maaliskuu 2017

Kierrätysraketin lento onnistui

Pe, 03/31/2017 - 01:42 Jari Mäkinen

Kantorakettien uudelleenkäyttäminen on ollut pelkkä haave tähän mennessä, sillä SpaceX on kyllä tuonut Falcon 9 -rakettiensa ensimmäisiä vaiheita onnistuneesti takaisin maan kamaralle, mutta yksikään näistä ei ole lentänyt uudelleen – ennen kuin nyt: ensimmäinen kierrätyslento tapahtui tänään.

Päivitys: Laukaisu tapahtui onnistuneesti ja ensimmäinen vaihe laskeutui suunnitelman mukaan. Alla on alkuperäinen juttumme.

SpaceX on onnistunut tähän mennessä palauttamaan kahdeksan rakettivaihetta takaisin lentojensa jälkeen. Ensimmäinen onnistuminen oli joulukuussa 2015 ja sen jälkeen yhtiö on tutkinut tarkasti kaikkia takaisin saatuja vaiheita ja testannut niitä.

Nyt uudelleenkäytettävä osa teki ensilentonsa huhtikuun 8. päivänä 2016, siis melkein täsmälleen vuosi sitten. Se oli ensimmäinen onnistuneesti merellä olleen lavetin päälle laskeutunut raketti. 

Sen jälkeen se on puhdistettu, kunnostettu ja testattu moneen kertaan. Se on kuitenkin käytännössä sama Falcon 9:n rakettivaihe, ja esimerkiksi sen moottorit ovat samat kuin ensimmäisellä lennolla.

Moottorien kestäminen onkin eräs suurimmista huolenaiheista, mutta yhtiö on testannut Merlin-moottoreitaan moneen kertaan ja simuloinut niillä paljon uudelleenkäyttämistä.

Niinpä SES-10 -tietoliikennesatelliittinsa raketilla laukaisena SES on varsin luottavainen sen suhteen, että satelliitti saadaan turvallisesti taivaalle. Yhtiö on saanut olennaisen hinnanalennuksen laukaisusta, kun se otti rohkeasti riskin hyväksymällä koekaniinina olemisen.

Falcon 9:n on tarkoitus nousta lentoon ensi yönä klo 01.27 Suomen aikaa. Sääennuste lupaa 80 %:n todennäköisyydellä hyvää säätä.

Tarkoituksena on saada raketin ensimmäinen vaihe takaisin vielä uudelleen ja käyttää se kolmannen kerran. 

Kaiken kaikkiaan kyseessä on 32. Falcon 9:n lento ja jo kolmas Cape Kennedyn legendaariselta laukaisualustalta 39A tehtävä laukaisu. Yhtiö on lähes onnistunut pitämään ennakoimansa kerran kahdessa viikossa tapahtuvan laukaisun tahdin. 

Otsikkokuvassa on takaisin jo toistamiseen palannut rakettivaihe videokuvasta napattuna.

Tuplaodotusta: Aallot 1 ja 2 lähdössä

Kun kyse on avaruushankkeista, niin myöhästyminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Niinpä odottaminen on kaikille ensimmäistä satelliittiaan tekeville on eräs konkreettisimmista oppitunneista.

Aalto-yliopiston satelliittitiimi on saanut oppia tässä suhteessa enemmän kuin tarpeeksi, sillä Aalto-1 on jo suomalaisista täysin riippumattomista syistä liki kaksi vuotta myöhässä ja nyt Aalto-2:n laukaisu lykkääntyy vain koko ajan eteenpäin.

Vielä maaliskuun alussa tilanne näytti jo varsin hyvältä, kun Aalto-1:n laukaisu avaruuteen päätettiin siirtää SpaceX-yhtiöltä  intialaisraketilla tehtäväksi ja Aalto-2 pakattiin jo rakettinsa nokkaan. 

360°-video: Upea kuvaus ensimmäisestä avaruuskävelystä

Eilen 18. maaliskuuta tuli kuluneeksi 52 vuotta siitä, kun Aleksei Leonov teki ensimmäisen avaruuskävelyn. Hän poistui Voshod-avaruusaluksestaan 12 minuutin ajaksi avaruuteen ja koki ensimmäisenä ihmisenä sen, miltä tuntuu olla avaruuspuvun sisällä ja katsella paitsi omaa pientä avaruusalustaan, niin myös kaunista maapalloa alla. 

Leonovilla oli vaikeuksia päästä takaisin sisälle alukseensa, koska avaruuspuku oli paisunut avaruudessa.

Nyt VR-lasit esiin! 

Tällä upealla videolla palataan maaliskuun 18. päivään vuonna 1965. Sen on tehnyt sama ryhmä, joka tuotti muutama vuosi sitten hienon Gagarinin lennosta kertoneen elokuvan "First time", ja nyt tekijät ovat ottaneet hypyn eteenpäin virtuaalitodellisuuden puolelle.

Tuloksena on kerrassaan upea video Leonovin ja  Pavel Beljajevin avaruusmatkasta.

Leonov videolla

Videolla on mukana myös painottomuuslennoilla (siis lentokoneessa) kuvattuja osuuksia.

Video: Näin tornado syntyy

Yhdysvaltain keskiosien laajoilla tasangoilla on usein huimia pyörremyrskyjä, tornadoja, jotka saavat aikaan paljon tuhoa ja joita myrskybongarit tulevat katsomaan kautta maailman.

Keskimäärin maahan asti ylettyviä tornadoja havaitaan vuodessa noin 1200 ja viime aikoina ilmastonmuutoksen myötä ne ovat tulleet yleisemmiksi sekä voimakkaammiksi.

Vuonna 2011 oli Oklahomassa oli muutamia erityisen voimakkaita pyörremyrskyjä, jotka ovat nyt heränneet uudelleen henkiin tietokoneiden simulaatioissa.

Wisconsin–Madisonin yliopiston Sääsatelliittitutkimuskeskuksen (Meteorological Satellite Studies, CIMSS) tutkija Leigh Orf on onnistunut jäljittelemään hyvin luonnollisesti supertietokoneilla todella tapahtuneen tornadon syntyä ja kehitystä, ja tulos on paitsi kiinnostava, niin myös visuaalisesti upea.

Tutkimuksella on myös löyhä yhteys Suomeen: Wisconsin–Madisonin sääosaston suuri nimi oli vuosikymmenien ajan 1950-luvun lopulta alkaen Verner Suomi, toisen polven amerikansuomalainen, joka keksi käyttää ensimmäisenä satelliiteja sääilmiöiden havaitsemiseen. Hänen mukaansa on nimetty Nasan NPP Suomi -satelliitti.

Tarkemmin Verner Suomesta voi lukea Suomi 100 -satelliitin sivuilta.

Näin syntyivät supermassiiviset mustat aukot vauvaikäisessä maailmankaikkeudessa

Ke, 03/15/2017 - 12:47 Toimitus
Protogalaksin lähelle syntyvä musta aukko (J. Wise (Georgia Tech) & J. Regan (Dublin City))

Supertietokoneilla lasketut simulaatiot osoittavat, että läheisten galaksien säteily voi edesauttaa mustien aukkojen syntyä viereisissä kaasupilvissä.

Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen astrofysiikan apulaisprofessori Peter Johansson on kehittänyt yhteistyössä irlantilaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden kanssa simulaatiomallin, jonka avulla voidaan kuvata supermassiivisten mustien aukkojen muodostumista varhaisessa maailmankaikkeudessa entistä tarkemmin.

Tutkimus julkistettiin tuoreessa Nature Astronomy -lehdessä.

Sen mukaan supermassiivisia mustia aukkoja oli olemassa jo hyvin varhaisessa maailmankaikkeudessa, silloin, kun sen ikä oli alle 800 miljoonaa vuotta. Tämän ovat aiemmat havainnot osoittaneet.

Mustien aukkojen kasvu oli kituliasta

Johanssonin mukaan galaksien keskustoista löytyvien supermassiivisten mustien aukkojen massat voivat olla miljoonia tai jopa useita miljardeja kertoja aurinkoa suurempia, kun tyypillisesti massiivisten tähtien jälkeen jättämien mustien aukkojen massat ovat 5-20 kertaa Auringon massaa suurempia.

"Nämä havainnot ovat jossain määrin yllättäviä, koska mustien aukkojen massojen kasvattaminen kymmenistä auringon massoista miljardeihin auringon massoihin lyhyessä ajassa on hankalaa", sanoo Johansson.

Mustan aukon massan kasvattaminen onnistuu parhaiten kaasua syömällä, mutta samalla kun kaasu syöksyy kohti mustaa aukkoa, se kuumenee hyvin voimakkaasti johtuen kitkavoimista ja suuresta painovoimakentästä. Tämä kuuma kaasu säteilee voimakkaasti, ja osa säteilystä kytkeytyy takana tulevaan kaasuun aiheuttaen säteilypainetta, joka estää kaasun putoamisen mustaan aukkoon.

"Mustia aukkoja ei ikään kuin voi pakkosyöttää, koska liian suuri putoava kaasun määrä aiheuttaa voimakkaan säteilyryöpyn, joka puskee kaasua takaisin."

Galaksien taistelua

Viimeisten vuosien aikana on kehitetty myös vaihtoehtoinen malli selittämään supermassiivisten mustien aukkojen syntymistä varhaisessa maailmankaikkeudessa.

Tässä niin sanotussa ”suorassa romahdusmallissa” isot kaasupilvet, joiden massat vastaavat 10 000 - 100 000 Auringon massaa, romahtavat suoraan verrattain massiivisiksi mustiksi aukoiksi.

Tällainen suora romahtaminen edellyttää, että kaasun jäähtyminen varhaisessa maailmakaikkeudessa on ollut tehotonta, koska muuten kaasupilvi fragmentoituisi ja seurauksena syntyisi tähtiä.

Varhaisessa maailmankaikkeudessa ainut tapa jäähdyttää kaasua matalilla lämpötiloilla on molekulaarinen vety.

Nyt Nature Astronomy -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa, että jos kaksi galaksia syntyy lähes samanaikaisesti, ensimmäisen galaksin tähtien säteily voi tuhota molekulaarisen vedyn toiseksi syntyvästä galaksista.

Näin toiseen muodostuvaan galaksiin voi syntyä suuri musta aukko kaasupilven suorassa romahduksessa, josta kasvaa varsin nopeasti miljardin auringon massainen musta aukko. Tämän havainnot osoittavat.  

Tutkimusartikkeli Rapid formation of massive black holes in close proximity to embryonic protogalaxies on julkaistu Nature Astronomyn lisäksi kaikille avoimessa ArXiv:ssa.

Otsikkokuvassa on hahmotelma siitä, miltä protogalaksin lähelle syntyvä supermassiivinen musta aukko voisi näyttää. Sen massa vastaa kymmeniä tuhansia Auringon massoja ja sitä ympäröi kiertymäkiekko, mistä siitä lähtee symmetrisiä materiasuihkuja. Nuoressa protogalaksissa (oikealla) loistaa kirkkaana suuri joukko nuoria massiivisia tähtiä. Kuva vastaa simulaation tilannetta punasiirtymällä z=24, noin 140 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Kuvaoikeudet: J. Wise (Georgia Tech) & J. Regan (Dublin City).

Artikkeli on Helsingin yliopiston tiedote hieman editoituna.

Uudet Akateemikot nimetty: kasvifysiologi, aerosoliguru ja filosofi

Pe, 03/10/2017 - 14:19 Toimitus

Akatemiaprofessori Eva-Mari Aro, akatemiaprofessori Markku Kulmala ja emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto ovat uusia tieteen akateemikoita.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä tänään.

Uudet akateemikot vastaanottavat arvonimensä torstaina 16.3. Helsingissä pidettävässä juhlatilaisuudessa. Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä.

Kasvimolekyylibiologisen tutkimuksen pioneeri

Akatemiaprofessori Eva-Mari Aro (s.1950) on toiminut Turun yliopiston kasvifysiologian professorina vuodesta 1998 alkaen.

Hänen erityisalanaan on kasvimolekyylibiologinen tutkimus. Aro on luonut uuden fotosynteesitutkimuksen vahvuusalueen Suomen tieteeseen. Samalla hänen johtamastaan laboratoriosta on kehittynyt yksi kansainvälisesti arvostetuimmista fotosynteesitutkimuksen keskuksista.

Viime vuosina Aron ryhmä on selvittänyt, miten fotosynteesikoneisto saadaan valjastettua tuottamaan ihmisille hyödyllisiä yhdisteitä kestävän kehityksen periaatteella. Tutkimuksessa synteettistä biologiaa sovelletaan kemikaalien ja energian tehokkaaseen tuottamiseen yhteyttävien organismien, lähinnä syanobakteerien, avulla.

Tutkimuksessa syanobakteereja ei valjasteta biomassan tuottamiseen kuten yleensä levien bioenergiatutkimuksissa, vaan niistä muokataan ”eläviä” tehtaita, joissa solut toimivat katalyytteinä ja erittävät soluistaan energiarikkaita kemikaaleja kuten esimerkiksi aurinkopolttoaineita. Alan tutkimuksen toivotaan johtavan käytännön läpimurtoon, joka mahdollistaisi luopumisen fossiilisista polttoaineista.

Eva-Mari Aron mielestä tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys kasvaa kovalla vauhdilla.

”Tutkimus on perusedellytys niin erilaisten sovellusten keksimiseksi ja tuottamiseksi kuin poliittisen päätöksenteonkin tueksi. Tutkittuun tietoon perustuva neuvonanto käy entistä tärkeämmäksi hauraaksi ja pieneksi osoittautuneella planeetallamme. Oma vastuuntuntoni tässä asiassa heräsi kymmenisen vuotta sitten, mutta toivon, että nuoremmat ikäpolvet ovat valveutuneempia.”

Akatemiaprofessorina Eva-Mari Aro on toiminut nykyisen, vuoteen 2018 jatkuvan kautensa lisäksi vuosina 1998-2008. Aro johti vuosina 2008-2013 Suomen Akatemian Integroidun fotosynteesi- ja metaboliittitutkimuksen huippuyksikköä, ja parhaillaan hän johtaa Primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä (2014-2019). 

Eva-Mari Aro on saanut useita kansainvälisiä kunnianosoituksia ja palkintoja ja hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä.

Hän toimii monissa EU:n tutkimusverkostoissa, niin tieteellisissä kuin tiedepoliittisissakin ja kuuluu useiden isojen tiedepalkintojen kansainvälisiin valintapaneeleihin. Parhaillaan hän on varapresidentti Euroopan Akatemioiden yhteiselimessä (EASAC), joka tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia raportteja EU:n komission ja parlamentin päätöksentekoa varten aihepiireinä ympäristö, energia ja biotieteet yleisesti. Vuoden professoriksi Eva-Mari Aro valittiin vuonna 2013.

Markku Kulmala

Ekosysteemien ja ilmakehän vuorovaikutuksia tutkivan tieteenalan uranuurtaja

Akatemiaprofessori Markku Kulmala (s. 1958) on maailman johtava ilmakehän aerosolien fysiikan ja kemian tutkija.

Kulmalan alan kansainvälisessä eturivissä tekemä tutkimus on lisännyt merkittävästi ymmärrystä ilmastonmuutokseen vaikuttavista mekanismeista, mikä luo mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja muutoksen vaikutusten vähentämiseen. Kulmala on yksi ekosysteemien ja ilmakehän vuorovaikutuksia tutkivan uuden tieteenalan perustajista. Varsinkin hänen integroiva lähestymistapansa on muuttanut tutkimusympäristöä ja -asetelmia merkittävästi.

Kulmalan tutkimusryhmä selvittää ihmistoiminnan ja luonnollisten prosessien vaikutusta ilmastoon ja ilman laatuun. Ilmanlaadun ja ilmaston väliset vuorovaikutukset ovat moninaisia ja monimutkaisia. Saasteinen ilma voi muuttaa paikallista ja jopa globaalia ilmastoa ja ilmasto vaikuttaa monella tavalla ilmanlaatuun. Tutkimuksella on merkittävät ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset.

”Ilmaston ja ympäristönmuutoksen monimutkaisten keskinäisten riippuvuuksien ja vuorovaikutusten ratkaisemiseen tarvitaan monipuolista kokeellista ja teoreettista työtä sekä jatkuvia mittauksia. Vain näin saadaan riittävästi faktoja, joita voidaan käyttää päätöksenteon tueksi esimerkiksi sellaisissa haasteissa kuin Kiinan ilmanlaadun ratkaisemisessa.”

Markku Kulmala on työskennellyt Helsingin yliopiston fysiikan professorina vuodesta 1996 lähtien. Parhaillaan hän on akatemiaprofessori. Hän oli akatemiaprofessorina myös vuosina 2004-2009 ja 2011-2015. Kulmala on julkaissut yli 900 tieteellistä alkuperäisartikkelia.

Hänen ohjauksessaan on valmistunut 67 tohtoria. Kulmalan julkaisuihin on viitattu ainakin 35 000 kertaa, ja hän on maailman viitatuin geotieteiden tutkija. Vuoden professoriksi Kulmala valittiin vuonna 2012.

”Minua kiehtoo tutkimustyössä uuden löytäminen ja rajojen ylittäminen. On mielenkiintoista pohtia uusia asioita, yhtälöitä ja syy-yhteyksiä ja lopulta ymmärtää niitä”, Kulmala kuvailee.

Kulmala on johtanut Suomen Akatemian huippuyksikköä Ilmakehän koostumuksen ja ilmaston muutoksen fysiikka, kemia ja biologia vuosina 2002-2007 ja Ilmakehän koostumuksen ja ilmaston muutoksen fysiikka, kemia, biologia ja meteorologia vuosina 2008-2013.

Parhaillaan hän johtaa Ilmakehäntutkimuksen huippuyksikköä - molekyyleistä ja biologisista prosesseista globaaliin ilmastotutkimukseen (2014-2019). Arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n viisivuotisen Advanced Grant -rahoituksen Kulmala sai vuonna 2008.

Markku Kulmala on ollut keskeisessä roolissa myös kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien kehittäjänä ja merkittävän havaintoverkoston perustajana. Useita vuosia kestäneet jatkuvat mittaukset Suomen SMEAR-kenttäasemilla ovat lisänneet Kulmalan johtamien tutkimusyksiköiden kansainvälistä painoarvoa.

Tämä näkyy esimerkiksi kasvihuonekaasujen havaintojärjestelmän (ICOS) -tutkimusinfrastruktuurin päämajan ja koordinaatiovastuun saamisessa Suomeen sekä aerosolin, pilvien ja hivenkaasujen eurooppalaisen infrastruktuurin (ACTRIS) koordinaatiovastuun saamisena Suomeen.

Kulmalan uudet aloitteet Global SMEAR, Pan Eurasian Experiment sekä osallistuminen Kiinan ilmanlaadun ratkaisemiseen ja Silk Road -hankkeisiin lisäävät oleellisesti suomalaisen tutkimuksen näkyvyyttä ja kansainvälistä vaikuttavuutta.

”Odotan, että meillä on merkittävä panos Kiinan ilmanlaadun kohentamisessa. Uskon, että kansainväliset mittausverkot monipuolistuvat ja antavat laadullista tietoa erilaisista ilmastoon vaikuttavista takaisinkytkennöistä”, Markku Kulmala sanoo.

Tieteenfilosofi ja merkittävä tiedevaikuttaja 

Emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto (s. 1946) on tehnyt erittäin merkittävän uran tiedeyhteisössä ja yliopistomaailmassa. Filosofina hän on kirjoittanut laajasti tieteen luonteesta ja tieteellisestä ajattelusta. Samalla hän on koko uransa ajan ollut aktiivinen ja monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija.

Hän on aktiivisesti osallistunut yliopistojen uudistamiseen ja yliopistoista käytävään keskusteluun. Erinomaisena esimerkkinä tästä on Niiniluodon kokoomateos Dynaaminen sivistysyliopisto: sata puhetta ja kirjoitusta vuosilta 1987-2010. Niiniluodon vankkumattoman analyyttinen ote hankaliinkin asioihin on tehnyt hänestä erittäin arvostetun tiedevaikuttajan.

Tieteenfilosofina Niiniluodon kiinnostuksen kohteena on ollut muun muassa tieteellisen tiedon edistyminen: kun kaksi teoriaa kuvaa samaa ilmiötä eri tavoin, niin millä perusteilla voidaan sanoa, että toinen on oikeampi kuin toinen?

Tämä teoksessa Truthlikeness (1987) kehitelty totuudenkaltaisuuden käsite on tieteen kannalta erittäin merkittävä. Tieteellisen realismin merkitystä hän on puolestaan nostanut esiin laajasti siteeratussa kirjassaan Critical Scientific Realism (1999). Hän on julkaissut 200 tieteellistä alkuperäisartikkelia ja kirjoittanut tai toimittanut lukuisia kirjoja.

Niiniluoto pitää tieteentekijöiden roolia keskeisenä, kun yhteiskunnassa haetaan ratkaisuja ajankohtaisiin kansainvälisiin haasteisiin kuten globaaliin monikulttuurisuuteen, digitalisaatioon ja ilmaston lämpenemiseen.

”Kriittistä tieteellistä ajattelua tarvitaan jatkuvasti uudistamaan sivistyksen tietopohjaa ja siihen perustuvaa osaamista. Emme saa alistua demokratiaa rapauttavaan totuudenjälkeiseen aikaan, vaan tieteen on ylläpidettävä totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioitusta.”

Suomen nousu ja menestys kansakuntana on Niiniluodon mukaan perustunut juuri tieteeseen ja yliopistojen tarjoamaan tutkimuspohjaiseen koulutukseen.

”Jo 1800-luvulta lähtien Suomesta on koulutuksen ja tutkimuksen avulla rakennettu sivistysvaltiota, jolla on oma kieli, historia ja kulttuuri. Itsenäisestä Suomesta on kehitetty demokraattinen oikeusvaltio, turvallinen hyvinvointiyhteiskunta ja dynaaminen tietoyhteiskunta. Kaikissa näissä vaiheissa avoin kansainvälinen vuorovaikutus on ollut avainasemassa”, Niiniluoto korostaa.

Hänestä Suomen tulevaisuudesta voidaan pitää huolta näiden vahvuuksien varassa, kun samalla varmistetaan keskusteluyhteys politiikan ja talouden päätöksentekijöihin kaikille tieteille, jotka arvioivat kriittisesti maailman monimutkaista tilaa ja toiminnan vaihtoehtoja.

”Päätöksentekijät on myös vakuutettava siitä, että tiede on monin tavoin arvokasta ja hyödyllistä, joten tieteelliseen sivistykseen kannattaa sijoittaa. Suomessa toimivilla tieteenharjoittajilla on erinomaiset kansainväliset yhteydet ja verkostot. Kovassa kilpailussa tieteen tason ylläpitäminen ja läpimurtojen saavuttaminen edellyttävät kuitenkin riittäviä voimavaroja.”

Ilkka Niiniluoto oli Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessori 1973-77, teoreettisen filosofian professori vuosina 1977-2014, vararehtori 1998–2003, rehtori 2003-2008 ja kansleri 2008-2013. Hän toimi puheenjohtajana Suomen Filosofisessa Yhdistyksessä 1975-2015 ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnassa 2000-2014. Niiniluoto on lukuisien kansallisten ja kansainvälisten tieteellisten seurojen jäsen ja on uransa aikana toiminut monissa merkittävissä kansainvälisissä ja kansallisissa luottamustehtävissä.

Juttu perustuu Suomen akatemian tiedotteeseen.

Syövän ja autismin välillä yllättäviä yhtäläisyyksiä

Pe, 03/10/2017 - 13:56 Toimitus

Turun biotekniikan keskuksen tutkijat ovat äkänneet, että niin sanottu SHANK-proteiini heikentää rintasyöpäsolujen tarttumista ympäröivään kudokseen. Tätä proteiinia on aiemmin tutkittu vain aivoissa ja sen puutoksen tai siinä olevan geenivirheen tiedetään liittyvän autismiin.

Nature Cell Biology -lehdessä juuri julkaistu tutkimus on paljastanut omituisen yhteyden yhtäläisyyden aivojen kehityksen ja syöpäkasvaimen kudoksiin tunkeutumisen välillä.

"Samat solun muotoa ja tarttumista säätelevät tekijät toimivat hyvin erilaisissa soluissa", selittää Turun biotekniikan keskuksessa työskentelevän tutkimusryhmän johtaja, akatemiaprofessori Johanna Ivaska.

"Kokeissamme havaitsimme, että autismia sairastavissa potilaissa havaitut geenivirheet SHANK-proteiinissa heikentävät sen solujen tarttumista estävää vaikutusta sekä hermosoluissa että rintasyöpäsoluissa. Tämä on jälleen kerran hieno osoitus siitä, miten perustutkimus lisää tietoa useista ihmisen sairauksista."

"Hämmästykseksemme SHANK-proteiini esti hyvin tehokkaasti syöpäsolujen tarttumista alustaansa ja niiden liikkumista ja kykyä tunkeutua ympäröivään kudokseen", tohtorikoulutettava Johanna Lilja kertoo. 

"Tämän proteiinin toimintaa on tutkittu vain keskushermostossa ja sen rooli syövässä on ollut tuntematon."

Soluviljelykokeissa tutkijat havaitsivat, että SHANK-proteiini estää Rap1-nimisen proteiinin kykyä aktivoida solun tarttumisreseptoreja, integriinejä. Tämä sama mekanismi sääteli sekä syöpäsolujen liikkumista että hermosolujen ulokkeiden muotoa ja haarautumista, piirteitä joiden tiedetään olevan tärkeitä normaalille aivotoiminnalle.

Mekanismin jäljille pääsemiseen tarvittiin kolmen tutkimusryhmän kansainvälistä yhteistyötä. Tohtori Igor Barsukovin ryhmä Liverpoolin yliopistossa selvitti SHANK-proteiinin kolmiulotteisen rakenteen, joka johdatti tutkijat oikean molekulaarisen mekanismin jäljille.

Tämän jälkeen Ivaskan tutkimusryhmän kanssa yhteistyössä oleva neurobiologi Hans-Juergen Kreienkamp Hampurissa olevan Humaanisen Genetiikan Instituutista tutki SHANK-proteiinin toimintaa hermo- ja syöpäsoluissa.

Seuraavaksi tutkijat selvittävät, voisiko SHANK-proteiinilla olla myös muita vaikutuksia syöpäsoluihin ja erityisesti niiden kasvuun.

Otsikkokuvana on ​Turun biotekniikan keskuksen Cell Image Core -yksikössä tohtori Guillaume Jacquemetin ottama kuva, joka paljastaa miten erilaisia neuronit ja syöpäsolut ovat morfologialtaan. Oikealla on rotan neuronista värjättysolun tukiranka aktiini (vihreä), tuma (sininen) ja MAP2 (violetti), ja vasemmalla syöpäsolusta värjättysolun tukiranka aktiini (punainen) and paksilliini (vihreä).

Juttu on Turun yliopiston tiedote vain lievästi toimitettuna.

Video: Millainen on Airbusin esittelemä omituinen kopteriauto?

Ilmailu- ja avaruusjätti Airbus on iso yhtiö, mikä näkyy myös siinä, että kun yhtiön Piilaaksossa, Kaliforniassa majaansa pitävä innovaatiokeskus A3 esitteli jokin aika sitten Vahanan, ihmiskuljetukseenkin sopivan sähkökopterikonseptin, rullasi yhtiön Euroopassa oleva Urban mobility -osasto eilen esille Geneven autonäyttelyssä kopterin ja auton sekasikiön, Pop.Upin.

Itse asiassa kummatkin ovat eri lähestymistapoja tulevaisuuden liikenteeseen, ja tähän kuuluu myös CityAirbus, joka on myös eräs Airbusin sähköisistä, lentävistä henkilökuljetusideoista.

Yllä olevalla videolla esiteltävä Pop.Up on joka tapauksessa hiilikuituinen kapseli, jonka alle voi laittaa pyörät tai päälle roottorit. Ja verrattuna Vahanan avoimina viuhuviin roottoreihin, ovat kahdeksan sähkömoottorien pyörittämää roottoria nyt nätisti suojaavien rinkuloiden sisällä.

Airbusin kumppanina laitteessa on italialainen Italdesign, joka tuntee autotekniikan ja autojen muotoilun. 

Periaatteessa Pop.Up olisi tehtävissä melkeinpä jo nyt, mutta yhtiö painottaa, että se(kin) on vielä pelkkä konsepti. Ongelmana kaikkien tämän kaltaisia uusia lentäviä laitteita tekevien yhtiöiden tapaan on lainsäädäntö: miten laitteet lentokelpuutetaan, kuka niitä saa lentää ja miten, ja luokitellaanko ne autoiksi, lentolaitteiksi vai joksikin ihan muuksi?

Lisäksi kyse on kaupunkisuunnittelusta, sillä kun (ei siis jos, vaan kun) tällaiset lentävät laitteet tulevat liikenteeseen, pitää niille löytää oma paikkansa. Etenkään Pop.Up ei voi lähteä lentoon mistä vain, vaan se vaatii paikan, missä roottoriosa vaihdetaan pyöriin tai päinvastoin. 

Airbus ennustaa, että kymmenen vuoden kuluttua kaupunkiliikenne on kokenut jo mullistuksen. Teillä on tarpeen mukaan tilattavia robottiautoja ja ilmassa autonomisia taksikoptereita, jotka muodostavat yhdessä liikenneverkoston, jonka tarkoituksena on yksinkertaisesti kuljettaa henkilöitä ja tavaraa paikasta toiseen parhaimmalla ja kätevimmällä tavalla.

Tästä visiosta voi vetää myös suoran yhteyden Helsinkiin ja Malmin lentoasemaan. Ilmapiiri (kirjaimellisesti) on muuttumassa kovaa vauhtia, ja lentoaseman tuhoamisen sijaan siitä kannattaisi kehittää tulevaisuuden liikenneverkoston keskus. Malmin säilyttäminen ilmailun käytössä ei kenties ole koskaan ollut Helsingin kannalta yhtä tärkeää kuin nyt.

Video: Airbus

Outo perhonen saatiin paikalleen evoluutiopuuhun

Ke, 03/08/2017 - 18:29 Toimitus

Outo perhonen päätyi valopyydykseen 22 vuotta sitten Portugalissa. Kansainvälinen tutkijaryhmä on lopulta onnistunut sijoittamaan sen paikoilleen evoluutiopuuhun ja tunnistanut sen lähimmät sukulaiset. Parisenttinen perhonen kuuluu mittariperhosten heimoon ja sai pienen kokonsa vuoksi tieteellisen nimen Ekboarmia miniaria.

Erikoisen näköinen siivekäs aiheutti tutkijoille päänsärkyä.

Pieni perhonen ei muistuttanut mitään eurooppalaista perhosta, joten sen lähimpiä sukulaisia ei pystytty tunnistamaan. Lajinmääritystä taas hankaloitti se, että lajista tunnettiin pitkään vain yksi koiras.

Yli kymmenen vuotta jatkuneiden kenttätöiden jälkeen Lissabonin eteläpuolelta lopulta löydettiin kolme naarasta, nekin valopyydyksistä, joiden epäiltiin olevan kyseisen lajin naaraita.

"Löydetyt naaraat olivat kuitenkin selvästi pienempiä ja niiden siipien kuviot ja väritys olivat erilaisia kuin aiemmin löydetyn koiraan", kertoo tutkija Pasi Sihvonen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

"Sukupuolien yhdistäminen toisiinsa pelkkien ulkoisten tuntomerkkien pohjalta ei ollut mahdollista."

DNA-viivakoodi auttoi mysteerin ratkaisussa

Vuonna 2015 kahdelle yksilölle, yhdelle koiraalle ja yhdelle naaraalle, tehtiin DNA-viivakoodi eli tälle aiemmin tuntemattomalle perhoslajille tehtiin yksilöllinen geneettinen henkilötunnus, joka perustuu lajin perimään.

Henkilötunnusta verrattiin valtavaan lajien henkilötunnusten arkistoon – Barcode of Life Data Systems -tietokantaan. Näin pystyttiin osoittamaan, että koiras ja naaras kuuluvat samaan, aiemmin tuntemattomaan lajiin.

Jatkotutkimukset keskittyivät rakenteellisiin tuntomerkkeihin. Erojen ja yhtäläisyyksien perusteella tutkijaryhmä pystyi luotettavasti sijoittamaan lajin mittariperhosten heimoon – siihen samaan, johon ”mittarimadotkin” kuuluvat.

Uusi laji sijoitettiin Ekboarmia-sukuun, jonka kaikki lajit elävät Välimeren alueella. Muut suvun lajit ovat isompia ja erinäköisiä, joten mysteerilajin sukulaisuutta ei pysty päättelemään vain siipikuvioita tarkastelemalla.

"Suurperhosen löytäminen Euroopasta on nykypäivänä harvinainen tapaus, sillä maanosamme on tarkasti tutkittu ja lajisto tunnetaan hyvin. Yli kaksikymmentä vuotta jatkuneiden etsintöjen jälkeen nyt kuvattua Ekboarmia miniaria -perhosta on löydetty yhteensä vain 11 yksilöä."

Tutkija toivoo lisälöytöjä

Sihvonen toivoo julkaisun johtavan uusiin löytöihin, sillä lajista ei tiedetä käytännössä mitään. Paitsi, että sen toukat syövät mahdollisesti suvun muiden lajien tapaan katajan neulasia. Vaikka kaikki uuden lajin yksilöt on löydetty hyvin pieneltä alueelta Lissabonin eteläpuolelta, oletettu ravintokasvi tuskin on lajin levinneisyyttä rajoittava tekijä.

Lajista tiedetään niin vähän, ettei toistaiseksi ole mitään toivoa arvioida sen kannan kokoa esimerkiksi suojelunäkökulmasta. Useimmat yksilöt on löydetty hiekkapohjaisesta mäntymetsästä Atlantin rannalta, joka saattaa olla lajin elinympäristö.

Kukaan ei ole vielä nähnyt uuden lajin toukkaa, tai ylipäätään itse perhosta lennossa, joten selvitettävää riittää ja voi viedä toiset 20 vuotta ennen kuin edes lajin perusbiologia tunnetaan. Joskus tutkimus vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

Teksti on Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote.

Aalto-1 -blogi: Mitä? Intialainen kantoraketti?

Aalto-1 oli tarkoitus laukaista upealla, suurelta osin uudelleenkäytettävällä Falcon 9 -kantoraketilla, mutta sen jatkuvat viivytykset saivat tiimin vaihtamaan laukaisun Intiaan. Jo jonkin aikaa pohjustettu laukaisun siirto varmistui nyt maaliskuun alussa. Monille varmastikin asia on yllätys ja ensimmäinen tunne on ihmetys: miksi ihmeessä Intia?

Aalto-1 -blogiIntia on itse asiassa avaruuden pieni suurvalta, sillä se laukaisee omia satelliittejaan omilla raketeillaan ja suunnittelee jo omien intialaisten avaruuslentäjien lähettämistä. He eivät ole astro- tai kosmonautteja, vaan vyomanautteja. 

Intia laukaisi ensimmäisen satelliittinsa avaruuteen vuonna 1975 neuvostoliittolaisella raketilla ja oman satelliitin omalla raketillaan heinäkuussa 1980. Maa siis ennätti avaruuteen puolisen vuotta Euroopan avaruusjärjestön ensimmäisen Ariane-raketin laukaisun jälkeen.

Tämän jälkeen maa on kehittänyt itselleen varsin kunnianhimoisen avaruusohjelman. Intia on lähettänyt luotaimet Kuuta tutkimaan ja Marsia kiertämään, tehnyt tietoliikenne- ja kaukokartoitussatelliitteja sekä kehittää miehitetyn avaruuskapselin lisäksi myös uudelleenkäytettävää sukkulatyyppistä avaruusalusta. Ensimmäisen miehitetyn aluksen mallikappaleen koelento tehtiin 2014.

Intialla on käytössään nykyisin kaksi kantorakettityyppiä, GSLV ja PSLV.

Näistä GSLV (Geostationary Satellite Launch vehicle) on voimakkaampi, ja se on tarkoitettu geostationaarisatelliittien (päiväntasaajan päällä noin 36 000 kilometrin korkeudessa olevien satelliittien) laukaisuun. 

PSLV on hieman kevyempi ja sen pääasiallinen tehtävä on lähettää matkaan maapallon napojen kautta kulkevia satelliitteja: siitä nimi Polar Satellite Launch Vehicle.

Suuri osa kaukokartoitussatelliiteista ja muut Maata havaitsevat satelliitit käyttävät tällaisia läheltä napoja kulkevia kiertoratoja, koska tältä radalta ne voivat havaita koko maapallon pintaa. Polaarirata sopii hyvin myös Aalto-1:lle, koska silloin se tulee usein myös Suomen päälle ja pystyy tekemään havaintoja koko Suomesta sekä koko maapallosta. Näin myös yhteydenpito satelliittiin käy helposti Otaniemessä olevalta maa-asemalta.

Ensilentonsa PSLV teki 20. syyskuuta 1993, mutta tuo ensilento päättyi ikävästi, koska laukaisu epäonnistui toisen vaiheen asennonsäätöjärjestelmän vian vuoksi. Sen jälkeen tosin kaikki 38 seurannutta lentoa ovat onnistuneet.

Kyseessä on siis hyvin luotettavaksi osoittautunut kantoraketti – tilastojen mukaan parempi kuin Falcon 9. Aalto-1:n voi laittaa intialaiskyytiin turvallisin mielin.

Raketista on kolme versiota, joista Aalto-1:n laukaisussa käytetään raskainta PSLV-XL -versiota. Sen kaikki 16 lentoa ovat onnistuneet suunnitellusti.

Tämä XL-versio eroaa muista lähinnä sen apurakettien koon suhteen. Kaikki versiot ovat 44 metriä korkeita ja niiden rungon halkaisija on 2,8  metriä.

PSLV-XL:n massa lentoonlähdössä on 320 000 kg ja se kykenee lennättämään matalalle kiertoradalle 3800 kg massaltaan olevan kuorman ja aurinkosynkroniselle polaariradalle 1750 kg.

Raketissa on neljä vaihetta ja kuusi lentoonlähdössä toimivaa apurakettia. Vaiheista ensimmäinen ja kolmas toimivat kiinteällä polttoaineella, kuten myös apuraketit. Toinen vaihe ja neljäs vaihe toimivat nestemäisillä ajoaineilla. 

Se, että intialaiset yhdistävät eri tyyppisiä vaiheta on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä esimerkiksi tuleva Ariane 6 käyttää samaa periaatetta. Kiinteällä polttoaineella toimivat raketit ovat edullisia ja luotettavia, mutta niiden työntövoimaa ei voi säätää lennon aikana. Nestemäisillä ajoaineilla toimivia moottoreita puolestaan voidaan ohjata paremmin ja ne voidaan myös sammuttaa sekä käynnistää uudelleen tarpeen mukaan. Toisaalta ne ovat monimutkaisempia ja kalliimpia. 

Tyypillinen PSVL:n laukaisu tapahtuu seuraavaan tapaan:

Yllätyskäänne: Aalto-1 pääsee avaruuteen huhtikuussa intialaisella raketilla

Ma, 03/06/2017 - 11:18 Jari Mäkinen
PSLV nousee

Suomen ensimmäinen oma satelliitti Aalto-1 on pitkän odotuksen jälkeen pääsemässä matkaan. Vauhtia laukaisulle saatiin vaihtamalla kantoraketti amerikkalaisesta intialaiseen. Myös Aalto-2 on lähdössä pian avaruteen. Seuraavista kahdesta kuukaudesta tulee historiallisia Suomen avaruustoiminnassa.

Suomen ensimmäisen satelliitin, Aalto-1:n, laukaisu avaruuteen on viivästynyt jo lähes kahdella vuodella SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketille tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi. 

Aalto-yliopisto solmi laukaisusopimuksen yhtiön kanssa keväällä 2015 ja laukaisun piti tapahtua sen mukaan samana vuonna.

Sen jälkeen Falcon 9:n laukaisut on keskeytetty yhteensä yli vuoden ajaksi kahden onnettomuuden vuoksi: ensin kesällä 2015 yksi raketti tuhoutui laukaisun aikana ja sitten syksyllä 2016 toinen räjähti ennen laukaisua. Yhtiö oli jo ennen ensimmäistä laukaisua myöhässä aikataulustaan, ja on sen jälkeen jäänyt luonnollisesti vielä enemmän jälkeen suunnitelmistaan. 

SpaceX järjestellyt asiakkaitaan ja niiden satelliitteja tärkeysjärjestykseen, ja osa asiakkaista on vaihtanyt myös toisiin kyyteihin kiertoradalle.

Aalto-yliopisto on liittynyt nyt mukaan näiden odotteluun kyllästyneiden asiakkaiden listaan. Aalto-1:lle on etsitty jo jonkin aikaa vaihtoehtoista laukaisijaa, ja nyt sellainen on löytynyt: Intia.

Satelliitti laukaistaan avaruuteen seuraavalla intialaisten PSLV-kantoraketin lennolla, joka tapahtuu tämänhetkisten suunnitelmien mukaan huhtikuun 23. päivänä.

Luotettava raketti

PSLV (Polar Satellite Launch Vehicle) on Intian suurin ja nykyaikaisin kantoraketti. Raketilla laukaisiin matkaan mm. intialaisten kuuluotain Chandrayaan-1 ja Mars-luotain MMO. Tähän mennessä raketti on tehnyt 39 lentoa ja niistä vain ensimmäinen on epäonnistunut.

Raketti tuli kuuluisaksi viime kuussa myös viemällä yhdellä kerralla avaruuteen peräti 104 satelliittia. Myös Aalto-1:n lennolla on mukana kymmeniä muita pikkusatelliitteja.

Laukaisu tapahtuu Intian eteläkärjen länsipuolella Andhra Pradeshin maakunnassa Sriharikotassa olevalta Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta.

Aalto-1 kuljetetaan nyt maaliskuussa Intiaan Alankomaista, missä se on ollut odottamassa matkaa laukaisupaikalle viime keväästä alkaen. Aalto-yliopistosta on käyty välillä jo varmistamassa, että satelliitti on kunnossa ja sen akut ovat edelleen ladatut matkaa varten.

Aalto-2 ehtinee ensin avaruuteen

Aalto-1:n SpaceX:n ongelmista johtunut viivästyminen on saanut aikaan jännän tilanteen, missä satelliitin seuraaja Aalto-2 on lähdössä avaruuteen ensimmäisenä.

Tämä satelliitti kuljetetaan Kansainväliselle avaruusasemalle maaliskuun 20. päivänä laukaistavaksi suunnitellulla Cygnus-rahtialuksella. 

Vaikka Aalto-2 pääseekin nähtävästi ensin kiertoradalle, ei sen itsenäinen lento kuitenkaan ala saman tien: avaruusaseman astronautit lähettävät sen omille teilleen vasta myöhemmin keväällä.

Aalto-2 eroaa Aalto-1:stä olennaisesti myös siinä, että virallisesti kakkonen on osa kansainvälistä QB50-tutkimushanketta ja kaikki siihen kuuluvat satelliitit rekisteröidään Belgiaan. Hanketta vetää belgialainen von Karman -instituutti. Aalto-1:stä tulee siten joka tapauksessa ensimmäinen Suomen avaruusalusrekisteriin merkittävä laite. 

Koska nyt laukaistavat QB50-satelliitit vapautetetaan lentämään itsenäisesti avaruusasemalta, ovat niiden kiertoradat hyvin samankaltaisia avaruuaseman kiertoradan kanssa. Niinpä Aalto-2 ei tule koskaan Suomen päälle ja siihen voidaan olla yhteydessä Otaniemessä olevalta maa-asemalta vain ajoittain, kun satelliitti on matalalla eteläisen taivaanrannan päällä.

Aalto-1 puolestaan tulee kiertämään Maata polaariradalla, eli se lentää usein suoraan Suomen päältäkin. Se voi siten havaita hyvin Suomea ja siihen on helppo olla yhteydessä.

Se, että kumpikin satelliitti on pitkän odottelun jälkeen lähdössä matkaan lähes samaan aikaan, tietää kiirettä Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun Radiotieteen ja -tekniikan laitoksella!

Aalto-1 ja Aalto-2
Aalto-1 testattavana vasemmalla ja Aalto-2 väliaikaisine antenneineen oikealla. Aalto-1 on ns. kolmen yksikön cubesat, eli n. 30 cm korkea, ja Aalto-2 on kahden yksikön satelliitti. Sen korkeus on noin 20 cm.

Lisätietoja Aalto-1:n laukaisusta on sen nettisivuilla ja Aalto-yliopiston satelliittiohjelmasta sivulla spacecraft.aalto.fi.

Törmäysvaara Marsissa: Nasan luotain teki ratamuutoksen pikku paniikissa

Su, 03/05/2017 - 13:52 Jari Mäkinen
Maven ja Mars

Marsia tutkiva Nasan Maven-luotain olisi törmännyt todennäköisesti Marsin kuuhun Phobosiin huomenna maanantaina, ellei sille olisi tehty viime viikolla ratamuutosta. 

Onneksi Nasan lennonjohto huomasi ajoissa luotaimen olevan törmäyskurssilla Phobos-kuun kanssa, jotta se ennätti komentamaan luotaimen tekemään pienen ratamuutoksen.

Maven sytytti rakettimoottorinsa lyhyeen polttoon viime tiistaina, jolla rataa saatiin käännettyä sen verran sivuun, ettei luotain ollut enää törmäyskurssilla. Lennonjohdon mukaan ilman ratamuutosta törmäys olisi ollut "hyvin todennäköinen" huomenna maanantaina.

Phobos on epämuotoinen, todennäköisesti Marsin ympärilleen nappaama asteroidi, joka on kooltaan noin 22 x 70 km. Se kiertää planeettaa noin 6000 kilometrin korkeudessa.

Koska Maven kiertää Marsia varsin soikealla radalla, jonka korkein kohta on noin 6100 kilometrin korkeudessa, on näillä kahdella pieni riski törmätä toisiinsa aina silloin tällöin. Nämä mahdolliset törmäysajat on luonnollisesti laskettu ennalta Mavenin lennonjohdossa, mutta tämä oli jostain syystä jäänyt huomioimatta.

Maven on kiertänyt punaista planeettaa jo kolmen vuoden ajan ja sen seurana Marsin kiertoradalla on tällä hetkellä viisi muuta toimivaa avaruusluotainta: kaksi eurooppalaista, yksi amerikkalainen ja yksi intialainen. 

Lisäksi Marsia kiertää kahdeksan vanhempaa avaruusalusta, jotka ovat sammuneet.

Tapaus kiinnittää osaltaan huomiota siihen, että pian myös Marsissa kaivataan koordinoitua avaruuslennonjohtoa, joka tarkkailee missä mikin luotain on menossa ja ovatko ne kuiden lisäksi törmäyskurssilla toistensa kanssa. 

Phobosin lisäksi Marsilla on toinenkin kuu, Deimos, ja suunnitelmien mukaan 2020-luvun puoliväliin Marsiin lähetetään kuusi luotainta lisää, jos pelkästään nyt toteuttamisvaiheessa olevat hankkeet huomioidaan.

Hämmentävä kirja kraatterista ja siinä sivussa maapallon kehityshistoriastakin

Pe, 03/03/2017 - 18:23 Jarmo Korteniemi

Uusi tietokirja "Kun taivas putoaa" sukeltaa Suomen kauneimman törmäyskraatterin, Söderfjärdenin, kautta geologisten aikakausien syövereihin. Säestyksenä toimivat räjähdykset. Poikkeuksellisesti suosittelemme ruotsinkielistä versiota.

Suomen törmäyskraattereista ei ole tarjolla paljoa yleistajuista tietokirjallisuutta. Siksi tartuinkin innoissani uuteen, Vaasan Söderfjärden-kraatterista kertovaan opukseen.

Lukukokemus oli erikoinen. Kirja pyrkii tarkkuuteen tieteellisissä faktoissa, mutta samalla myös maalailemaan laajoja elämyksellisiä linjoja. Yhdistelmä on haastava. Jää hieman epäselväksi, millaiselle yleisölle kirja on tarkoitettu. Kaikki asiasta kiinnostuneet saavat siitä ehkä jotain.

Kirjasta on sekä ruotsinkielinen että suomennettu painos. Tämä arvostelu käsittelee pääosin suomenkielistä, mutta katsoin parhaaksi nostaa myös alkuperäisen mukaan. Suomennoksen merkittävästä vaikutuksesta puhun alempana. Tiedot molemmista painoksista löytyvät aivan arvostelun lopusta.

Kun taivas putoaa kertoo kauniin Söderfjärdenin kraatterin syntytarinan ja kehityksen, mutta on myös paljon enemmän. Söderfjärden on kirjassa eräänlainen kiinnekohta, joka poukkoilee läpi geologisten aikakausien. Sen avulla kuvaillaan elämän kehittymistä, muita törmäyksiä sekä yllättäen nykyajan ongelmiakin. Kirjassa on hyvä lähdeluettelo, josta löytyy lisätietoa moniin opuksesta nouseviin kysymyksiin.

Kirjoittaja Matts Andersén on Söderfjärdenin keskeltä löytyvän Meteoriihi-keskuksen puuhamiehiä. Hän on perehtynyt esittelemiinsä aihepiireihin varsin hyvin. Mies on luonnontieteilijä ja entinen Vaasan ruotsinkielisen työväenopiston (Vasa arbis) pitkäaikainen rehtori.

Kuva: Söderfjärden sijaitsee aivan Vaasan kupeessa. MML

Yllä: Söderfjärden sijaitsee aivan Vaasan kupeessa (Ilmakuvat ja vinovalorasteri: MML)

Kirjassa on kolme toisiinsa nivoutuvaa teemaa (oma kuvailuni). Teemoista ensimmäinen on toteutettu oikein kivasti, toinen hivenen hassusti ja visioiva kolmas varsin oudosti.

Ensimmäisessä teemassa käsitellään taivaalta putoavia kiviä ja niiden vaikutuksia. Kraattereita, räjähdyksiä, meteoriitteja, asteroideja ja muuta vastaavaa. Tämä faktatietoa käsittelevä osio on ylivoimaisesti kirjan vahvin. Pienen kritiikkini osoitan silminnäkijähavaintojen ja epävarmojen teorioiden hehkuttamiselle. Ne toki värittävät tarinaa ja tekevät oudoista tapahtumista helpompia kuvitella... mutta monet asiat kerrotaan mielestäni liian varmasti. Esimerkiksi Australian ja Grönlannin jättikraattereista ei tiedemaailmassa ole esitetty kuin hataria aihetodisteita. Eikä tulkintaan, että Kalevalan runoista löytyisi kuvaus asteroiditörmäyksestä, kannata uskoa kovin vakavasti.

Kirjan leijonanosa kuluu toisen teeman parissa. Siinä kuvataan Söderfjärdenin ja planeettamme yleistä kehitystä kambrikaudelta nykypäivään, kuvaillen mantereiden liikkumista ja outojen olioiden kehittymistä. Matkaa tehdään kahdestaan aikakone "Kurjella". Näin kirjoittaja pääsee opastamaan lukijaa henkilökohtaisesti ja esittelemään tavallaan "livenä" kaikenmoista jännää. Esipuheessa kerrotaan "matkan perustuvan tietoon ja fantasiaan", mutta olisi hyvä pystyä erottamaan kummasta kulloinkin on kyse. Tämä ei kirjasta ihan aina käy ilmi, vaan nuo kaksi myös sekoittuvat yhdeksi fantastiseksi matkaksi. Ikävä kyllä lukijalle samalla kerrotaan holhoavasti miltä hänestä tuntuu ja mitä hän kysyy tai huomaa. Lastenkirjassa tämä voisi toimia, mutta aikuisen näkökulmasta moinen etäännyttää muutoin mielenkiintoisesta asiasta. Pomppiminen ympäri maailman myös hämärtää juuri Söderfjärdenin alueen todellisten tapahtumien ymmärtämistä. Lukemisen kannalta aikamatkojen kuvauksissa preesensin ja imperfektin käyttö vaihtelee hämmentävästi, mikä tekee mukana pysymisestä entistäkin työläämpää. Tämän osion ehdoton herkku, Söderfjärdenin kuivatuksen vaiheiden avaaminen, löytyy aivan matkailuosion lopusta.

Kolmas teema on puhdasta fiktiota ja visiointia. Heti kirjan alussa kerrotaan, että asteroidi 2015 MA2 on törmäyskurssilla Maan kanssa. Tulevaan tuhoon viittaillaan läpi kirjan, ja jossain vaiheessa käy ilmi että ei moista asteroidia oikeasti olekaan. Jossitellulla törmäyksellä kyllä leikitellään, mutta kivimurikan mukanapidon syy ei aukea missään vaiheessa. Mahdollisesti tapahtuvista törmäyksistä kun voisi tietokirjassa kertoa ilman lukijan sekoittamista tarpeettomalla satuilulla. (Tilan olisi voinut vaikkapa käyttää pidempään pohdintaan siitä, että kuinka asteroidin torjuminen oikeasti onnistuisi.) Visiointi huipentuu lyhyisiin ja mielikuvituksellisiin tulevaisuudenkuviin, joissa kaikki on joko täysin huonosti tai täysin hyvin. Jää mysteeriksi, miksi kirjassa on tällainen fiktio-osa. Yhdelläkään skenaariolla, tai sillä asteroidillakaan, ei ole tekemistä Söderfjärdenin, eikä uusien tai vanhojenkaan törmäysten kanssa. 2015 MA2 ei ikinä törmää, edes kirjan skenaarioissa. (Pahoittelut kirjoittajalle, jos tuon oli tarkoitus olla jännitysmomentin tuoja).

Ongelma ei suinkaan ole fiktion ymppääminen tietokirjaan sinänsä. Nykyisenlaisena se vain tuntuu päälle liimatulta, eikä tee kirjaa mielenkiintoisemmaksi.

Kirjan kannen alaotsikon kysymykseen "milloin seuraava" ei ikinä vastata tyhjentävästi. Sitä kun ei kukaan vielä tiedä.

Suomennoksessa erittäin paljon virheitä

Tietokirjassa asiavirheiden pitäisi olla minimissään. Tähän opukseen niitä kuitenkin mahtuu vähintäänkin kymmenittäin, ja ylivoimaisesti suurin osa on suomentajan ansiota. Ikään kuin hän olisi lähettänyt kustantajalle tarkistamattoman vedosversion, joka olisi päässyt oikolukematta suoraan painoon. Aihepiiriä ymmärtämätön ja huolimaton suomennos syö kovasti kirjan uskottavuutta.

Kääntäjä suomentaa "atmosfären"-sanan hätäisesti "avaruudeksi" ja meteoriitin pinnasta ("yta") tulee sen "sydän". 4567 miljoonaa pyöristyy tasan "miljoonaksi" ja 3,6 miljoonan vuoden aikana kertyneet sedimentit ovatkin suomennoksen jälkeen kaikki "3,6 miljoonaa vuotta vanhoja". Muinaisista ammoniiteista ja plesiosauruksista taas tulee kaloja pelkällä kaksoispisteellä.

Käännöksessä on pudotettu pois monia tarpeellisia epävarmuuksia, joten asiat esitetään todempina kuin ne oikeasti ovat. Toisaalta sanoja puuttuu niin, että lauseiden merkitys muuttuu muutenkin. Alkuperäistekstissä esitelty "maailman suurin esillä oleva dinosauruksen luuranko" on esimerkiksi vaihtunut "maailman suurimman dinosauruksen luurangoksi". Kirjan omien tietojen mukaan nuo pari pientä sanaa painavat kumpikin 25 tonnia.

Tiedoksi: Salpausselät eivät ole "hiekkaharjuja", vaikka ruotsiksi niiden ehkä voidaankin sanoa olevan "åsar av sand". Eikä asteroidin törmäyspaikasta lentävä heittele ole mitään "laskeumaa", joka jotenkin "purkautuisi" sinne syntyneestä kraatterista. Luulisi, että tietokirjassa terminologia tarkistettaisiin huolella.

Teksti vilisee ruotsin kielestä periytyneitä rakenteita, jotka eivät suomeksi toimi. Ne tekevät lukemisesta raskasta, ja vierasperäiset sanat kuten "fragmentoitua" ja "giganttinen" tuovat tekstiin vielä lisäpainoa. Monet omistusliitteet ja sijamuodot eivät ole kohdillaan. Vierasperäisissä nimissä ja termeissä vilisee kirjoitusvirheitä. Listaa käännöksen tuomista ongelmista voisi jatkaa pitkään.

Muutamia virheitä periytyy alkuperäisteoksestakin. Niistä suurin osa on kuitenkin pienehköjä terminologian erheitä, kuten puheet muinaisesta "Lapetusmerestä", tai väitteet että hämähäkit olisivat hyönteisiä ja sienet kasveja. Tai kuvatekstistä bongattava yksityiskohta, että kukkivat kasvit olisivat olleet olemassa jo devonikaudella.

Suurten kraattereiden kokoarvioita olisi kirjassa kannattanut avata muutamalla lisälauseella, sillä nyt kerrottu voi huomaamatta johtaa hieman harhaan. Planeettamme suurimpien tunnettujen törmäysrakenteiden (Vredefortin, Sudburyn ja Chicxulubin) kerrotaan kirjassa olevan 130-160 -kilometrisiä. Läpimitta koskee kuitenkin vain laskennallista ja hetkellistä kuoppaa ajalta, jolloin rakenteen synty oli vielä tyystin kesken. Halkaisija jatkoi tästä saman tien kasvuaan ja lopulliset kraatterirakenteet olivat todellisuudessa arviolta 240-300 -kilometrisiä. Nykyisin etenkin kahdesta suurimmasta ja vanhimmasta kraatterista ei ole enää jäljellä kuin alle satakilometrisiä, eroosion paljastamia poikkileikkauksia syvältä alkuperäisten kraattereiden alta. Sama epäselvyys pätee myös Suomen kraattereiden suhteen: Kirjassa Lappajärveä väitetään niistä suurimmaksi, vaikka paljon vanhempi ja siksi pahoin kulunut Keurusselkä oli alunperin paljon isompi.

Väärät faktat menevät lukijalle täydestä, mikäli hän ei tiedä kerrotuista asioista ennalta riittävästi. Ja jos hän toisaalta tietää, hän tuskin näin yleistasoista kirjaa innostuu hankkimaankaan.

Kun taivas putoaa kärsii mielestäni liiasta yrittämisestä. Jos asiat koitetaan kertoa yht'aikaisesti sekä taivaanrantaa maalaillen että tieteellisen tarkasti, ja mukaan vielä ympätään aihepiiriä sivuaviakin asioita, ja vielä fiktiotakin, niin ymmärrettävyys ja tarkkuus kärsivät. Söderfjärdenin seikkaperäinen kuvaaminen, törmäys- ja meteoriittitietopaketilla höystettynä, olisi riittänyt – ainakin minulle.

Summa summarum: Kirja kertoo paljon kunnon asiaa törmäyksistä sekä Maan geologisesta historiasta viimeisen 500 miljoonan vuoden ajalta. Jos haluat oikeasti lukea opuksen, ja kielipää vain suinkin antaa myöten, niin hanki kuitenkin käsiisi sen ruotsinkielinen versio. Tai odottele rauhassa, jos korjattu suomenkielinen painos joskus vaikka ilmestyy. Odotellessa voit vaikkapa käydä ihastelemassa Söderfjärdeniä ja Meteoriihen näyttelyä ihan livenä.

Arvostelun tekijä on törmäyskraattereitakin tutkinut planeettojen geomorfologiaan erikoistunut tähtitieteilijä.

Suomenkielise​n painoksen tiedot:

  • Nimi: Kun taivas putoaa - Miljoonien vuosien törmäykset, milloin seuraava?
  • Kirjoittaja: Matts Andersén
  • Suomentaja: Vesa Heinonen
  • 156 sivua (josta leipätekstiä n. 122 sivua)
  • Julkaistu: 2016, Reuna kustannus
  • ISBN 978-952-7028-77-3

Ruotsinkielisen painoksen tiedot:

  • Nimi: När himlen faller ner - En världsresa genom årmiljoner med meteoritkratern Söderfjärden
  • Kirjoittaja: Matts Andersén
  • 136 sivua (josta leipätekstiä n. 107 sivua)
  • Julkaistu: 2015, Scriptum
  • ISBN 978-952-7005-25-5

Päivitys 6.3.2017: Korjattu kirjoittajan olleen Vaasan ruotsinkielisen työväenopiston rehtori (aiemmin Vaasan työväenopiston). Poistettu pari aiemmin esiin nostettua suomentajan tekemää virhettä, joita väitettiin aiemmin virheellisesti jo ruotsinkielisessä painoksessa esiintyviksi. Avattu suurten kraattereiden läpimittoja käsittelevää kappaletta.

Nasa vastaan SpaceX – onko tässä nykyajan avaruuskilpailu?

Lyhyesti: kyllä. Mutta samalla myös ei suoranaisesti. Asia on monimutkainen ja vaatii pitkähkön selityksen.

Avaruusyhtiö SpaceX ilmoitti johtajaperustajansa Elon Muskin suulla eilen lähettävänsä ensi vuoden lopussa kaksi avaruusturistia noin viikon kestävälle matkalle Kuun ympäri. 


Ilmoitus tuli selvästi yllätyksenä myös Nasalle, joka suunnittelee tekevänsä ensimmäisen miehitetyn kuulennon uudella Orion-aluksellaan vasta vuonna 2021.

Nasan visiossa yksityiset yhtiöt voivat kyllä hoitaa avaruusliikennettä omilla aluksillaan Maan lähellä, mutta kauempana vastuun lennoista kantaisi Nasa pitkään ja hartaasti tehdyllä, mutta silti hyvin perinteisellä Orionilla.

Avaruusjärjestö julkaisikin tiistaina kommentin, jota voi tulkita kahdella tapaa: se kannustaa kaupallisia toimijoita kurottamaan korkeammalle, mutta samalla se kehottaa SpaceX-yhtiötä keskittymään olennaiseen, eli astronauttien avaruusasemalle ja takaisin kuljettamiseen sopivan aluksen kehittämiseen.

Yleistäen Nasa kehuu yritteliästä teiniä, mutta kehottaa pysymään pois omalta tontiltaan. Maailmanmahtavaa avaruusjärjestöä varmasti kismittää kovasti se, että SpaceX on tuottanut sille viime aikoina useita pahoja arvovaltatappioita. 

Ensinnäkin SpaceX, avaruudesta(kin) innostuneen miljardöörin perustama pikkufirma tuli kuin tyhjästä vuonna 2002 ja alkoi nakertaa Nasan ja perinteisten ilmailu- ja avaruusyhtiöiden yhteistyökuviota. Etenkin Boeing ja Lockheed-Martin ovat edelleen hieman pallo hukassa sen suhteen, mitä SpaceX:n ja sen hankkeiden kanssa tulisi tehdä.

Toiseksi yhtiö ilmoitti alkavansa tekemään laukaisun jälkeen alas laskeutuvia raketteja ja leikkaavansa dramaattisesti avaruuteen lentämisen hintaa.

Kolmanneksi SpaceX ilmoitti lähettävänsä Dragon-aluksensa Marsiin nopeammin kuin Nasa pystyy lähettämään sinne luotaimia. 

Neljänneksi Elon Musk julkisti viime vuonna massiivisen suunnitelmansa Marsin asuttamisesta. Sen mukaan yhtiön suuret avaruusalukset suuntaisivat punaiselle planeetalle samaan aikaan kun Nasan astronautit olisivat vielä hädin tuskin Kuuta katselemassa.

Ja nyt viidenneksi Musk on lähettämässä Dragonin miehitetyn version Kuuta kiertämään olennaisesti Nasan ja ESAn lentoa nopeammin. Turistit olisivat kiertäneet Dragonilla Kuun ennen kuin Orionin miehittämätön koelento olisi edes päässyt matkaan.

Viime vuosina Nasa on tiedottanut pienistäkin Orion-aluksen ja sen SLS-kantoraketin edistysaskelista suurina hyppäyksinä eteenpäin, maalannut visioita tulevista huikeista avaruuslennoista ja koettanut häivyttää aikataulun taustalle. Tässä valossa Nasa on saanut koko ajan takkiinsa, kun SpaceX on kertonut uusista tekemisistään.

Lista on hengästyttävä, mutta heti kannattaa muistaa se, että SpaceX ei ole toistaiseksi tehnyt miehitettyjen avaruuslentojen alalla muuta kuin lähettänyt miehittämättömiä aluksia avaruusasemalle, kehittänyt sen miehitettyä versiota kulisseissa ja soittanut suuta. 

Dragon-aluksen miehitetty versio, Dragon 2, lentää vasta kauniissa kuvissa. Se on edelleen kehitteillä, eikä sitä ole kunnolla testattu. Falcon 9 -raketin kelpoisuutta miehitettyjen lentojen tekemiseen on epäilty ja SpaceX:n kokemus toiminnasta Maan lähiavaruuden ulkopuolella on olematonta.

Musk ja SpaceX ovat aikaisemminkin heittäneet ilmaan utopistisia ajatuksia, mutta vaikka aikataulu on mennyt moneen kertaan uusiksi, on se toistaiseksi tehnyt kaiken lupaamansa. 

Uudelleenkäytettävä Falcon 9:n ensimmäinen vaihe on tuorein esimerkki. Sille naurettiin, ensimmäisille epäonnistumisille ilkuttiin, mutta nyt rakettien suorituksia ihaillaan (vaikka ensimmäinen uudelleenkäytetty raketti ei olekaan vielä lentänyt).

Hyvin todennäköisesti nytkin tulee käymään samaan tapaan, ainakin kuulentojen ja Dragonin Mars-matkan suhteen. Lennot toteutuvat, mutta aikataulu ei varmaankaan ole luvattu.

Tämä onkin ollut SpaceX:n hyvä puoli tähän mennessä: se on tehnyt asioita nopeasti ja uhonnut tekevänsä vieläkin nopeammin, mutta se ei ole antanut luvattujen päivämäärien sotkea tekemistä  kunnolla. Yhtiön historiassa on jo koko joukko epäonnistumisia, jotka olisivat kenties saaneet monet jättämään leikin kesken, mutta Musk on puskenut eteenpäin. 

Ja varmasti tekee niin nytkin.

Nasa puolestaan katsoo varmasti tulokasta sekä muita uuden ajan avaruusyhtiöitä samalla ihaillen ja harmitellen.

Ihaillen siksi, että Nasassa (kuten ESAssa ja perinteisissä avaruusyhtiöissäkin) on paljon väkeä, jotka haluaisivat tehdä asioita puhtaalta pöydältä ilman historian ja byrokratian painolastia. Kaupallinen toimija voi toimia myös vapaammin kuin valtion organisaatio, jota syytetään heti ongelmien ilmaantuessa verovarojen väärinkäytöstä. Ei ihme, että avaruusjärjestöt ovat ylivarovaisia. 

Ihailua tulee varmasti myös siitä, että yhtiön ansiosta yleinen kiinnostus avaruuslentoja ja sen mahdollisuuksia kohtaan on korkeammalla kuin pitkiin aikoihin. Nasa on varmasti saanut takavuosina lisärahoitusta osin juuri siksi, että SpaceX on tehnyt alasta seksikkäämpää.

Harmitellen siitä syystä, että mediasirkus unohtaa helposti sen kaiken työn, mitä avaruusjärjestöt ovat tehneet vuosikymmenien kuluessa avaruuslentojen edistämiseksi. Tulokkaat pääsevät ikään kuin valmiiseen pöytään. 

SpaceX:n ja Dragon-aluksen tapauksessa Nasa on rahoittanut varsin olennaisesti yhtiön avaruusalusten kehittämistyötä. Yhtiöllä on sopimus avaruusaseman rahtilentojen tekemisestä ja astronauttien kuljettamisesta asemalle tulevaisuudessa. Ilman Yhdysvaltain puolustushallinnon (ja Nasan) tilauksia ei Falcon 9 -rakettia todennäköisesti olisi voitu tehdä.

Se, että SpaceX on kehittänyt tekniikkaansa paremmaksi ja kyvykkäämmäksi kuin Nasa on halunnut, on tapahtunut puolestaan sen omasta halusta – ja omalla rahalla. 

Jos Nasan suhtautuminen SpaceX:n suhtaan on kaksijakoista, on sama mieliala toisellakin puolella.

Elon Musk on monessa yhteydessä kiittänyt Nasaa avusta ja tarjoaa sille edelleen ensisijaista yhteistyötä. 

Esimerkiksi eilisen tilaisuuden jälkeen hän totesi, että jos Nasa haluaa tehdä omilla astronauteillaan kuulennon ennen turisteja, niin se on mahdollista. 

Nykyisen suunnitelman mukaan Dragon 2 tekee ensimmäisen koelentonsa ilman miehistöä vielä tämän vuoden puolella. Kuuden kuukauden kuluttua siitä Dragon 2 voisi lentää astronauttien kanssa avaruusasemalle, ja kuuden kuukauden kuluttua siitä olisi vuorossa miehitetty lento Kuun ympäri.

Muskin heitto Nasan kuumatkalaisten suuntaan voidaan tosin tulkita myös siten, että SpaceX haluaa kilpailla myöhässä olevan Orion-aluksen ja sen sukkulassa käytettyyn sekä Apollo-aikaiseen tekniikkaan pohjautuvan SLS-raketin kanssa. Pääkaupungissa joku saattaa päättää peruuttaa koko Nasan pitkään tekemän suunnitelman ja ostaa kuulennotkin SpaceX:ltä. Tästä keskustellaan jo vakavasti.

Ei ihme, että Nasassa ollaan huolestuneita.