Kuuta vuodesta 2009 alkaen kiertänyt NASAn Lunar Reconnaissance Orbiter (LRO) on tuottanut suuren määrän kiinnostavia ja hyvin tarkkoja kuvia luontaisen kiertolaisemme pinnasta.

Kuvissa näkyy esimerkiksi ylityöntösiirroksista kertovia harjanteita. Ne ovat ovat syntyneet puristumisen aikaansaamana, kun pintamaterian lohkot ovat liikkuneet varsin reippaasti toistensa suhteen.

Harjanteita löytyy ympäri Kuuta, myös sen ylänköalueilta. Eräs ehdotettu syy niiden synnylle on pitkään ollut Kuun supistuminen: kiertolaisemme kun on mallien mukaan aikojen saatossa jäähtynyt ja samalla pienentynyt.

Lokakuun Geology-lehdessä ilmestyneen jutun mukaan pääsyyllinen niiden syntyyn saattaakin olla Maan vetovoimallaan aiheuttama vuorovesivoima. Tai vähintäänkin se ohjaa suuntia, johon kutistuvan Kuun pinta romahtelee.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta. Samaan tapaan kuin Kuu saa aikaan maapallon pinnalla aikaan vuorovesi-ilmiöitä – siis merenpinnan ja muiden vesistöjen pinnan nousemisen ja laskemisen – vaikuttaa Maa vetovoimallaan myös Kuuhun. Uutta on sen sijaan se, että tämä saa aikaan näkyviä merkkejä Kuun pinnassa.

“Maa muokkaa edelleen Kuun pintaa”, tiivistää planetologi Thomas Watters asian. Watters on työssä Smithsonian-instituutin alaisuudessa olevassa Yhdysvaltain kansallisessa ilmailu- ja avaruusmuseossa, ja hän toimi ryhmän vetäjänä. Pääkaupunki Washingtonissa olevassa museossa ei siis vain puunata vanhoja lentokoneita ja raketteja, vaan tehdään myös tutkimusta.

Siirrosten aikaansaamia harjanteita on erittäin paljon. Tutkijaryhmä on löytänyt LRO:n kuvista yli 3200 siirroslinjaa Kuun pinnalta. Harjanteet ovat tyypillisesti viitisentoista metriä korkeita ja noin 10 kilometriä pitkiä.

Näitä on havaittu Kuun pinnalta jo aikaisemminkin, ja muun muassa Apollo-kuulentoja valmisteltaessa niitä kartoitettiin paljonkin. Silloin kuitenkin niiden iäksi arvioitiin noin 50 miljoonaa vuotta, mutta nyt ne ovat paljastuneet nuoremmiksi.

Uuden tutkimuksen mukaan siirrokset saattavat olla kaikkea muuta kuin ikivanhoja. Ne voivat hyvinkin olla yhä aktiivisia.

Kartta rypyistä Kuun pinnalla

Olennaista uusissa tiedoissa on se, että linjat eivät ole pinnalla sattumanvaraisesti. Mikäli ne muodostuisivat vain Kuun (tai sen ytimen) supistumisesta, olisivat siirrokset sikin sokin ja eri suuntiin. Sen sijaan ne ovatkin selvästi suuntautuneita.

“Kartoittamiemme tuhansien harjanteiden suunnat ovat sellaisia, että selvästikin jokin vaikuttaa niiden muodostumiseen”, selittää Watters.

“Ja tuo voima on maapallon vetovoima.”

Syynä tähän on se, että vuorovesivoima ei vaikuta tasaisesti koko Kuuhun. Vaikutus on suurimmillaan sekä lähellä toista kappaletta olevalla puolella että vastakkaisella puolella. Samaan tapaan kuin vuorovesi ilmenee Maassakin.

Koska Kuu kääntää koko ajan saman puolensa kohti Maata, on voima koko ajan suurempi lähellä Maata sekä Kuun kääntöpuolella. Tämä saa aikaan sen, että lähellä Kuun päiväntasaajaa siirrokset ovat pääosin pohjois-etelä-suunnassa, ja itä-länsi-suunnassa lähellä napoja.

Oli siirrosten synnyn syynä sitten Kuun supistuminen tai nitkuminen vuorovesi-ilmiön vuoksi, se tuottaa kuunjäristyksiä. Niitä tutkimalla alkuperästä voidaan saada lopullinen selvyys.

Päivitys klo 17.00: Täsmennetty terminologiaa ja lisätty selitystä useisiin kohtiin.


Juttuja samasta aiheesta