Ei rampata!

Ihan ensimmäiseksi ei välttämättä tulisi mieleen, että mustilla aukoilla ja legendaarisella Kummeli-viihdesarjalla voisi olla mitään yhteistä, mutta jos oikein hakemalla hakee ja talikolla tonkii, jotain silti löytyy: ramppaaminen.

Tikkitakkisen A-ryhmäkaksikon ylenkatseinen kritiikki kohdistui monen muun ärsyttävän asian ohella myös siihen, että monet tuppaavat kulkemaan ovensuussa päättämättömästi edestakaisin. Nyt unohtuivat avaimet. Olikos siellä sateista? Hellanlevyt pitää tarkistaa. Veinkö jo roskat? Kännykkä jäi!

Joko mennään ulos tai tullaan sisään, mutta ei rampata!

Mustan aukon tapahtumahorisontti on vähän niin kuin sketsin ovi, josta selkeästi A-ryhmään kuulumaton tumpelo ja naurettava pelle ravaa päätään raapien ja taskujaan taputellen ees ja taas. Siinäkään ei ole ramppaamista.

Perinteisen käsityksen mukaan tapahtumahorisontti muodostaa äärimmäisen rajan, jonka ylitettyään on ikuisesti mustan aukon vankina – mitä "ikuisesti" sitten tarkoittaakaan paikassa, missä meidän tuntemamme fysiikan lait eivät päde. Painovoima pitää huolen siitä, että edes valo, joka vinhasta vauhdistaan huolimatta joutuu kiltisti noudattamaan universaalia nopeusrajoitusta, ei pääse karkuun.

1970-luvulla Stephen Hawking teoretisoi, että mustat aukot kaikesta huolimatta säteilevät. Keksijänsä mukaan nimetty Hawkingin säteily ei kuitenkaan tarkkaan ottaen tule mustan aukon sisältä, vaan aavistuksen tapahtumahorisontin ulkopuolelta. Tyhjästä putkahtaneiden virtuaalisten hiukkasparien epäonniset puoliskot syöksyvät syöveriin, orvoksi jääneet toiset puoliskot tekeytyvät todellisiksi hiukkasiksi ja pakenevat rikospaikalta. Mustiin aukkoihin on tosiaankin tarjolla vain menolippuja.

Tosin sellaistakaan ei kannata ostaa. Joseph Polchinskin ja kumppaneiden pari vuotta sitten kehittelemän palomuurimallin mukaan tapahtumahorisontin kohdalla on niin valtaisa energiakenttä, että mikä tahansa sen ylittämistä yrittävä kärähtää karrelle saman tien. Mustan aukon sisuksissa lymyävän singulariteetin aiheuttamista ongelmista ei siis tarvitse olla huolissaan, koska matka tyssää jo tullissa.

Jotta tilanne ei olisi liian yksinkertainen – mitä se missään tapauksessa ei muutenkaan ole – Hawking on vastikään esittänyt, että tapahtumahorisontti saattaakin olla pelkkää harhaa. Kvanttimaailman epämääräisyys aiheuttaa sen, että mustalla aukolla ei olekaan täsmällistä rajaa, vaan sitä ympäröi eräänlainen näennäishorisontti, joka voi olla milloin missäkin – vähän niin kuin valtioiden rajat Euroopassa pitkin 1900-lukua.

Kun olosuhteet ovat otolliset, mustasta aukosta voikin lähteä lätkimään. Kaikki aukkoon pudonnut aine, energia ja informaatio pääsevät palaamaan takaisin tutun turvalliseen maailmankaikkeuteemme, vaikka niiden olemuksesta ei voikaan enää päätellä mitään siitä, millaista ainetta, energiaa ja informaatiota aukkoon on aikojen saatossa joutunut.

Sen lisäksi, että eri teorioiden mukaan mustan aukon tapahtuma- tai näennäishorisontissa voi sittenkin rampata, sama rasittava ramppaaminen on riesana myös näiden teorioiden työstämisessä. Ollako vai eikö olla, mennäkö vaiko tulla? Syynä ei kuitenkaan ole se, että kosmisten kummajaisten kimpussa ahertavat tutkijat eivät kuuluisi parhaaseen A-ryhmään, vaan se, että mustat aukot ovat varsinaisia venkuloita.


Juttuja samasta aiheesta