Koulupoika löysi planeetan

Työelämään tutustumassa ollut 15-vuotias Tom Wagg sai nimensä tähtitieteen historiankirjoihin, kun hän löysi uuden eksoplaneetan. Keele-yliopistossa Staffordshiressa TET-harjoittelussa ollut Tom bongasi tuhannen valovuoden etäisyydellä olevaa tähteä kiertävän planeetan jo kaksi vuotta sitten, mutta nyt löydölle on saatu jatkohavaintojen ansiosta varmistus.

"Tosi jännittävää, että löysin uuden planeetan, ja ihmeellistä, että pystymme löytämään sellaisen niin kaukaa", hämmästelee Tom, joka on nyt 17-vuotias. 

Löytö perustui WASP-ohjelmassa (Wide Angle Search for Planets) kerättyihin havaintoihin tähtien kirkkauksissa tapahtuvista muutoksista. Tom huomasi Vesikäärmeen tähdistön suunnassa olevan tähden valokäyrässä vähäisen notkahduksen, joka syntyi planeetan kulkiessa tähden editse. 

WASP-142b-nimen saanut planeetta on kooltaan Jupiterin luokkaa, mutta kiertää tähteään niin lähellä, että yhteen kierrokseen menee aikaa vain kaksi Maan vuorokautta. Planeetan pyörimisliike on todennäköisesti lukkiutunut, joten se kääntää aina saman puolen kohti tähteä.

Tähteä kohti oleva pallonpuolisko on siksi hehkuvankuuma, yöpuoli on puolestaan umpijäässä. Tällaisten "kuumien jupiterien" arvellaan vaeltaneen kauempana sijaitsevilta synnyinseuduiltaan tähden lähietäisyydelle planeettojen välisten vetovoimien vaikutuksesta. Siten WASP-142-järjestelmässä on todennäköisesti muitakin planeettoja. 

 

Newcastle-under-Lymen koulua käyvä Tom Wagg innostui työharjoittelumahdollisuudesta Keele-yliopistossa kuultuaan, että siellä tutkitaan eksoplaneettoja. Kaikkien aikojen nuorimman planeettabongarin jatkosuunnitelmat ovat selvät: Tom aikoo yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa.

Uudesta planeettalöydöstä kerrottiin Keele-yliopiston uutissivuilla.

Kuvat: David A. Hardy ja Keele University.

 


Juttuja samasta aiheesta