Kuiperin vyöhykkeen kaksijakoinen kohde näkyy entistäkin selvemmin – tänään yhteys katkeaa

New Horizons -luotaintiimi esitteli jälleen eilen illalla Suomen aikaa tuoreimpia luotaimelta saatuja kuvia. Lumiukko näkyi niissä paremmin ja nyt stereona.

Odotuksiin verrattuna uudet kuvat olivat pieni pettymys, sillä päätutkija Alan Stern joukkoineen julkisti vain muutaman uutuuden. Toinen näistä on hieman tarkempi, ja toinen hieman heikompiresoluutioinen. Aikaeroa kuvilla on 30 minuuttia, ja niiden avulla Ultima Thulesta voitiin tehdä stereokuva.

Tiedetiimissä on tehty myös jo kolmiulotteinen malli, jota otsikkokuvassa esittelee hyvin nuorekkaan tiedetiimin eräs edustaja.

Kuvat osoittavat hyvin kuinka nopeasti (noin (51 000 km/h) New Horizons kiisi kohti Ultima Thulea, ja myös sen, että myöhemmin saapuvissa kuvissa on todennäköisesti kiinnostavia yksityiskohtia. Viimeisessä kuvassa takaa pilkottaa jo korkeita pinnanmuotoja.

Vaikka uutta silmäkarkkia ei ollutkaan juuri tarjolla, oli tietoa nyt aiempaa enemmän. 2014 MU69:n kaksi osaa, jotka on nimetty osuvasti Ultimaksi ja Thuleksi, ovat hyvin samanlaisia kokoa lukuun ottamatta. Niiden värit ovat hyvin samankaltaisia ja vastaavat monia muita Kuiperin vyöhykkeen kohteita, joista on tehty havaintoja kaukoputkilla.

Voi siis olettaa, että kyseessä on hyvin tavallinen ulkoaurinkokunnan kappale.

Sillä ei näytä olevan pienempiä kuita tai renkaita ympärillään ainakaan hyvin lähellä. Siitä ei ole myöskään irronnut kaasua siinä määrin, että kaasu muodostaisi kehän tai koman kappaleen lähistölle.

Kuvissa Ultima Thulen pinnalla olevia selvästi vaaleampia alueita on myös pohdittu tarkemmin. Etenkin kappaleiden "kaulaosa" on varsin vaalea. Hyvin todennäköisesti syynä on se, että kaikki hiemankin nuorempi, irtonainen aines kappaleiden pinnalla on hivuttautunut kaulan alueelle samaan tapaan kuin hiekka putoaa kuopan pohjalle. Vaaleat alueet muuallakin näyttävät olevan painautumia.

Vaaleus on kuitenkin suhteellista: Ultima Thule on oikeasti varsin tumma kappale. Jos sen vieressä olisi leijumassa ja sitä katselisi paljain silmin, näyttäisi se lähes mustalta.

Tänään perjantaina tiimi esittelee vielä uusia kuvia ja tietoja, mutta sen jälkeen tietojen vastaanotto luotaimesta keskeytyy noin viikoksi.

New Horizons on lähes suoraan Auringon toisella puolella Maasta katsottuna, joten radiosignaali ei kuulu hyvin. Seuraava yhteys on tammikuun 10. päivänä, ja pian sen jälkeen alas saadaan toivottavasti jo kuvia ohilennon läheisimmistä kohdista.

Onko se asteroidi, komeetta vai mikä?

Olemme myös Tiedetuubissa kutsuneet aikaisemmin Ultima Thulea asteroidiksi, eli pikkuplaneetaksi, mutta tämä on väärin. Koska kyseessä on todennäköisemmin enemmän komeetan kaltainen kohde, mutta siitä ei ole varmuutta, on sitä parempi kutsua toistaiseksi vain "kappaleeksi" tai "kohteeksi".

Virallisesti kyseessä on Kuiperin vyöhykkeessä sijaitseva ns. transneptuninen kohde (Neptunuksen radan ulkopuolella oleva kappale), jonka täydellinen koodinimi on (486958) 2014 MU69.

Vaikka monien asteroidien nimi on samankaltainen (esim. 2001 QS322, 2007 OR10 tai 2003 VB12), on asteroideiksi varmasti tunnistettujen kappaleiden nimet tyyppiä 4 Vesta, 617 Patroclus tai 90377 Sedna, ja komeetoiksi varmennettujen kappaleiden nimet tyyppiä 2006 D4, C/1995 O1 tai 67P/Churyumov–Gerasimenko).

Historiassa nimeämismenetelmiä on ollut erilaisia, minkä lisäksi monissa tapauksissa luokittelu on ollut aluksi väärä (ja sitä on korjattu). Kahdeksassa tapauksessa ei tyyppiä ole osattu päätellä lainkaan, joten näillä komeetta-asteroideilla on sekasikiönimet tyyliin 4015 Wilson–Harrington (107P/Wilson–Harrington), 118401 LINEAR (176P/LINEAR) tai (457175) 2008 GO98 (362P/2008 GO98).

Yleistäen komeetan ja asteroidin erottaa tosistaan siitä, kuinka paljon niissä on vesijäätä: komeetta on kuin likainen lumipallo, eli siinä on pääosin jäätä, jonka mukana on kiviainetta, kun taas asteroidit ovat kuin jääpintaisia kiviä. Mutta missä menee raja näiden välillä? Ja kuinka se määritellään tai lasketaan?

Sana "pyrstötähti" on vielä hankalampi, koska kummastakin saattaa tulla pyrstötähti, kun se lähestyy Aurinkoa. Pyrstöhän on komeetasta/asteroidista aurinkotuulen ja Auringon lämmittävän vaikutuksen vuoksi irtoavaa kaasua sekä hiukkasia.

Olennaisempi ongelma on se, että etenkin kauempana Aurinkokunnassa olevista kohteista on todella paha mennä sanomaan mitään. Aiemmin jo mainittu 90377 Sedna on hyvä esimerkki tästä. Se tunnettiin aikaisemmin myös nimellä 2003 VB12 ja se oli aikanaan suurin Aurinkokunnasta löytynyt kappale Pluton löytymisen jälkeen. Sen läpimitta-arvio liikkuu haarukassa 1 180–1 800 km ja se luokitellaan nyt suureksi planetoidiksi tai jopa kääpiöplaneetaksi – vaikka se saattaa olla koostumukseltaan ennemminkin kuin komeetta.

Sedna on kuitenkin punertava samaan tapaan kuin Ultima Thule ja sen pinnalla on todennäköisesti hyvinkin paljon jäätä sekä hiilivetyjä. Ultima Thulen kaksi osaa voisivat hyvinkin olla kuin hyvin pieniä sednoja, jotka ovat vain tulleet lähelle toisiaan ja jääneet löyhästi kiinni kyljistään.

Voi olla, että Aurinkokunnan alkuaikoina nämä kaikki ovat muodostuneet suuresta määrästä pienempiä jääklönttejä.

Joka tapauksessa niin Ultima Thule kuin Sednakin, samoin kuin valtaosa muistakin erikokoisista Kuiperin vyöhykkeen ja sen ulkopuolella olevan Oortin pilven kappaleista ovat pysyneet hyvin todennäköisesti samankaltaisina noin 4,5 miljardin vuoden ajan ja niiden tutkiminen tuo huiman kiinnostavaa lisätietoja siitä, miten Aurinkokunta syntyi. Tämä puolestaan auttaa ymmärtämään tähtien ja planeettakuntien kehitystä laajemmin.

Mitä muuten tulee vielä nimiin, niin Ultima Thule ei ole New Horizonsin ohilentokohteen 2014 MU69:n virallinen nimi. Se on "vain" tiimin ja Nasan sille antama nimi, joka on hienompi ja romanttisempi kuin virallinen koodinimi.



Juttuja samasta aiheesta