Galilein (kumi)saappaissa

Jokunen vuosi sitten juhlittiin kansainvälistä tähtitieteen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kehiteltiin 2000-luvun versio Galileo Galilein kaukoputkesta. ”Galileoskooppi” on itse asiassa parannettu painos mullistavasta havaintolaitteesta, sillä linssillä on läpimittaa peräti viisi senttiä ja tarjolla on jopa 50-kertainen suurennus. Kuun kraatterit, Venuksen vaiheet ja Jupiterin kiertolaiset erottavat mennen tullen.

Kun olin matkalla eteläitalialaisesta Pioppin pikkukylästä Pariisissa järjestettävään kansainväliseen Mars-havaitsijoiden kokoukseen, aikataulu antoi myöten pikaiselle piipahdukselle Venetsiassa. Ajatukseni oli käydä entisessä kaupunkivaltiossa niin kauan kuin se on vielä merenpinnan yläpuolella.

Oli – kirjaimellisesti – aika tipalla.

Mukanani oli Galileoskooppi, koska olin vakaissa aikeissa seurata Galilein jalanjälkiä ja katsella nimikkotorini laidalla kohoavan Campanile di San Marco -kellotornin huipulta kaukaisuuteen. Näkisin sen, mitä kuuluisa tähtitieteilijä – ja kaupungin silmäätekevät hänen opastuksellaan - näkivät 400 vuotta aiemmin: merellä seilaavia laivoja.

Kaukoputki kainalossa ja kameralaukku olalla lähdin uhmaamaan luonnonvoimia, sillä Venetsiassa satoi juuri tuona päivänä kaatamalla. Tai oikeastaan suihkuamalla, sillä vettä tuli vaakasuoraan synkistä, kovan tuulen ajamista pilvistä.

Onneksi kameralaukun sadesuojus peitti myös kaukoputken, mutta katukojusta ostettu suurin, mutta silti liian pieni sadeviitta ei riittänyt peittämään itseäni. Eivätkä koristossut olleet paras mahdollinen jalkinevalinta liki polveen ulottuvaan tulvaveteen.

Italian lämpöön varautuneena olin liikkeellä tietysti paitahihasillani, mikä ei sinänsä haitannut, koska olen nähtävästi vaihtolämpöinen. Kellotornin hissikuskia vaatimaton vaatetus kuitenkin arvelutti, mutta kun kerroin olevani Suomesta, huolet tuntuivat hälvenevän. “Oukei, nou problem!”

Ylös, ulos ja vesisaaviin! Ylhäällä tuuli oli vielä navakampi ja vettä tuli – mikäli mahdollista – vielä enemmän. Mereltä ei näkynyt muuta kuin harmaa sumuseinämä, kaukoputkella ei oikeastaan sitäkään, sillä näkymä oli linssin pintaa hakkaavien vesipisaroiden sumentama.

Entä jos Galileilla olisi ollut nelisensataa vuotta sitten sään suhteen yhtä huono tuuri eivätkä paikalliset päättäjät olisi nähneet laguunia pidemmälle - olisivatko kukkaronnyörit lainkaan löystyneet? Sankaritähtitieteilijämme hanke olisi kenties jäänyt ilman rahoitusta ja maailmankuva mahdollisesti mullistumatta.

Siihen suhteutettuna kastuneet kengät ja vettyneet vaatteet olivat perin pieni paha.


Juttuja samasta aiheesta