Tekniikan vastaisku

Verkkoyhteys katkeaa juuri silloin, kun olet lähettämässä suurta liitetiedostoa. Kengännauha on auennut ja kompastut heti, kun olet ostanut torikahvilasta kupillisen kuumaa juomaa. Kaupan kassalla hedelmäpussi jumittuu liukuhihnan väliin ja kun kiskot sitä irti, pussi repeää ja appelsiinit vierivät pitkin lattiaa.

Kuulostaako tutulta? Epäilemättä. Silkkaa sattumaako? Tietenkin. Vai onko…?

H. Chandler Elliott kirjoitti vuonna 1954 kiehtovan tieteisnovellin Inanimate Objection. Tarina kertoo mielisairaalassa olevasta miehestä, eläkkeellä olevasta majuri Angus G. Burnsidesta, joka on kaikin puolin normaalin oloinen: eloisasti keskusteleva, loogisesti ajatteleva, perustellusti argumentoiva, ystävällinen, kohtelias ja leppoisa ihminen.

Ainoa tolkullisesta olemuksesta poikkeava tekijä on se, että majurilla on pähkähullu teoria. Hänen mukaansa eloton luonto on valmistelemassa suurta offensiivia. Kömpelyyden, unohduksen, taitamattomuuden tai puhtaan sattuman piikkiin laitetut avainten katoamiset, maitolasin kaatumiset sanomalehden päälle ja parkkikolikoiden kierimiset auton alle ovatkin ”tietoista” toimintaa.

Majuri Burnsiden teorian mukaan suunnitellun vastaiskun taustalla on ihmisen kyltymätön halu luoda maailmaan järjestystä. Elottoman luonnon luontainen taipumus on lisätä epäjärjestystä eli entropiaa, mutta ihmiskunnan toimet tekevät – ainakin paikallisesti – moiset yritykset tyhjiksi.

Elottomien esineiden kannalta siivoamisemme, järjestämisemme ja rakentamisemme ovat yhtä haitallisia kuin meidän mielestämme ovat kaikki kaaosta aiheuttavat ilmiöt myrskyistä maanjäristyksiin ja tuhoisiin tulipaloihin. Siksi asialle pitää tehdä jotain.

Novellissa eloton luonto tekee – majurin mielestä – ainoastaan vähäisiä terrori-iskuja käyttämällä hyväksi ihmisten huolimattomuutta, jolloin ikävät ilmiöt menevät useimmiten huolimattomuuden piikkiin. Majurin mukaan vaikutelmaa vahvistaa se, että mikäli joku saa asiasta vihiä, iskut loppuvat siihen paikkaan. Jos työmatkoillaan on joutunut jäämään samoihin punaisiin valoihin viitenä kiireisenä aamuna peräkkäin ja alkaa epäillä jotain olevan tekeillä, seuraavalla viikolla liikennevalot käyttäytyvät taas aivan normaalisti ja asia unohtuu.

Se on kuitenkin vasta alkua. Majuri spekuloi, mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi laajalta alueelta menisivät sähköt päiväkausiksi. Mielenkiintoista on kuvitella, mitä nykymaailmassa – 60 vuotta myöhemmin – tapahtuisi, jos sähköt todella katkeaisivat pitkäksi aikaa. Itse asiassa sitä ei tarvitse edes kuvitella. Auringossa tapahtuneiden purkausten aiheuttamat geomagneettiset myrskyt ovat saaneet aikaan sähkökatkoja, joiden seuraukset ovat antaneet esimakua siitä, millainen maailma olisi ilman sähköä.

Se olisi juuri sellainen, mihin eloton luonto Elliottin novellissa tähtää. Seuraavan kerran, kun imurin johto jää kiinni kynnykseen, jossa ei ole teräviä reunoja, tai tuuli puhaltaa päästäsi hatun lähitienoon ainoaan vesilätäkköön, tai kotiavaimet putoavat terassin lattialle sen ainoan raon kohdalle, josta ne mahtuvat sujahtamaan lankkujen alle…

Kannattaa pitää mielessä, että majuri Burnsiden mukaan eloton luonto on käymässä vasta sissisotaa.


Juttuja samasta aiheesta