Tiedetuubin systeemipäivitys on loppusuoralla. Uusia juttuja julkaistaan vasta päivityksen jälkeen. Pahoittelut!

Entistä tarkempia avaruussääennusteita

Marraskuun 9. päivänä vuonna 1989 Auringossa tapahtui purkaus, jossa vapautui energiaa saman verran kuin päivätähtemme säteilee sekunnin kymmenyksessä. Seuraavana päivänä sattui samanlainen, mutta vielä voimakkaampi koronan massapurkaus. Avaruuteen sinkoutui miljardeja tonneja sähköisesti varattuja hiukkasia, jotka liikkuivat miljoonien kilometrien tuntinopeudella kohti Maata.

13. maaliskuuta hiukkaspilvi iskeytyi Maan magneettikenttään ja sai aikaan kirkkaita revontulia. Yötaivaalla tanssineiden valoverhojen taustalla oli kuitenkin tuhoisa myrsky. Maan ilmakehään syöksyvät varatut hiukkaset saivat aikaan sähkövirtoja, jotka laukoivat Pohjois-Amerikassa sähköverkkojen suojareleitä. 

Miljoonat taloudet jäivät ilman sähköä kiristyvässä pakkasessa. Ihmiset heräsivät aamulla vilpoisissa kodeissa ja vaikka 80-luvun lopulla sivilisaatiomme ei vielä ollut niin riippuvainen tietotekniikasta kuin nykyisin, kylmyys ja pimeys muistuttivat siitä, miten haavoittuvainen ihmiskunta on.

Sähköjä pätkinyt avaruusmyrsky ei ollut laatuaan ensimmäinen eikä viimeinen. Auringonpurkausten seuraukset ovat kuitenkin kaiken aikaa vakavampia. Sähköverkkojen lisäksi ne vaikuttavat gps-järjestelmiin, jotka ovat keskeisiä monien yhteiskunnan toimintojen kannalta.

Ongelmana on se, että tällaisia myrskyjä on melkein mahdoton ennustaa. Kun Auringossa tapahtuu purkaus, tieto siitä saapuu Maahan alle yhdeksässä minuutissa: sen verran valolta kestää taittaa noin 150 miljoonan kilometrin matka Auringosta Maahan.

Avaruuteen sinkoutuneet hiukkaset etenevät huimalla nopeudella, mutta silti paljon valoa hitaammin. Kuten vuoden 1989 myrskyssä, hiukkaspilvi on Maan etäisyydellä vasta joitakin päiviä myöhemmin. Sitä osataan siis odottaa.

 

 

Vaikeus onkin siinä, että jokainen Maan läheltä pyyhkäisevä hiukkaspilvi ei aiheuta voimakasta avaruusmyrskyä. Seuraukset riippuvat siitä, miten pilven magneettikenttä on suuntautunut suhteessa Maan magneettikenttään. 

Jos kenttien suunnat ovat otolliset, ne kytkeytyvät toisiinsa ja "avaavat oven", jonka läpi hiukkaset pääsevät Maata muutoin suojaavan magnetosfäärin sisään.

Hiukkaspilven mukana kulkeutuvan magneettikentän suunta voidaan määrittää satelliittien avulla, mutta vasta pilven ollessa melko lähellä Maata. Varoitusaikaa jää korkeintaan tunnin verran.

Lontoon Imperial Collegen tutkijaryhmä on kehittänyt Neel Savanin johdolla menetelmän, jolla avaruusmyrskyt pystytään ennustamaan jopa 24 tuntia etukäteen. Siinä ajassa tulevaan myräkkään ehditään varautua.

Aiemmin avaruusmyrskyennusteet perustuivat havaintoihin hiukkaspilven magneettikentän suunnasta sen lähtiessä Auringosta. Suunta kuitenkin muuttuu miljoonien kilometrien mittaisen matkan aikana, mutta sitä ei ole pystytty arvioimaan.

Savanin menetelmässä pilvestä tehdään satelliittien ja luotainten avulla havaintoja pitkin matkaa, ja mittausten perusteella mallinnetaan magneettikentän suunnassa tapahtuvia muutoksia. Mallia on testattu kahdeksalla aiemmalla hiukkaspurkauksella, joiden ominaisuudet ja seuraukset maapallolla tunnetaan. 

Tulokset ovat olleet lupaavia ja menetelmästä odotetaan toimivaa työkalua tuhoisien avaruusmyrskyjen ennustamisessa. Jos jatkotutkimukset osoittavat sen luotettavaksi, sitä aletaan käyttää sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa entistä tarkempien ennusteiden laatimiseen.

Uudesta menetelmästä kerrottiin Lontoon Imperial Collegen uutissivuilla ja tutkimus julkaistiin Space Weather -tiedelehdessä (maksullinen) 9. kesäkuuta.

Kuva: NASA

 

Juttuja samasta aiheesta