessaan hangaariin, ja koneelle tehtiin sen jälkeen tarkistuksia. Kun kaikki oli kunnossa ja pikku kolarista selvittiin säikähdyksellä, pääsi sähkökone starttaamaan matkaan tällä kertaa Bertrand Piccardin ohjaamana.

Konetta seuraa koko ajan pieni ryhmä tavallisella lentokoneella, jonka mukana kulkee myös kevytrakenteinen, nopeasti rakennettava hangaari, joka toimii koneen suojana välilaskupaikoissa, joissa sille ei ole tarjolla tarpeeksi suurta hangaaria.

Alla olevassa kuvassa konetta siirretään hangaarinsa sisälle Daytonissa.

Solar Impulse tekee Pohjois-Amerikassa useampia pomppauksia, vaikka kone kykenisi lentämään koko mantereen ylitse yhdellä kerralla. Tarkoituksenahan ei ole vain lentää maapallon ympäri, vaan kertoa hankkeen avulla uusiutuvien energiamuotojen mahdollisuuksista – ja tässä on paljon tehtävää etenkin Yhdysvalloissa.

Niinpä 24. huhtikuuta Kaliforniaan, San Franciscon eteläpuolelle Piilaaksoon laskeutumisensa jälkeen konetta ihailtiin siellä vähän aikaa, kunnes toukokuun toisena päivänä kone jatkoi André Borschbergin ohjaamana Phoenixiin, Arizonaan.

Siellä kone, sen lentäjät ja mukana seuraava tukijoukko viihtyivät toukokuun 12. päivään saakka, jolloin Bertrand Piccard lensi koneen Tulsaan. 1570 kilometriä pitkä lento kesti 18 tuntia ja kymmenen minuuttia, ja oli varsin jännittävä, koska sääolot Oklahoman tornadovyöhykkeellä olivat oikukkaat: Tulsa valikoitui lennon välietapiksi vain noin kaksi vuorokautta ennen sinne laskeutumista, joka tapahtui toukokuun 12. päivän iltana paikallista aikaa.

Tulsa on eräs USA:n öljypääkaupungeista, joten se sopi mainiosti aurinkosähköllä lentävän koneen pysähdykseen myös PR-mielessä.

Seuraavaksi kone nousi lentoon toukokuun 21. päivänä, jolloin Borschberg lensi sillä hieman yli 1100 km pitkän, 16,5 tuntia kestäneen lennon Daytoniin.

Dayton on tunnettu ennen kaikkea Wilbur ja Orville Wrightin kotikaupunkina. Veljekset tekivät 113 vuotta sitten ensimmäinen kunnollisen lennon ilmaa raskaammalla moottorikäyttöisellä lentokoneella.

Sitä seuranneen, toissapäiväisen Lehigh Valleyn lentokentälle suunnanneen lennon jälkeen pn vuorossa lähipäivinä lento New Yorkiin, mistä kone jatkaa kohti Eurooppaa kesäkuussa. Jos matka New Yorkiin on pelkkä pomppu, on lento yli Atlantin eräs maailmanympärilennon haastavimmista etapeista.

Määränpää Euroopassa on toistaiseksi vielä tuntematon, sillä se riippuu sääolosuhteista. Mahdollisuuksia on kuitenkin useita alkaen Iso-Britannian eteläosista päätyen Ranskan ja Espanjan kautta Pohjois-Afrikkaan.

Selfie

Kyllä, Solar Impulsen ohjaamossa on pieni luukku, jonka kautta voidaan ottaa myös aika äärimmäisiä selfie-kuvia.