NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute

Kaukainen kohde värikuvassa: Ultima Thule on kuin lumiukko!

New Horizons -luotaimen tutkijat lupasivat tänään parempia kuvia Ultima Thulesta, ja niitä saatiinkin. Parhaimmat otokset ovat vielä tulossa, mutta jo nyt on selvää, että se on kuin kaksipalloinen lumiukko, joka pyörähtää kerran kallellaan olevan akselinsa ympäri 15 tunnissa.

Hyvin mediatietoinen New Horizons -luotaimen päätutkija Alan Stern hehkutti tänään illalla Suomen aikaa olleessa tiedotustilaisuudessa, että mitään vastaavaa ei ole nähty aikaisemmin.

Kun kyse on etäisyydestä, väite pitääkin paikkaansa, sillä jo tähän mennessä tulleiden kuvien laatu ja tarkkuus ovat suorastaan ällistyttäviä, kun ajatellaan että Ultima Thule on kaukana Aurinkokunnan ulko-osissa ja siellä Auringon valoa on enää hyvin vähän. Oma tähtemme on siellä tosiaankin kuin vain kirkas tähti taivaalla, ja kuvia ottaakseen luotaimen täytyi ottaa aikavalotuskuvia, joiden aikana se muutti asentoaan koko ajan.

Kuvat ovat siksi suorastaan häkellyttävän ihmeellisiä.

Mutta se, että Ultima Thule (virallisesti 2014 MU69) on lumiukkomainen, ei ole enää mikään ihme. Jo aikaisemmin on löydetty useita kaksiosasia kappaleita ja alkaa näyttää vähitellen siltä, että etenkin Aurinkokunnan laitamaiden jäiset vaeltajat ovat olleet vuosimiljardien kuluessa niin seurankipeitä, että ne ovat lyöttäytyneet yhteen.

Kun kaksi kappaletta osuu lähelle toisiaan kaukana Auringosta, ne ajautuvat helposti kiinni toisiinsa ja ajan kuluessa niistä muotoutuu löyhästi toisiinsa kiinnittynyt kaksikko.

Kaikki  läheltä tutkitut pienkappaleet koostekuvassa

Yllä oleva Emily Lakdwallan tiimin Planetary Societyssä tekemä kuva näyttää kaikki tähän mennessä läheltä tutkitut asteroidit ja komeetat oikeassa kokosuhteessa toisiinsa.

Tämä pieni otos näyttää jo sen, että mukana on Ultima Thulen lisäksi seitsemän muutakin kappaletta, jotka ovat kaksiosaisia. Onko niin, että tämä on itse asiassa hyvin tavallinen Aurinkokunnan (ulko-osien) pienkappaletyyppi?

Näin ollen Ultima Thulea katsoessa ja tutkiessa emme näe ainoastaan todennäköisesti vanhimman koskaan ihmisen läheltä tutkiman kohteen, vaan myös tyypillisen sellaisen kehityshistorian.

NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute

Parhaat tähän mennessä luotaimesta saadut kuvat (kuten yllä) on otettu noin 27 000 kilometrin etäisyydellä Ultima Thulesta. Luotain oli tuolloin lentämässä sitä kohden ja siksi seuraavat vastaanotettavat kuvat ovet vielä parempia – ainakin siis niiden odotetaan olevan.

Kuvia on nyt käsitelty voimakkaasti; niiden tarkkuutta on parannettu matemaattisesti ja kuvista on tehty jopa otsikkokuvassakin oleva väriversio. Se perustuu kappaleen lähettämän valon analyysiin ja pieneen taiteelliseen näkemykseen; Ultima Thule vaikuttaa punertavalta, mutta paljain silmin sen vierestä katsottuna se ei näyttäisi näin räikeän punaiselta.

Kuvista on voitu laskea myös kohteen tarkempi koko. Se on noin 31 km pitkä ja sen suurempi osa (joka on nimetty Ultimaksi) on halkaisijaltaan noin 19 km ja pienempi (Thule) on 14 km.

*

Kutsuimme tässä(kin) jutussa aiemmin Ultima Thulea asteroidiksi, mutta se ei ole oikea sana. Lue täältä lisää siitä,miksi Ultima Thulea ei kannata kutsua asteroidiksi.


Juttuja samasta aiheesta