Nopea kaasurintama osumassa Maahan – revontulien todennäköisyys kohonnut

Ti, 01/31/2017 - 16:01 By Jari Mäkinen

Jos tämä lähempänä meitä oleva säätilanne on suotuisa, saattaa avaruussäässä tulossa oleva pikku myrsky tuottaa lähiaikoina taas kauniita revontulia. Silmät kannattaa pitää avoinna ja suunnata ne ylöspäin myös eteläisessä Suomessa parin seuraavan illan sekä yön aikana.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste on mukavaa luettavaa kaikille revontulten ystäville!

Sen mukaan nopean aurinkotuulen lähteenä toimiva Auringon koronan aukko on kääntymässä Maata kohden ja aurinkotuulen odotetaan nopeutuvan seuraavan vuorokauden aikana.

Nasan Aurinkoa tarkkaileva STEREO-luotain havaitsi aurinkotuulen nopeuden olevan jopa 750 km/h ja ennusteen mukaan tämä rintama osuu Maahan nyt illalla tai huomenna.

Täällä Maan luona mitattuina aurinkotuulen tiheys ja magneettikentän voimakkuus ovat olleet koholla jo eilisestä lähtien, mikä viittaa nopeaa virtausta edeltävään puristuneeseen aurinkotuuleen.

Aurinkotuulen magneettikentän suunta ei kuitenkaan ole ollut geomagneettisten häiriöiden synnylle erityisen suotuisa, mutta siitä huolimatta rauhallisia revontulia havaittiin viime yönä Keski-Suomessa asti.

Mikäli aurinkotuulen magneettikentän suunta kääntyy suotuisaksi, geomagneettisten häiriöiden arvioidaan tänään ja huomenna voivan ajoittain saavuttaa pienen geomagneettisen myrskyn tason, eli Kp = 5.

Mikäli näin käy, revontulia saattaa esiintyä Etelä-Suomea myöten.

Siis silmät auki ja katse taivaalle, jos pilvissä tulee sopivia rakoja!

Otsikkokuvassa on Auringon korona SDO-luotaimen havaitsemana. Korona-aukko on siinä selvästi näkyvissä.

Blogi: Miksi ihmeessä avaruuslennot ovat aina myöhässä ja koko homma on pelkkää odottelua?

Kyllähän aika menee nopeasti, mutta aina välillä tämä jahkaaminen alkaa ottaa päähän: melkein kaikki avaruushankkeet nimittäin tuntuvat olevan myöhässä, junnaavan paikoillaan tai menevän eteenpäin tuskastuttavan hitaasti.

Sukkulan seuraajaa, Orion-avaruusalusta on suunniteltu ja tehty vuodesta 2004, ja sen ensilento tuntuu vain lykkääntyvän eteenpäin koko ajan. Yhtä pitkän aikaa tehty BepiColombo-luotain oli tarkoitus laukaista Merkuriusta tutkimaan jo vuosia sitten, ja kun se pääsee viimein matkaan, kestää pelkkä menomatka liki vuosikymmenen. 

Astronautti saattaa odottaa koulutuksensa jälkeen vuosia lentoa avaruuteen, ja tässä ihan lähelläkin Suomen ensimmäisen satelliitin Aalto-1:n matka avaruuteen on jo pari vuotta myöhässä suunnitellusta. Ja itse asiassa tuo suunniteltu aikakin oli jo siirtynyt monta kertaa eteenpäin.

Miksi ihmeessä kaikki siis menee näin hitaasti ja avaruuslennot tuntuvat vain lykkääntyvät eteenpäin?

Lyhyesti sanottuna syitä on kolme. 

Kosmisen roskan seasta löytyi pikkuplaneetta

Ma, 01/30/2017 - 01:33 By Jari Mäkinen
Gaian löytämä asteroidi

Gaia-teleskoopin havainnoista on löytynyt kokonaan uusi asteroidi. Tähän mennessä tämä vuonna 2013 avaruuteen laukaistu taivaankartoittaja on löytänyt suuren määrän tunnettuja pikkuplaneettoja, mutta suomalaistutkijat äkkäsivät niistä aiemmin tuntemattoman.

ESAn Gaia-teleskooppi kartoittaa taivasta paljon aikaisempaa paremmin ja tarkemmin.

Sen päätehtävä on kartoittaa omaa galaksiamme, Linnunrataa. Tämä tapahtuu siten, että Gaia kuvaa tähtitaivasta ympärillään ällistyttävän tarkasti, ja näistä tiedoista voidaan määrittää noin miljardin naapuritähtemme sijainnit parhaimmillaan asteen sadasmiljoonasosan tarkkuudella.

Lopputuloksena syntyy kolmiulotteinen maisema galaksistamme vuoteen 2022 mennessä.

Kaukana olevia tähtiä kuvatessaan sen tiedoista löytyy myös paljon muuta: esimerkiksi asteroideja. Vaikka niiden löytäminen ei ole Gaian päätarkoitus, on niitä koko ajan Gaian ottamissa kuvissa.

Toisten mielestä nämä "etualalla" aurinkokunnassa olevat häiriöt ovat roskaa, mutta niitä tutkivien kannalta tiedot ovat erittäin kiinnostavia. Tällaisia ovat muun muassa Helsingin yliopiston tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tunnistaa Gaian havaitsemat asteroidit.

Kun Gaian kuvissa on kummallisesti, asteroidin tapaan liikkuva kohde, kuullaan Helsingissä hälytys.

Tämä ensimmäinen uuden asteroidin löytö julkistettiin viime tiistaina 24.1.2017, kun tutkijat kokoontuivat Sitgesissä, Espanjassa.

Päätehtävänsä ohella Gaian on arvioitu havaitsevan muun muassa yli 300 000 Aurinkokunnan asteroidia.

Lokakuussa 2016 Gaian löytämä ja aluksi Gaia-606 nimellä tunnettu asteroidi 2016 UV56 on ensimmäinen aiemmin tuntematon asteroidi, jonka olemassaolo on nyt kyetty varmistamaan maanpäällisten kaukoputkien havainnoilla.

Tämä muutaman kilometrin läpimittainen asteroidi liikkuu Marsin ja Jupiterin ratojen välissä sijaitsevan asteroidien päävyöhykkeen ulko-osissa.

Gaian asteroidihavaintojen perusteella Aurinkokunnan pienkappaleista saadaan järjestelmällistä ja tarkkaa tietoa.

Kertyneestä havaintoaineistosta voidaan mm. johtaa muoto- ja pyörimismalleja vähintään kymmenille tuhansille asteroideille. Massoja voidaan johtaa vähintään sadoille asteroideille, ja havaittujen asteroidien radat voidaan ennustaa tarkasti satakunta vuotta eteenpäin.

Gaian tähtikartta Linnunradasta

Vaikka nyt julkistettiin ensimmäinen uusi asteroidi, kerrottiin Gaian tieteellisistä havainnoista ensimmäisen kerran jo viime syksyllä. Silloin julkistettiin mm. yllä oleva kartta, missä on ensimmäisten 14 havaintokuukauden aikana kerätty havaintoaineisto tähtien ja kvasaarien paikoista. 

Laadunvarmistuksen jälkeen osa paikkatiedoista ei vielä ollut julkaisukelpoista, mutta siitä huolimatta Gaian havaintoaineistosta johdettu tähtikatalogi on jo käytännössä paras olemassa olevista katalogeista.

Tämän osoittaa esimerkiksi se, että aineistoon liittyvät tieteelliset julkaisut ovat muutamassa kuukaudessa keränneet jo satoja viittauksia tutkijoilta eri puolilta maailmaa.

Gaian toinen tiedonjulkistus ajoittuu vuoden 2018 loppuun, ja se sisältää tähtiaineiston lisäksi kirkkaus- ja paikkatietoa 10 000 asteroidista.

Yllä on osa Gaian elokuuhun 2015 mennessä tekemistä tunnettujen asteroidien havainnoista. Väriskaala kuvaa asteroidin ennustetun ja havaitun paikan erotusta. Yksi aste jaetaan 3600 kaarisekuntiin (eng. arcsec).

Kuva yllä: ESA/Gaia/DPAC/CU4, L. Galluccio, F. Mignard, P. Tanga (Observatoire de la Côte d'Azur)

Osa yllä olevasta jutusta perustuu Helsingin yliopiston tiedotteseen.

Viimein: Hyperloop tositoimissa tänään illalla Suomen aikaa

Su, 01/29/2017 - 12:16 By Jari Mäkinen
Hyperloop / Waterloop team

Hyperloopista on puhuttu paljon: kuinka sen avulla Helsingistä Tukholmaan voisi suhahtaa vajaassa puolessa tunnissa ja kuinka se voisi mullistaa suurnopeusjunaliikenteen. Tänään kunnolliset sukkulajunat pääsevät ensi kerran tositoimiin Kaliforniassa.

Päivitys: Hollantilainen Delftin teknillisen yliopiston joukkue voitti kilpailun. Jutun lopussa esitellään heidän podiaan tarkemmin; muilta osin alla oleva teksti on alkuperäinen.

Hyperloop on Elon Muskin ideoima tunnelijunasysteemi, missä pitkän, ilmasta lähes tyhjäksi imetyssä putkessa ihmisiä ja tavaraa liikutetaan todella nopeasti paikasta toiseen. 

Tällä haavaa kolme eri yhtiötä kehittää Hyperloopia kohti käyttökelpoista liikennesysteemiä, mutta sen pääkehittäjä ja edistäjä on Muskin SpaceX -yhtiö. Se ei kuitenkaan ole aikeissa rakentaa Hyperloopia, vaan sen tekevät muut yhtiöt. 

Sen sijaan SpaceX edistää hanketta monin tavoin, joista yksi on opiskelijaryhmille ympäri maailman järjestetty kilpailu Hyperloop-sukkulan kehittämiseksi. Kilpailun ensimmäinen vaihe pidettiin viime vuoden tammikuussa, jolloin tiimit esittelivät ideoitaan ja pienoismalleja.

Nyt täysin toiminnalliset podit – kuten tunnelissa kulkevia junayksiköitä kutsutaan – pääsevät testiin.

Ryhmiä on kaikkiaan 27, ja ne ovat olleet kuluneen viikon ajan työn touhussa SpaceX:n päämajan luona Hawthornessa, Kaliforniassa.

He ovat tuoneet mukanaan omien, kehittämiensä podien mallikappaleet, jotka ovat siis täysin toiminnallisia, mutta eivät vielä aivan lopullisen kokoisia.

Niiden tehtävänä onkin esitellä toiminnassa opiskelijoiden kehittämiä teknisiä ratkaisuita jarruista aina sisustuksen yksityiskohtiin, joilla putken sisällä äänen nopeudella ahtaassa kapselissa olevat matkustajat pidetään tyytyväisinä.

Nyt kisaamassa olevien kapselien luonnoskuvat on esitelty hienosti viime kesän The Verge -lehden jutussa.

Näistä ennakkosuosikkeja ovat viime tammikuussa kilpailun ensimmäisen vaiheen voittaneet Massachusettsin teknillisen instituutin MIT:n ja Alankomaissa olevan Delftin teknillisen yliopiston ryhmät.

Kilpailu tapahtuu iltapäivällä tänään Kalifornian aikaa, eli puoliltaöin Suomen aikaa nyt illalla, ja sitä voi seurata netissäkin webcastina. Aikataulu saattaa muuttua, mutta näillä näkyvin loppukilpailu alkaa noin klo 23.55 Suomen aikaa.

Delftin Hyperloop
Yllä olevassa kuvassa on kilpailun voittanut Delftin yliopiston Hyperloop-podi; alla olevalla (hieman mahtipontisessa) videolla näytetään sen yksityiskohtia. Otsikkokuvassa on puolestaan kanadalaisen Waterloon yliopiston hienon näköinen suunnitelma. Nyt käydyssä kilpailussa podeista oli tehty vain mallikappaleet.

Video: Tinttitunnistusapua pihapongareille

Jokavuotinen Pihabongaus on meneillään tänä viikonloppuna.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1., koetetaan tunnistaa kaikki lajit ja ilmoitetaan tulokset Birdlifeen.

Koska lintujen tunnistaminen saattaa olla hankalaa, ovat Pihapongauksen järjestäjät tehneet yllä olevan videon meidän tollojen tinttituntijoiden avuksi.

Kyseessä on jo 12. Pihapongaus. Viime talvena 18 000 ihmistä tarkkaili lintuja yli 12 000 pihalla ympäri maan näin tammikuun lopussa. 

Kaikkiaan havaittiin 94 lintulajia ja noin 440 000 lintuyksilöä. Säännöllisyyden ja suuren osallistujamäärän ansiosta tapahtuman avulla on saatu myös hyödyllistä tietoa monien lintulajien kannanvaihteluista.

Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa:

1. Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.

2. Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).

3. Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään 3.2. netissä olevalla lomakkeella tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki.

Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoitsijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä. Havainnoitsijan tiedot ovat tärkeä osa lintuhavaintoa, minkä vuoksi Pihabongauksen osallistujien on ilmoitettava nimensä.

Voit seurata tähän mennessä ilmoitettuja lintumääriä reaaliajassa päivittyvän tulossivun avulla.

Lisätietoja Pihapongauksesta on Birdlifen sivuilla.

Viimeöinen Sojuz-laukaisu vei pikkujättiläisen taivaalle

La, 01/28/2017 - 09:09 By Jari Mäkinen

Sojuz-kantorakettien laukaisut Euroopan avaruuskeskuksesta Kourousta ovat rutiinia, mutta tällaiset laukaisut eivät ole: viime yönä tehty VS16 -lento oli Sojuzin ensimmäinen lento geostationaariradalle, ja lisäksi lennon kyydissä oli kokonaan uudenlainen satelliittityyppi.

Suurin osa Maata kiertävistä tietoliikennesatelliiteista sijaitsee päiväntasaajan päällä noin 36 000 kilometrin korkeudessa olevalla kiertoradalla, jolla oleva satelliitti kiertää maapallon yhdessä vuorokaudessa. 

Niinpä tällä ns. geostationaariradalla oleva satelliitti pysyy nimensä mukaisesti paikallaan taivaalla yhdestä paikasta katsottuna, ja siksi esimerkiksi satelliittitelevisioantennit voidaan ruuvata paikoilleen sojottamaan vain yhteen suuntaan – suoraan kohti satelliittia.

Viime vuosina satelliittioperaattorit ovat lähettäneet avaruuteen yhä suurempia ja kyvykkäämpiä satelliitteja. Tällaiset satelliitit ovat massaltaan jopa kuutisen tonnia.

Tälle hurjalle kasvulle on kuitenkin tulossa nyt vastatrendi: pienet geostationaarisatelliitit. Elektroniikan pienentyessä ja tekniikan kehittyessä voidaankin tehdä sellaisia satelliitteja kuin nyt laukaistu Hispasat 36W-1. 

Kyseessä on ESAn ARTES-tietoliikennesatelliittien kehitysohjelman puitteissa suunniteltu ja saksalaisen OHB System -yhtiön tekemä pienikokoinen geostationaarinen tietoliikennesatelitti, joka massaltaan 3 210 kg – siis samaa luokkaa kuin paljon vaatimattomammat tietoliikennesatelliitit olivat vielä 2000-luvun alussa.

Hispasat 36

Tämä "SmallGTO", eli "pieni geostationaariradalle laukaistava satelliitti" on pienestä koostaan ja massastaan huolimatta täysiverinen tietoliikennesatelliitti. Siinä on 20 Ku-alueella olevaa transponderia (suurella tiedonsiirtonopeudella toimivaa laitteistoa, jotka ottavat signaalin vastaan ja lähettävät sen edelleen), kolme Ka-alueen transponderia (hieman suuremmalla taajuudella toimivaa transponderia), nykyaikaiset suuritehoiset aurinkopaneelit sekä antennit, joiden keilan kokoa ja suuntaa voidaan muuttaa kätevästi.

Satelliitit on suunniteltu myös edullisesti ja helposti sarjatuotettavaksi.

Tämä satelliitti, Hispasat 36W-1, on tehty espanjalaiselle tietoliikenneyhtiölle, joka sijoittaa tämän satelliitin Atlantin päälle välittämään tietoa Espanjan ja Portugalin sekä Etelä-Amerikan ja Kanarian saarten välillä.

Ensikerta Sojuzille

Laukaisu oli tavanomaista jännittävämpi myös siksi, että kyseessä oli ensimmäinen Sojuz-kantoraketilla tehty geostationaarilaukaisu. Sojuzeilla on lähetetty matkaan paljon erilaisia satelliitteja ja luotaimia, mutta tyypilliset tietoliikennesatelliitit ovat olleet sen verran painavia, ettei Sojuzin rahkeet ole riittäneet.

Lento kesti kaikkiaan 32 minuuttia, minä aikana Sojuz nousi lentoon, kipusi avaruuteen ja sysäsi satelliittinsa niin sanotulle siirtoradalle kohti 36 000 kilometrin korkeudessa olevaa rataa. Siirtorata on hyvin soikea kiertorata, jonka korkein kohta on geostationaariradan kohdalla. Satelliitin pitää itse käyttää siellä rakettimoottoriaan asettuakseen paikalleen.

Vuodesta on tulossa kiivas Kourousta raketteja laukaisevalle Arianespacelle. Suunnitelmissa on peräti 12 laukaisua, joista kuusi tehdään nyt keväällä. Seuraava on kalenterissa helmikuun 14. päivänä, jolloin Ariane 5 vie kaksi tietoliikennesatelliittia avaruuteen.

Video: Neljä eksoplaneettaa kuvattu kiertämässä tähteään – ainutlaatuista!

Kyseessä on Pegasuksen tähtikuviossa, noin 129 valovuoden päässä meistä oleva tähti nimeltä HR 8799, jonka ympärillä on neljä eksoplaneettaa.

Niitä on kuvattu seitsemän vuoden aikana Havaijilla, Mauna Kean huipulla yli neljän kilometrin korkeudessa sijaitsevan Keck-observatorion teleskoopilla, ja näistä kuvista on koottu tämä animaatio.

HR 8799 on merkittävä tähti myös sen vuoksi, että sitä kiertävät eksoplaneetat olivat ensimmäisiä sellaisia, joista saatiin suoria visuaalisia havaintoja. Tämä oli vuonna 2008 ja tämän videon tekemiseen otetuista kuvista ensimmäinen otettiin vain noin vuotta tuon jälkeen, vuonna 2009.

Oikeita kuvia videossa on vain kahdeksan, joiden välissä olevat kuvat on tehty tietokoneella oikeiden näköisiksi siten, että niissä on eksoplaneettojen laskennalliset sijainnit. Näin liikkeestä on saatu tasaista ja luonnollista.

Kaikki neljä planeettaa ovat varsin suuria, omaa Jupiteriamme massiivisempia kaasujättiläisiä. Näistä lähimpänä tähteään kiertävä eksoplaneetta tekee yhden kierroksen 40 meikäläisessä vuodessa, kun taas kauimmaisella siihen kuluu päälle 400 Maan vuotta.

Näin ollen video näyttää planeettojen kierroksista vain pienen osan, mutta jo niistä huomaa hyvin, kuinka planeettojen rataliikkeen ensimmäisenä laskenut Johannes Kepler oli lakeineen täysin oikeassa: eksoplaneetat liikkuvat täsmälleen niiden mukaisesti.

Berkeleyn yliopiston jatko-opiskelija Jason Wangin tekemä ja tunnetun eksometsästäjä Christian Maroisin ottamiin kuviin perustuva video julkaistiin tiedetoimittaja Marc Kaufmanin Many Worlds -blogissa, missä kerrotaan myös mistä idea videon tekemiseen tuli: toisesta vastaavanlaisesta, mutta vaatimattomammasta videosta.

Wang oli nähnyt yllä olevan animaation Beta Pictoris b -tähden liikkeestä, ja halusi tehdä paremman HR 8799:n eksoplaneetoista. Ja työ onnistui hyvin.

HR 8799:n video on paitsi kaunis, niin myös kiinnostava siksi, että sen mukaan eksoplaneetat kiertävät tähteään selvästi resonanssissa. Planeettojen kiertoajat ovat suhteessa toisiinsa lukusarjan 1-2-4-8 -mukaisesti, eli seuraavan planeetan kierrosaika on kaksi kertaa pitempi kuin edellisen.

Huimaa!

Hubblen seuraaja tärisee taas

Pe, 01/27/2017 - 11:39 By Jari Mäkinen
JWST valmistautuu tärinätestin

Hubblen avaruusteleskoopin suuren seuraajan testaaminen jouduttiin keskeyttämään viime joulukuussa, kun sen käyttäytyi testin aikana kummallisesti. Insinöörit pelkäsivät jopa kalliin ja pitkään tehdyn teleskoopin menneen rikki, mutta onneksi näin ei ollut.

James Webb Space Telescope, eli tuttavallisesti JWST, on parhaillaan testattavana erityisessä täristimessä, jotta voidaan olla varmoja, että se kestää rakettikyydin rasitukset.

Tarkalleen ottaen testattavana on nyt teleskoopin niin sanottu instrumenttiosa, johon kuuluvat tieteelliset havaintolaitteet, suuri 18 pienestä peilistä tehty pääpeili sekä sen avausmekanismi. Peili on niin suuri, että laukaisun ajaksi se täytyy taittaa monimutkaisella mekanismilla kasaan. 

Testaaminen tehdään yksinkertaisesti täristämällä laitetta samaan tapaan ja hieman voimakkaamminkin kuin kantoraketti sitä rökittää laukaisun aikana.

Ennen testejä instrumenttiosan käyttäytymistä on simuloitu tarkasti, ja insinöörit tietävät varsin hyvin miten sen pitäisi täristä täristettäessä. Testin aikana siihen on kiinnitettynä paljon kiihtyvyysmittareita, jotka mittaavat miten eri osat oikeasti liikkuvat. 

Joulukuussa tehdyissä testeissä todelliset tärinämittaukset erosivat kuitenkin olennaisesti ennakkosimulaatioista, joten testi päätettiin keskeyttää. 

Omituisuuksia oli ennen kaikkea peilin avausmekanismissa, joka koostuu ikään kuin kahdesta siivestä: otsikkokuvassa näkyy peilin keskiosa, joka on kiinnitettynä kiinteästi instrumenttiosaan, mutta sen takana on kaksi samaan tapaan pienemmistä peilinosista koottua sivupalaa, jotka liikkuvat paikalleen muodostaen lopulta yhden, suuren peilin. Kaikkiaan peilissä on 18 pienempää, kultapäällysteistä peiliä.

Laukaisun aikana peili on siis taitettuna origamin tapaan kolmeen osaan, mutta avaruudessa siitä tulee yksi iso peili.

Liian suuret kiihtyvyysarvot saattoivat olla merkki siitä, että mekanismi oli hajonnut – tai siitä, että etukäteen tehdyt simulaatiot eivät olleet kunnollisia.

Teleskooppia on jouluun aikana tutkittu tarkasti, eikä siinä havaittu mitään omituisuuksia. Myöskään simulaatioissa ei havaittu mitään kummallista, mutta kun samalla teleskooppi on käyttäytynyt normaalisti muilta osin testeissä, päätettiin testejä jatkaa.

Tällä viikolla uudelleen alkaneet testit tehdään Yhdysvaltain pääkaupunki Washingtonin luona olevassa Goddardin avaruuskeskuksessa. Kunhan nämä tärinätestit on tehty, altistetaan sama instrumenttiosa ja peilisysteemi suurelle metelille akustisessa testikammiossa. Sen avulla simuloidaan laukaisun meteliä.

Sen jälkeen peilin avausmekanismin toimintaa testataan vielä kerran, ennen kuin instrumenttiosa peileineen kuljetetaan huhtikuussa Johnsonin avaruuskeskukseen Houstoniin, Teksasiin, missä on avaruuden olosuhteita jäljittelevä suuri kammio. 

Sieltä instrumenttiosa viedään edelleen Kaliforniaan, Northrop Grumman -yhtiön tiloihin, missä se kiinnitetään huoltomoduuliin. Se pitää huolen teleskoopin sähkönsaannista, tietoliikenneyhteyksistä Maahan ja asennonsäädöstä. 

Yhdessä nämä muodostavat avaruuteen lähetettävän teleskoopin, ja kunhan sitä on vielä kerran testattu, se kuljetetaan vuoden 2018 kesällä Kouroun avaruuskeskukseen. 

Sieltä JWST laukaistaan Ariane 5 -kantoraketilla avaruuteen lokakuussa 2018. 

Teleskooppi ohjataan Maan painovoimatasapainopisteeseen 2, niin sanottuun toiseen Lagrangen pisteeseen noin 1,5 miljoonan kilometrin päässä Maasta ulospäin aurinkokunnassa – siis päinvastaiselle puolelle missä Aurinko sijaitsee Maasta katsottuna.

Video: Näin tehdään timanttipuristuksella mahdotonta metallivetyä

Metallinen vety on omituinen idea vuodelta 1935. 

Vety kun normaalisti on eriste, mutta metallisena se johtaisi sähköä erinomaisesti. Sen avulla voisi tehdä esimerkiksi suprajohteita, jotka toimisivat huoneenlämmössä. Lisäksi siihen on puristuneena pieneen tilaan paljon energiaa, joten sitä voisi käyttää superpolttoaineena. Ja ellei muuta, niin metallivety on tieteellisesti erittäin kiinnostava aine, koska sitä ei ole koskaan nähty aikaisemmin.

Teorian mukaan sitä tosin olisi erimerkiksi jättiläisplaneettojen ytimissä ja kenties maapallonkin keskellä – mutta nyt sitä on siis pystytty tekemään laboratoriossa.

Harvardin yliopiston tutkijaryhmä kertoo tuoreessa Science-lehdessä tästä onnistumisestaan. Artikkelin luonnos on ollut luettavissa jo lokakuusta arXiv.org -palvelussa.

Professorit Thomas Cabot ja Isaac Silvera sekä tohtoritutkija Ranga Dias ovat tutkineet vedyn muuttamista metalliseksi jo pitkään. 

He puristivat hyvin pientä määrää vetyä kahden timantin välissä 495 gigapascalin paineella, eli paineella, joka on selvästi suurempi kuin vallitsee maapallon ytimessä. Näin suuressa paineessa kiinteä atomaarinen vety – siis "tavallinen" jäätynyt vety – muuttuu metallin omaiseksi, koska sen molekyylirakenne murtuu.

Sen jälkeen, kun vety on muuttunut metalliseksi, on se teorian mukaan hyvin pysyvä. Eli kun painetta vähennetään, se pysyy metallina samaan tapaan kuin timantit pysyvät timantteina sen jälkeen, kun ne ovat syntyneet hiilestä erittäin suuressa paineessa ja lämpötilassa.

Näin metallista vetyä voitaisiin käyttää suprajohteena melkeinpä missä vain ilman suuria ja hankalia jäähdytyslaitteita. Suuren energiatiheytensä ansiosta se voisi toimia myös polttoaineena esimerkiksi raketeissa tai lentokoneissa, joissa pieneen tilaan olisi hyvä saada pakattua mahdollisimman paljon energiaa.

Vety muuttuu metalliseksi kuvasarjassa, missä paine kasvaa vasemmalta oikealle mentäessä.

Näin siis teorian mukaan: Harvardin tutkijaryhmä ei ole onnistunut vielä mittaamaan synnyttämäänsä metallista vetyä, vaan siinä kuvataan aineen syntyneen ja hehkutetaan millaista se mahdollisesti on. 

Tämän vuoksi monet pitävät sitä ennenaikaisesti julkaistuna ja puolivalmiina. 

Kiinnostavinta metallisessa vedyssä on sen sähkönjohtokyky, mitä olisi ollut hyvä mitata jo kunnolla. Nyt tutkijat ovat vain arvelleet sitä aineen valonheijastuskyvyn perusteella.

Ennen metalliseksi muuttumistaan vety käy läpi varsin omituisia vaiheita. Kun normaalisti vety on läpinäkyvää, se muuttuu voimakkaasti puristettaessa ensin lähes mustaksi ja imee itseensä melkein kaiken siihen osuvan valon. Paineen kasvaessa valonheijastuskyky kasvaa ja lopulta metallinen vety heijastaa hyvin valoa, kuten kiiltävät metallit yleensä.

Amerikkalaisryhmä onkin arvioinut metallisuutta "vain" valonheijastuskykyä havaitsemalla, ei suoraan mittaamalla. Keino voi olla toimiva, mutta se on epäsuora, eikä sitä ole voitu vielä varmistaa.

Silti löytö on erittäin kiinnostava ja lupaava, mutta vaatii lennokkaan lehdistötiedotteen tekemisen lisäksi vielä hieman lisätutkimusta.

Trump sysäsi Tuomiopäivän kelloa kohti maailmanloppua

To, 01/26/2017 - 19:59 By Jari Mäkinen

Tämä ei enää todellakaan naurata. Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump on ennättänyt jo paitsi suututtamaan suuren osan maailmaa, erityisesti naiset, tutkijat ja vähemmistöt, mutta lisäksi aikaa ihmisen itse aiheuttamaan maailmantuhoon mittaavaa kelloa on siirretty hänen vuokseen eteenpäin kylmän sodan aikaisiin arvoihin. Kello on nyt kaksi ja puoli minuuttia vaille maailmanloppu.

Maailmanlopun kello täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ja "juhlavuoden" kunniaksi sitä on siirretty puoli minuuttia eteenpäin. 

Kello ei ole ollut näin lähellä puoltayötä 50 vuoteen, eli kylmän sodan tuimimpien aikojen.

Kyseessä on amerikkalaisen ydintutkijoidentiedotuslehden Bulletin of the Atomic Scientistin vuonna 1947  käyttöön ottama kellovertaus sille, kuinka lähellä maailma on ydintuhoa. Klo 24, eli puoliyö, tarkoittaa sitä, että ihmiskunta tuhoutuu.

 

Vuodesta 1947 alkaen lehden “Tiede- ja turvallisuuslautakunta” on kokoontunut kahdesti vuodessa keskustelemaan kellonaikaan tehtävistä muutoksista. 

Nykyisin sitä hallitaan Chicagon yliopistossa ja kello on viime vuodet näyttänyt lukua 23.57, eli kolme minuuttia vaille maailmanloppua.

Alkuperäisen ydinaseiden käytön aiheuttaman täystuhon lisäksi kellon aikamäärityksessä otetaan nykyisin huomioon myös ilmaston muuttuminen ja monta muutakin asiaa, joista kerroimme mm. tässä jutussa vuonna 2015

Kelloa tarkistetaan aina näin tammikuussa, ja tänä vuonna tutkijat joutuivat ottamaan huomioon myös kovasti muuttuneen poliittisen tilanteen Yhdysvalloissa ja ennen kaikkea sen, että maan ohjaksissa on egovammainen pikkulapsi.

Lisäksi kellotutkijat nostavat tämänvuotista päätöstään perustellessa esiin valheuutiset ja tieteellisen tiedon väheksynnän.

Koko päätösteksti kaikessa kauheudessaan on luettavissa The Bulletinin tänään julkaisemassa lausunnossa.

Video: Tällaisia ovat Nasan uudet avaruuspuvut

Yhdysvalloissa on valmistumassa kolme uutta avaruusalusta, joilla astronautit tulevat lentämään parin vuoden päästä niin Kansainväliselle avaruusasemalle kuin mahdollisesti Kuuhun ja kauemmaksikin.

Alusten tekeminen on kovasti myöhässä aikataulusta, minkä vuoksi tiedotuspuolella on ongelmana pitää jännitystä yllä.

Yksi tapa on kertoa pienistä edistysaskeleista ikään kuin suurina tapauksina, mutta sitten on myös tapahtumia, jotka ovat tärkeitä ja kiinnostavia.

Kuten esimerkiksi uusien avaruuspukujen esittely.

Tarkalleen ottaen Boeing-yhtiön eilen esittelemät puvut ovat painepukuja, jotka on suunniteltu käytettäväksi uuden CST-100 Starliner -avaruusaluksen sisällä. Ne suojaavat matkustajia mahdollisissa onnettomuustilanteissa, jolloin ilma saattaa hävitä aluksen sisältä. 

Pukujen tarkoitus on siis vain pitää astronautit hengissä aluksen sisällä avaruuden olosuhteissa. Kyllä niillä voisi olla myös aluksen ulkopuolella, mutta siihen niitä ei ole tarkoitettu. Puvuissa ei esimerkiksi ole selkäpakkausta, missä on ilmaa, vaan ne ovat kiinni aluksen elossapitolaitteissa.

Ne ovat siis tehty samaan tarkoitukseen kuin avaruussukkuloiden oranssit "avaruuspuvut".

Ei pukuja silti kannata väheksyä. Pukujen tulee olla samanaikaisesti kestäviä ja kevyitä, joustavia ja tukevia, ja astronauttien pitää pystyä toimimaan hyvin niissä ollessaan.

Puvut päällä täytyy kävellä alukseen ja niiden hansikkaiden tulee soveltua kosketusnäyttöjen käyttämiseen. Ja mikä tärkeintä, niiden pitää tietysti olla ilmatiiviit ja suojata ihmistä avaruuden ikäviltä olosuhteilta.

Verrattuna sukkula-ajan oransseihin pukuihin, ovat uudet siniset puvut olennaisesti kevyempiä, sillä niiden massa on vain 5,5 kg.

Huomiota herättävää puvuissa on se, että niissä on tarranauhaa joka puolella. Tarranauha on hyvin kätevää painottomuudessa, koska siihen voi helposti kiinnittää tavaroita, jotka muuten leijailisivat vapaasti aluksen sisällä. Lisäksi puvussa on suuret reisitaskut ja omat taskunsa pienille esineille, kynälle ja jopa pelastautumisvälineille.

Puvut on tehty hyvin mukautuviksi ja vain kypärän etuosan visiiri on läpinäkyvä. Kuplamainen kypärä olisi tehnyt puvusta painavamman ja monimutkaisemman, eikä niskapuolella läpinäkyvyydestä olisi mitään hyötyä.

Puvut on Boeingille tehnyt David Clark -yhtiö, joka on valmistanut painepukuja hävittäjälentäjille ja astronauteille 1940-luvulta alkaen. Reebok on osallistunut kenkien suunnitteluun.

SpaceX tulee tekemään omia Dragon-aluksiaan varten omat pukunsa ja Nasa on muokkaamassa vahaa sukkulapukua Orion-aluksissa käytettäväksi. Orionin pukujen pitää olla hieman jykevämpää tekoa, koska aluksilla tullaan lentämään kauempana ja vaativammissa olosuhteissa.

Video: Nasa / Boeing

 

Suomalaistutkijat opettelevat tekemään sadetta arabeille

To, 01/26/2017 - 12:01 By Toimitus

Kyseessä eivät ole sadetanssit tai taikaloitsut, vaan sopivien aerosolien levittäminen taivaalle. Menetelmästä olisi suurta apua kuivuudesta kärsiville alueille, kuten Arabiemiraateille. Suomalaistutkija sai sieltä merkittävän apurahan.

Ilmatieteen laitoksella työskentelevän professori Hannele Korhosen vetämä projekti oli yksi kolmesta projektista, jotka saivat tänä vuonna yhteensä viiden miljoonan dollarin tutkimusapurahan Yhdistyneiden arabiemiraattien sadetta koskevasta tutkimusohjelmasta.

Yhdistyneiden kansakuntien Ympäristö- ja vesiohjelman mukaan vuoteen 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä elää alueilla, joissa vedestä on ainakin ajoittain pulaa.

Yhtenä keinona helpottaa kuivien alueiden vesipulaa on ehdotettu sateenmuokkausta.

Syy, miksi katseet tässä kääntyvät Suomeen, ei ole kotimainen sademäärä, vaan tietämys ilmassa olevista pienhiukkasista – niistä, jotka sadettakin saavat aikaan.

Abu Dhabissa 17. tammikuuta pidetyssä palkintojenjakoseremoniassa korostettiin, että apurahan tavoitteena on ollut rohkaista ja tukea uusia ideoita, joilla voidaan ratkaista vesipulaan liittyviä ongelmia.

Nyt rahoituksen saaneessa projektissa selvitetään, mikä rooli aerosolihiukkasilla on sateen keinotekoisessa synnyttämisessä.

Keinotekoisen sateen aikaansaaminen perustuu tiivistymisytimien eli aerosolihiukkasten kylvämiseen ilmakehään.

Perusajatus on se, että ilmassa luontaisesti oleva kosteus saadaan aerosolien avulla tiivistymään tavanomaista tehokkaammin sadepisaroiksi, jotka aikaa myöten satavat vetenä maahan. Projektin aikana tuotetaan myös ilmastonmuutostutkimuksessa tarvittavaa uutta mittaustietoa luonnollisten pienhiukkasten ominaisuuksista ja vuorovaikutuksesta pilvien kanssa.

"Sateenmuokkauksen toimivuudesta ei ole kovin vakuuttavaa tieteellistä näyttöä", toteaa Korhonen. 

"Tutkimuksen tavoitteena on vahvistaa sateenmuokkauksen tieteellistä pohjaa. Tavoitteena on tutkia paitsi sateen mahdollista lisääntymistä, myös kylvön vaikutuksia yleisesti."

"Tämä ohjelma on tähän asti suurin panostus aiheeseen. Kuivuudesta kärsivissä maissa tämän kaltaiset keinot voisivat olla osaratkaisu kuivuuden aiheuttamiin ongelmiin. Tulee kuitenkin muistaa, että tieteellinen ymmärrys menetelmän toimivuudesta on toistaiseksi puutteellista", sanoo Korhonen.

Ilmatieteen laitoksen lisäksi mukana hankkeessa ovat Helsingin yliopisto ja Tampereen teknillisen yliopisto.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Elon Muskin seuraava aluevaltaus: tunnelit

Ke, 01/25/2017 - 18:42 By Jari Mäkinen

SpaceX-avaruusyhtiöstään ja Tesla-sähköautoistaan kuuluisa Elon Musk käyttää Twitteriä aktiivisesti tiedottaakseen tulevista tapahtumista. Tuorein twiitti kertoo hänen olevan nyt kiiinnostunut tunnelien poraamisesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän vihjaa suuntaavansa seuraavaksi maan alle.

"Tunnelipuolella kiinnostavaa edistymistä. Tarkoitus aloittaa kaivaminen noin kuukauden kuluessa."


Lyhyt viesti on tuorein merkki siitä, että Musk on tosiaan ryhtymässä vakavasti poraamaan tunneleita. Jo aikaisemmin hän on vihjannut kehittävänsä uudenlaista tunnelinporauslaitetta, jolla maanalaisten liikenneverkkojen tekeminen sujuisi nykyistä kätevämmin.

Nythän tunneleita tehdään oikeastaan vain silloin, kun on pakko.

Muskin visiossa kuitenkin esimerkiksi moottoriteitä voitaisiin laittaa maan alle. Lisäksi tunnelit olisivat kerrassaan erinomaisia hänen haaveilemalleen Hyperloop-putkijunalle, koska putket olisi helppo solauttaa sopivan kokoiseen- ja muotoiseen tunneliin.

Jo aikaisemmin tänään Musk rakensi tunnelitarinaansa twiittaamalla muun muassa, että "Liikenne saa minut hulluksi!  Rakennan tunneliporan ja alan kaivamaan..." ja "Aion ihan oikeasti tehdä niin."

Tämän jälkeen hän lisäsi myös Twitterissä olevaan omaan esittelyynsä pienen tekstin: "Tunnels (yes, tunnels)” - eli "Tunneleita (kyllä, tunneleita)". Muut yhtiöt ja aktiviteetit olivat vielä tämän lisäksi.

Ajatuskokonaisuus tunneleista, Hyperloopista ja robottiautoista on hyvin looginen, joten etenkin tämän twiittipurskeen jälkeen on vain ajan kysymys, milloin Musk julkistaa mullistavan (?) tunneliporakoneensa.

Otsikkokuvassa on suurten tunnelien tekemiseen tarkoitettu porauslaitteisto.

 

Hätätilanne lennonjohdossa: ESAn satelliitti oli vähällä joutua tekemään väistöliikkeen (päivitetty)

Ke, 01/25/2017 - 14:41 By Jari Mäkinen

Näin käy yhä useammin: satelliitin lentorataa joudutaan muuttamaan siksi, että sen radalle tulee uhkaava avaruusromukappale. Nyt Euroopan avaruusjärjestön ESAn Swarm-lennon johtajat joutuivat reagoimaan nopeasti. Iltapäivällä kävi kuitenkin ilmi, että väistöliikettä ei tarvitsekaan tehdä.

Päivitys: Alla kuvattu ratamuutos on peruutettu. Samalla kun satelliittiin lähetettiin käskyt, joiden mukaan se olisi tehnyt tänään illalla ratamuutoksen avaruusromuun törmäämisriskin vuoksi, saatiin satelliitista viimeisin, tarkka tieto sen nykyisestä radasta. Myös avaruusromun sijainnista saatiin päivän kuluessa uusia, tarkkoja tietoja, kävi ilmi, että törmäysriski on pienempi kuin aluksi oletettiin. Siksi satelliitti komennettiin iltapäivällä peruuttamaan suunnitellun ratamuutoksen.

Alla olevaa juttua ei ole muutettu vastaamaan uutta tilannetta, koska juttu osoittaa hyvin, mitä tällaisissa tilanteissa tehdään. Ja valitettavasti tällaisia tilanteita tulee yhä useammin.

*

Eilen tiistaina kävi ilmi, että yksi ESAn Swarm-tutkimussatelliittiperheen jäsenistä on törmäysuhan alla. Sen rata leikkasi hyvin läheltä Cosmos-375 -satellitista irronnutta noin 15 cm halkaisijaltaan olevaa palaa.

Lokakuussa 1970 lähetetty Cosmos-375 oli neuvostoliittolainen vakoilusatelliitti, joka räjähti jostain syystä palasiksi, ja näitä kappaleita on edelleen paljon avaruudessa.

Satelliitin ja kappaleen välinen etäisyys oli rata-arvioiden perusteella vain 361 metriä, mikä ratojen noin kilometrin epävarmuuden huomioiden oli tarpeeksi suuri syy hätääntyä. Ratamuutokseen ryhdytään yleensä kun törmäyksen todennäköisyys on 1/10 000 – ja tässä se ylitettiin selvästi.

Toimenpiteet tällaisessa tapauksessa ovat hyvin yksikertaiset, mutta koska avaruusalalla kaikki halutaan tehdä turvallisesti, myös ratamuutokseen menee vähän aikaa. Lennonjohdossa ei vain napata kiinni joystickistä ja ohjata satelliittia sivuun.

Tässä tapauksessa Yhdysvaltain avaruudessa olevia kappaleita seuraava keskus JSpOC (Joint Space Operations Center) ilmoitti toissa yönä Suomen aikaa ESAlle, että Swarm-B -satelliitin ja Cosmos-375:stä irronneen osan radat leikkaavat toisensa ensi yönä klo 1.10.55 Suomen aikaa.

Euroopan avaruusoperaatiokeskuksessa ESOCissa, Darmstadtissa, Saksassa, sijaitseva lennonjohto alkoi heti suunnitella ratamuutosta.

Ratamuutoksessa tulee huomioida tässä tapauksessa se, että maapallon magneettikenttää mittaava Swarm koostuu kolmesta satelliitista, jotka lentävät suhteellisen lähellä toisiaan. Yhden radan muuttaminen lisäksi vaikuttaa tieteellisiin havaintoihin. 

Tässä tapauksessa päädyttiin siihen, että satelliitin rataa nostetaan 35 metriä ylemmäs ja samalla se siirtyy noin 746 metriä sivuun avaruusromusta. Näin etäisyys kappaleeseen kasvaa sen verran, että törmäysvaara pienenee lähes olemattomaksi.

Sen jälkeen ratamuutosta varten tehtiin lennonjohdossa käskysarja, joka testattiin ensin simulaattoreilla (ettei pikaisesti tehdyssä koodissa ole virheitä, eikä se saa aikaan haitallisia sivuvaikutuksia).

Lisäjännitystä tilanteeseen toi se, että ennen ensi yötä satelliittiin voidaan olla yhteydessä vain kaksi kertaa. Käskyt olivat kuitenkin valmiina jo heti aamulla, jolloin klo 9.51 Suomen aikaa ne välitettiin Kiirunassa olevan maa-aseman kautta satelliittiin.

Nyt satelliitti on ohjelmoitu käynnistämään pienet rakettimoottorinsa 45 minuuttia ennen lähiohitusta 44 sekunnin ajaksi.

Swarm-satelliittien sijaintia noin 500 kilometrin korkeudessa olevilla radoillaan voi seurata ESOCin nettisivuilla.

Yllätysasteroidi liippaa Maan ohi ensi yönä - mitä tiedämme tästä avaruuskivestä?

Ke, 01/25/2017 - 10:54 By Jari Mäkinen

Se löydetiin vasta pari päivää sitten, 20. tammikuuta, ja sille annettiin nimeksi 2017 BX. Löytö herätti hämmennystä, koska tämä avaruuskivi oli tulossa lähes suoraan kohti meitä. Onneksi vain "lähes".

Maapallon ohitse kulkee hyvin usein erilaisia taivaallisia vaieltajia, yleensä pieniä asteroideja.

Esimerkiksi nyt vuoden 2017 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nyt tiedossa olevia ohittajia on 25, ja näiden kappaleiden halkaisijat vaihtelevat kymmenestä metristä muutamaan sataan metriin. Kyseessä on lähes aina pieni asteroidi, joka on käytännössä ylijäämää aurinkokunnan alkuajoilta tai roiskeita ammoisista törmäyksistä.

Etäisyyttä Maan ja ohittajan välillä on yleensä monta kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys, joten riski törmäyksestä on käytännössä nolla. 

Suurin osa näistä tunnetaan siis hyvin ja ohitukset voidaan ennustaa. Mutta sitten aina välillä on tällaisia yllätyksiä kuin 2017 BX.

2017 BX:n löysi Havaijilla oleva, taivasta automaattisesti kartoittava Pan-STARRS 1 -robottiteleskooppi viime perjantaina. Varsin nopeasti sille voitiin määrittää rata, ja se kulki hyvin läheltä Maata.

Etäisyyttä pienimmillään on vain noin 261 120 kilometriä, eli kappale tulee lähemmäksi meitä kuin Kuu. Etäisyys on noin 68% Maan ja Kuun keskimääräisestä välimatkasta.

Lähimmillään kappale on 26. tammikuuta klo 6.45 Suomen aikaa, eli huomenna aamulla. Jännittäväksi tapauksen tekee se, että kyseessä on jo kolmas tällainen Kuun etäisyyttä lähempää tapahtuva asteroidin ohilento kolmen viikon kuluessa.

2017 BX:n kokoa on toistaiseksi vaikea arvioida tarkasti, mutta sen halkaisija lienee jotain neljästä metristä aina 14 metriin. Tällaiset kappaleet heijastavat valoa hyvin eri tavoilla riippuen niiden pintamateriaalista. Jos ne ovat hyvin kivipitoisia, saattavat ne olla hyvinkin tummia, mutta pienikin määrä jäätä lisää kirkkautta kovastikin. Kokoarvio tehdään kirkkauden perusteella, koska kappale ei toistaiseksi ole kuin pieni valotäplä teleskoopeissa.

Tutkijoille näin läheltä tapahtuvat ohilennot ovat aina kiinnostavia, koska pystymme taas kerran havaitsemaan tyypillistä "tappaja-asteroidia" tarkasti erilaisilla teleskoopeilla ja tutkilla.

Tappajiksi nimitetään usein asteroideja, joiden kiertorata leikkaa Maan kiertoradan, ja teoreettisesti ne voisivat joskus osua meihin. Näitä kutsutaan Apollo-luokan asteroideiksi, ja 2017 BX on sellainen. 

Niinpä se tulee tämän ohilennon jälkeen uudelleenkin iloksemme. Siihen menee tosin vähän aikaa, sillä päivämäärä on 12. tammikuuta vuonna 2070. Silloin välimatkaa välillämme on hieman enemmän, noin 38 Maan ja Kuun etäisyyttä.

Tällaisia yllätysohittajia on nykyisin aiempaa enemmän yksinkertaisesti siksi, että niitä voidaan havaita paremmin. Läheltä liippaavien asteroidien määrä ei ole noussut, mutta havaintolaitteet ja -tekniikat ovat tulleet paljon paremmiksi.

Tämän näkee hyvin myös tunnettujen asteroidien määrässä. Kun vuoden 2000 alussa tunnettiin 935 Maan lähelle tulevaa asteroidia, tiedetään nyt niitä olevan 15 564 – ja oikeasti niitä on vielä paljon enemmän, mutta emme ole vain kaikkia havainneet. 

Tosin tällaisista kappaleista ei ole muuta kuin paikallista harmia, jos ne törmäisivät Maahan.

Mikäli 2017 BX:n kokoinen kappale törmäisi maapalloon, olisi tuloksena ollut hieman vähäisempi räjähdys kuin tapahtui Tseljabinskin päällä helmikuussa 2013. Tuo kappale oli halkaisijaltaan vajaat 20 metriä, massaltaan noin 14 000 tonnia ja se räjähti ilmakehässä noin 30 kilometrin korkeudessa. Räjähdyksessä vapautui energiaa noin 500 kilotonnia, ja paineaalto sai aikaan laajaa tuhoa sekä yli tuhannen ihmisen loukkaantumisen.

Jos kappale olisi törmännyt Maahan pystysuoraan ja osunut suurkaupunkiin, niin tuho olisi ollut suurempaa. Tällaisen todennäköisyys on kuitenkin niin pieni, ettei siitä kannata huolestua.

Yllä on kuva Tseljabinskin päälle pudonneen asteroidin jättämästä vanasta.
Otsikkokuvassa on kuvitelma asteroidin ohilennosta, eikä kyseessä ole kuva 2017 BX:stä – siitä ei ole näin hyviä kuvia.

Video: Tämän laitteen ohjaimissa on … kala

Video, joka saa hyvälle mielelle ja lisäksi on todella kiinnostava meille kaikille, jotka haluavat ajatella hieman syvällisemmin.

Mitä miettiikään tämä kultakala, joka pystyy ohjaamaan itse ajoneuvonsa liikkeitä?

Kyseessä on pyörien päällä oleva akvaario, missä oleva kala pystyy vaikuttamaan siihen mihin laite liikkuu yksinkertaisesti uimalla akvaariossaan siihen suuntaan, mihin se/hän haluaa liikkua.

Eli laite on suunniteltu siten, että se kulkee aina siihen suuntaan, missä kala on akvaariossaan suhteessa akvaarion keskipisteeseen.

Nähtävästi pienen totuttelun jälkeen onnekas kala ymmärsi mistä on kyse, ja oppi vaikuttamaan liikkeen suuntaan.

Lisää hauskoja, kiinnostavia ja kerrassaan innovatiivisia projekteja on Carnegie Mellon -yliopiston Build18-kollektiivin sivuilla.

Luonnon oma pakkasneste pitää eläimet hengissä talvella

Ti, 01/24/2017 - 16:04 By Toimitus

Talvi ja pakkanen ovat vaaraksi eläimille. Jos solut pääsevät jäätymään, ne rikkoutuvat ja eläin kuolee. Eläinten talvikausi kuluukin pakkasen vastaisessa taistelussa, jossa konstit ovat monet.

Vaihtolämpöiset eläimet, kuten matelijat, sammakkoeläimet ja selkärangattomat, eivät pysty estämään jäähtymistä omalla lämmöntuotolla.

Ne ratkaisevat asian jäänestoaineilla tai alijäähtymisellä, johon liittyy hallittu jäätyminen. Jälkimmäistä esiintyy esimerkiksi sammakkoeläimillä, jotka voivat vaikuttaa hyvinkin jäisiltä.

”Jäätyminen vaatii siemenen, hiukkasen, josta jäätyminen alkaa. Mutkikas mekanismi ohjaa jäätymissiemenet solujen ulkopuolelle”, selittää biologian emeritusprofessori Esa Hohtola Oulun yliopiston mainiossa nettijutussa.

”Tällöin lämpötila on jäätymispisteen alapuolella ilman että solu jäätyy, eli se on alijäähtynyt.”

Monet vaihtolämpöiset, mm. eräät arktiset kalalajit, alijäähtyvät toisella tapaa.

”Niin sanotut anti-freezeproteiinit eristävät jääkiteen solun sisällä niin, ettei se pääse kasvamaan.”

Jäänestoaineet puolestaan alentavat solun jäätymispistettä. Niitä käyttävät ennen kaikkea hyönteiset. Glykolin tyyppisten aineiden ansiosta jäätymispiste voi olla jopa alle −30°C; kylmänhorroksessa olevan perhosen lämpötila on sama kuin ympäristön, mutta jos lämpötila laskee vähänkin kriittisen rajan alle, solut jäätyvät ja rikkoutuvat.

Solunesteen jäätymispiste alenee myös väkevöittämällä, poistamalla siitä vettä. Näin esimerkiksi kyy pystyy talvehtimaan paikassa, jossa sen lämpötila laskee nollan alapuolelle.

Toisinaan väkevöityminen liittyy hallittuun jäätymiseen, ja myös jäänestoaineiden ja alijäähtymisen yhdistelmiä esiintyy.

Pikkunisäkkäät pysyvät aktiivisina hangen alla

Vaihtolämpöisten, ympäristön lämpötilaa seurailevien eläinten horrosta sanotaan kylmänhorrokseksi. Tasalämpöisillä eläimillä eli nisäkkäillä ja linnuilla taas esiintyy talvihorrosta, jossa aineenvaihdunnan taso ja ruumiinlämpö eivät laske yhtä dramaattisesti.

Talvihorros on säädellympää. Jos ruumiinlämpö uhkaa painua alle jäätymispisteen, elimistössä käynnistyvät tämän estävät reaktiot.

”Ulkoisiin ärsykkeisiin eläin ei yleensä reagoi. Se ei liiku, syö tai ulosta, mutta lämmittää itsensä muutaman viikon välein normaalilämpötilaan. Yksi teoria on, että horros kerryttää univelkaa ja eläimen on pakko ’herätä nukkumaan’. Talvihorrostavia nisäkkäitä on Suomessa kuitenkin hyvin vähän: siilitammihiirikoivuhiirilepakot.”

Moni nisäkäs on talvisaikaan aktiivinen.

”Esimerkiksi kärppä majailee onkaloissa, ja lumen alla elää pikkunisäkkäitä, jotka eivät altistu koville pakkasille. Mutta vaikka asiaa ei ole tutkittu, veikkaan että myyrillä ja päästäisillä esiintyy lyhytaikaista horrosta”, Hohtola sanoo.

Talvihorroksella on monia muotoja. Kesto vaihtelee ja venyy jopa puoleen vuoteen. Arktinen maaorava pudottaa lämpötilansa hieman nollan alapuolelle. Toisessa ääripäässä on karhun talviuni.

”Ruumiinlämpö laskee vain muutaman asteen, aineenvaihdunta ja syke suhteessa enemmän. Karhu kääntyilee pesässään, emo myös synnyttää siellä. Lisäksi se reagoi ympäristöönsä, kuten tietävät metsästäjät, jotka saavat pesästä kimppuunsa pirun vihaisen karhun. Mäyrällä ja supikoiralla esiintyy samantapaista talviunta.”

Lumivaaksiainen. Kuva: Esa Hohtola
Erityisesti hyönteiset käyttävät jäänestoaineita, jotka alentavat niiden solujen jäätymispistettä. Kuvan lumivaaksiainen pystyy liikkumaan pakkaslumella aina -5 °C asti. Kuva: Esa Hohtola.

Linnut ovat minikokoisia lämpövoimalaitoksia

Säästöliekillä eläminen ja ruumiinlämmön laskeminen ovat tarpeen, sillä lämmöntuotto vaatii energiaa, ravintoa, josta on talvella puutetta.

Rasvakudos ei kuitenkaan kuluta energiaa vaan varastoi sitä. ”Samalla rasvaprosentilla iso eläin on paremmassa asemassa, koska ulkopinta on pienempi ja energiaa kuluu vähemmän suhteessa painoon”, Hohtola sanoo.

Siksi onkin yllättävää, että linnuista vain yksi laji, pohjoisamerikkalainen horroskehrääjä, vaipuu viikkokausien talvihorrokseen. Useimmat linnut hyödyntävät lyhytkestoista horrosta, joka voi olla syvää tai matalaa ja kestää yön tai päivän yli.

”Linnuilla on valtava kyky lihaslämmöntuottoon. 40 asteen pakkanen ei ole mikään ongelma”, Hohtola selittää. ”20­−30 asteen pakkanen nostaa energiantarpeen ehkä kolminkertaiseksi lepotasoon nähden, lentäminen kymmenkertaiseksi.”

Suomen noin 250 lintulajista parisataa muuttaa toki talveksi etelään, mutta niistäkin jokunen yksilö jää aina testaamaan kylmänkestävyyttään. Osittaismuuttajilla määrä on paljon suurempi.

Talveksi jäävät linnut huolehtivat energiatasapainostaan lisäämällä syömistä ja vähentämällä lentämistä.

”Yöpymispaikasta ruokapaikalle, lepoa, ruokailu ja takaisin”, Hohtola kuvailee. ”Pikkulinnuilla ei ole pienen kokonsa takia paastonkestävyyttä: päivällä kerätty rasva kulutetaan yöllä. Esimerkiksi talitintti käyttää ison osan talvipäivästä syömiseen ja voi nousta pimeälläkin ruokailemaan.”

Useimpien lajien tapaan tintit ovat individualisteja eivätkä lämmitä toisiaan keräytymällä yhteen. Moni paleltuu yöllä kuoliaaksi koloonsa.

Yhdessä yöpyjiä ovat ainakin peltopyypyrstötiainen ja peukaloinen. Päiväsaikaan peltopyyt myös ruokailevat ja lepäävät kylki kyljessä, kun taas puukiipijät voivat mennä rinkiin puunkylkeen.

”Lintujen yöpymisestä tiedetään harmittavan vähän. Esimerkiksi tilhet vain katoavat yöksi jonnekin. Pikkulinnuista urpiainenpulmunen ja punatulkku menevät kieppiin pehmeän lumen alle, isommista teeri ja pyy hurauttavat kovemmankin läpi.”

Uusin tutkimustieto lintujen talvehtimisesta kertoo, että ne säästävät energiaa perifeerisellä jäähdyttämisellä. Oulun yliopisto on osallistunut tutkimukseen kuvaamalla kyyhkyjä infrapunakameralla.

”Ne voivat rajata lämmityksen elintärkeisiin ydinkudoksiin. Höyhenpuvun alla oleva kudos on viileämpää. Eihän ihmisen sormien lämpötilakaan ole 37 astetta, mutta linnuilla tämä on kehittynyt pitemmälle.”

Juttu on käytännössä suoraan lainattu Oulun yliopiston artikkeli aiheesta. Sen on kirjoittanut Jarno Mällinen. Otsikkokuva: flickr / Mathias Erhart

Viivästymisen maailmanennätys? Japanilaiskone tulee 10 vuotta suunniteltua myöhemmin

Ti, 01/24/2017 - 11:53 By Jari Mäkinen
Mitsubishi MRJ lennossa

Japanilainen teollisuusjätti Mitsubishi Heavy Industries päätti valtion ystävällisellä avulla vuonna 2003 tehdä oman, pienen liikennelentokoneen. Silloin ajateltiin, että ensimmäiset koneet toimitettaisiin lentoyhtiöille vuonna 2010. Nyt näyttää siltä, että vuosi onkin 2020 – yhtiö ilmoitti jo viidennestä lykkäyksestä eilen. 

Aasiassa valmistetaan ja suunnitellaan paljon huipputekniikkaa, mutta yksi teollisuudenala on siellä selvästi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja jäljessä: liikennelentokoneiden valmistus.

Kiinassa on jo valmiina Airbusin A320:n ja Boeingin 737:n kokoluokkaan kuuluva uusi suihkumatkustajakone Comac C919, jonka pitäisi tehdä ensilentonsa nyt keväällä. Hanke on ollut ollut vireillä jo pitkään ja koneen valmistumisaikataulua on venytetty useampaan otteeseen.

Mutta naapurimaan Japanin Mishubishi Reagional Jet, MRJ, on varsinainen murheenkryyni.

Sulavalinjainen pikkusuihkari

Kyseessä on kieltämättä kunnianhimoinen hanke, sillä japanilaisyhtiö aikoi tehdä koneestaan parhaan mahdollisen käyttämällä runsaasti hiilikuiturakenteita ja muuta uutta tekniikkaa. Kone on ensimmäinen japanissa suunniteltu ja valmistettu liikennelentokone sitten 1960-luvun, jolloin tehty NAMC YS-11 oli paitsi epätaloudellinen ja vaarallinen, niin myös taloudellinen katastrofi.

Kun MRJ-projekti aloitettiin vuonna 2003, oli tarkoituksena saada koneet käyttöön vuonna 2010. Suunnitelmana oli alun perin 50-paikkainen pieni suihkumatkustajakone, mutta vuonna 2005 päämääräksi tuli 70-90 matkustajalle tarkoitettu kone, joka kilpailisi suoraan brasilialaisen Embraerin ja kanadalaisen Bombardierin pikkusuihkareiden kanssa. 

Koneen suunnitelmat julkistettiin vuonna 2007 ja hanke käynnistettiin virallisesti seuraavana vuonna. Silloin aikomuksena oli toimittaa ensimmäiset koneet All Nippon Airways -yhtiölle, joka tilasi tuolloin 25 konetta.

Vuonna 2009 Mitsubishin johtama teollisuuskonsortio ilmoitti tekevänsä koneeseen olennaisia muutoksia. Muun muassa osia, jotka piti tehdä komposiiteista, päätettiin tehdä sittenkin alumiinista. Samalla aikataulua muutettiin, eli koneen ilmoitettiin myöhästyvän.

Lisälykkäystä tuli moottorinvalmistajan taholta: koneessa käytetään Pratt & Whitney -yhtiön tekemää uudenlaista PW1000G -suihkumoottoria, missä on alennusvaihde. Tämä saa moottorin sisällä olevat turbiinit pyörimään eri nopeudella kuin sen edessä olevan suuren puhaltimen, jolloin nämä toimivat kumpikin optimaalisemmin. Moottorin tekemisen kanssa oli vaikeuksia, mikä heijastui myös MRJ:n aikatauluun. 

Tosin itse koneenkin osien valmistuksen kanssa oli hankaluuksia, joten ensimmäinen MRJ rullasi ulos tehtaalta vasta lokakuussa 2014. 

Tarkan testaamisen ja koneeseen tehtyjen muutosten jälkeen prototyyppi teki ensilentonsa yli vuotta myöhemmin, marraskuussa 2015. Pian sen jälkeen Mitsubishi ilmoitti tekevänsä siipeen ja laskutelineeseen vahvistuksia, jotka lykkäävät hanketta edelleen.

Tässä vaiheessa näytti siltä, että ANA saisi koneensa vuoden 2018 puolivälissä.

MRJ rullaa maassa

Nyt ilmoitettu tuorein lykkäys johtuu puolestaan sähköjärjestelmiin tehtävistä muutoksista ja jos kaikki käy hyvin (mikä on aika epävarmaa), saa kone lentokelpoisuustodistuksen kesällä 2019 ja asiakkaille ensimmäiset koneet toimitettaisiin vuoden 2020 alussa.

Mitsubishi on valmistanut tähän mennessä neljä konetta, joita koelennetään Japanin lisäksi Yhdysvalloissa.

Koneesta on kaksi versiota, lyhyempi MRJ70 ja pitempi MRJ90 (matkustajamäärän mukaan). Yhteensä näitä on myyty tähän mennessä 233 kappaletta, joiden lisäksi tilausvarauksia ja alustavia sopimuksia on 194 koneesta. 

Mitsubishin onneksi näillä asiakkailla riittää vielä kärsivällisyyttä, joskin tämän viimeisen viivytysilmoituksen yhteydessä yhtiö ilmoitti muuttavansa lentokoneliiketoimintayksikkönsä rakennetta, mikä johtunee osin sen tuottamista tappioista. Asiakkaat kun vaativat korvausta viivytyksestä.

Kun kone lopulta pääsee liikenteesen, on se ainakin ilmoitettujen tietojen mukaan varsin hieno matkustajakone, joka pystyy lentämään varsin suurella nopeudella vähän polttoainetta kuluttaen noin 3700 kilometrin toimintasäteellä.

Kiinalaiskone C919

Comac C919 ei ole aivan ensimmäinen kiinalainen matkustajalentokone, sillä pienempien koneiden lisäksi maassa on valmistettu pienempi ARJ21, joka muistuttaa ulkoisesti paljon MD-95 -lentokonetta.

Samaan tapaan C919:n muotokieli on varsin lähellä toista läntistä konetta, Airbusin A320 -matkustajakonetta. Kopioinnista ei kuitenkaan voine puhua, sillä muutkin uudet liikennelentokoneet ovat hyvin samantyyppisiä, koska käytössä olevat moottorit, materiaalit ja aerodynamiikka johtavat samankaltaisiin tuotoksiin.

Sekä Airbus että Boeingkin hankkivat nykyisin osia Kiinasta, joten kiinalaisille kyse on ennen kaikkea siitä, että palasten tekemisen sijaan heidän on täytynyt suunnitella kokonaisuus. Moottorit ja suuren osan lentoinstrumenteista he ostavat Euroopasta ja Yhdysvalloista edelleen. 

 

Koneen valmistus on ollut myöhässä ja viimeksi sen ensilentoa on lykätty koko ajan eteenpäin. Ensimmäinen kone valmistui marraskuussa 2015 (yllä kuva seremoniasta). Jos hyvin käy, niin siivilleen kone nousee nyt huhtikuussa, ja ensimmäinen asiakas – Air China – saanee koneensa vuonna 2019.

Comac on saanut koneelleen tähän mennessä 99 tilausta ja 227 tilausvarausta pääasiassa kiinalaisilta lentoyhtiöiltä, mutta kiinnostusta tätä varsin edullista konetta kohtaan on ollut ulkomaillakin. Muun muassa halpalentoyhtiö Ryanar on neuvotellut koneiden hankkimisesta.

Video: Viikinkikuningas Harald on olutillan vuoksi tärkeä osa elämää myös Suomessa

Aina välillä eteen tulee yllättäviä asioita, jotka ovatkin yhtä yllättäen aivan loogisia. Kuten matkapuhelimista, tietokoneista ja monista muista nykyajan laitteista löytyvä Bluetooth-yhteys ja sen logo.

Ei, 900-luvun lopussa elänyt viikinkikuningas Harald Sinihammas ei suinkaan kehittänyt tätä lähietäisyyksillä käytettävää langatonta tiedonsiirtotekniikkaa, mutta ruotsalainen Sven Mattisson teki niin. Hän meni työhön aikanaan Nokian pahana kilpailijana tunnettuun Ericsson Mobile Communications -yhtiöön vuonna 1995, ja hänet ohjattiin samaan työryhmään hollantilaisen Jaap Haartsenin kanssa.

Yhdessä he kehittivät lyhyen kantaman radioyhteystekniikan, joka vaati hyvin vähän virtaa. Tarkoituksena oli saada kännykät vaihtamaan tietoa keskenään ilman, että niiden välille täytyi laittaa johtoa. 

"Varsin pian tajusimme, että Ericssonin ei kannata kehittää tätä vain itselleen, koska tästä olisi hyötyä koko alalle", kertoo Mattisson Ericssonin historiasivuilla.

Alun perin tekniikan nimi oli MC Links, eli Multi-Communicator Links, mutta kesällä 1997 kohtalo puuttui peliin. 

Mattisson ja Intel-yhtiön teknologiakehitysjohtaja Jim Kardach olivat oluella Torontossa, Kanadassa. Eräs illan aiheista oli viikinkilaivat, merikelpoisuudestaan tunnetut pitkäveneet, koska Mattisson oli vienyt mukanaan Kardachille niistä kertovan kirjan.

Eräs tunnetuimmista pitkäveneillä retkiä tehnyt viikinkikuningas oli Harald Sinihammas, eli tanskaksi Harald Blåtand, muinaisnorjaksi Haraldr blátönn ja nykynorjaksi Harald Blåtann. Englanniksi hänen nimensä on vähemmän yllättäen Bluetooth.

Kaksikko muisti lisäksi, että Sinihammas yhdisti Norjan, Tanskan ja Ruotsin samaan tapaan kuin heidän tekniikkansa yhdistää laitteita – tai siis vähän samaan tapaan – joten vähitellen tylsä MC Links muuttui Bluetoothiksi.

Kardach keksi vielä tehdä tekniikalle Jellingin riimukivissä olevasta Sinihampaan riimukirjoitusnimestä logon yhdistämällä H:n ja B:n.

Bluetooth-logon synty

Kun siis seuraavan kerran katsot kännykkääsi ja näet siinä Bluetooth-merkin, katsot riimukirjoitusta ja Harald Sinihampaan nimikirjaimia. Ne ovat myös osaltaan hyvä esimerkki siitä, että insinöörienkin kannattaa lukea historiaa!

Yllä oleva video kertoo hieman tarkemmin Sinihampaasta ja viikingeistä (englanniksi)

Suomalaislöytö: näin aivot säätelevät masennusta

Ma, 01/23/2017 - 20:26 By Toimitus
Turun biotekniikan keskuksen Cell Image Core -yksikössä otettu kuva hippokampuksesta,

Jos tietäisimme, miten aivot säätelevät itse masennusta ja ahdistuneisuutta, voisi näiden nykyisin varsin yleisten sairauksien tai niitä oireina tuottavien sairauksien hoito olla helpompaa ja tehokkaampaa. Turun yliopistossa on otettu askel tähän suuntaan, joskin toistaiseksi vain hiirillä.

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä Turun biotekniikan keskuksessa työskentelevän Eleanor Coffeyn johtama tutkimusryhmä on havainnut, että aktiivisena ollessaan niin sanottu JNK-proteiini tukahduttaa uusien hermosolujen tuotannon aivojen hippokampuksessa, aivojen tunne-elämää säätelevässä osassa.

Tutkimustulos on julkaistiin viime vuoden puolella Molecular Psychiatry –lehdessä

JNK-proteiinin kaltaisten entsyymien tiedetään olevan tärkeässä osassa solujen sisäisessä viestinnässä, kun kyse on solun ympäristössä olevista stressitekijöistä. Tällaisia ovat esimerkiksi säteily, lämpötila tai tulehdukset.

Kun tutkijat estivät hiirillä JNK:n toimintaa, he onnistuivat edesauttamaan uusien hermosolujen syntymistä hippokampuksessa, ja sen myötä hiirien ahdistuneisuus sekä masennukseen liittyvä käyttäytymismuutos lieveni.

"Me tunnistimme uuden molekyylin, johon vaikuttaminen lievitti jyrsijöillä ahdistusta sekä masennukseen liittyvää käyttäytymistä", Coffey kertoo.

"Aiemmin tuntematon mekanismi tuo uutta tietoa siitä, miten aivot toimivat säädellessään mielialaa sekä osoittaa, että JNK-estäjä, jota käytimme tutkimuksessamme, saattaa tarjota uusia väyliä masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön lääkityksen kehittämiseen."

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä työkyvyttömyyttä aiheuttava sekä elämänhallintaa heikentävä tekijä.

Monet potilaat eivät saa kuitenkaan nykyisistä hoitomuodoista apua.

Coffeyn mukaan tutkijoilla onkin jo pitkään ollut yhteinen käsitys siitä, että nykyhoitomuodoilla vastustuskykyisten masennuksen hoitamiseksi on ymmärrettävä nykyistä paremmin sairauksia aiheuttavia toimintamekanismeja.

Tutkijat käyttivät virustyökalua selvittääkseen, missä aivojen osassa JNK-estäjä vaikutti mielialaan. He havaitsivat, että molekyylin toiminta näkyi hippokampuksessa eli aivojen osassa, joka kontrolloi tunne-elämää ja oppimista.

Estäjä lievitti ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta kontrolloimalla uusien hermosolujen syntymistä hippokampuksessa.

Coffeyn mukaan seuraava askel on jyrsijöillä tehtävien testien jatkaminen. Tutkijat selvittävät muun muassa, voisiko JNK-estäjä tukea jo käytössä olevien masennuslääkkeiden tehoa.

"Paljastimme tutkimuksellamme sekä uuden mekanismin että uuden estäjämolekyylin vaikutuksen. Seuraava askel on tutkia saatujen tietojen hyödyntämistä nykyisten lääkkeiden tukena. Jatkossa teemme kokeita, joissa annamme JNK-estäjää yhdessä tyypillisimpien masennuslääkkeiden kanssa ja sen jälkeen mittaamme hiirien käyttäytymismuutoksia."

Tutkijoiden käyttämä estäjä on jo kliinisessä koekäytössä  aivoinfarktin sekä kuulovamman hoidossa.

"Monet lääkealan yritykset ovat kehittäneet laajan joukon JNK-estäjiä. Aiemmin ei kuitenkaan ole tiedetty, että JNK säätelee myös tunnepohjaista käyttäytymistä", toteaa Coffey.

"Tutkimuksemme tärkein anti onkin, että JNK-estäjän käyttöä tulee harkita vakavasti myös ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen hoidossa."

Coffeyn johtamassa tutkimuksessa oli mukana suomalaisia ja yhdysvaltalaisia tutkijoita. Tutkimusta ovat rahoittaneet Marie Curien Initial Training Network r’BIRTH, Suomen Akatemia, Turku Network in Molecular Biosciences sekä National Institute on Aging.

Juttu perustuu lähes suoraan Turun yliopiston julkaisemaanErja Hyytiäisen kirjoittamaan uutiseen.
Kuva: Turun biotekniikan keskus (kuvassa on suurennos hippokampuksesta)

Kiina aikoo tuoda palan Kuuta itselleen

Ma, 01/23/2017 - 13:19 By Jari Mäkinen

Laskeutuminen Kuun Maahan näkymättömälle puolelle, näytteen haku Kuun pinnalta ja lopulta taikonauttien lento Kuuhun. Kiinalla on suuria suunnitelmia luontaisen kiertolaisemme suhteen.

Kiina on lisännyt hitaan varmasti aktiivisuuttaan (myös) avaruusalalla, ja nyt se valmistautuu tekemään yhden avaruuslentojen kehittyneisyyttä osoittavan tempun, josta vain Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat suoriutuneet aikaisemmin: tuomaan näytteen Kuun pinnalta Maahan laboratorioissa tutkittavaksi.

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti, Pitkä marssi 5 -kantoraketti nousee lentoon Wenchangin avaruuskeskuksesta marraskuussa 2017 ja sinkoaa 8,2 tonnia massaltaan olevan Chang'e 5 -aluksen kohti Kuuta.

Se laskeutuu, kairaa näytteen kuuperästä, laittaa sen maahanpaluualuksen sisälle, minkä jälkeen alus laukaistaan pois Kuusta kohti maapalloa, ja lopulta tukevasti suojattu näytekapseli laskeutuu laskuvarjojen varassa Gobin autiomaahan lähelle Kiinan ja Mongolian rajaa. Myös Shenzhou-alukset käyttävät tätä aluetta laskeutumisiin.

Lisähaasteen Chang'e 5:n lentoon tuo se, että näytekapseli ei palaa suoraan Maahan, vaan se kiinnittyy ensin Kuun kiertoradalla emoalukseen, joka tuo kapselin Maahan. Emoalus kuljettaa mukanaan myös itse laskeutujaa: se vie laskeutujan ensin Kuun kiertoradalle, mistä se lähetetään vasta laskeutumaan Kuuhun.

Näin laskeutujasta ja näytekapselista saadaan kevyempiä, vaikkakin lennosta tulee telakoitumisen vuoksi monimutkaisempi.

Alusta ollaan luonnollisesti jo valmistamassa ja otsikkokuvassa on sen maahanpaluukapseli. Se on tyypilliseen tapaan kellon muotoinen, sillä sen litteässä alaosassa on lämpösuojakilpi.

Laskeutumispaikkaa ei ole vielä päätetty, mutta laskeutujan toiminta kestänee vain yhden Kuun päivän ajan, siis noin 14 vuorokautta. Laskeutujan varustaminen siten, että se kestäisi toimintakunnossa myös Kuun kylmän ja pari viikkoa (Maan aikaa) kestävän yön, lisäisi sen massaa ja monimutkaisuutta olennaisesti. 

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1976, kun Kuusta tuodaan näyte Maahan. 1970-luvun alun Apollo-lentojen jälkeen toi tuolloin neuvostoliittolainen Luna 24 noin 170 grammaa kuuperää Kriisien merestä.

Seuraavaksi Kuun kääntöpuolelle

Näytteen hakemisen jälkeen Kiina aikoo laskeutua vuonna 2018 Kuun Maahan näkymättömälle puolelle. Tämä on haastavaa siksi, että sieltä ei ole suoraan radioyhteyttä Maahan, joten aluksen pitää olla hyvin autonominen ja lisäksi Kuuta kiertämään pitää lähettää linkkisatelliitti.

Tämän Chang’e 4 -luotaimen kohteena voi olla esimerkiksi Kuun etelänavan luona olevat kraatterialueet. Jos kumpikin tuleva luotain onnistuu tehtävässään, on tarkoitus vuonna 2020 tuoda näyte Maahan tuolta todella kiinnostavalta alueelta.

Tämä olisi jotain todella uutta; alueella oletetaan olevan paljon vesijäätä, mikä tekisi tulevaisuudessa miehitetyt kuulennot ja -asemat paljon helpommiksi toteuttaa.

Ja kyllä, Kiina haluaa ihan virallisesti myös lähettää aikanaan ihmisiä Kuun pinnalle. Tästä ei kuitenkaan ole tarkkaa aikataulua.

Pitkälle se on kuitenkin jo päässyt siitä, kun maa lähetti ensimmäisen kuuluotaimensa Chang'e 1:n kymmenen vuotta sitten.

Nämä uudet, entistä kunnianhimoisemmat kuulennot ovat osaltaan mahdollisia siksi, että Kiinalla on käytössään uusi, voimakas kantoraketti. Pitkä marssi 5 (kiinaksi Changzheng 5) pystyy lähettämään noin kahdeksan tonnia massaltaan olevan lastin kohti Kuuta, eli Chang'e 5 on juuri ja juuri sen suorituskyvyn rajoissa.

Kuuluotaimien lisäksi raketilla on mahdollista lähettää muita raskaampia lasteja avaruuteen: matalalle kiertoradalle Maan ympärillä se voi singota 25-tonnisen kuorman (kuten esimerkiksi avaruusaseman moduulin) ja geostationaariradalle 14 tonnia olevan satelliitin.

Raketti avaa mahdollisuuksia myös uusille planeettaluotaimille sekä asteroidien tutkimiselle.

Videopeli voi auttaa läksyjen tekemistä – tutkija linkittää pelimaailman ja todellisuuden

Ma, 01/23/2017 - 10:45 By Toimitus
Kuvakaappaus videopelistä

Videopelejä voidaan linkittää toisiinsa ja todelliseen maailmaan kuten internet-sivuja. Linkitys mahdollistaa uudenlaisten vuorovaikutussuhteiden luomisen videopelien välille – oppimista voi esimerkiksi tehdä mielekkäämmäksi pelien avulla.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa väitöstutkimuksen tehnyt diplomi-insinööri Janne Parkkila selittää, että samaan tapaan kuin internet-sivuilla on hyperlinkkejä toisille sivustoille, voidaan pelien välille luoda hyperlinkkejä näin yhdistäen digitaalisia maailmoja toisiinsa.

Linkitys maailmojen välillä mahdollistaa uudenlaisten pelikokemusten rakentamisen pelaajille sekä avaa pelinkehittäjille täysin uusia markkinointimahdollisuuksia pelien keskinäisten linkkien kautta.

Esimerkiksi pelaajan juoksulenkillä käynti aktiivisuusrannekkeen kanssa voi yhdistyä automaattisesti jääkiekkopeliin, nostaen pelaajien luistelukestävyyttä yhden pelikerran ajaksi.

Yhdessä pelissä tehdyt päätökset, hankitut esineet tai avatut saavutukset voivat siis siirtyä pelistä toiseen. Täten pelit muodostavat osan suurempaa kokonaisuutta, jossa osia pelaajan tekemistä ratkaisuista voi kantautua toisiin pelimaailmoihin.

Parkkilan mukaan vastaavaa yleisellä tasolla toimivaa ratkaisua ei ole aiemmin luotu.

"Tutkimus on uraa uurtavaa videopelien yhteen liittämisessä. Tutkimuksen juuret liittyvät pelinkehittäjien haasteisiin luoda uudenlaisia markkinointimekanismeja sekä kehittää uusia luovia tapoja pelikokemuksen parantamiseen".

Tutkimuksen tuloksena syntynyt tietomalli on ensimmäinen videopelien sisältöä ja pelaajien toimintoja kuvaava ratkaisu. Itse malli on avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaan saatavilla vapaaseen käyttöön osoitteesta: purl.org/net/VideoGameOntology.

"Tuloksena syntynyt teknologia mahdollistaa uudenlaisten vuorovaikutussuhteiden luomisen videopelien välille, samalla luoden uusia taiteellisia ja kaupallisia mahdollisuuksia pelinkehittäjille".

Parkkilan mukaan tutkimuksen sovellukset eivät rajoitu ainoastaan videopelien välille vaan pelejä voidaan liittää myös todellisen maailman tapahtumiin. Esimerkiksi älykkäiden hyperlinkkien avulla digitaalisten koululäksyjen teko voisi avata uusia hahmoja tai tasoja koululaisen suosikkipeliin.

Väitöskirja on luettavissa LUTPub-tietokannasssa osoittessa urn.fi/URN:ISBN:978-952-335-031-1. Osa tutkimuksesta on tehty TEKES:in rahoituksella.

Tämä artikkeli on LUT:n tiedote hieman toimitettuna.

Palkintoja ja matka rakettikeskukseen! Odysseus on eurooppalainen avaruuskilpailu 7 – 22 -vuotiaille

Ma, 01/23/2017 - 10:20 By Toimitus

Odysseus on jännittävä eurooppalainen avaruuskilpailu, joka on suunnattu avaruudesta ja luonnontieteistä kiinnostuneille 7-22-vuotiaille nuorille. Sen voittajille on luvassa arvokkaita palkintoja ja matkoja – huippuna käynti Ranskan Guyanassa ja siellä olevassa Kouroun avaruuskeskuksessa. 

Kilpailuun osallistutaan kirjoittamalla lyhyt avaruutta koskeva raportti tai valmistelemalla projekti aiheesta. Raportti tai projekti lähetetään 31.3.2017 mennessä Odysseuksen verkkosivustolle; ennen lähettämistä mukaan pitää rekisteröityä.

 

Jokaisen Pohjoismaan parhaat kutsutaan semifinaaliin, joka pidetään Sorøssä Kööpenhaminan lähellä. Mukaan kutsutuille loppukilpailijoille maksetaan matkat, ateriat ja ylläpito.

Sorøssä järjestetään kolmen päivän tiedeleiri, jonka aikana osallistujat esittelevät aikaansaannoksensa muille kilpailijoille. Leirin lopuksi valitaan voittaja.

Leirillä on ohjelmassa erilaisia avaruusaiheisia aktiviteetteja, kuten raketinrakennusta, avaruusesitelmiä, videoita ja sosiaalista kanssakäymistä.

“Oli mukavaa olla kilpailussa mukana. Tarjolla oli jännittäviä aktiviteetteja, ja tapasin paljon muita nuoria, jotka myös ovat kiinnostuneita avaruudesta”, kertoo suomalainen Topias Zeinspacefinland.fi -sivustolla olevassa kilpailukutsussa. 

Zein opiskelee Aalto-yliopistossa ja osallistui huhtikuussa Tanskassa järjestettyyn alueelliseen semifinaaliin Explorer-kategoriassa.

Alueellisten semifinaalien voittajat pääsevät Ranskassa järjestettävään loppukilpailuun; lisäksi kaikki 14–22 -vuotiaat voittajat pääsivät vierailemaan Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Ranskan Guyanassa, missä sijaitsee Euroopan avaruussatama Kourou. Muun muassa Ariane- ja Vega-kantoraketit laukaistaan sieltä avaruuteen.

Ranskalle kuuluva alue on hallinnollisesti Eurooppaa ja sijaitsee lähellä päiväntasaajaa, mikä tekee siitä erinomaisen paikan satelliittien lähettämiseen. Vierailu siellä on unohtumaton elämys!

Miten mukaan?

Osallistuminen on helppoa: pitää vain valita tehtävä tarjolla olevista yleisaiheista. 

Kilpailu on jaettu kolmeen ikäryhmään:

Skywalkers (7–13-vuotiaat)
Osallistuja lähettää kuvan tai valokuvan kilpailun verkkosivuston kautta. Tämän ikäluokan kilpailu on ainoastaan internetissä eikä se sisällä matkapalkintoja.

Pioneers (14–18-vuotiaat)
Pieni ryhmä (2–3 henkilöä) laatii raportin tai valmistelee projektin vapaavalintaisesta aiheesta. Aihealueet on määritelty jo etukäteen. Valmiit työt lähetetään kilpailun verkkosivuston kautta.

Explorers (17–22-vuotiaat) 
Osallistujat laativat raportin tai valmistelevat projektin vapaavalintaisesta aiheesta. Aihealueet on määritelty jo etukäteen. Valmiit työt lähetetään kilpailun verkkosivuston kautta.

Palkinnot

Nuorimpien Skywalkers-luokan pääpalkintona on avaruussovelluksilla täytetty tablettitietokone ja tähtikaukoputkia.

Pioneers- ja Explorers-luokkien voittajille luvassa on täysihoito huhtikuussa Tanskassa pidettävässä tiedeleirissä. Sen jälkeen loppukilpailuun valitut saavat täyden ilmaisen ylläpidon ensi kesänä Ranskassa. Ilmainen vierailu eurooppalaisessa avaruustutkimuslaitoksessa.

Lisäksi voittajille annetaan palkintoina kaukoputkia. 

Explorer-luokassa lisäpalkintoja on harjoittelupaikkoja Euroopan avaruusjärjestössä tai Euroopan maiden kansallisissa avaruusorganisaatioissa.

Lisätietoja

Pohjoismaiden Odysseus-vastaava on Emma Aabo Nielsen, DTU Space: spacecom (at) space.dtu.dk ja puhelin +45 4525 9769.

Pohjoismaisena yhteistyökumppanina kilpailussa toimii Tanskan teknillinen yliopisto.

Odysseus-avaruuskilpailun nettisivut ovat täällä ja Pohjoismaiden kilpailun Facebook-sivu täällä.

Huom: Tiedetuubi ei ole osallisena kilpailussa tai sen järjestelyissä.

Video: Laskeudu Pluton pinnalle – huikea matka jäämaailmaan

Kun Nasan New Horizons -luotain lensi Pluton ohitse kesällä 2015, se otti huikean määrän kuvia kohteestaan. Entinen Aurinkokuntamme kaukaisin planeetta, nykyisin kääpiöplaneettojen prototyyppi paljastui omituiseksi jäämaailmaksi, joka on täynnä omituisia yksityiskohtia.

Paljon Plutosta osattiin odottaakin, mutta kukaan ei osannut ennakoida tällaista maailmaa.

Olemme kirjoittaneet paljon Pluton pinnasta ja sen sen kummallisuuksista kesästä 2015 alkaen, ja uusia jänniä asioita löytyy yhä edelleen luotaimen lähettämistä tiedoista.

Niistä on myös koostettu tämä video, missä ikään kuin laskeudutaan Pluton pinnalle. Alussa näkyy myös Pluton kuu Kharon, minkä jälkeen kuvitteellinen laskeutumisaluksemme suuntaa kohti Sputnik-tasankoa, Sputnik Planitiaa.

Video on koostettu yli sadasta eri kuvasta, jotka on otettu niin värillisinä kuin mustavalkoisinakin. Mustavalkokuvat on väritetty ja värikuvat säädetty siten, että ne vastaavat Plutoa sellaisena, kuin ihmissilmä ne näkisi. 

Tosin tämä on vain teoreettinen ajatus, sillä Plutossa on hyvin vähän valoa. Aurinko on kuin vain hyvin kirkas tähti taivaalla, ja se valaisee Pluton maisemaa vähemmän kuin täysikuu yötä täällä Maan pinnalla. Näin ollen ihmisen silmä ei näkisi siellä normaalisti, vaan samaan tapaan kuin värejä hämärässä.

Mutta yhtä kaikki, tämä matkan Pluton pinnalle on upea!

Lue lisää Pluton pinnanmuodoista ja New Horizons -lennosta alla olevissa jutuissa.

Video: NASA/JHUAPL/SwRI

Video: Maailma sellaisena, kuin se näyttää helikopterin roottorin päällä istuen

Aina välillä kannattaa vaihtaa näkökulmaa, mistä maailmaa katselee. 

Tässä tapauksessa kuvakulman vaihto on hyvin konkreettinen, sillä ukrainalainen Oleg Pylypshuk laittoi kameran helikopterin roottorin päälle siten, että se näyttää yhtä roottorin lapaa lennossa.

Tulos on paitsi hypnoottinen, niin myös hyvin opettavainen: näin helikopteri pysyy ilmassa ja lentää!

Videolla näytetään miten roottorin alkaessa pyöriä, nousee lapa ylemmäs ja ylemmäs, kunnes se ei enää nouse juurikaan ylemmäs, vaikka lentoon lähtiessä se kantaakin osaltaan kopterin massaa.

Pyörimisen aiheuttama keskihakuisvoima pitää sitä suorassa, vaikkakin sen pää joustaa lentotilan mukaan ylös ja alas. Alla on toinen video, joka näyttää hidastettuna roottorin lavan liikkeitä.

Helikopterin lapa on kuin siipi, joka saa aikaa nostovoimaa samaan tapaan kuin lentokoneen siipi. Vaikka helikopteri pysyisi paikallaan, roottorin pyöriessä lapa liikkuu kuitenkin koko ajan eteenpäin ilmassa ja saa aikaan nostovoimaa.

Ohjaaminen puolestaan hoituu lavan kohtauskulmaa muuttamalla: tämä näkyy hyvin videossa, kun alhaalla olevat akselit jumppaavat koko ajan ylös ja alas ja lavan asento muuttuu vähän.

Kerroimme tarkemmin helikopterin lentämisestä viime toukokuussa jutussa Kopteri, joka kesytti Bondinkin. Lisää kopterilinkkejä on alla.

Tutkijat varmistivat: Tunguskan järvi ei ole kraatteri

La, 01/21/2017 - 17:21 By Jarmo Korteniemi
Lake Cheko. Kuva: Gasperini et al., 2007

Venäläistutkijat ovat löytäneet todisteita siitä, ettei Tunguskan alueelta ole löydetty kraatteria. Sellaiseksi ehdotettu järvi on selvästi räjähdystä vanhempi.

Venäjän Tunguskassa sattui vuonna 1908 räjähdys, joka kaatoi metsää noin 2000 neliökilometrin alueelta.

Syynä oli joko hötyinen kiviasteroidi, jäisempi komeettamainen kappale, tai jokin välimuoto. Kosminen törmääjä räjähti ilmassa, eikä jättänyt itsestään kaatuneiden puiden lisäksi juurikaan merkkejä.

Tapaus on herättänyt kummastusta jo yli sadan vuoden ajan.

2000-luvulla italialainen tutkijaryhmä ehdotti, että muutaman kilometrin päässä räjähdysalueen keskuksesta sijaitseva järvi olisi kraatteri. Idean mukaan sen aiheutti palanen, joka selvisi ilmaräjähdyksestä maahan asti. Cheko-niminen järvi on varsin syvä (50 m) ja vieläpä juuri törmääjän oletetussa kulkusuunnassa pitkulainenkin (700 x 350 m; syvyyskäyrät näkyvät otsikkokuvassa). Sen pohjasedimentit näyttävät tutkaluotauksessa normaaleilta arviolta vain viimeisen sadan vuoden ajalta. Ennen tätä ne ovat sekavia, minkä tutkijat selittävät kraatterin täyttymisestä ilmaan lennähtäneellä heitteleellä. Eikä järvestä ole mitään historiallista mainintaakaan ennen 1900-luvun alkua.

Kraatteri olisi aihetodiste kivisen törmääjän puolesta: moisen palanen kun selviytyisi maahan asti paljon jäistä lohkaretta helpommin. Lisäksi kraatterin varmistuminen innostaisi etsimään ympäristöstä meteoriitteja, sillä muitakin palasia olisi varmasti selvinnyt. Tähän asti alueelta on löytynyt vain mikrometeoriiteiksi epäiltyjä hitusia.

Aihetodisteisiin perustuva ehdotus sai oitis muilta tutkijoilta kovaa kritiikkiä. Järveltä puuttuvat kaikki tuoreelle kraatterille tyypilliset piirteet, kuten kohonnut reuna ja heittelekenttä. Lisäksi sen rannalla kasvaa törmäystä vanhempia puita, eikä sieltä ole niitä meteoriittejakaan löytynyt. Italialaistutkijat vastasivat kritiikkiin pysyen "on se silti periaatteessa mahdollista" -kannassaan.

Nyt venäläistutkijat ovat viimein löytäneet uskottavan naulan kraatteri-idean arkkuun. He varmistivat sedimenttien kertyneen Chekon pohjalle ihan normaalisti jo kauan ennen törmäystä.

Analysoidessaan järven pohjan kairanäytteitä tutkijat Krasnojarskista ja Novosibirskista määrittivät sedimenttien iän isotooppitutkimuksella. Tulokseksi saatiin 280 vuotta - eivätkä näytteet tiettävästi edes yllä kaikkein vanhimpiin kerroksiin. Järvi oli siis ollut paikallaan jo kauan, kun tuhoisa räjähdys sattui vuonna 1908.

Venäjän perustutkimuksen säätiön rahoittamassa hankkeessa perehdyttiin alueen järvien pohjiin ilmastohistorian selvittämiseksi. Syrjäisen Tunguskan seudun järvien sedimenttihistoriaa ei tiettävästi ole tutkittu aiemmin nykyaikaisin menetelmin.

Tutkimuksessa selvisi myös, että kun tarkastellaan Tunguskan aluetta laajemmin, Cheko ei enää olekaan syvyydeltään tai muodoltaankaan mitenkään poikkeuksellinen. Outoudet ovat siis silkkaa yhteensattumaa.

Kraattereita on "löydetty" Tunguskasta ennenkin. 1920- ja 1930-luvuilla alueella käyneet retkikunnat kartoittivat useita pieniä pyöreitä soita. Yksi kaivettiin tyhjäksikin, mutta homma lopetettiin kun pohjalta löytyi puunjuurakko. 1960-luvulla Chekoakin ehdotettiin jo kraatteriksi, mutta pohjan sedimenttipatjan arvioitiin olevan tuhansien vuosien ikäinen ja asia jäi siihen.

Tunguskan räjähdysenergia oli noin viisi TNT-megatonnia, eli suurehkon vetypommiräjähdyksen verran. Se on suurin modernina aikana planeetallamme sattunut kosminen törmäys. Toiseksi suurin räjähti Tseljabinskin kaupungin yllä vuonna 2013. Se oli energialtaan vain noin kymmenyksen Tunguskasta.

Tiedot Cheko-järven uudesta tutkimuksesta perustuvat Venäjän maantieteellisen seuran tiedotteeseen. Sen mukaan löytö julkaistaan piakkoin myös vertaisarvioituna.

PS. Netissä leviää tieto, että venäläistutkimus kieltäisi törmäysidean koko Tunguskan räjähdyksen osalta ja lisäisi sen mysteerisyyttä. Tämä ei pidä paikkaansa. Huhu on ilmeisesti saanut alkunsa Sputniknewsin monin paikoin virheellisestä uutisesta.

Otsikkokuva: Gasperini et al., 2007.

Tieteen trumppaus alkoi heti; avaruusväki odottaa mitä tuleman pitää

Eräs ensimmäisistä toimista, mitä eilen presidentin virkaansa astunut Donald Trump teki, oli ilmastonmuutoksesta kertovien sivujen poistaminen Valkoisen talon nettipalvelusta. Ei ihme, että tiedemaailma on huolissaan tulevasta.

 

Trumpin suhtautuminen tieteentekijöihin ja tutkimukseen ei tietenkään ole mikään yllätys sen jälkeen, mitä hän on kertonut jo kampanjansa aikana. Sen sijaan se, että hänen kokoamansa hallinto on näinkin tiedevastainen ja – suoraan sanottuna – asioista mitään ymmärtämätön, on ikävä yllätys.

Edessä on siis varmasti ikäviä aikoja etenkin yhdysvaltalaisille liittovaltion rahoituksesta riippuvaisille tutkimuslaitoksille, mutta vaikutukset tuntuvat kautta maailman. Paitsi että esimerkiksi Yhdysvaltain irtaantuminen ilmastosopimuksesta tietää huonoa koko planeetalle, ovat Yhdysvaltain tutkijat olennaisessa osassa monissa kansainvälisissä hankkeissa.

Erityisesti avaruustoiminta ja -tutkimus ovat aloja, missä USA on eittämätön ykkönen, joka osallistuu jossain määrin melkeinpä kaikkiin olennaisiin avaruudellisiin hankkeisiin. 

On kyse sitten miehitetyistä avaruuslennoista, avaruusasemasta, planeettojen tutkimisesta, perustutkimuksesta avaruudessa, avaruustähtitieteestä tai maapallon sekä sen ilmakehän havaitsemisesta satelliitein, on Nasa merkittävässä roolissa. Jos se yskii, niin koko maailman avaruustoiminta kärsii.

Mitä siis Nasalle on luvassa Trumpin ollessa vallassa?




Juttu jatkuu mainoksen jälkeen


Oletko jo laittanut talvisormesi älypuhelimeen?

La, 01/21/2017 - 13:02 By Toimitus
Sormenpää

Kuten jokainen tietää, talvi on hieman erilainen vuodenaika kuin kesä. Älypuhelimen sormenjälkitunnistin sen sijaan ei tajua asiaa.

Monissa älypuhelimissa on nykyisin sormenjälkitunnistin, jonka avulla luurin saa käyttökuntoon yksinkertaisesti ja nopeasti ilman tunnuslukujen näppäilyä. 

Yleensä nykyisin siihen tulee kiinnittäneeksi huomiota vain silloin, kun se ei toimi. Osa näistä tapauksista on ymmärrettäviä, sillä muun muassa kokatessa, urheillessa tai muissa toimissa, missä sormet ovat öljyiset, hikiset, likaiset tai kovin kosteat, ei tunnistus toimi.

Mutta jostain syystä etenkin nyt talvisaikaan ihan normaalikäyttökin on usein hankalaa. Miksi?

Syy on hyvin yksinkertainen: sormemme ovat talvella hieman erilaisia, ja lisäksi olosuhteet talvella ovat myös usein sellaiset, että tunnistus toimii hieman huonosti. Vaikka talvella meille kertyy helposti lisäpainoa, olemme kuitenkin kesäisessä lämmössä (ja etenkin helteellä ja tropiikissa) hieman pyöreämpiä ja pulleampia. Ihon huokoset ovat avoimia ja iho on pehmeämpi. 

Sen huomaa helposti siitä, että sormus tuntuu tiukalta tai kellon hihnaa täytyy löysätä normaaliasetuksista.

Talvella sen sijaan iho on kuivempi ja sen huokoset sekä uurteet ovat supussa. Mitä kylmempää ja kuivempaa on, sitä enemmän iho on koppuralla.

Tämä muuttaa myös sormenpäitämme siinä määrin, että älypuhelin ei välttämättä tajua pakkaspäivinä, että kyseessä on sama omistajan sormi kuin muulloinkin. Myös monien tietokoneiden ohjauslevyt toimivat huonommin, kun sormenpäiden sähkönjohtavuus on huonompi.

Mikä siis avuksi?

Ensimmäinen, ja hyvin yksinkertainen ratkaisu on sama kuin muihinkin talviajan iho-ongelmiin: kosteusvoide. Käsien rasvaaminen talviaikaan on hyvä idea muutenkin.

Toinen ratkaisu on tallentaa puhelimeen erikseen "talvisormet", eli tehdä sama manöveeri kuin aikaisemminkin, mutta nyt vain kuivemmin sormin. Näin laite tunnistaa myös koppuraisemmat sormenpäät.

Tähän liittyen bonusvinkki: jos älypuhelimien käyttöä varten tehtyjä hansikkaita, kannattaa myös niiden "sormenjäljet" tallentaa puhelimeen. Monet laitteet hyväksyvät myös nämä hieman omalaatuiset jäljet ikään kuin sormenjälkinä.

Kuva: Flickr / Geoffrey Fairchild

Missä Suomi oli sata vuotta sitten?

Pe, 01/20/2017 - 18:34 By Jarmo Korteniemi

Suomi on kulkenut satavuotisen historiansa aikana pitkän matkan. Matkaa on tehty sekä hyvin hitaasti että erittäin nopeasti. Eikä nyt puhuta kulttuurista, taloudesta tai poliittisista muutoksista, vaan todellisesta liikkeestä.

Suomi täyttää pian sata vuotta. Päätimme tarkistaa, kuinka pitkälle maamme on tuona aikana todellisuudessa kulkenut. Olimme itsenäistymisen aikoihin varsin kaukana nykypisteestä.

Matkaa on taitettu sekä maankuoren kommervenkkien että avaruudessa palloilun vuoksi yhteensä biljoonia kilometrejä. Matkan pituus ja vauhti toki riippuvat vertailukohdasta - sillä kaikki on, lopulta, hyvin suhteellista.

Kärsimättömille tiedoksi: Varsinaiset lukemat löytyvät taulukkona jutun lopusta.

Maa allamme kohoaa ja liukuu

Suomi on eräs harvoista maailman nousevista valtioista. Syynä on mannerjäätikön lommolle painaman pinnan oikeneminen.

Maankohoamisena tunnettu ilmiö on nopeinta Merenkurkussa ja hitainta kaakkoisrajalla sekä Utsjoella. Vaikka sadan vuoden nettonousu jääkin kaikkialla alle metriin, se riittää silti alavilla rannoilla valtaamaan paljon alaa Itämereltä. Maamme maapinta-ala on kasvanut sadassa vuodessa arviolta 700 neliökilometrillä.

Vastaavaa toki tapahtuu muillakin mannerjäätikön aiemmin peittämillä alueilla. Suomi on kuitenkin noiden seutujen valtioista ainoa, joka kohoaa kauttaaltaan. Tämä pätee ainakin, kun huomioon otetaan merenpinnan nousu (n. 2 mm/v). Se mitätöi maankohoamisen vaikutukset esimerkiksi jo Suomenlahden pohjukassa ja Etelä-Ruotsissa.

Maankohoaminen jatkuu vielä tuhansia vuosia, alati hidastuen. Jossain vaiheessa Perämerestä kuroutuu järviallas.

Nippelitieto: Maapallon nuorin ja nopeimmin kasvava poimuvuoristo Himalaja ja etenkin sen länsipuolella sijaitseva Karakoramin vuoristoalue kohoaa Suomen kanssa samaa tahtia (n. 2–7 mm/v).

Maamme siirtyy nykyiseltä paikaltaan myös sivuun. Tästä on kiittäminen mannerlaattojen liikettä.

Euraasian laatta työntyy idässä kohti Australiaa ja Tyyntämerta. Samalla pallon pinnalla kelluvan jättilaatan Euroopan puoleinen pääty siirtyy koilliseen. Suomi tietystikin mukana, parisen senttiä vuodessa.

Piruetit avaruudessa

Toisaalta Suomi (ja koko muu planeetta siinä sivussa) on taittanut aimo matkan pelkkiä piruetteja tehden. Vaikka pyörimistä akselin tai Auringon ympäri ei voi kutsua miksikään todelliseksi matkanteoksi, ne kertovat kuitenkin erilaisesta mittakaavasta.

Jos maapallon vuorokautisen kierron vetäisi sadan vuoden ajalta suoraksi, kerätyillä kilometreillä pääsisi jo lähes Jupiterin luo. Saman ajan vuotuinen kierto kantaisi vielä kauemmas, Aurinkokunnan ulkolaidoille, yli 600 kertaa Maata kauemmas Auringosta.

Mutta Maa ei suinkaan palaa vuoden välein samaan paikkaan. Liikumme vuodessa vajaat 50 astronomista yksikköä (AU eli Maan ja Auringon keskietäisyys) kohti suurta tuntematonta.

Loputon matka läpi tyhjyyden

Tähtemme Aurinko liikkuu avaruudessa, ja me tietysti kuljemme mukana. Kierrämme Linnunradan galaksin keskustan ympäri ja lisäksi heilumme hitaasti ylös-alas sen kiekon tasoon nähden. Liikettä ohjaa se sama asia joka pyörittää meitä planeettanakin: painovoima.

Juuri tällä hetkellä matkaamme jotakuinkin kohti kirkasta Vega-tähteä. Sadassa vuodessa olemme kulkeneet sinnepäin vajaan 5000 AU:n verran. Tämä vastaa matkaa meiltä Oortin pilven sisäreunaan.

Kulkumme Linnunradassa on toki sekin kiertoliikettä, joka ajan mittaan tuo meidät "samoille seuduille" takaisin. Kierros on kuitenkin niin pitkä, että yksi sadan vuoden pätkä on käytännössä suoraa matkaa. Edellisen kerran olimme näillä seuduin ennen dinosaurusten valtakautta, triaskauden alussa 240 miljoonaa vuotta sitten.

Linnunrata ja hieman sitä suurempi Andromedan galaksi ovat matkalla toisiaan kohti noin 110 kilometrin sekuntivauhtia. Törmäys tai oikeammin yhdistyminen alkaa noin 4–5 miljardin vuoden kuluttua ja kestää parisen miljardia vuotta. Tuloksena syntyy elliptinen galaksi, johon muutkin lähigalaksit ennen pitkää sulautuvat.

Tämän kaiken päälle tulee sitten vielä se kaikkein ultimaattisin liike. Tuota matkaa taitamme huimaa 500 kilometrin sekuntivauhtia, mikä havaitaan kosmisen taustasäteilyn mikroaaltoalueelta punasiirtymänä. Myös kaikki lähigalaksit ovat matkalla samaan suuntaan, joten yhdistyminen niiden kanssa tapahtuu matkalla.

Suuntamme on kohti "Suurta attraktoria" tai "puoleensavetäjää" (vakiintunutta suomennosta Great attractor -termille ei liene olemassa). Kyse ei ole mistään yksittäisestä kohteesta, vaan noin 100 000 lähimmän galaksin muodostaman Laniakean superjoukon keskipisteestä. Matkaa sinne on parisensataa miljoonaa valovuotta.

Taivaalla tätä lopullista kulkusuuntaa osoittaa tähdistö Etelän kolmio, joka ei tosin näy meiltä ollenkaan. Mutta siihen suuntaan mekin olemme matkalla, kovaa vauhtia.

Satavuotisen taipaleensa aikana Suomi on siis kulkenut aimo pätkän. Olimme sekä muutaman kymmenen senttiä alempana että tuhansia astronomisia yksiköitä tuollapäin.

Kuljettua kokonaismatkaa voi halutessaan yrittää laskea ynnäämällä alati kääntyileviä suuntavektoreita toisiinsa:

Satavuotiaan Suomen toikkarointi maailmankaikkeudessa
Syy Nopeus nykyisin Sadassa vuodessa kuljettu matka
Maankohoaminen

3 mm/v (Kotka, Utsjoki)
6 mm/v (linjat Turku-Kuopio, Salla-Kolari)
9 mm/v (Vaasa-Raahe)

30 cm (Kotka, Utsjoki)
60 cm (Turku-Kuopio, Salla-Kolari)
90 cm (Vaasa-Raahe)

Mannerlaatan liike 2 cm/v, itäkoilliseen 2 m
Vuorokausikierto

Vastapäivään (pohjoisnavalta katsoen):
160 m/s (Utsjoki)
200 m/s (Oulu)
230 m/s (Hanko)

500 milj km = 3,3 AU (Utsjoki)
630 milj km = 4,2 AU (Oulu)
730 milj km = 4,9 AU (Hanko)
Vuosikierto 29,8 km/s, vastapäivään (pohjoisnavalta katsoen) 94 mrd km = 630 AU
Kiertoliike Linnunradassa 220 km/s, kohti Vegaa 700 mrd km = 4 600 AU = 0,07 vv
Oskillaatio Linnunradan kiekon suhteen 7 km/s, kohti galaktista pohjoista 22 mrd km = 150 AU
Kohti Andromedan galaksia 110 km/s (kokonaisnopeus) 350 mrd km = 2 300 AU = 0,04 vv
Laniakean superjoukon vetovoima 500 km/s, kohti Etelän kolmiota 1 500 mrd km = 11 000 AU = 0,16 vv

1 AU = 149 597 870,7 km (Maan ja Auringon keskietäisyys)
1 vv = 63 241 AU = 9 460 730 472 580,8 km (valon vuodessa kulkema matka)

Video: Katso itse, miten planeettamme kuumenee

Kerroimme jo pari viikkoa sitten mittaustiedoista, joiden mukaan viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin. 

Nyt myös Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) kertoo samaa tuoreessa raportissaan ja sen tueksi Nasa julkaisi yllä oleva videon, joka näyttää miten lämpötila on noussut varsin rajusti viimeisen vuosisadan aikana.

Globaali maan ja merenpinnan lämpötila oli viime vuonna 0,83 astetta korkeampi kuin vertailukauden 1961–1990 keskiarvo. Lämpötilat olivat yli asteen esiteollista aikaa korkeammalla.

Viisitoista mittaushistorian lämpimintä vuotta on ollut 2000-luvulla.

"Vuosi 2016 oli monella tapaa äärimmäisyyksien vuosi, mutta lämpötilat kertovat vain osan tarinasta", WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas toteaa.

"Viime vuonna myös hiilidioksidi- ja metaanipitoisuudet ilmakehässä saavuttivat uudet ennätysluvut ja vuoden aikana monessa paikassa koettiin äärisääilmiöitä, jotka aiheuttivat suuria sosio-ekonomisia häiriöitä ja tappioita."

Taalas muistuttaa, että ilmastonmuutoksen kanssa meidän on elettävä vielä useita vuosikymmeniä.

"Tulee muistaa, että hiilidioksidi pysyy ilmakehässä vuosisatoja ja merivedessä, jota se happamoittaa, vielä pidempään." Hiilidioksidipitoisuuden on ylittänyt 400 ppm:n tason Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n Global Atmosphere Watch -verkosto (GAW) kuuluvilla asemilla. Tuon tason ylittymistä pidetään merkittävänä symbolisena rajapyykkinä.

"Arktinen alue lämpenee kaksinkertaisella vauhdilla maapallon keskiarvoon nähden. Muutokset arktisilla alueilla aiheuttaa muutoksia esimerkiksi merivirtoihin ja sääilmiöihin muualla maailmassa. Meidän tulee kiinnittää myös huomiota ikiroudan sulamiseen ja sieltä mahdollisesti ilmaan pääseviin metaanipäästöihin", Taalas toteaa WMO:n tiedotteessa, josta myös Ilmatieteen laitos kertoo tiedotteessaan.

Merijään määrä ennätysvähäinen

Toisen raportin mukaan (Nasan tietoihin perustuva, Yhdysvaltain kansallisen lumi- ja jäätietokeskuksen tekemä raportti) maailman merillä olevan jään määrä on parhaillaan vähäisempi kuin todennäköisesti tuhansiin vuosiin. Joka tapauksessa jäätä on selvästi vähemmän kuin sinä aikana, kun jään määrää on mitattu satelliitein vuodesta 1978 alkaen.

Etenkin marras- ja joulukuussa jäätä oli tavattoman vähän niin pohjoisessa kuin etelässäkin, mutta nyt tilanne on hieman lähestynyt keskimääräistä. Osasyynä tähän voi pitää vuosi sitten voimissaan ollutta El Niño -ilmiötä, mutta vastaavia on ollut aikaisemminkin, joten se pelkästään ei selitä kehitystä.

Alla on paljon puhuva kuvaaja jään määrästä:

Globaali merijään määrä

Lähes reaaliaikaisia tuloksia kuvaajina voi katsoa myös kätevästi täällä: http://nsidc.org/arcticseaicenews/charctic-interactive-sea-ice-graph/

Suuri harppaus eteenpäin: DNA selville käynnykällä

Pe, 01/20/2017 - 10:49 By Toimitus

Mainoksen mukaan jokaista käyttöä varten on mobiilisovellus. Ihan pelkkä softa ei vielä riitä DNA:n analysointiin, mutta nyt sen vaatima laitteistokin on niin pieni, että se voi toimia kännyn lisävarusteena. Ja tämä on vasta alkua.

Ruotsalais-kalifornialainen tutkijaryhmä on valmistanut DNA-analysaattorin, joka voi toimia matkapuhelimen kanssa ja joka on niin pieni, että sitä voi äkkiseltään ajatellen pitää varsin massiivisena suojana puhelimelle. 

Laitteessa on kaksi laseria, valkoisen valon LED-valo ja suodattimia sekä optiikkaa yhdessä pienen valoa analysoivan ilmaisimen kanssa, ja se pystyy toimimaan tarkkana molekyylimikroskooppina ja tonkimaan geeniperimää selville.

Täyttä geenikartoitusta tällä laitteella ei voi tehdä, mutta se pystyy näyttämään onko solunäytteen kromosomissa merkkejä tuberkuloosista tai syövästä. Niin sanotussa sytogeneettisessa tutkimuksessa katsotaan kromosomien määrää ja rakennetta, ja tämä voidaan tehdä mikroskoopilla. Jos kromosomissa on katkoksia tai muutoksia, voi tämä olla merkki sairaudesta.

Laitteen tietokoneena toimii matkapuhelin. Unohdamme aika usein, että nykyiset älypuhelimet ovat hyvin tehokkaita tietokoneita ja ne ovat järeämpiä laskimia kuin supertietokoneet olivat vielä jokin aikaa sitten.

Normaalisti tämä DNA-tutkimus pitää tehdä laboratoriossa, mutta nyt – jos ja kun tämä noin 500 euroa maksava laite saadaan massatuotantoon – voidaan geenitesti tehdä melkeinpä missä vain ja milloin vain. Perinteiset tällaiset laitteet maksavat sata kertaa enemmän.

Yllä olevat kuvat näyttävät mitä laite pitää sisällään: se on "normaali" DNA-mikroskooppi, mutta vain kompakti, kenttäkelpoinen ja edullinen.

Kuten laboratorioissa olevissa laitteissa, kiinnitetään näytteen soluja mikroskooppilaseille ja kromosomit värjätään, jotta ne näkyvät paremmin. Mikroskoopin ottamat kuvat siirretään matkapuhelimeen, missä oleva ohjelmisto analysoi niitä.

Tarkempia tietoja laitteesta ja sen toimintaperiaatteesta on tuoreessa Nature Communications -julkaisussa ilmestyneessä artikkelissa (mistä yllä oleva kuvakin on).

Kun DNA-analysointitekniikka menee tästä vielä eteenpäin ja geeniperimän kartoitus voisi tapahtua nopeammin ja hyvinkin pienissä laitteissa, voitaisiin esimerkiksi avaimet korvata tällaisilla laitteilla. Tulevaisuuskuvissa esimerkiksi oveen voisi vain sylkäistä, jolloin se tutkisi kuka on tulossa sisään ja avautuisi vain kun se havaitsisi valtuutettujen henkilöiden DNA:ta näytteessä. 

Myös poliisille tällaiset laitteet olisivat käteviä – kuten myös erilaisille parempaa valvontaa ja vaikoilua havitteleville tahoille.

Suomeen pitää saada avaruuslaki – meistä tulee pian avaruusvaltio, joten juristit heräsivät

Kun SpaceX sai rakettinsa jälleen taivaalle viime viikonloppuna ja yhtiöllä on varsin selvät sävelet seuraavien laukaisuiden tekemisitä, on Aalto-1 -satelliittia kuljettavan lennon laukaisu tulossa nyt lopulta ajankohtaiseksi. Se tarkoittaa sitä, että Suomesta tulee avaruusmaa ja meillekin pitää saada myös avaruuslaki.

Päivän kuvaSuomessa on tutkittu jo pitkään avaruuslainsäädäntöä teoreettisella tasolla, mutta nyt tämä tietämys pitää saada käytäntöön.

Niinpä elinkeinoministeri Mika Lintilä asetti viime maanantaina työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallista avaruuslainsäädäntöä.

Työryhmän toimeksiantona on lisäksi tehdä ehdotukset avaruusesineiden rekisteröinti- ja lupamenettelyiden järjestämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakiin pitää määritellä avaruustoiminnan edellytykset, joihin kuuluvat muun muassa hyvin konkreettisesti se, miten suomalaiset avaruusalukset ja -esineet tulee rekisteröidä sekä kuinka niille hankitaan tarvittavat luvat.

Jos esimerkiksi suomalaisessa rekisterissä oleva satelliitti putoaa jonkun päähän missä päin maailmaa tahansa ja tai siitä koituu avaruudessa harmia, on Suomi vastuussa siitä. Siksi lainsäätäjien tulee myös pohtia millaisia vakuutuksia rekisterissä olevien kappaleiden omistajilla pitää olla ja kuinka laajasti kappaleille tulee tehdä etukäteen erilaisia riskianalyysejä..




Juttu jatkuu mainoksen jälkeen


Nämä kaikki vaikuttavat hyvin yksinkertaisilta, mutta ne eivät ole – eikä kyse ole vain siitä, että juristit tekevät mistä tahansa asiasta hankalan, vaan oikeasti siitä, että avaruustoimintaa liittyy monia eri asioita ja se kattaa koko maapallon (ja avaruudenkin).

Suomessa ei ole tällä hetkellä avaruustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Kansainvälisesti toimintaa ulkoavaruudessa säätelevät YK:n avaruussopimukset. EU:ssa avaruusalan säännöksiä on ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Itävallassa, Belgiassa, Alankomaissa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Ranskassa.

Lakipuolen pohdinnalle on todellakin korkea aika. Aalto-1:n lisäksi avaruuteen on lähdössä tänä vuonna useita muitakin satelliitteja, muun muassa Aalto-2 ja Suomi 100. Tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulujen opinnäytetöiden lisäksi pienet kaupalliset satelliitit tulevat yleistymään, ja niitäkin on lähdössä kenties jopa kaksi tänä vuonna.

Asetetun työryhmän puheenjohtajana toimii kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka työ- ja elinkeinoministeriöstä, sekä jäseninä eri alojen asiantuntijoita ministeriöistä, Ilmatieteen laitokselta, Maanmittauslaitokselta, Tekesistä, kaupalliselta puolelta ja on mukana myös Aalto-1 -hankkeen vetäjä Jaan Praks Aalto-yliopistosta.

Ihmetystä tosin herättää se, ettei Lapin yliopistossa olevasta, kansainvälisestikin tunnetusta Ilmailu- ja avaruuslain instituutista ole mukana edustajia.

Työryhmä raportoi työstään työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle avaruusasiain neuvottelukunnalle. Aivan nyt lähtökuopissa olevia satelliitteja varten lakipuolta ei vielä saada kuntoon, sillä työryhmän pesti päättyy vuoden lopussa.

Kone näkee nyt metsän puut ja pystyy tunnistamaan puulajit automaattisesti

Tampereen teknillisen yliopiston matematiikan laboratorion ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteistutkimuksessa kehitettiin uusi menetelmä puulajien tunnistamiseen laserkeilausaineistosta. Sen avulla on mahdollista laskea luokitteluominaisuuksia täysin automaattisesti.

Menetelmää voidaan soveltaa tulevaisuudessa hakkuiden yhteydessä tehtävässä automatisoidussa puuston mittaamisessa ja korjattavien puiden valinnassa sekä katkonnan optimoinnissa.  

"Menetelmä mahdollistaa myös metsäekologisessa tutkimuksessa tarvittavien puulajeja ja niiden latvusten kilpailusuhteita koskevien kattavien aineistojen tehokkaan mittaamisen", johtava tutkija Raisa Mäkipää Lukesta kertoo.

Kattavat puumallit uuteen käyttöön

Puulajintunnistuksessa käytetään TTY:llä aiemmin kehitettyä menetelmää, jossa metsikkötason pistepilvidatasta pystytään automaattisesti erottelemaan yksittäiset puut ja rekonstruoimaan latvuksen rakenne kattavina 3D-malleina. Menetelmällä tuotetut puumallit koostuvat peräkkäisistä sylintereistä, jotka määrittävät puun rungon ja oksien rakenteen sekä oksien väliset haarautumissuhteet.

"Aiemmin puu on pystytty jakamaan pistepilvestä karkeasti runkoon ja latvukseen", sanoo tutkimusryhmän jäsen, tutkija Markku Åkerblom TTY:ltä. 

"Nyt päästään yksittäisten oksien tasolle ja voidaan analysoida niiden läpimittoihin, tilavuuksiin ja oksakulmiin liittyviä ominaisuuksia."

Tutkijat määrittelivät lajintunnistusta varten 15 luokitteluominaisuutta, joiden arvo laskettiin kullekin puulle. Osa ominaisuuksista on täysin uusia ja osaa on käytetty aiemmissa tutkimuksissa. Uutta on, että nyt niiden arvo pystytään laskemaan tarkemmin ja entistä kattavammasta aineistosta, kun käytössä on tieto puun koko latvuksesta.

Tarkka lajintunnistus mahdollista

Tutkimuksessa testattiin kolmea eri luokittelumenetelmää. Mukana olivat Suomen yleisimmät puulajit koivu, mänty ja kuusi.

"Tulostemme mukaan automaattinen lajintunnistus on mahdollista jopa yli 95 prosentin tarkkuudella", jatkaa Åkerblom. 

"Tarkoituksena ei ollut löytää parasta mahdollista ominaisuusyhdistelmää, vaan ainoastaan osoittaa, että tarkkoihin puumalleihin perustuva luokittelu on mahdollista. Useat yhdistelmät kuitenkin tuottivat hyviä tuloksia ja myöskin kaikki luokittelumenetelmät ylsivät yli 95 prosentin tarkkuuden. Tulokset osoittivat myös, että luokittelun opetusaineistoksi riittää vain 30 puuta per laji." 

Kehitettyä menetelmää testataan jatkossa useammalla puulajilla ja monimuotoisemmista metsistä saaduilla mittauksilla. Laserkeilausdatasta laskettuja puumalleja on mahdollista tallentaa tietokantaan, jota voidaan näytteiden määrän kasvaessa hyödyntää entistäkin tarkemmassa lajintunnistuksessa.

Automatic tree species recognition with quantitative structure models -tutkimus julkaistiin Remote Sensing of Environment -julkaisussa. Kyseessä on kaukokartoitusalan tunnustettu julkaisu, joka keskittyy luontoon ja ympäristöön liittyviin sovelluksiin.

Juttu, jota on toimitettu hieman, ja video ovat Tampereen teknillisen yliopiston tiedotuksen toimittamia.

Tutkimus: Yhteiskunta muuttuu luonnostaan tyhmemmäksi

To, 01/19/2017 - 11:41 By Toimitus
Henkilö leikkii juomalaseilla

Ihmisen kehitys ei suinkaan ole loppunut, vaan evoluution lait pätevät yhä edelleen ja ne muovaavat meitä. Jos aikaisemmin kehitys on on kulkenyt kohti älykkäämpiä ihmisiä, on suunta nyt toinen – jos on uskominen islantilaistutkijoita.

Tarkalleen ottaen Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian PNAS-julkaisussa ilmestynyt tutkimusartikkeli sanoo, että olemme menettämässä halun opiskella, eli kyse ei suoranaisesti ole älykkyydestä. 

Äly ja opiskelu kun eivät ole ihan sama asia, vaikkakin niillä on toki yhteyttä – älykkäät henkilöt yleensä opiskelevat enemmän.

Reykjavikissa olevan geenitutkimusyhtiö deCODEn tekemässä tutkimuksessa osoitetaan, että vuonna 1910 syntyneet ovat olleet taipuvaisia hankkimaan korkeakoulutusta enemmän kuin vuonna 1975 syntyneet, eikä kyse ole vain asenteista koulutusta kohtaan.

Tutkijoilla oli käytettävissään yli sadan tuhannen islantilaisen geeninäytteet. He huomasivat, että älykkyyteen liittyvien 74 geenin muutokset johtavat siihen, että koulussa todennäköisimmin viihtyvien ihmisten määrä on laskussa.

Älygeenit muuttuvat harvinaisemmiksi, voisi yleistää. 

Tämä on siinä mielessä loogista, että korkeakoulutetut ihmiset tekevät vähemmän lapsia ja saavat ne vanhempina, ja siten heidän geeniperintönsä vaikuttaa koko ajan vähemmän kansakunnan yleiseen geenikantaan. Vähän koulutettujen tapauksessa tilanne on juuri päinvastainen.

Tutkimus toteaa, että tämä näkyy jo käytännössä – ainakin siis Islannissa. 

"Sukupolvea kohden älykkyysgeenien väheneminen on hyvin pientä, mutta sillä on merkitystä pitemmällä aikavälillä", kirjoitetaan artikkelissa.

Otsikkokuvassa oleva henkilö ei liity asiaan. Kuva: flickr / Tiffany Terry

ESA saa uuden astronautin – nimi on salaisuus (paitsi että se ei ole)

To, 01/19/2017 - 00:16 By Jari Mäkinen

Euroopan avaruusjärjestö ESA ilmoitti yllättäen lisäävänsä astronauttijoukkoonsa uuden jäsenen ja tiedottavansa asiasta helmikuussa. Paitsi että asia on puolijulkinen ja herra on jo avaruuslentäjäkoulutuksessa...

Uusi jäsen on erittäin todennäköisesti saksalainen Matthias Maurer, joka on jo vanha tuttu astronauttipiireissä.

ESAn astronauttikeskuksessa EAC:ssä (European Astronaut Centre) jo työssä aiemmin ollut Maurer on osallistunut astronauttien kanssa mm. CAVES- ja NEEMO-koulutuksiin, joten hän on päässyt kiilaamaan mukaan odotuslistalle avaruuteen sisäpiiristä.

Otsikkokuvassakin hän poseeraa kenttäretkellä astronauttien Luca Parmitano (keskellä) ja Pedro Duque (oikealla) kanssa.

Virallisesti ESA tiedottaa asiasta vasta 16. helmikuuta, mutta Maurer on todennäköisin valinta ESAn tällä hetkellä seitsenhenkisen astronauttiryhmän vahvistukseksi.

Ensi vaiheessa hänet liitetään aktiiviseksi reserviksi, mutta on todennäköistä, että hän pääsee myös aikanaan avaruuteen.

Joillekin saksalaisille asia voi olla pieni pettymys, sillä siellä on ollut käynnissä paljon huomiota mediassa saanut "Die Astronautin" -hanke, jolla on etsitty maalle naisastronauttia. Nyt virallinen valinta osunee mieheen.

Sukupuoli ei sinänsä ole kriteeri astronautteja valittaessa, mutta Nasan puolella tuoreimmista astronauteista noin puolet on naisia; kyse lienee myös siitä, että naisia on 2000-luvulla ollut yhä enemmän tieteellisteknisissä ammateissa, ja tämä alkaa näkyä nyt valinnoissa – seuraavassa haussa varmasti myös Euroopassa.

ESAn lentopaikat jaetaan kaikkea muuta kuin kronologisesti, sillä esimerkiksi eri maiden maksuosuudet ja senhetkiset kiinnostukset miehitettyihin avaruuslentoihin vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuka pääsee lentämään ja milloin.

Niinpä seuraavana avaruuteen nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan ranskalaisen – vuoden 2009 astronauttijoukon viimeisen avaruuteen päässeen – Thomas Pesquet'n jälkeen pääsee italialaisen konkari Paolo Nespoli, ja sitten vuorossa on saksalainen, jo kerran lentänyt Alexander Gerst. Hänen jälkeensä lentovuorossa vuonna 2019 on Luca Parmitano.

Heidän jälkeensä ei ole vielä vahvistettua lentopaikkoja, mutta vuosikymmenen lopussa on todennäköisesti hieman nykyistä enemmän paikkoja vapaana, koska venäläiset ovat vähentämässä osallistumistaan ja amerikkalaiset alukset tulevat silloin käyttöön. Suunnitteilla olevat kaupalliset avaruusasemat lisäävät myös kansallisten astronauttien tarvetta.

Maurer on siis työssä jo EAC:ssa ja hänet on koulutettu "Eurocomiksi", eli henkilöksi, joka on yhteydessä avaruusasemalla oleviin astronautteihin Euroopasta. Sen lisäksi hän on osallistunut aktiivisesti astronauttien kanssa erilaisiin hankkeisiin, kuten vuoden 2014 CAVES-koulutukseen, missä avaruuslentäjät laitetaan luolastoon viikon ajaksi tekemään tutkimusta, Nasan merenalaiseen NEEMO-hankkeeseen viime kesänä.

Luolakoulutus on vastaa monessa mielessä avaruuslentoa, sillä ympäristö on hyvin erilainen kuin normaalisti, ja pimeässä sekä kosteassa luolassa eristysissä olon jälkeen paluu normaaliympäristöön tuntuu omituiselta.

Matthias Maurer

Todennäköisesti Maurer ei tule kouluttautumaan koskaan Sojuz-aluksella lentämään, vaan hänet ohjataan suoraan ESAn ja Nasan yhdessä kehittämän Orion-aluksen pariin. Siihen viittaa myös se, että hänet esitellään virallisesti Orionista kertovan tiedotustilaisuuden yhteydessä.

Amerikkalainen Orion-alus käyttää eurooppalaista, ATV-rahtialusta varten kehitettyä huoltomoduulia.

On myös mahdollista, että Maurerin lennon kohteeksi tulee asteroidi tai Kuu Maata kiertävän avaruusaseman sijaan. Orion on tarkoitettu Maan kiertorataa kauemmaksi tehtäviä lentoja varten, ja sen ensimmäiset lennot tehdään Kuun ympäri.

Tätä ajatusta tukee myös se, että Maurer on osallistunut jo jonkin aikaa avaruusasema-ajan jälkeisiä lentoja suunnitteleviin tutkimuksiin.

Tästä saadaan lisätietoa helmikuussa, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että Matthias Saksasta on liittyy Alexin, Thomasin, Lucan, Paolon, Pedron, Samanthan, Andeasiin ja Timin mukaan ESAn astronauttiryhmään.

Tuore tieto: ensimmäinen kierrätetty avaruusraketti lentää helmikuussa

Ke, 01/18/2017 - 20:18 By Jari Mäkinen

Tähän saakka SpaceX on keskittynyt tuomaan Falcon 9 -rakettiensa ensimmäiset vaiheet takaisin Maan pinnalle, mutta nyt se ottaa askeleen eteenpäin: ensimmäinen uudellenkäytettävä raketti lentää kenties jo muutaman viikon kuluttua!

Kyseessä on viime vuoden huhtikuun 8. päivänä laukaistun raketin takaisin alas palannut ensimmäinen vaihe. Se saa luvan toimia jo toisen kerran kyydittäjänä laukaisussa, joka vie avaruuteen eurooppalaistekoisen tietoliikennesatelliitin.

Luxemburgissa majaansa pitävä tietoliikenneyhtiö SES ottaa siis riskin ja antaa laukaista SES 10 -satelliittinsa tällä uusiokäyttöraketilla.

Todennäköisesti yhtiö on saanut 10 % hinnanalennusta ja kenties lupaukset uudesta, ilmaisesta lennosta, jos nyt kaikki ei mene hyvin.

Uutta tällä lennolla on myös se, että SpaceX käyttää silloin uusinta laukaisualustaansa, joka on itse asiassa varsin vanha: se on Kennedyn avaruuskeskuksen alusta numero 39A, joka on toiminut aikanaan Apollo-kuualusten ja avaruussukkuloiden lähtöpaikkana. Yhtiö on vuokrannut sen käyttöönsä ja on muuttanut sen soveltumaan niin Falcon 9:n kuin sen tulevan isoveljen Falcon 9 Heavyn laukaisuihin.

Tämä lento on tosin vuorossa vasta kolmantena tästä eteenpäin laskiessa, sillä ensin SpaceX haluaa laukaista tammikuun 26. päivänä EchoStar 23 -tietoliikennesatelliitin ja sitten helmikuun 8. päivänä Kansainväliselle avaruusasemalle suuntaavan Dragon-rahtialuksen.

Jos ne menevät hyvin, on uusiokäyttölento vuorossa helmikuun puolivälin jälkeen. Alustavasti SpaceX on väläyttänyt päiväystä 22. helmikuuta.

SES ja SpaceX sopivat kierrätysvaiheen käytöstä jo viime vuonna, mutta lento on viivästynyt syyskuussa tapahtuneen räjähdyksen syyn selvittelyjen vuoksi. Kannattaa muistaa, että Falcon 9:n kaksi taannoista onnettomuutta ovat johtuneet molemmat toisen vaiheen ongelmista, ja että rakettien ensimmäiset vaiheet ovat toimineet hyvin – paitsi että niiden saaminen ehjinä takaisin alas osoittautui hieman hankalammaksi kuin SpaceX todennäköisesti odotti.

Viime viikonlopun lento osoitti kuitenkin osaltaan sen, että tekniikka toimii nyt erinomaisesti. Yhtiöllä on jo kaikkiaan seitsemän takaisin palannutta ensimmäistä vaihetta, ja niitä on tutkittu sekä testattu perinpohjaisesti, ennen kun nyt kertaalleen jo lentänyttä vaihetta uskalletaan käyttää uudelleen.

Falcon 9:n ensimmäinen vaihe on 47 metriä korkea ja se hoitaa suurimman työn satelliitin laukaisussa nostamalla raskaan raketin ilmaan, viemällä sen ilmakehän tiiviimpien osien läpi ja kiihdyttämällä toisen vaiheen useampikertaiseen äänen nopeuteen.

Uutiset ovat kiinnostavia myös Suomen ensimmäisen satelliitin, Aalto-1:n kannalta, koska se on vuorossa nykysuunnitelman mukaan seuraavalla Kaliforniasta tehtävällä Falcon 9:n lennolla. Siitä, haluaako ja voiko SpaceX tehdä samaan aikaan Floridan lentojen kanssa laukaisua Kaliforniasta, ei ole vielä tietoa.

Mutta jos lennot sujuvat hyvin, niin pitkään odottanut Aalto-1 voisi päästä matkaan helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa!

Peukut pystyyn!

Galileo-paikannussysteemissä on yllättävä ongelma – syyttävä sormi osoittaa Sveitsiin

Ke, 01/18/2017 - 15:59 By Jari Mäkinen

Eurooppalainen Galileo-satelliittipaikannussysteemi on ollut nyt pari kuukautta normaalikäytössä, mutta se kärsii yllättäen omalaatuisesta viasta: sen atomikelloissa on ollut häiriöitä, jotka ovat johtaneet systeemin käyttökatkoksiin.

Kun Euroopan avaruusjärjestön ESAn pääjohtaja Jan Wörner piti tänään perinteisen vuoden alussa olevan lehdistötapaamisensa, nousi yksi asia yli muiden: juuri käyttöön otettu Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä on kokenut pieniä ongelmia.

Tai ei ihan niin pieniä: sen tärkeimmät osat, erittäin tarkat atomikellot, ovat osoittautuneet hankaliksi. Yhdeksän niistä on jo hajonnut.

Avaruuteen on lähetetty tähän mennessä 20 Galileo-järjestelmään kuuluvaa satelliittia, joista kaksi ensimmäistä kokeellista satelliittia ei ole enää toiminnassa, kaksi on laukaisussa tapahtuneen häiriön vuoksi väärällä radalla ja yksi satelliiteista on lakannut toimimasta.  

Käytössä on siis 15 satelliittia, mutta kun kaksi toimivaa, nyt testikäytössä väärällä kiertoradalla olevaa satelliittia lasketaan mukaan, on Galileo-kelloja avaruudessa kaikkiaan 72.

Kellojen määrä on näin suuri, koska jokaisessa satelliitissa on neljä atomikelloa: kaksi vetymaser- ja kaksi rubiinikidekelloa. Kumpienkin kellojen pääurakoitsija on sveitsiläinen SpectraTime -yhtiö, joka on toimittanut samankaltaisia kelloja myös Kiinaan ja Intiaan satelliitteihin asennettavaksi.

Vikatapauksia on ollut kaikkiaan neljässä Galileo-satelliitissa olevissa kymmenessä kellossa. Näistä yksi vikaantunut kello on saatu toimimaan uudelleen normaalisti. Koska kussakin satelliitissa on useampia kelloja, ovat satelliitit voineet kuitenkin jatkaa toimintaansa.

Galileo-sateliittien kelloja näkyvissä satelliittien rakentamisen aikana. Kuva: ESA / SSTL

Omituinen ongelma

Kello-ongelman ratkaisu on vaikea, sillä vikoja on ollut kummassakin kellotyypissä, eikä samanlaisia vikoja ole tavattu testikelloissa Maan päällä. Kellojen rakenne on periaatteessa kunnollinen, eikä siinä ei ole havaittu epäkohtia. 

Sen sijaan on mahdollista, että jokin vähemmän tärkeä osa satelliiteissa olevissa kelloissa on rikki, tai kun sitä käytetään jollain tietyllä tavalla, se rikkoontuu. Laboratoriossa on pyritty käyttämään testikelloja eri tavoilla, jotta vika saataisiin aikaan, mutta tämä ei ole onnistunut. Kaikki ovat toimineet hyvin.

Jotta avaruuteen ei lähetettäisi enempää mahdollisesti vikaantuvilla kelloilla varustettuja satelliitteja, on seuraavien neljän Galileo-satelliitin laukaisua lykätty ainakin  kolmella kuukaudella. Laukaisu oli suunniteltu ensi kesän loppuun, elo- tai syyskuuksi.

Galileo-ohjelmasta vastaavat haluavat selvittää kellojen ongelmat ennen seuraavia laukaisuita ja luonnollisesti pyrkiä välttämään avaruudessa jo olevien satelliittien kellojen vikaantumisen käyttämällä niitä mahdollisimman hellästi.

Niinpä myös marraskuussa laukaistujen neljän satelliitin 16 kelloa pyritään testaamaan avaruudessa mahdollisimman tarkasti, ennen kuin nämä satelliitit alkavat työt täysipainoisesti.

Maan päällä vielä olevien, myöhemmin laukaistaviin satelliitteihin asennettavien kellojen osia voidaan vaihtaa, mutta avaruudessa se ei luonnollisestikaan ole mahdollista. Siksi tarkoitus on löytää tapa käyttää kelloja siten, etteivät ne menisi rikki. Esimerkiksi sähkövirran jännitettä ja satelliittien sisälämpötilaa voidaan säätää hieman.

Muiden paikannussatelliittijärjestelmien (kuten GPS ja Glonass) operaattorit eivät ole kertoneet julkisesti ongelmistaan, mutta tiettävästi niilläkin on ollut samankaltaisia hankaluuksia kellojen kanssa. Niistä on päästy eroon juuri mm. lämpötilaa ja jännitettä säätämällä.

Tarkemmin kellojen ongemista kerrotaan mm. SpaceIntel-sivustolla.

Otsikkokuva: ESA

Kuka tämänkin on suunnitellut? Opiskelijat kertovat, miten matkakorttilaite olisi paljon parempi

Ke, 01/18/2017 - 11:12 By Toimitus

Jokainen pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä käyttävä on varmasti törmännyt uusiin matkakorttien lukulaitteisiin. Ja moni on ajatellut varmasti miksi sen käyttöliittymä on sellainen kuin on: huono. Aalto-yliopiston opiskelijat päättivät suunnitella sen uudestaan matemaattisen mallinnuksen avulla.

Hiljattain käyttöön otettu uusi Helsingin seudun liikenteen (HSL) matkakortinlukija on saanut osakseen kritiikkiä (ja aina usein myös voimasanoja) heikon käytettävyyden ja myöhästymisiä aiheuttavan hitauden vuoksi.

Aalto-yliopiston maisteriopiskelijat analysoivat käyttöliittymän ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen keskittyneellä erikoiskurssilla ja tekivät ehdotuksen uudeksi käyttöliittymäksi yleisöltä ja muilta Aalto-yliopiston opiskelijoilta saamiensa ideoiden pohjalta.

Käyttöliittymä korjaa kaksi merkittävää ongelmaa eli epäloogisen toimintajärjestyksen ja liian kauan kestävän ostotapahtuman.

Ostotapahtuman hahmottamiseen ja uudelleensuunnitteluun opiskelijat käyttivät matemaattista mallintamista. Huomioon otettavia seikkoja olivat esimerkiksi tehtävän suorittamiseen kuluva aika, virheiden mahdollisuus ja visuaalinen tarkkaavaisuus.

Tämänhetkisen käyttöliittymän suurin ongelma sekä uusille käyttäjille että kokeneille matkustajille liittyy valitsemis- ja vahvistamistapahtumaan.

”Ensimmäisenä poistaisimme tarpeettoman kaksinkertaisen vahvistuksen", maisteriopiskelija Jenni Pajukoski selittää.

"Tällä hetkellä käyttäjän on painettava OK-painiketta ja näytettävä korttinsa lukijalaitteelle. Mielestämme pelkän kortin näyttämisen pitäisi riittää vahvistukseksi. Kun OK-painikkeen painaminen jätetään pois, aikaa säästyy tutkimuksemme mukaan jokaisen arvolippuoston kohdalla noin 2,7 sekuntia. Jos bussissa on 40 matkustajaa, aikaa säästyy kokonaisuudessaan lähes 2 minuuttia.” 

Näkymien määrä kahteen         

Matkakortinlukijan käyttöä hankaloittaa myös se, että tilaa ei ole käytetty tehokkaasti hyödyksi: ruudun painikkeet ovat pieniä ja tekstejä on vaikea lukea.

Toinen parannus saavutettaisiin vähentämällä näkymien määrä kahteen. Tällä hetkellä laitteessa on ostotapahtuman aikana käytössä kolme näkymää.

”Ehdotuksessamme käyttäjä valitsisi ensimmäisessä näkymässä matkustusalueen. Toisessa näkymässä käyttäjä näkee valitun lipputyypin, matkustajien määrän ja kokonaishinnan. Vahvistus onnistuu korttia näyttämällä, eikä käyttäjän tarvitse välttämättä tehdä lainkaan lippujen määrää koskevia toimenpiteitä”, Pajukoski sanoo.

Opiskelijat muuttivat myös käyttöliittymän värejä ja kirjainkokoja. He käyttivät apuna ihmisten havainnointikykyä kuvaavia malleja ja selvittivät, miten käyttäjien huomio saadaan värien avulla parhaiten kiinnitettyä kunkin näkymän tärkeimpään sisältöön.

Muiden muutosten lisäksi opiskelijat halusivat lisätä käyttöliittymään kielivaihtoehdoksi suomen ja ruotsin rinnalle englannin.

Tutkimuksen toteuttivat Jenni Pajukosken lisäksi maisteriopiskelijat Siyuan CaoJiayao YuTimi SeppäläErkka Virtanen ja Oskari Päivinen professori Antti Oulasvirran ohjauksessa.

Opiskelijat saivat idean kurssityöhön Aalto-yliopiston Designing Interactions -kurssilla tehtyjen lopputöiden pohjalta, jotka tehtiin yhteistyössä HSL:n kanssa. Kurssin materiaalit olivat käytössä myös tässä työssä.

”Olisi mahtavaa, jos HSL ottaisi ehdotuksemme käyttöön”, Jenni Pajukoski sanoo.

Professori Antti Oulasvirran tutkimusryhmässä optimointimenetelmät soveltavat matemaattisia malleja ihmisen käyttäytymisestä suunnittelupäätösten tekemisessä.

Artikkeli on Aalto-yliopiston tiedote vain vähäisissä määrin toimitettuna.

Tällainen on Neopalpa donaldtrumpi, kultakutrinen koiperhonen

Ti, 01/17/2017 - 23:52 By Jari Mäkinen

Ei ole mitenkään harvinaista, että eläimiä ja kasveja nimetään julkisuuden henkilöiden mukaan. Toisinaan kyse ei kuitankaan ole suoranaisesti suosionosoituksesta.

Tässä tapauksessa on vaikea sanoa onko Kalifornian yliopiston tutkijan Vazrick Nazarin nimeämistemppu itse asiassa vain julkisuustemppu, mutta joka tapauksessa tämä koiperhonen näyttää enemmän kuin vähän Yhdysvaltain tulevalta presidentiltä ja tuo tutkijalle, presidentille ja entomologialle kuuluisuutta.

Sekä koilla (otsikkokuvassa vasemmalla) kuin tulevalla presidentillä (oikealla) on komea, kultakutrinen otsakoriste, joka Trumpilla on (todennäköisesti) hiuksia, kun taas koiperhosella kyse on otsan kellertävistä suomuista.

Nimeämisestä kerrottiin tuoreimmassa Zookeys -julkaisussa, missä on Nazarin artikkeli Review of Neopalpa Povolný, 1998 with description of a new species from California and Baja California, Mexico (Lepidoptera, Gelechiidae).

Siinä kerrotaan, että kyseessä on tsekkientomologi Dalibor Povolnýn vuonna 1998 kuvaama Neopalpa -sukuun kuuluva koi, joita hän löysi kaksi kappaetta Santa Catalinan saarelta.

Näiden urospuolisten yksilöiden lisäksi kolmas, nyt naaras, löydettiin vuonna 2011, ja se todettiin DNA-testillä samaksi lajiksi, mutta ne eivät täsmänneet ulkoisesti muiden tunnettujen Gnorimoscheminien kanssa. Muun muassa niiden sukuelimet olivat erilaisia.

Niinpä kyseessä oli uusi laji, ja sille piti löytää oma nimi. Ja Neopalpa donaldtrumpi on kieltämättä aika osuva – ja ajankohtainen.

 

Neopalpa donaldtrumpin tupee vielä tarkemmin. Kuvat: Vazrick Nazari

Video: Autiomaan jättiradioteleskooppi alkaa ahmia myös Aurinkoa

Chilessä, Atacaman autiomaassa yli viiden kilometrin korkeudessa ylänköalueella sijaitsee maailman suurin radioteleskooppi, joka koostuu 66 lautasantennista, joista kukin on 12 tai seitsemän metriä halkaisijaltaan.

Niiden avulla tämä ALMA (Atacama Large Millimetre/submillimetre Array) havaitsee muun muassa galaksien välisen avaruuden kylmiä molekyylipilviä sekä kaukaisimmista ja vanhimmista galakseista tulevaa heikkoa radiosäteilyä. ALMA kykenee ottamaan kuvia, jotka ovat noin kymmenen kertaa terävämmät kuin Hubblen avaruusteleskoopilla näkyvän valon alueella ottamat kuvat.

Nyt ALMA on laitettu myös havaitsemaan Aurinkoa. Oma tähtemme on kuitenkin niin lähellä ja siksi niin kirkas, että ALMAn antennit on täytynyt suunnitrlla siten, että ne voidaan suunnata turvallisesti kohti Aurinkoa ilman vaaraa siitä, että voimakas valo kuumentaisi liikaa havaintolaitteita. Historia tuntee monia radioteleskooppeja, joiden instrumentit ovat kärähtäneet, kun suuri lautasantenni on toiminut kuin polttolasi.

Erityisesti tutkijoita kiinnostaa Auringon kromosfääri, joka hohtaa myös millimetriaaltojen alueella. Kromosfääri sijaitsee fotosfäärin yläpuolella; fotosfääriä voi pitää Auringon pintana, koska näkemämme valo tulee siitä. ALMA pystyy havaitsemaan pitemmillä valon aallonpituuksilla kuin suuri osa maanpäällisistä Aurinkoa tutkivista observatorista.

Tuloksena on sarja kuvia, jotka julkaistaan tällä viikolla maailman kaikkien tutkijoiden käyttöön.

Videolla on jättimäisestä auringonpilkusta 1,25 millimetrin ja kolmen millimetrin aallonpituuksilla tehtyjä havaintoja. Kuvat paljastavat lämpötilaeron Auringon kromosfäärin osien välillä; se, miten kromosfääri lämpenee ja sen dynamiikan ymmärtäminen yleisesti ovat tutkimuksen avainalueita, joissa ALMA:lla tehtävät havainnot voivat olla hyödyksi..

Erot kahden kuvan välillä johtuvat havaituista säteillyn valon eri aallonpituuksista. Lyhyempien aallonpituuksien havainnot voivat luodata Aurinkoa syvemmälle, mikä tarkoittaa sitä, että 1,25 millimetrin kuvat esittävät kromosfäärin kerrosta, joka on syvemmällä ja siten lähempänä fotosfääriä kuin kolmen millimetrin aallonpituuksilla otetut.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan eteläisen observatorion hankkeessa tutkitaan omaa Aurinkoamme. Kaikki ESO:n olemassaolevat ja aikaisemmat havantolaitteet on suunniteltu heikkovaloisten kohteiden ja ilmiöiden havaitsemiseen, ja ne on pitänyt suojata Auringon voimakkaalta säteilyltä vahinkojen välttämiseksi.

Jutun pohjana on käytetty ESOn hieman koukeroisesti tehtyä suomenkielistä uutista.

Tutkimus: Jos zombiet hyökkäävät, ihmiskunta ei kestä

Ti, 01/17/2017 - 14:04 By Jari Mäkinen

Pitihän tämäkin tutkia, tosin hieman kieli poskessa – kirjaimellisesti. Jos zombievallankumous tulee Walking Dead -tyyiin, niin meillä ei juuri ole toivoa.

Brittein saarilla olevan Leicesterin yliopiston opiskelijat paneutuivat asiaan, ja tekivät simulaatioita ihmiskunnan tulevaisuudesta zombien hyökkäyksen jälkeen.

Tulokset eivät ole lupaavia, sillä loppu tulee noin sadassa vuorokaudessa ja vain kenties kolmisensataa ihmistä jäisi henkiin koko maailmassa.

Kyseessä ovat yliopiston opiskelijoiden kouluttamiseen tarkoitetut pienet tutkimukset, jotka voivat olla varsin mielikuvituksellisiakin. Näin opiskelijat oppivat tekemään tutkimusartikkelin oikealla tavalla, vaikkakin aihe ei täytäkään ihan tieteellisiä vaatimuksia.

Nyt tulevat tutkijat päättivät pohtia zombievallankumousta, ja tuottivat kaksi tutkimusta, jotka julkaistiin Journal of Physics Special Topics -sarjassa kahtena artikkelina: Zombie-epidemia ja Toinen zombie-epidemia.

Lyhyesti sanottuna toisessa näistä oletettiin, että yksi zombie löytää yhden elävän ihmisen yhdessä vuorokaudessa ja pystyy muuttamaan hänet 90 prosentin todennäköisyydellä zombieksi. Tällä tavalla sadan vuorokauden kuluttua eläviä olisi enää 273 ja noin vuodessa koko elävä ihmiskunta olisi pelkkää historiaa.

Pohjana oli oikea epidemioiden leviämiseen kehitetty SIR-malli, joka jakaa ihmiset kolmeen ryhmään. Yhteen kuuluvat tartunnalle alttiit (S, suspectible), toiseen tartunnan jo saaneet (I, infected) ja kolmanteen ne, jotka ovat joko kuolleet tai parantuneet (R, removed). Malli laskee millä vauhdilla epidemia etenee populaatiossa ja kuinka eri kategorioihin kuuluvien ihmisten määrä muuttuu ajan kuluessa.

Yksinkertaistamisen vuoksi nyt ei huomioitu muista syistä johtuvia kuolemia, koska ne oletettiin minimaalisen pieniksi zombievirukseen verrattuna.

Kun kehitystä arveltiin pitemmällä ajanjaksolla, tutkimus antoi kuitenkin toivoa. Jos zombiepopulaatiota saataisiin pienennettyä ja elävät ihmiset tekisivät lapsia, saattaisi ihmiskunta pystyä säilymään ja kenties myös voimistumaan.

Tosin todennäköisesti tämä tulos saatiin aikaan vain lähtöarvoja sopivasti muuttamalla ja vain siksi, että tästäkin jutusta saataisiin lopulta optimistisempi.

Kuva: Flickr / Fernando de Sousa

Tämä on uutta: pian luunmurtuma hoidetaan luumaisella nanokuidulla

Ti, 01/17/2017 - 11:02 By Toimitus

Tulevaisuudessa ongelmat luiden kanssa ovat hieman pienempiä, kun luun kaltaisilla nanokuiduilla on mahdollista parantaa luuimplanttien kiinnittymistä tai kuituja voidaan käyttää suoraan luun kasvun tukirakenteina. Näin todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.

Jani Holopainen on kehittänyt väitöstutkimuksessaan uusia prosesseja kuitumaisille ja ohutkalvobiomateriaaleille, joita voidaan käyttää luun kasvun tukirakenteissa sekä muissa luuimplanteissa ja tutki nanokuitujen valmistuksessa käytettyjä laitteistoja.

"Parhaimmillaan implantteina voitaisiin käyttää luun kasvun tukirakenteita, jotka uudistuvat samaan tahtiin kuin luu", sanoo Helsingin yliopiston kemian laitoksella työskentelevä Jani Holopainen.

"Tukirakenne aktivoi luusoluja muodostamaan uutta luuta, joka korvaa hitaasti hajoavan tukirakenteen ja implantti poistuu elimistöstä luonnollisesti ilman erillistä poistoleikkausta."

Tutkimuskohteeksi valikoitui hydroksiapatiitti, joka on luumineraalin pääkomponentti. Se johdatti kehittämään siitä synteettisiä rakenteita, joilla on hyvä yhteensopivuus luun kanssa.

Holopainen kehitti hydroksiapatiittikuitujen tuotantoon sähköpuhalluskehräyslaitteiston sekä uudenlaisen neulattoman kierrelankasähkökehräyslaitteiston, jotka ovat yleisesti tunnettua neulasähkökehräysmenetelmää tuottavampia.

Tutkimuksessa käytettävien laitteistojen prototyypit valmistettiin Helsingin yliopiston kemian laitoksella. Laitteet toki vaativat jatkotutkimuksia tuottavuuden kasvattamiseksi teolliseen mittakaavaan.

Helsingin yliopiston kemian laitoksella kehitetty sähköpuhalluskehräyslaitteisto
Helsingin yliopiston kemian laitoksella kehitetty sähköpuhalluskehräyslaitteisto.

"Lupauksia herättävän menetelmän oikea lääketieteen sovellus on pitkän matkan päässä, vaikka solukokeitakin on jo tehty", arvioi väitöskirjatyön ohjaaja professori Mikko Ritala Helsingin yliopiston kemian laitokselta ja Atomikerroskasvatuksen (ALD) huippuyksiköstä.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/169566

Uutinen on Helsingin yliopiston lähettämä tiedote lievästi toimitettuna.

Airbus suunnittelee lentävää autoa – kuvissa kaksi vaihtoehtoa

Ti, 01/17/2017 - 07:43 By Jari Mäkinen
Lilium

Robottiautot eivät ole ainoa mullistus, mikä teillemme on tulossa lähivuosina. Toinen vallankumous on se, että teitä ei kohta tarvita lainkaan – tai siis tarvitaan ainakin vähemmän.

Eurooppalaisen ilmailujätin Airbusin johtaja Tom Enders puhui eilen Münchenissä pidetyssä teknologiakonfrenssissa ja kertoi yhtiönsä luoneen Urban Air Mobility -nimisen osaston, jonka aikomuksena on esitellä lentävä auto vielä tänä vuonna.

Kyseessä on ensi vaiheessa yksipaikkainen, helikopterin tapaan pystysuoraan nouseva ja laskeutuva laite, eikä sillä ole tarkoitus ajaa tiellä nykyauton tapaan.

"Sata vuotta sitten kaupunkien liikenneratkaisu oli maanalainen, mutta nyt meillä on kaikki tarvittava tekniikka nousta maan pinnan yläpuolelle", hehkutti Enders.

Airbusin visioissa on kokonainen laivue näitä enemmän tai vähemmän autonomisia lentäviä laitteita, joita käyttäjät voisivat tilata esimerkiksi matkapuhelinsovelluksella aina kyytiä kaivatessaan. 

"Otamme kaupunkien henkilöliikenteen vakavasti ja kehitämme näistä laitteista puhtaita, hiljaisia ja ympäristöystävällisiä", selitti Enders. 

Hänen mukaansa lentolaitteiden runsaampi käyttäminen kaupungeissa tekee niistä myös mukavampia ja vähentää infrastruktuuriin meneviä kustannuksia, koska lentäminen vähentää siltojen ja teiden tarvetta. 

Samalla kun autonomiset autot ovat tulossa ja lennokkitekniikka kehittyy kovaa vauhtia, on näiden yhteensovittaminen Endersin mukaan looginen askel myös Airbusille, jolla on vankaa kokemusta niin lentokoneista kuin helikoptereistakin.

Airbus tai Enders eivät ole kuitenkaan kertoneet mitään konkreettista suunnitelmistaan, mutta yhtiössä on ollut sisäisenä suunnitteluhankkeena jo jonkin aikaa laite nimeltä Vahana.

Kyseessä on kahdeksalla sähkömoottorilla ja potkurilla varustettu kääntömoottorilaite, eli moottorit kääntyvät lennossa vaakatasoon ja laskeuduttaessa sekä noustessa pystysuoraan.

Vahana
Vahana on Airbusin sisäinen suunnitelma.

Vaihtoehto hyvin läheltä

Vahana on kuitenkin varsin konservatiivinen verrattuna otsikkokuvassa olevaan, saksalaisen insinööritoimiston kehittämään lentävään "autoon".

Vuodesta 2015 toiminut Lilium Aviation julkisti jo viime kesänä kehittävänsä pystysuoraan nousevaa ja laskeutuvaa sähkökäyttöistä henkilökuljetukseen suunniteltua lentolaitetta. Tämä kaksipaikkainen laite voisi olla käytössä jo vuonna 2018, siis ensi vuonna.

Se. että Enders valitsi Münchenissä olleen kokouksen lentolaitteesta puhumiseen voi olla sattumaa, mutta se voi olla myös merkki siitä, että yhtiöillä on jotain vispilänkauppaa keskenään – tai siitä, että Airbus ottaa pienen, Münchenin vieressä olevan kilpailijansa vakavasti. 

Lilium on joka tapauksessa hyvin pitkällä hankkeessaan. Se on testannut tekniikkaansa pienellä, 25-kiloisella lennokilla, ja on jo valmistamassa täysikokoista lentolaitetta.

Siinä on kaikkiaan 36 pientä puhallinperiaatteella toimivaa sähkömoottoria, joiden yhteisteho on 320 kW.

Laite vaatii lentoon lähtemiseensä ja laskeutumiseen 15 x 15 metriä kooltaan olevan tilan, ja voi teknisesti lennellä lyhyitä matkoja melkeinpä missä vain. Huippunopeus on 300 km/h, toimintasäde 300 km ja suurin lentokorkeus 3 km.

Liliumin laitetta ollaan jo rakentamassa.

Ilmailulaki tosin asettaa edelleen rajoituksia kaupunkien lentolaitteille, sillä toistaiseksi ilma-aluksilla saa lentää normaalisti vain tarkoitukseen osoitetuilta paikoilta ja lentäminen muutenkin taajama-alueilla on rajoitettua.

Virallisesti Liliumin kehittämä laite kuuluu ultrakevyiden ilma-alusten luokkaan (CS-LSA) ja sen lentäjältä vaaditaan vastaava lentolupakirja. Sen saaminen vaatii tällä haavaa vähintään 17 vuoden iän,  25 tunnin lentokoulutuksen, 48 tuntia teoriaopetusta sekä tentin läpäisyn. Lentolaitteella voi ainakin aluksi lentää vain hyvissä lento-oloissa päiväsaikaan, vaikkakin myöhemmin laite voisi olla kokonaan tietokoneohjattu ja sillä voitaisiin lentää käytännössä milloin vain ja mistä vain – tämä tosin vaatii vielä tekniikan kehittämisen lisäksi ilmailumääräysten viilaamista.

Kannattaa myös muistaa kiinalainen Ehang 184, josta kerroimme jo vuosi sitten.

Viimeisenä Kuussa kävellyt astronautti kuoli – hänen kirjansa ja elokuvansa elävät

Ma, 01/16/2017 - 23:39 By Jari Mäkinen

Uutiset kertovat, että Apollo 17 -lennon komentaja, kuuastronautti Eugene Cernan on kuollut 82 vuoden ikäisenä. Hän oli toistaiseksi viimeinen Kuun pinnalla kävellyt ihminen.

Viime vuosina on ilmestynyt yhä uusia Apollo-aikojen muistelukirjoja ja -elokuvia, ja yhä edelleen Nasan vierailijakeskuksissa näytetään vanhoja Apollo-lentojen filmejä ja niistä tehtyjä uusia, mahtipontisia elokuvia ikään kuin mitään muuta jännää ei kuulentojen jälkeen olisi tapahtunut.

Vaikka paljon kiinnostavaa on tapahtunut, on tässä vinha perä: mitään yhtä jännää ei avaruudessa ole tapahtunut sen jälkeen, kun astronautit jättivät Kuun taakseen. Miehitetyt lennot toisen taivaankappaleen pinnalle olivat jotain erikoista – niissä oli tutkimusmatkailua, seikkailua ja jännitystä enemmän kuin parhaimmassakaan elokuvassa.

Yksi syy viime vuosien Apollo-muisteluihin on ollut myös se, että tuon ajan astronautit alkavat olla aika vanhoja. He haluavat kertoa tarinaansa, ja myös heitä halutaan kuunnella.

Cernanin jälkeen heitä on elossa enää kuusi.

Osalla heistä tarinassa on voimakas vanhan haikailun sivumaku, jota säestää konservatiivismachoileva sotilaslentäjänuotti, mutta silti tarinoiden ydin on yhä edelleen parasta mahdollista viihdettä. Ja sillä on historiallinen sekä opetuksellinen juonteensakin.

Eugene "Gene" Carnan oli eräs kiinnostavimmista astronauteista. Paitsi että hänellä oli kunnioitettava kokemus pioneeriajan avaruuslennoista, oli hän myös viimeisenä jalkansa Kuun pintaan painanut ihminen. Neil Armstrongin, ensimmäisen ihmisen Kuussa, muistavat kaikki, mutta harva muistaa Gene Cernanin.

Hän otti viimeiset askeleensa Kuun pinnalla keskiviikkona 13. joulukuuta 1972, nousi portaita pitkin kuuhunlaskeutumismoduulinsa Challengerin sisälle ja sulki sen luukun. Muutamaa tuntia myöhemmin Cernan ja astronauttikumppaninsa, geologi Harrison Schmitt nousivat takaisin avaruuteen, telakoituivat Kuuta kiertäneeseen komentomoduliin ja palasivat siellä heitä odottaneen Ron Evansin kanssa takaisin Maahan.

Kuu oli jälleen autio ja tyhjä, kuten se oli ollut miljoonien vuosien ajan ennen Neil Armstrongin legendaarista harppausta vain noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin. Eikä heidän jälkeensä Kuussa ole kukaan käynyt.

Cernan kuumoduulin sisällä.

Cernan kirjoitti vuonna 1999 yhdessä The New York Timesin toimittajan Don Davisin kirjan astronauttiurastaan ja muisteli siinä paitsi Apollo-ohjelmaa, niin myös aikaisempia avaruusseikkailuitaan.

Kokemustahan hänellä oli vaikka muille jakaa.

Chicagossa 14. maaliskuuta vuonna 1934 syntynyt Cernan opiskeli ensin sähköinsinööriksi Purduen yliopistossa ja hakeutui sitten Yhdysvaltain merijalkaväen yliopistoon, missä hän jatkoi opintojaan lentokonetekniikan alalla. Hänestä tuli koelentäjä, mutta hän vaihtoi uransa varsin nopeasti avaruuslentämisen puolelle, sillä hän haki mukaan Nasan astronauttiryhmään lähes saman tien: hänet otettiin mukaan Nasan kolmannessa astronauttivalinnassa lokakuussa 1963.

Tuolloin tulossa ollut avaruusalus oli kaksipaikkainen Gemini, jolla Nasa harjoitteli lentämistä avaruudessa sekä testasi myöhemmin kuulennoilla (ja muuallakin) tarvittuja tekniikoita. Cernan toimi ensin Gemini 6 -lennon varamiehenä yhdessä Thomas Staffordin kanssa, ja sen jälkeen kaksikko lensi yhdessä kolmepäiväisen Gemini 9 -lennon kesäkuussa 1966.

Lento oli hyvin tärkeä, sillä sen aikana harjoiteltiin kolmasti telakoitumista toiseen alukseen, kohteeksi varta vasten lähetettyyn Agena-alukseen. Lisäksi Cernan teki avaruuskävelyn – järjestyksessään vasta toisen Nasan astronautin tekemän sellaisen.

Tämän jälkeen Cernan toimi Gemini 12 -lennon varamiehistössä, ja edelleen Apollo 7 -lennon varamiehenä yhdessä Staffordin ja John Youngin kanssa.

Apollo-lennoilla olleen miehistökierron mukaisesti he olivat Apollo 10 -lennon päämiehistönä, joten heidän tehtäväkseen tuli testata Apollo-alusta ja kuumodulia Kuun kiertoradalla keväällä 1969. Kolmikko siis teki kuuhunlaskeutumisen, paitsi että he eivät laskeutuneet Kuuhun. Komentaja Stafford ja kuumoduulin ohjaajana toiminut Cernan lensivät Tenavien Ressun mukaan nimetyllä kuualuksellaan samaa reittiä kuin Armstrong ja Edwin Aldrin kaksi kuukautta myöhemmin.

Tämän kuukeikan jälkeen Cernan oli mukana Apollo 14 -lennon varamiehistössä komentajana, kunnes hänen vuoronsa oli toimia viimeisen Apollo-lennon komentajana vuonna 1973. Apollo-ohjelma lopetettiin kesken kaiken, ja pitkään oli myös vaarana, että Apollo 17 -lentokin olisi jätetty tekemättä, Lentoja oli suunniteltu Apollo 20:een saakka; ohjelman loppu ei ollut polittisesti kaunis, mutta kunniakas, sillä mukana viimein oli myös geologi.

Sanotaankin, että Apollo 17 oli tieteellisesti yhtä arvokas kuin kaikki muut Apollo-lennot yhteensä.

Apollojen jälkeen Cernan osallistui Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton liennytyshengessä tehdyn Apollo-Sojuz -lennon järjestelyihin. Hän jäi eläkkeelle Nasasta kesällä 1976, mutta jatkoi työtä avaruusalalla kaupallisten yhtiöiden palveluksessa sekä kommentoi sukkulalentoja televisiossa.

Cernanin kirja kertoo tästä kaikesta loogisesti ja järjestelmällisesti, ilman hehkuttelua, mutta selvästi omalla äänellä. Kirjaa lukiessa voi siis tuntea olevansa Cernanin mukana niin avaruudessa kuin byrokratian rattaissa Maan päällä.

Kirjan lisäksi kannattaa muistaa Cernanista kertova elokuva Last Man on the Moon, joka valmistui vuonna 2014. Kyseesä on dokumentti, jonka päähenkilönä Cernan on; hän kertoo tarinansa ja visioi avaruuslentojen tulevaisuutta. Elokuva on katsottavissa ainakin Netflixissä.

Tiedetuubi suosittelee niin kirjaa kuin elokuvaakin!

Cernan on ohjaimissa tässä ikonisessa kuuautokuvassa.

Suurnopeusvideo: Näin käärme iskee

Kalifornian yliopistossa olevassa Higham Labissa tutkitaan eläimien liikkumista muun muassa suurnopeuskameroiden avulla. Kuvauksia tehdään mm. 500 kuvaa sekunnissa ottavalla kameralla, jonka avulla voidaan saada 30-kertaisesti hidastettua kuvaa kohteista.

Tällä infrapunavalon avulla kuvatulla öisellä videolla on kiinnostava tapaus: hyvin myrkyllinen Mohaven kalkkarokäärme koettaa saalistaa kengururottaa, mutta epäonnistuu.

Kalkkarokäärme hyökkää hyvin nopeasti, mutta rotta reagoi vielä nopeammin. Se ennättää paitsi havaitsemaan hyökkäävän käärmeen, niin myös hyppäämään ylöspäin, jolloin käärmeen ammollaan avoinna oleva suu myrkkyhampaineen menee juuri ja juuri ohitse.

Lisää vastaavia videoita on Higham laboratoryn YouTube-kanavalla ja lisätietoa biomekaniikasta on tutkimuksessa mukana olleen, tämän videon kuvanneen San Diegon valtionyliopiston tutkijan Rulon Clarkin nettisivulla.

Terveisiä Etelämantereelta! Kuvaraportti Finnarp 2016 -retkikunnalta.

Ma, 01/16/2017 - 11:46 By Jari Mäkinen

Suomalaiset ovat jälleen työn touhussa Etelämantereella. Pääjoukko Finnarp 2016 -retkikunnasta on ollut jo joulukuun alusta alkaen huoltamassa Aboa-asemaa ja ryhmän ainoa tutkija on juuri saapumassa paikalle.

Finnarp 2016 -retkikunta lähti matkaan 2.12. ja sen päätarkoitus on tällä kertaa huoltaa Aboa-tutkimusasemaa ja sen laitteistoja. 

Matka asemalle sujui lähes suunnitelman mukaan saksalaisen Neumayer-aseman kautta, mutta työt Aboalla eivät ole menneet aivan yhtä suunnitellusti kuin toivottiin: lumimyrskyt ja kova tuuli ovat haitanneet työtä.

Kuten retkikunnan kiinnostavat raportit kertovat, aseman kunnostus- ja huoltotyöt kuitenkin etenivät, ja etenkin kun tammikuun alussa keli parani, pystyi retkikunta myös liikkumaan alueella laajemmin.

Joukko muun muassa kävi hakemassa polttoainetynnyreitä 120 kilometrin päässä sisämaasta – keikka ei Etelämantereella tiettömällä lumi- ja jäälakeudella ei ole mitenkään helppo!

Saksalaisaseman huoltokaravaani oli jättänyt 20 diesel-polttoainetta sisältävää tynnyriä ennalta sovittuun paikkaan, mistä nelihenkinen partio kävi ne hakemassa kahdella Arctic Truck -jäätikköauton ja trailerin yhdistelmällä. Samalla paikalle vietiin jätettä, jonka saksalaiset poimivat myöhemmin mukaansa.

Edellinen Finnarp-retkikunta testasi tätä menetelmää ja se todettiin kustannustehokkaaksi sekä toimivaksi. Sää oli matkalla pääosin suosiollinen ja ajamista helpotti pääosin hyvä näkyvyys sekä sopiva nollan molemmin puolin vaihdellut kesäinen lämpötila.

Matkalla oli jopa liikenneruuhka, kun jätekonttia samalle kohtaamispisteelle kuljettanut Ruotsin Swedarp-retkikunnan telatraktori tuli paluumatkalla vastaan. Otsikkokuvana on kuva tästä pohjoismaisesta kohtaamisesta.

Keikka kesti 13 tuntia, ja kuten aina Etelämantereella liikuttaessa, oli partiolla mukana yöpymisvarusteet ja paljon ylimääräistä muonaa, koska sää saattaa muuttua epäsuotuisaksi lähes koska tahansa – eikä apuvoimia saada välttämättä paikalle saman tien.

Vain yksi tutkija mukana tänä vuonna

Tänä vuonna päähuomio on Aboan kunnostamisessa, joten tutkimustoiminta on hieman vähäisempää. Mukana on itse asiassa vain yksi tutkija, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen Geodesian ja geodynamiikan osaston tutkimuspäällikkö Jyri Näränen.

Hän saapuu asemalle vasta tänään – jos kaikki on sujunut hyvin. Noin kuukautta muuta retkuetta myöhemmin matkaan lähtenyt Näränen lensi ensin reittilennolla Dohan kautta Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan, ja sieltä 12.1. yöllä Volga-Dnepr -yhtiön Iljushin 76 -kuljetuskoneella. Koneessa oli 48 matkustajan lisäksi tonneittain rahtia.

Kone on Kuningatar Maudin Maalla olevien asemien huoltotoimintaa hoitavan Antarctic Logistics Centre International -yhtiön vuokraama.

Iljushin Troll-aseman lentokentällä
Ylemmässä kuvassa on lennoilla käytettävä Iljushin-rahtikone ja alemmassa kuvassa Troll-asema lähellä olevalta vuorelta kuvattuna. Kuvat: Jyri Näränen.

Juuri nyt eteläisen pallonpuolen kesällä on Etelämantereen vilkkain tutkimus- ja huoltoaika, sillä sääolosuhteet mahdollistavat lähes rutiininomaisen lentotoiminnan.

Kuitenkin Etelämanner osoitti arvaamattomuutensa siinä, että Iljushinin alkuperäinen määränpää, Novolazaravskayan jäälentokenttä, oli keskikesän auringossa pehmennyt niin paljon, että sinne ei voinut lentää, vaan Närästäkin kuljettanut lento suunnattiin toiselle Iljushinin vastaanottamiseen kykenevälle kentälle, Norjan Troll -aseman yhteydessä olevalle kiitoradalle.  

Edellisellä tutkimuskampanjallaan Näränen lensi myös Trollille, mutta norjalaisten lentologistiikan vuokraamalla Boeing BusinessJetillä.

"Siihen verrattuna Iljushin on aivan eri maailmasta mukavuuden puolesta, mutta Etelämantereelle saavutaan tutkimustyöhön tiedostaen, että mukavuuksia ei aina ole aivan kotiin verrattavissa määrin", viestitti Näränen Trollilta perjantaina.

"Koneet myös palvelevat eri tarkoitusperiä. Norjalaisten lentologistiikka on keskittynyt ihmisten kuljettamiseen, siinä missä ALCIlla iso paino on myös rahdilla, jota Iljushiniin mahtuu monin verroin enemmän kuin BusinessJetiin." 

Trollilta Iljushinin matkustajat ja rahti lennätetään paikallisilla syöttölennoilla eteenpäin eri tutkimusasemille. Tätä tarkoitusta varten tällä kaudella ALCIlla on käytettävissä yksi Basler BT-67 (modernisoitu DC-3), sekä de Havilland Canada DHC-6 Twin Otter, joissa molemmissa on sukset alla. Näin koneet voivat laskeutua hyvinkin alkeellisille lentokentille.

Näräsen oli tarkoitus jatkaa matkaa viikonlopun aikana tai viimeistään nyt maanantaina Baslerilla saksalaiselle Neumayer 3 -asemalle, jonne jätettiin neljätoista Alfred Wegener Instituutin tutkijaa ja logistikkoa, ja josta otettiin kyytiin suomalaisten sinne jättämää rahtia.

Tämän jälkeen oli tarkoitus lentää eteenpäin mahdollisimman nopeasti Basen-vuorelle, jolla Suomen tutkimusasema Aboa sijaitsee.

Siitä, miten matka on sujunut, ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tietoa. Matkan sujuminen riippuu sääolosuhteista, jotka ovat olleet tammikuun puolivälissä lentotoiminnan kannalta hankalat koko läntisellä Kuningatar Maudin Maalla. 

Koko retkikunta palaa Suomeen yhdessä noin kuukauden kuluttua. Suunnitelman mukaan kahdeksanhenkinen joukko lentää ensin Basler-kyydillä Novolazarevskayalle ja sieltä Iljushinilla Kapkaupunkiin. Takaisin Suomessa on tarkoitus olla 14. helmikuuta.

Näränen jatkaa Aboalla Paikkatietokeskuksen (ent. Geodeettinen laitos) 1991 aloittamaa Etelämantereen maannousututkimusta.

Tutkimuksessa tehdään painovoimamittauksia aikasarjana. Yhdessä tarkkuus-GPS-mittauksien ja maannousun mekanismien analysoinnin kanssa voidaan tiedoista tehdä mallinnus koko Antarktiksen maannoususta.

Painovoimamittausten lisäksi tutkitaan mittapisteen stabiilisuutta erilaisin geodeettisin menetelmin, jotta voidaan olla varmoja siitä, että paikalliset muutokset eivät vaikuta aikasarjaan. Samaan tapaan tutkimuksessa mitataan paikallisten jää- ja lumikenttien pinnanmuotoja, jotta paikalliset massanliikunnat voidaan ottaa huomioon aikasarja-analyysissä.

Edellisillä mittauskampanjoilla ollaan jo havaittu, että Aboan lähiympäristössä lumikenttien korkeudet voivat vaihdella jopa useita metrejä vuotuisesti. Vaihtelu on tarpeeksi suurta, jotta sillä on vaikutusta myös paikalliseen painovoimaan.

Pinnanmallinnukseen Näräsellä on tällä kaudella mukana myös ensimmäistä kertaa Paikkatietokeskuksen Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen osastolla kehitetty liikuteltava laserskanneri, jolla voidaan nopeasti muodostaa tarkka 3-D malli isoistakin alueista. Näräsen tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa nelivuotista Gravlaser -tutkimushanketta.

Retkikunta rentoutuu

Aboa on Suomen tukikohta Etelämantereella

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema on rakennettu vuonna 1988. 

Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti. Tutkimusaiheet ovat liittyneet mm. meri- ja rakennetekniikkaan, merentutkimuksen eri aloihin, ilmatieteisiin, geologiaan ja geofysiikkaan. 

Suomessa Etelämanner-logistiikka Finnarp ylläpitää tutkimusasema Aboaa ja järjestää Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt. 

Ilmatieteen laitoksella toimiva logistiikkaryhmän tehtävä Etelämanner-tutkimusmatkojen järjestäminen, tutkimusasema Aboan ylläpito ja tutkijoiden tukeminen Etelämantereella työskennellessä. Tutkimusmatkoilla ollaan joka vuosi muutaman kuukauden ajan marras- ja helmikuun välisenä aikana, jolloin Etelämantereella on kesä ja pakkanen pysyy yleensä -15°C:n lämpimämmällä puolella. 

Aboa tarjoaa hyvät työ- ja asuintilat 12 hengen retkikunnille. Tilapäisesti asemalle mahtuu majoittumaan 18 henkilöä. 

"Retkikunnan työ on vaativaa Etelämantereella. Useamman kuukauden viettäminen Etelämantereella kaukana muusta maailmasta on vaativaa", kertoo retkikuntaa johtava Mika Kalakoski.

"Siksi matkaan lähtevien retkikuntalaisten sopivuutta tutkimusmatkalle arvioidaan mm. psykologisella testillä."

Tutkimusryhmässä on mukana aina kokki ja lääkäri – molemmat ovat tärkeitä retkikunnan toiminnan ja terveyden kannalta.

"Etelämantereella ei näy televisio, eikä siellä toimi internet tai puhelin. Satelliittijärjestelmän välityksellä voi lähettää ja vastaanottaa sähköpostiviestejä, mutta sekin on hidasta. Vettä suihkuihin ja juomavedeksi saadaan läheiseltä jäätiköltä tai lunta sulattamalla", kertoo Kalakoski arjesta Aboan tutkimusasemalla. 

Lisää Aboasta voi lukea alla olevista Tiedetuubin jutuista tai suoraan Finnarpin nettisivuilta.

Kuka pelkää kiinalaista avaruusromua?

Viime keskiviikkona vietettiin kymmenvuotismerkkipäivää: tammikuun 11. päivänä vuonna 2007 tehtiin eräs ihmiskunnan historian typerimmistä tempuista, kun Kiina otti ja ampui ohjuksella avaruudessa ollutta satelliittiaan.

Ohjuksen kohteena oli hieman yli 800 km:n korkeudessa Maata napojen kautta kulkeneella radalla ollut Feng-Yun 1C -sääsatelliitti, joka rikkoontui ja räjähti ohjuksen iskusta nin 150 000 osaan.

Näistä kaksi tuhatta oli niin suuria, että niitä pystyttiin seuraamaan, ja yhä edelleen arviota yli 2800 räjähdyksessä syntynyttä kappaletta on kiertämässä Maata.

Tuo tapaus tuotti taivaalle 25% prosentin kasvun avaruusromun määrässä, ja tosiaan, tästä kärsitään yhä edelleen.

Kiina ei ollut ensimmäinen satelliitin tietoisesti kiertoradalla tuhonnut maa, sillä Yhdysvallat teki samanlaisen kokeen jo syksyllä 1985. Tämä tapaus ei kuitenkaan ollut niin vakava, koska satelliitti oli pienempi ja matalammalla, joten romua syntyi vähemmän ja se putosi nopeammin alas ilmakehään.

Mitä matalammalla radalla romu on, sitä enemmän ilmakehän rippeet hidastaa sen ratanopeutta, joten sitä nopeammin se putoaa itsekseen alas ja tuhoutuu ilmakehään pudotessaan. Mutta esimerkiksi tuolta noin 800 kilometrin korkeudesta luontainen putoaminen kestää satoja vuosia, joten palaset pysyvät siellä vaivana aika pitkään.

Tapaus tuli mieleen siksi, että viime viikonloppuna kaksi satelliitia oli lähes kolarissa. Kyseessä oli kaksi sotilaallista sääsatelliittia, toinen Yhdysvalloista ja toinen Venäjältä laukaistu. Jos ne olisivat törmänneet nokkakolarissa, olisi saatu taas aika paljon lisää avaruusromua.

Yleensä satelliittioperaattorit pystyvät estämään tällaiset tilanteet yksinkertaisesti muuttamalla satelliitin rataa hieman. Tässä tapauksessa satelliitit eivät olleet ohjattavissa, joten tilannetta voitiin vain seurata parasta toivoen. Lopulta satelliitit menivät juuri ja juuri toistensa ohitse ja helpotus oli suuri.

Paljonko avaruudessa on ihmisen sinne viemää romua?

Kiinalaisia ei kannata kovasti moralisoida, sillä kaikki avaruusvallat ovat olleet välinpitämättömiä roskaajia. Näin siksi, että aikanaan asiaa ei pidetty mitenkään tärkeänä: ajateltiin, että kyllä avaruudessa tilaa riittää, ja romu putoaa kyllä sieltä nopeasti pois.

Vielä 1960-luvulla jopa harrastettiin käytettyjen avaruuslaitteiden räjäyttämistä: ne siis tietoisesti pamautettiin pieniksi osiksi, koska kuviteltiin, että niin olisi parempi. Niin ei todellakaan ollut parempi – se oli pahinta, mitä saattoi kuvitella.

Nyt avaruudessa on tilastojen mukaan noin 500 000 kappaletta, jotka ovat suurempia kuin noin senttimetri. Näistä vaarallisimpia ovat pienimmät, koska niiden ratoja ei tunneta, mutta ne saavat törmätessään aikaan jo suurehkoa tuhoa.

Noin 26 000 kappaleen ratoja voidaan seurata aktiivisesti, eli nämä ovat esimerkiksi sammuneita ja edelleen toiminnassa olevia satelliitteja, kantorakettien osia ja muita sellaisia. Nämä eivät ole suuri ongelma, koska tarvittaessa törmäykset voidaan välttää muuttamalla lentorantoja – ellei kyseessä ole sitten kaksi liikuntakyvytöntä satelliittia.

Senttimetriä pienempiä, ihmisen vuoksi maapallon luona olevia kappaleita arvellaan olevan satoja miljoonia. Nämä ovat syntyneet esimerkiksi juuri törmäyksissä ja satelliittien tai rakettivaiheiden räjähdyksissä. Myös lämpötilan suuri vaihtelu rapauttaa satelliitteja ja rakettivaiheita; niistä lohkeilee maalia, irtoaa osia ja tihkuu polttoaineita ja jäähdytysnesteitä.

Yhä useammin tätä pientä silppua syntyy myös siksi, että nämä pienemmät kappaleet törmäilevät toisiinsa. Jotkus arvelevat, että lähiaikoina voidaan saavuttaa piste, missä tästä syystä avaruusromun määrä vain kasvaa rajusti, vaikka emme lähettäisi yhtään uutta laitetta avaruuteen. Tätä ketjureaktiota kutsutaan Kesslerin syndroomaksi.

Ihan tässä ei vielä olla, mutta avaruusromuun pitää kiinnittää nykyistäkin enemmän huomiota. Jo nyt jokaiselle sateliittille ja kantorakettien osille pitää olla suunnitelma siitä, miten se tuodaan takaisin alas toiminta-ajan päätyytyä. Toisinaan jokin menee kuitenkin pieleen, ja kappale jää romuksi taivaalle – ja siellä on jo nyt aika paljon toimivia satelliitteja, joille ei oikestaan voi tehdä mitään.

Miten eroon romusta?

Lisäksi Maata kiertää tuhansia raatoja, joista olisi hyvä päästä eroon. Suurin tällainen on Envisat, bussin kokoinen eurooppalainen ympäristötutkimussatelliitti, joka sammahti hieman yllättäen ennen kuin se ennätettiin tuoda hallitusti alas. Tosin se oli jo sitä ennen toiminut vuosikymmenen suunniteltua pitempään, joten huonoksi sitä ei voi sanoa.

Siitä suunnitellaankin nyt kohdetta ensimmäiselle satelliittien jätehuoltorobotille: alukselle, joka menisi ja nappaisi siitä kiinni, ja toisi sen jälkeen sen alemmalle kiertoradalla, mistä se putoaisi hallitusti tuhoutumaan ilmakehässä. Puuhaa tällaisille laitteille riittäisi.

Yksi vaihtoehto on iso verkko, jolla satelliitit napattaisiin kiinni ja hilattaisiin alaspäin. Video tällaisesta on jutun lopussa.

Lisäksi pienempiä avaruusromun palasia kannattaisi puhdistaa lähiavaruudesta. Siihen on kehitetty kaikenlaisia ideoita, mutta tehokkain lienee kosminen koipallo. Siis suurikokoinen möhkäle ainetta, mihin kappaleet törmäisivät ja jäisivät siihen kiinni.

Siis: tarrapalloa tai kalaverkkoa odotellessa pitää vain pelätä pahinta ja toivoa parasta.

Video: Falcon 9:n uusin lento on upein koskaan videoitu kantoraketin lento ja laskeutuminen

SpaceX:n Falcon 9:n ensimmäinen lento sitten vuoden 2016 elokuun tapahtui tänään ja se meni täsmälleen suunnitellusti.

Paitsi että raketti onnistui viemään 10 Iridium NEXT -satelliittia juuri halutusti avaruuteen, niin myös sen ensimmäinen vaihe palasi toimintansa jälkeen onnistuneesti alas, Tyynen valtameren pinnalla odotelleen Just read the instructions -lautan päälle.

Nämä kaikki nähdään reaaliajassa tällä SpaceX:n videolla. Kyseessä on kenties upein kantoraketin lennon kuvaava striimaus (jonka taltiointi tämä on).

Nauttikaa kyydistä!

Juuri nyt: Falcon 9 palasi lentoon

La, 01/14/2017 - 20:39 By Jari Mäkinen

SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketti teki tänään illalla Suomen aikaa ensimmäisen lentonsa sitten viime syyskuussa tapahtuneen onnettomuuden. Myös raketin ensimmäinen, uudelleenkäytettävä vaihe saatiin palautettua onnistuneesti takaisin alas.

Kymmenen Iridium-tietoliikennesatelliitin laukaisu avaruuteen on tätä kirjoitettaessa vielä kesken, sillä satelliittien saaminen oikealle radalleen kestää jonkin aikaa, mutta itse Falcon 9 -raketin toiminta näyttää menneen tällä kerralla juuri suunnitellulla tavalla. (Päivitys: se meni juuri suunnitellusti)

Paluu uudelleen toimintaan ei olisi voinut mennä paremmin.

Tätä Falcon 9:n laukaisua on odoteltu jo joulukuusta alkaen, sillä SpaceX -yhtiö ilmoitti alun perin saavansa syyskuussa tapahtuneen raketin räjähdyksen syyn tutkinnan päätteeseen joulukuun alussa ja pyrkivänsä tekemään lennon Kaliforniassa sijaitsevalta laukaisualustalta jo ennen joulua.

Aikataulu venyi, kuten tavallista, hieman, ja viime viikola yhtiö oli jo muuten valmis laukaisuun, paitsi että Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA ei pystynyt käsittelemään onnettomuustutkintaraporttia ihan niin nopeasti kuin SpaceX toivoi ja huono sää lykkäsi laukaisua edelleen. Niinpä viime viikonlopulle haaveiltua lento jouduttiin siirtämään tähän viikonloppuun.

Mutta nyt kaikki näyttää sujuneen lähes täydellisesti: raketti nousi lentoon klo 19.54 Suomen aikaa ja raketin ensimmäinen vaihe laskeutui 13 minuutin kuluttua lentoonlähdöstä Tyynellä valtamerellä sitä odottaneen, jalkapallokentän kokoisen lavetin päälle. 

Otsikkokuvassa on rakettivaihe laskeutumisensa jälkeen; kuva on napattu laukaisua seuraneelta videolta.

Raketin toinen vaihe jatkoi kohti kiertorataa ja itse asiassa samaan aikaan kun ensimmäinen vaihe laskeutui, oli toinen vaihe satelliittien kanssa avaruudessa ensimmäisellä, väliaikaisella kiertoradalla.

Siitä noin 43 minuutin kuluttua – 52 minuuttia ja 31 sekuntia laukaisusta laskien – toisen vaiheen rakettimoottori hörähtää uudelleen käyntiin ja muuttaa kiertoradan sopivaksi satelliittien irrottamiseen.

Kymmenen noin 860-kiloista satelliittia irroitetaan yksi kerrallaan, noin puolentoista minuutin välein siten, että viimeinen irtoaa (suunnitelman mukaan) kun laukaisusta on kulunut tunti ja 14 minuuttia. 

Sen jälkeen satelliitit ovat omillaan, ja Iridium-yhtiö ohjaa ne paikoilleen Maan ympärillä.

Laukaisun onnistuminen on hyvä uutinen myös Aalto-1 -satelliitille, sillä se on näillä näkymin seuraavana vuorossa Kaliforniasta laukaistavilla Falcon 9 -lennoilla. Sitä ennen kuitenkin SpaxeX aikoo laukaista raketteja lentoon myös Floridasta. Mutta nyt on mahdollista, että SpaceX:n ongelmista jo toista vuotta kärsinyt suomalaissatelliitti saatetaan saada matkaan jo ensi kuussa.

Kärsitkö tietämättäsi eilen paraskavedekatriafobiasta?

La, 01/14/2017 - 13:56 By Jari Mäkinen
Perjantai 13. päivä

Eilen oli perjantai 13. päivä, ja koska monet pitävät päivää huonon onnen päivänä, on parasta kirjoittaa siihen liityvistä asioista vasta tänään, seuraavana päivänä. Näin paraskevidekatriafobiasta kärsiville ei tule vaikeuksia.

Sivistyssananimi tulee kreikan kielen sanoista paraskeví (Παρασκευή, eli perjantai), dekatreís (δεκατρείς, eli kolmetoista) ja fobia on sama fobia (φόβος eli pelko) kuin monissa muissakin lääketieteellisesti nimetyissä pelkotiloissa, ja tällä pitkällä sanalla tarkoitetaan pelkoa, jota jotkut todellakin kokevat perjantaita 13. päivää kohtaan.

Selityksiä sille, miksi päivästä on muodostunut taikauskoisten pahan onnen päivä, on useita.

Erään selityksen mukaan keskiajalla joku keksi, että päivän pitää olla huono, koska Jeesuksen viimeisellä illallisella kiirastorstaina oli 13 henkilöä läsnä ja päivä oli 13. päivä juutalaisen kalenterin nisan-kuuta, ja seuraavana päivänä, perjantaina, Jeesus ristiinnaulittiin.

Päivä ja sen laskeminen riippuvat tietysti käytettävästä kalenterista, ja todennäköisesti Jeesuksen ristiinnaulitsemispäivä oli keskiviikko – mikäli koko tarinaan nyt haluaa uskoa sellaisenaan – mutta joka tapauksessa tässä oli riittävästi syytä pitää perjantaita huonon onnen päivänä ja numeroa 13 samoin.

Ja kun nämä taikauskot ympättiin yhteen, oli tuloksena epäonninen perjantai 13. päivä.

Toinen selitys juontaa juurensa Ranskaan: kuningas Filip IV lähetti kaikkiin maansa tärkeimpiin kaupunkeihin kirjeen, joka oli sallittua avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta ja määräsi herrat vangittavaksi sekä roviolla poltettavaksi. Heille tuo päivä oli siis todellakin epäonnen päivä.

Populaarikulttuuriin päivän kyseenalaisuus nousi vasta 1800-luvun lopussa. Nähtävästi siihen vaikutti osaltaan myös se, että suosittu oopperasäveltäjä Gioachino Rossini kuoli marraskuussa 1968 perjantaina 13. päivä ja siitä uutisoitiin laajalti.

Päivän mainetta edelleen avitti amerikkalaisen liikemieskirjailija Thomas Lawsonin vuonna 1907 julkaisemasta romaanista Friday the Thirteenth, missä hän kertoo pörssimeklarista, joka käyttää perjantain 13. päivän pelkoa hyväkseen Wall Streetillä.

Nyt suurin osa ihmisistä onneksi suhtautuvat päivään enemmänkin huumorilla, mutta silti joitakin päivä haittaa enemmän kuin huvittaa. Se, että päivän pelolle on keksitty oma  tieteellinen nimensä, ei siis ole vain pelkkä vitsi.

Keskimäärin muuten perjantai 13. päivä on kerran vuodessa, mutta niitä voi olla jopa kolme. Tänä vuonna niitä on kaksi, sillä eilisen lisäksi toinen on luvassa lokakuussa. Myös vuosina 2018, 2019 ja 2020 on kaksi perjantaita 13. päivää, mutta vuonna 2021 on vain yksi.

Kenties merkillisin päivän nostattama uutinen jo useana vuotena peräkkäin on ollut Finnairin lento 666, joka lähtee noin klo 13 paikallista aikaa Kööpenhaminasta ja kohteena on Helsinki. Tässä pahan ilman luku 666 yhdistyy vielä Helsinki-Vantaan kirjaintunnukseen HEL, joka on yhtä l-kirjainta vaille "helvetti" englanniksi.

Tänä vuonna sattumalta reitin lentänyt A320-lentokone oli lisäksi 13-vuotias.