syyskuu 2017

Komeettasadetta luvassa runsaan 1,3 miljoonan vuoden kuluttua

Pe, 09/08/2017 - 19:34 Jarmo Korteniemi
Kuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org

Tuore tutkimus paljasti lähiohituksia tekevien tähtien liikkeet. Yksi ohittajista nousi yli muiden: Gliese 710, joka sukeltaa syvälle Oortin pilven sisään.

Gliese 710 on tähti, jonka radan on jo kauan tiedetty johdattavan sen lähelle Aurinkoa. Vastikään julkaistu tutkimus tekee kuitenkin selväksi, että kyse saattaa olla jopa epämiellyttävän läheisestä tuttavuudesta.

320 000 tähden liikkeitä tarkastellut tutkimus kertoo Auringon naapuruston olevan paljon ruuhkaisempi kuin aiemmin oletettiin. Kyse ei ole uusien tähtien löytymisestä, vaan siitä, että tähtien liikkeet tunnetaan entistä paremmin. Toinen juttumme käsittelee tutkimusta laajemmin.

Gliese 710 sijaitsee nykyään runsaan 60 valovuoden päässä, mutta se lähestyy koko ajan. Ohitus huipentuu noin 1,3 miljoonan vuoden kuluttua.

Lähimmän ohituksen aikaan tähden etäisyys Aurinkoon lienee 16 000 AU:n tienoilla. AU on astronominen yksikkö, Maan ja Auringon välinen keskietäisyys. Epävarmuudet huomioon ottaen lyhin välimatka tulee olemaan välillä 10 000–21 000 AU, eli merkittävästi lähempänä kuin aiemmat arviot (21 000 - 90 000 AU).

Tämä tarkoittaa, että Gliese 710 varmasti tunkeutuu syvälle Oortin pilveen.

Gliese 710 on sekä massaltaan että läpimitaltaan noin 2/3 Auringosta, mutta paljon sitä himmeämpi. Se on K7-tyypin oranssi kääpiö, eikä vielä näy paljain silmin. Ohituksen huippuhetkillä se näkynee taivaalla jopa kirkkaimpien planeettojen veroisena.

Tähden rata ei juuri muutu vaikka se käykin Auringon painovoimakentässä. Tutkimus povaa, että kokonaismuutos olisi luokkaa 0,05 astetta. Sitä massiivisempi Aurinkokin siis jatkaa entistä rataansa läpi Linnunradan.

Gliese 710:n ohitus tapahtuu toki läheltä, mutta kuinka läheltä? Voyager 1 -luotain viipottaa nykyään 140 AU:n päässä, ja se on kaukaisin tunnettu kappale koko Aurinkokunnassa. Kaikki Aurinkoa kiertävät planeetat, kääpiöplaneetat, asteroidit ja suurin osa komeetoistakin siis sijaitsevat sitä lähempänä. Edes "Ykä", hypoteettinen yhdeksäs planeetta, ei mallien mukaan kävisi juuri yli 1200 AU:n etäisyydellä. Näistä yksikään ei siis tule sinkoutumaan radaltaan tähtiohituksen vuoksi.

Oortin pilven kappaleille voi kuitenkin käydä toisin.

Oortin pilvi on alue, joka ulottuu noin 2000 AU:sta aina valovuoden päähän (65 000 AU) asti. Mallien mukaan siellä, pääasiassa pilven sisäosissa, kiertää tuhansia miljardeja vähintään kilometrisiä jäisiä kappaleita. Ne ovat kaikki potentiaalisia komeettaytimiä.

Koska Gliese 710:n ohitus on varsin hidas, vain 14 kilometriä sekunnissa, se ehtii vaikuttaa suureen määrään Oortin pilven kappaleita. Tähti tulee paljon lähemmäs niitä kuin Aurinko, ja siksi sen painovoima kykenee muuttamaan niiden ratoja. Osa sinkoutuu avaruuteen, osa taas kohti Aurinkoa ja sen lähempiä kiertolaisia.

Sky & Telescope -lehden haastatteleman Paul Weissmaninmukaan aiemmat arviot tänne syöksyvistä komeetoista voi hyvinkin satakertaistaa tähtiohituksen vuoksi. Weissmann on pitkän linjan komeettatutkija.

Uudet komeetat eivät suinkaan kaikki ole vaarallisia. Suurin osa ei törmää mihinkään vaan häipyy Auringon lähellä käytyään takaisin avaruuteen. Lopuista suuri osa joutuu Jupiterin ja muiden jättiläisplaneettojen käännyttämiksi tai syömiksi. Mutta saattaa joku niistä Maahankin törmätä.

Onneksi runsaassa miljoonassa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Ja vielä suuremmaksi onneksi tämä vieraileva tähti ei edes ole massaltaan kovinkaan suuri.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org

Tähtien lähiohituksia tuplasti enemmän kuin aiemmin arveltiin

Pe, 09/08/2017 - 19:33 Jarmo Korteniemi
Kuva: ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP)

Aurinkokunnan lähettyvillä liikkuu enemmän tähtiä kuin aiemmin oletettiin, kertoo uusi tutkimus. Mielenkiintoisin löytö oli tähti, jonka rata tulee kulkemaan suoraan sisemmän Oortin pilven läpi.

Kerroimme pari vuotta sitten lähiohituksia tekevistä tähdistä. Nyt näistä laskelmista on ilmestynyt uusi ja paranneltu versio, joka perustuu Gaia-satelliitin tarkempiin havaintoihin.

Tutkimuksessa laskettiin mihin tähdet radoillaan kulkevat. Tarkasteltu aikaväli ulottui viisi miljoonaa vuotta sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Tutkimus julkaistaan piakkoin Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Analysoitavana oli hieman yli 320 000 tähteä. Niistä 725:n huomattiin käyvän/käyneen alle 32 valovuoden päässä Auringosta. (Tässä eivät kuitenkaan ole kaikki lähiohitukset, sillä tutkimus oli vasta alustava. Siinä ei analysoitu kaikkien tunnettujen tähtien ratoja.)

Tutkimuksessa päästiin arvioimaan lähiohitusten todennäköisyyksiä. Lähimmän 6,5 valovuoden etäisyydelle eksyy sen perusteella noin sata tähteä miljoonassa vuodessa. Luku on kaksi kertaa suurempi kuin aiemmat mallit ovat ennustaneet. Tällä hetkellä noin läheltä löytyy neljä tähteä: kolme kuuluu Rigil Kentaurus -järjestelmään ja yksi on yksinäinen pieni Barnardin tähti. (Aivan 6,5 valovuoden rajalla lymyilee lisäksi Luhman 16, ruskeiden kääpiöiden pariskunta.)

Ehkäpä mielenkiintoisin tutkimuksen yksittäinen havainto oli Gliese 710 -tähden tarkentunut rata. Se tulee aikanaan kulkemaan Oortin pilven sisäosien läpi. Lue tästä tapahtumasta tarkemmin toisesta jutustamme!

Aineistosta oli poistettu tarkoituksella erittäin nopeasti liikkuvat tähdet (esim. Barnardin tähti), sekä ne tähdet, joiden mittauksissa oli suuria epävarmuuksia. Edeltävän tutkimuksen suurimmat lähitähdet (Rigil Kentaurus A ja B sekä gamma Microscopii) taas puuttuvat aineistosta kokonaan, sillä Gaia ei ole mitannut tällaisten kirkkaiden tähtien liikkeitä.

Tulokset perustuvat Gaia-satelliitin ensimmäisiin julkaistuihin havaintoihin (syyskuussa 2016). Gaia mittaa tähtien paikat ja nopeudet aiempia kartoituksia tarkemmin, ja kattaa suuremman tähtimäärän kuin mikään aiempi laite. Satelliitti sijaitsee Maan L2-pisteessä eli Auringosta katsoen Maan takana. Näin se pystyy tarkkailemaan pimeää tähtitaivasta taukoamatta.

Käytetty malli on vielä testausvaiheessa ja yksinkertaistettu versio lopullisesta. Se kuitenkin tarkensi ja laajensi huomattavasti aiemmilla aineistoilla tehtyjä laskelmia tähtien liikkeistä.

Tulevat Gaian aineistojulkaisut parantavat laskelmien tarkkuutta entisestään ja lisäävät analysoitujen tähtien määrää. Seuraava julkaisu on luvassa huhtikuussa 2018.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuvassa Auringon lähiympäristö nykyisellään. Siniset viivat kuvaavat 5 valovuoden etäisyyksiä. (ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP))

Maan vastikään ohittaneella asteroidilla olikin yllättäen mukana kaksi kaveria

Pe, 09/08/2017 - 13:17 Jarmo Korteniemi
Kuva: NAICObservatory / NASA

Maan ohi sujahti noin viikko sitten 4,5 -kilometrinen asteroidi. Tutkaluotaukset paljastivat sen olevan harvinainen kolmoisasteroidi.

Asteroidi 3122 Florence ohitti maapallon historiallisen läheltä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Ohituksen aikana siltä löydettiin kaksi kuuta. Ne arvioidaan kooltaan 100–300 -metrisiksi. Kuut kiertävät "emoaan" 8 ja 22–27 tunnin pituisilla radoilla. Näistä sisempi on tiettävästi tiukin rata, joka Maan lähiasteroidin kuulta on ikinä havaittu.

Löytö tehtiin Goldstonen radioteleskooppijärjestelmällä Mojaven aavikolta Kaliforniasta. Lyhimmillään välimatkaa asteroidiin oli vain 7 miljoonaa kilometriä, eli 18 Kuun etäisyyttä. Goldstonen erotuskyky oli tuolloin noin 75 metriä.

Emokappale itse on yleismuodoltaan pyöreähkö. Se on kraatterien täplittämä ja sen päiväntasaajaa pitkin kulkee harjanne. Asteroidi pyörähtää akselinsa ympäri kerran 2 tunnissa ja 24 minuutissa.

Kuiden avulla 3122 Florencen massa ja tiheys pystytään määrittelemään tarkemmin kuin muutoin. Samalla päästään käsiksi myös sen todennäköiseen rakenteeseen ja koostumukseen.

Asteroidikolmikon seuraamista oli tarkoitus jatkaa Arecibon radioteleskoopilla aina lauantaihin 8.9. asti. Näin radat ja massat tarkentuvat entisestään. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka paljon sillä ehdittiin 3122 Florencea tutkia, sillä Arecibo jouduttiin sulkemaan turvallisuussyistä jo 5.9., johtuen Puerto Ricon ylittäneestä Irma-hurrikaanista.

Kuva: Tomruen / Wikimedia Commons
3122 Florencen rata lähiplaneettoihin nähden (Tomruen / Wikimedia Commons)

Asteroidi löydettiin vuonna 1981. Se on nimetty brittihoitaja Florence Nightingalen mukaan. Kuilla ei ole vielä nimiä, mutta niitä kutsutaan yleisen käytännön mukaan betaksi ja gammaksi, emoasteroidia taas alfaksi.

Maan lähialueiden yli 16 000 asteroideista 62:lla on kuita, mutta vain kahdella muulla niitä tiedetään olevan kaksi. 1994 CC (0,7 km, kuut vähintään 50-metrisiä) tulee ohittamaan Maan 6,5 Kuun etäisyyden päästä vuonna 2074. 2001 SN263(2,8 km, kuut 0,8 ja 0,4 km) taas ei ikinä tule 20 Kuun etäisyyttä lähemmäs Maata.

3122 Florence käy lähes yhtä lähellä Maata (7,5 milj. km päässä) uudelleen tasan 50 vuoden kuluttua. Vakituisten lähiohitusten ja jättimäisen kokonsa vuoksi se luokitellaan varmuuden vuoksi "mahdollisesti vaaralliseksi" asteroidiksi, joita seurataan erityisen tarkkaan.

Asteroidin (tai sen kuiden) törmäyksestä ei ole Maassa uhkaa ainakaan lähimpien vuosisatojen aikana. Törmyksen sattuessa emokappale synnyttäisi noin 50-kilometrisen kraatterin ja merkittävää tuhoa vielä 1000 km päässä. Kuiden räjähdysenergiat olisivat pienempiä, minimissään joitain megatonneja TNT:tä, enimmillään tuhatkunta Mt TNT (joka synnyttäisi 5-kilometrisen kraatterin).

Lähde: Jet Propulsion Laboratory

Otsikkokuva: Arecibon teleskoopilla otettu tutkakuva 3122 Florencesta (NAICObservatory / NASA)

Aalto-1 havaitsi aurinkomyrskyä kiertoradalta

Pe, 09/08/2017 - 08:37 Jari Mäkinen

Kuten ennustettiin, iskeytyi keskiviikkona Auringosta pulpahtanut hiukkaspilvi maapalloon eilen illalla. Tämä pitkiin aikoihin voimakkain aurinkopurkaus sai aikaan G4-luokan geomagneettisen myrskyn, joka puolestaan sai aikaan kauniita revontulia.

G4 on jo varsin voimakas myrsky, joka voi aiheuttaa jännitevaihteluita sähkönsiirtoverkoissa, häiriöitä satelliittipaikannuksessa sekä katkoja tietoliikenneyhteyksissä. Myrsky alkoi noin klo 2 yöllä ja oli voimakkaimmillaan aamulla viiden jälkeen Suomen aikaa.

Ilmatieteen laitoksen avaruussäätiedote kertoo, että saapuneen massapurkauksen nopeus oli 800 km/s ja magneettikenttä yli 30 nT etelänsuuntaan mikä sai aikaan tämän vakavan geomagneettisen myrskyn toisin kuin torstain aamuyöllä saapunut massapurkaus, jonka nopeus oli selvästi pienempi ja magneettikenttä vahvasti pohjoisen suuntaan.

Nyt myrsky on laantunut, mutta aktiivisuus on edelleen koholla ja esimerkiksi taivaalle kannattaa edelleen tähytä illalla revontulien toivossa.

Suomalaishavaintoja avaruudesta

Tätä myrskyä ennen keskiviikkona osui Maahan aikaisempi, maanantaina tapahtuneesta aurinkopurkauksesta lähtenyt hiukkaspilvi. Se synnytti Suomen seutuvilla hieman odotettua vähemmän revontulia, mutta siitä huolimatta vaikutukset Maan lähiavaruuteen olivat olennaisia. 

Tätä geomagneettista myrskyä pystyttiin hyvin havaitsemaan myös suomalaisvoimin avaruudesta: Aalto-1 -satelliitissa oleva Turun yliopiston rakentama hiukkasilmaisin RadMon teki havaintoja koko keskiviikon ja torstain välisen yön ja sen otsikkokuvassa olevat alustavat tulokset näyttävät selvästi voimakkaita lukemia juuri revontuliovaalien kohdalla. 

Lisäksi mittauksissa näkyy hyvin ns. Etelä-Atlantin anomalia, keskimääräistä voimakkaampi säteilyalue lähiavaruudessa, joka osuu juuri eteläisen Atlantin päälle.

Voimakas purkaus Auringossa – mahdollisesti äreä avaruusmyrsky tulossa

Ke, 09/06/2017 - 17:43 Jari Mäkinen

Aurinko on tällä haavaa lähellä aktiivisuussyklinsä minimiä, mutta siitä huolimatta rakas keskustähtemme on ollut viime päivinä hyvin aktiivinen. Sen pinnalla on suuri pilkkuryhmä, mistä on tänään ryöpsähtänyt avaruuteen voimakas hiukkaspurkaus. Tulossa on hyvin todennäköisesti revontulia – kenties jopa voimakas avaruusmyrsky.

Pilkkuryhmä AR2673 on ollut huomion kohteena jo jonkin aikaa, sillä se on pitkiin aikoihin ensimmäinen kookas ja voimakas häiriöalue Auringon pinnalla. 

Toissapäivänä se röyhäytti jo komean purkauksen, jonka odotetaan törmäävän Maahan tänään ja aiheuttavan kohtalaisen voimakkaan revontulimyrskyn. Ennusteiden mukaan tulossa on G2-luokan geomagneettinen häiriö, joskin paikoitellen se saattaa äityä G3-luokkaan.

Pilkkuryhmästä nousi tänään iltapäivällä Suomen aikaa vielä voimakkaampia purkauksia, jotka saavat aikaan häiriöitä maapallolla parin vuorokauden kuluttua. Luvassa on siis aktiivista aikaan taivaalla ja voi vain toivoa, että taivas on selkeä.

Voimakkain purkauksista luokiteltiin jo voimakkaimpaan X-luokkaan – tarkalleen se oli X 9.3, eli varsin energeettinen tapahtus. Se näkyi erinomaisesti myös Jyväskylän Siriuksen Hankasalmen tähtitornin radioteleskoopissa, joka tarkkailee Aurinkoa 10 GHz:n aallonpituudella.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste povaakin myös Suomen taivaalle revontulia, jopa eteläistä Suomea myöten.

Maanantaina tapahtuneen rouhupurkauksen "sinkauttivat avaruuteen suurienergiaisia Auringon protoneja. Tiistain vastaisena yönä Maan magneettikehään saapuessaan ne aiheuttivat hiukkasmyrskyn, joka enimmillään saavutti kohtalaisen voimakkaan tason (S2). Tämä hiukkasmyrsky jatkuu edelleen. Vakavimmillaan tällainen hiukkasmyrsky voi aiheuttaa hetkellisiä ongelmia satelliittipaikannuksessa ja radioyhteyksissä napa-alueilla".

"Massapurkauksen ennustetaan saapuvan Maahan keskiviikkoillan tai torstain vastaisen yön aikana. Se aiheuttanee vähintään G1-G2-tason geomagneettisia häiriöitä ja voimakkaampikin geomagneettinen myrsky on mahdollinen. Revontulet ovat hyvin todennäköisiä koko Suomessa massapurkauksen saavuttaessa Maan. Revontulien todennäköisyyttä ei voida pitää suurena ensi yönä, koska on mahdollista että massapurkauksen saapuminen myöhästyy ennustetusta puolikin vuorokautta."

Ennusteen mukaan geomagneettinen myrsky jatkuu parin vuorokauden ajan ja Auringon voimakkaan aktiivisuuden odotetaan jatkuvan viikonlopulle.

NOAA:n avaruussääennusteen mukaan revontulia saattaa näkyö tulevina öinä jopa Tanskassa asti, ja mahdollisesti jopa sitäkin etelämpänä – tulossa on siis sen verran voimakas avaruusmyrsky, että myös satelliittioperaattorit varautuvat siihen!

Keltainen linja osoitta todennäköisimmän rajan revontulten näkymiselle. Niitä on siis taivaalla viivasta pohjoiseen, ja mikäli vain taivas on selkeä ja pimeä, näkyvät revontulet mahdollisesti komeina.

Seuraamme tilannetta!

Turku roihusi 190 vuotta sitten mutta myytit elävät yhä

Ma, 09/04/2017 - 21:06 Jarmo Korteniemi
Kuva: Gustaf Wilhelm Finnberg

Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo sattui Turussa vuonna 1827. Alle vuorokauden kestäneessä roihussa suurin osa turkulaisista menetti kotinsa.

Suomen suuriruhtinaskunnan vanha pääkaupunki, Turku, oli vuonna 1827 yhä ylivoimaisesti maamme suurin kaupunki.

Vilkkaassa kauppakaupungissa asui noin 12 000 asukasta. Se oli rikas kulttuurikeskus. Suomen ainoa yliopisto, Keisarillinen Turun akatemia, sijaitsi tuomiokirkon kupeessa. Sen kokoelmiin kuului arviolta 40 000 nidettä.

Tulipalot olivat tiiviisti rakennettujen puukaupunkien vitsaus. Vuosisatojen varrella Turkukin, tai osa sitä, oli palanut 30 kertaa. Ei kuitenkaan ikinä niin pahasti kuin viimeisellä kerralla, vuonna 1827.

Palon kulku

Tapahtumat alkoivat Aninkaistenmäellä syyskuun neljäntenä, hieman ennen iltayhdeksää. Ensihavaintojen jälkeen mitään ei ollut tehtävissä. Tiheään rakennettu alue Aurajoen pohjoispuolella oli päre- ja tuohikattoineen pian ilmiliekeissä. Alueella ei ollut juuri vesipisteitä, sammutustöitä helpottamassa.

Tuhoa edesauttoivat monet syyt. Kadut olivat kapeita ja talot puuta. Kuuma kesä oli pitänyt kaiken kuivana ja katot paloille alttiina. Kauppiaat olivat markkinoilla Tampereella, joten sammutustyön tekijöitä ei ollut paikalla riittävästi. Yliopistokin oli vielä tauolla, joten opiskelijoita ei ollut normaaliin tapaan passitettavana katoille huolehtimaan kekäleistä.

Kaiken lisäksi illan mittaan puhkesi kova myrskytuuli, joka lennätti kekäleitä ja savua eteenpäin. Tuli levisi nopeasti alamäkeen.

Ennen puoltayötä kekäleet levittivät roihun "täl puol Aurajokke", eli eteläpuolelle, silloisen keskustan tuhoksi.

Turun akatemia kärsi suuret vahingot. Kirjasto paloi kokoelmineen täysin, sillä kirjastonhoitaja oli unohtanut ikkunaluukut auki. Ainoastaan kotilainaan annetut noin 800 opusta selvisivät. Suurin osa suomalaisista keskiaikaisista tiediista hävisi tuhksna tuuleen.

Edes tuomiokirkkoa ei onnistuttu pelastamaan. Sen katto paloi ja tornin yläosa romahti alas.

Lisäsyy kaupungin tuholle oli palokalusto, josta suurin osa oli palanut palon alkulähteillä. Ne oli viety alkusammutustöihin joen pohjoispuolelle, mutta jäivät tulen saartamiksi. Huonon organisoinnin vuoksi palomiehet pakenivat paikalta. Aikalaiskertomusten mukaan "yö oli kirkas kuin päivä".

Palo ehti riehua kaupungissa 18 tunnin ajan. Viimeiset tulipesäkkeet saatiin sammumaan vasta kolmelta seuraavana iltapäivänä (5.9.). Jälkipaloja tosin sattui vielä läpi koko syyskuun.

Vain 27 ihmistä menehtyi, mutta aineelliset vahingot olivat mittavia. 2 543 rakennusta, yhteensä 780 talosta, oli thoutunut. 70 % kaupungista oli palanut. 11 000 ihmistä oli yhdessä hujauksessa kodittomana.

Hätämajoitusta järjestettiin lähialueilla. Jälleenrakennus oli onneksi hyvin nopeaa, ja Turku oli pian kiireisenä kaupunkina ennallaan. Uudet paloturvallisuusmääräykset tosin johtivat Engelin ruutukaavaan ja puistoalueisiin, jotka muuttivat kaupunkikuvaa roimasti. Rahoitusta rakennustoimiin saatiin etenkin Venäjältä, toisin kuin yleisesti uskotaan.

Palosta liikkuu yhä monenlaisia myyttejä. Yksi on se, että pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin vasta tuolloin. Todellisuudessa Turku oli lakannut olemasta sellainen jo vuonna 1812. Eikä se edes ehtinyt olla Suuriruhtinaskunnan pääkaupunki kuin kolme vuotta, vuodesta 1809. Tuota ennen, Ruotsin vallan aikaan, se toki oli Suomen hallinnollinen keskus, mutta ei mikään virallinen pääkaupunki.

Palon vuoksi Turku kuitenkin menetti asemaansa. Loputkin virastot siirrettiin Helsinkiin. Suomen tieteen kehtona tunnettu Turku menetti palossa myös yliopistonsa. Kovia kokenut Akatemia siirrettiin seuraavana vuonna Helsinkiin ja muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin-yliopistoksi. Turussa korkeakoulutus jäi 90 vuoden pakkotauolle.

Turku säilyi kuitenkin yhä Suomen suurimpana kaupunkina. Kasvukeskus Helsinki ohitti sen vasta 1840-luvun taitteessa. Suomessa eli palon aikoihin yhteensä noin 1,3 miljoonaa asukasta, mutta kaupungit olivat nykymittapuulla pieniä: yli yhdeksän kymmenestä asui maaseudulla.

Kuva: Maanmittaushallituksen kaupunkikartat, Kansallisarkisto
Turun kartta vuodelta 1808. Palossa tuhoutunut alue harmaalla (Maanmittaushallituksen kaupunkikartat, Kansallisarkisto)

Miten palo syttyi?

Palon syistä on esitetty vuosien saatossa monia väitteitä. Ensimmäinen alkoi levitä huhuna Turun kaduilla heti palon sytyttyä. Puhuttiin Hellmannin "vahinkovalkeasta".

Tiedettiin, että tuli lähti liikkeelle kauppias Hellmannin vauraasta talosta Aninkaistenmäeltä. Siellä oli varmastikin isot talivarastot, ja isäntähän itse oli matkoilla Tukholmassa. Ehkäpä kauppias oli käskenyt palvelijoita keittämään talia poissaollessaan. Ja kun kissa on poissa, hiiret ottivat velvollisuutensa varmasti lepsummin...

(Tali on eläinten rasvasta murskattua ja miedolla lämmöllä pitkään keitettyä monikäyttöistä rasvaa. Siitä voidaan tehdä esimerkiksi kynttilöitä, saippuaa ja ravintoakin.)

Huhu kiersi ensin palaneessa kaupungissa, levisi sitten kirjeiden mukana Tukholmaan, Helsinkiin ja Pietariin, ja päätyi lopulta jopa kansainvälisiin uutisiin. Lontoolainen The Times kirjoitti vielä lokakuussa, että "Suomen pääkaupunki Turku oli palanut palvelusväen huolimattoman talinkeiton vuoksi".

Palvelusväkeä epäiltiin kyllä aivan syystä, sillä olihan monien Euroopan kaupunkipalojen takaa usein löytynyt huolimaton piika tai renki. Olihan tulien sytyttäminen ja valvominen juuri heidän tehtävänään. Ja olihan heitä toisaalta helppo syyttääkin.

Varma palon alkusyy saatiin kuitenkin selville jo heti palon jälkeen (25.9.) järjestetyssä oikeudenkäynnissä.

Hellmannien palvelijat olivat oikeudenkäynnissä kovilla. Kävi kuitenkin ilmi, että rouva Hellmann (joka oli kotona) oli huomannut jonkin olevan vialla jo hieman ennen yhdeksää. Rengin mennessä tarkistamaan tilannetta ylisille "tuli puski jo vastaan". Sammutustyöt eivät enää auttaneet, pihan kaivovesi ei riittänyt.

Hellmannien vintille oli varastoitu kuivaa heinää eläimille talvea varten. Koska paikka oli eristetty talon omista tulisijoista, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin että naapuritalon piipusta oli lentänyt ylisille kipinä, joka oli saanut koko tuhon aikaan.

Eivätkä Hellmannin talivarastot sitä paitsi edes sijainneet Aninkaistenmäellä, vaan toisessa talossa, kaupungin laidalla.

Sakari Topelius ei kuitenkaan halunnut antaa oikeudenkäynnissä esitettyjen todisteiden pilata hyvää tarinaa.

Satusetä tarinoi perättömät huhut kansan muistiin

Topelius oli palon sattuessa vain yhdeksän vanha, eikä edes paikkakunnalla.

Mikäli hänen 24-vuotiaana toimittajana kirjoittamaansa muisteloon on uskominen, Sakari-pojan onnistui kuitenkin nähdä palon kajo. Hän oli roihun päivänä perheensä mukana saaristossa huvilalla. Illalla horisontissa leimusi outo pilvi, jota seurueen jäsenet kovin ihmettelivät. Vasta kolmantena päivänä heidät tavoitti suusta suuhun kulkenut tieto: Turku oli palanut!

Sittemmin, vuonna 1845 eli 18 vuotta palon jälkeen, Topelius väitti suoraan lahtari Hellmannin huolimattoman piikatytön olevan vastuussa koko palosta. (Lahtari viittasi Hellmanniin teurastajana ja talikauppiaana. Termillä ei vielä ollut ikävää poliittista kalskahdusta.)

Vuonna 1875 Topelius julkaisi Maamme-kirjan, jota ryhdyttiin käyttämään yleisesti kouluissa oppimateriaalina. Siinä hän kertoi Turun palostakin, ja uudisti tulkintansa.

Vanhukset, jotja olivat syntyneet 1800-luvun alussa, muistivat vielä Hellmannin piika Maria Vassin, joka oli ollut oikeudessakin. Ei vaatinut paljoa, että tämä yhdistettiin Topeliuksen huolimattomaan palvelustyttöön.

Topelius halusi ilmeisesti kertoa onnettomuuden avulla opettavaisen tarinan siitä miten käy jos ei hoida työtään tunnollisesti. Tai ehkä hän ei vain tiennyt vapauttavasta tuomiosta. Tai ehkä kyse oli jostain muusta. Oli miten oli, hän kuitenkin puhalsi roimasti uutta tulta muutoin hiipuvan huhumyllyn alle.

Topeliuksen versio jäi elämään kansan muistissa. Maamme-kirjaa käytettiin vuosikymmeniä. Lahtarin palvelustytöstä kerrottiin palon tasavuotismuisteloissa, Topeliusta lainaten. Svante Dahlströmin palosta kertova kirja vuodelta 1927 jopa nimeääkin naisen. Tarinaa Maria Vassista kaupungin polttajana kerrotaan vielä yhä.

"Totuuden jälkeinen aika" ei ole mikään uusi asia.

Kirjoitus pohjautuu akatemiaprofessori Hannu Salmen 3.9.2017 Turun palosta selvinneellä Luostarinmäellä pitämään esitelmään. Salmi toimii Turun yliopistossa kulttuurihistorian professorina.

Päivitys 4.9. klo 21.30: Lisätty yksityiskohtia sinne tänne.
Päivitys 4.9. klo 22.00: Lisätty paloalueen kartta.
Päivitys 5.9. klo 03.00: Poistettu virheellinen väite siitä että Turun 1827 palo olisi ollut viimeinen merkittävä kaupunkipalo Suomessa.
Päivitys 5.9. klo 15.00: Lisätty tietoja tuhon mittavuudesta, vaikutuksista ja kaupunkipaloista yleensä.

Otsikkokuva: Turku palon jälkeen. Gustaf Wilhelm Finnberg (1827)

Energia-asiantuntijat väittävät: visiot uusiutuvien energiamuotojen onnelasta täynnä hypetystä

La, 09/02/2017 - 14:38 Jarmo Korteniemi
Kuva: H. P. Brinkmann / Flickr

Ilmastonmuutoksen kanssa taistelu voi kärsiä paljonkin, jos takerrutaan vain tuuli-, aurinko- ja vesivoimaan. Näin varoittavat asiaan perehtyneet kriittiset tahot.

Vuoteen 2050 mennessä Suomi on päästötön. Uusiutuvilla maailma pelastuu. Näin kertovat monet tuoreet uutiset.

Uusiutuvat energiamuodot ovat yhä suuremmassa roolissa energiantuotannossa ja niiden käyttökelpoisuudessa otetaan koko ajan huimia askelia eteenpäin. Kasvuprosentit ovat komeita, mutta numeroiden taakse peittyy todellisuus: valtaosa energiasta tehdään yhä perinteisesti. Edes villit uusiutuvien kasvuluvut eivät riitä tekemään tulevaisuuden päästöttömästä energiaonnelasta totta.

Ryhmä energia-alan kommervenkkeihin perehtyneitä asiantuntijoita kritisoikin julkisesti uusiutuvan energian liiallista hehkuttamista. He lyövät pöytään tutkimuksia, joiden mukaan täydellinen siirtyminen uusiutuvaan energiaan (edes puolessa vuosisadassa) on epärealistista utopiaa.

Tarvittaisiin enemmän tieteellistä näyttöä, sekä avointa ja asiapainotteista keskustelua. Alan ammattilaisten pitäisi osata ottaa kattavammin ja kriittisemmin kantaa aiheeseen, joka on herkkä sekä yhteiskunnan että ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan kannalta.

Alalla saa kritiikin mukaan yhä enemmän valtaa tiede, joka vaikuttaa tosiasiassa enemmän aktivismilta. Vain osa ratkaisukeinoista (yleisimmin tuuli-, aurinko- ja vesivoima) on hyväksyttyjä. Vastakommentit ja kritiikki kuitataan asennevammoina tai piiloagendoina.

Kirjoittajat kritisoivat Suomessa erityisesti Lappeenrannassa kotipaikkaansa pitävää Neo Carbon Energy -hanketta. Kritiikin mukaan hanke on saanut Suomessa huomiota maalailemalla päästötöntä taivaanrantaa. Vaikka väitteet nojaavatkin osaksi jo ongelmallisiksi todettuihin tutkimuksiin, on kritiikki ohitettu. Myös laskelmien pohjaoletukset vaikuttavat varsin hatarilta.

Neo Carbon Energy on VTT:n, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, sekä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteishanke. Se sai vuosille 2014-16 Tekesin rahoitusta vajaat viisi miljoonaa euroa.

Kritiikin kirjoittajat ovat huolissaan siitä, että näin edeten ei ilmastonmuutosta vastaan voida taistella täysipainoisesti.

Uusiutuvien energianlähteiden käyttö Suomessa

Katsotaanpa hetki tilastoja.

Uusiutuvien käyttö lisääntyy koko ajan sekä meillä että muualla. Teknologia paranee, yleistyy ja halpenee. Paikallisesti tuotetun pienenergian määrä kasvaa kohinalla. Etenkin Suomea aurinkoisemmilla seuduilla kotona tuotettu aurinkosähkö riittää pitkälle ja jo nykytekniikalla omakotitalojen saaminen omavaraiseksi on lähellä. 

Meillä taas tuulivoiman osuutta on lisätty paljon – tuotetun tuulienergian määrä saattaa jopa tuplaantua tänä vuonna!

Kaikki tällainen kehityskulku on hyvää ja toivottavaa, mutta kyse on ikävä kyllä hyvin pienistä asioista.

Suomessa käytetystä energiasta vain noin 20 % tuotetaan lähes päästöttömillä lähteillä. Tästä ydinvoima kattaa 17 prosenttiyksikköä, vesi kolme ja tuuli vain yhden. Leijonanosa (70 %) energiasta tulee yhä vieläkin polttamisesta: 2/3 fossiilisista lähteistä ja 1/3 biomassasta.

Uusiutuvan energian määrän pitäisi siis 20-kertaistua, jotta kaikki poltettavat saataisiin kompensoitua. Käytännössä tämän tulisi tapahtua aurinko- ja tuulivoiman osuutta huimasti kasvattamalla. Uuden vesivoiman rakentaminen noin suuressa mittakaavassa kävisi luonnon kannalta hyvin ongelmalliseksi.

Uusiutuvien ongelmana on vielä varavoimakin, jota täytyy ylläpitää valmiudessa. Tuuliturbiinit eivät ikinä pyöri 24/7, eikä Aurinko paista yöllä. Akuilla ja älykkäillä, laajan maantieteellisen alueen kattavilla voimaverkoilla tuotantoa voidaan tasata, mutta ei tarpeeksi. Valitettavasti energiaa ei voida vielä varastoida tarpeeksi suuria määriä järkevällä kustannus- ja hyötysuhteella.

Myös fuusiovoima on edelleen kaukana tulevaisuudessa. Sen varaan ei kannata vähäpäästöisyyttä laskea.

Yksi ratkaisu tosin on jo olemassa, mutta se tiputetaan usein pois ratkaisuyhtälöistä poliittisen paineen ja pelon vuoksi. Ydinvoima. Se on selvästi perinteisistä energianlähteistä sekä kaikkein päästöttömin että turvallisin. Tätä mieltä ovat myös Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n asiantuntijat.

Kehityskulku käy ilmi hyvin Saksassa, jossa poliittisista syistä lakkautettava ydinvoima korvaantuu käytännössä fossiilisten polton lisääntymisellä. Siitä huolimatta, että uusiutuvien osuus kasvaa sielläkin.

Takaisin kritiikkiin

Tieteelliset artikkelit, joihin "100 % uusiutuvia" -hehkutuksessa usein viitataan, saavat usein paljon julkisuutta ja elävät siksi nykyään aivan omaa elämäänsä. Ne nostetaan useiden ympäristötahojen energiapolitiikan peruspilareiksi - vaikka myöhempi vertaisarviointi olisikin osoittanut tutkimukset virheellisiksi, puutteellisiksi tai vähintäänkin yltiöoptimistisiksi.

Yksi ongelma on tieteen hitaus: Prosessi voi kestää vuosia. Vaikka alkuperäinen tutkimus käykin ennen julkaisua läpi vertaisarvioinnin, sen väitteet eivät automaattisesti ole totta. Vasta julkaisun jälkeen tiedeyhteisö pääsee kunnolla syynäämään uutta löytöä, kaivamaan ongelmia sen metodeista, rajoitteista ja lähtöoletuksista. Tieteelliseksi tiedoksi yltävät vain ne julkaisut, joita kollegat eivät onnistu teilaamaan.

Prosessi tai sen lopputulos ei kuitenkaan yleisöä kiinnosta, jos alkuperäinen löytö oli tarpeeksi raflaava tai omaan agendaan sopiva. Jos löytyy artikkeli, jossa sanotaan että maailma saadaan päästöttömäksi vuoteen 2050 mennessä, tavoite on selvä. Mitä siitä että moinen vaatisi utopistisia tulevaisuudessa kehitettäviä teknisiä ratkaisuja, tai epärealistisen suuria yhteiskunnallisia muutoksia?

Asiaan liittyy myös kulisseissa käyty keskustelu. Kaikki tieto ei aina mahdu julkaisuun, jotkut mallit ovat monimutkaisia, ja joskus dataa on hyvin paljon. Tällöin hyvään tieteellisen tapaan kuuluu, että tutkijat jakavat mallinsa ja toimintatapansa toistensa kanssa. Toisille pitäisi aina antaa keinot oman työn teilaamiseen.

Kaikille tämä ei kuitenkaan käy, vaan he suojelevat aineistojaan viimeiseen asti. Syynä saattaa olla tehdyn työn suojeleminen varkauksilta, tai väärässä olemisen pelko. Kukapa tietää. Lopputulos kuitenkin on, ettei tiede pääse edistymään ja ilmastonmuutoksen torjunta voi hankaloitua.

Rankka lupausten ja tavoitteiden yliampuminen voi toki olla tietoista: rima asetetaan korkealle, jotta saadaan aikaan edes jotain, ja pienempiinkin saavutuksiin voidaan sitten olla tyytyväisiä. Ylihypetyksellä voidaan kuitenkin saada myös aikaan poliittisia päätöksiä, jotka tähtäävät mahdottomuuksiin ja leikkaavat jotkut realistisemmat ratkaisukeinot pois. Tällöin ammutaan nilkkaan (tai polveen) koko alaa ja ilmastonmuutosta vastaan taistelua.

Kritiikkikirjoitus on eri alojen asiantuntijoiden yhdessä laatima. Mukana on mm. fyysikoita, tietokirjailijoita ja IT-insinöörejä, osa entisiä ja osa nykyisiä tieteentekijöitä. Kaikille on yhteistä huoli ilmastonmuutoksesta, sekä halu ympäristön tilan parantamiseksi. Heidän mielestään energiakentän muutoksen täytyisi tapahtua tieteellisen tiedon perusteella, ei ideologian ohjaamana.

Otsikkokuva: H. P. Brinkmann / Flickr