Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta ensimmäisen keinotekoisen satelliitin lähettämisestä. Se oli Neuvostoliiton Sputnik. Yhdysvallat tuli hieman perässä, ja laukaisi oman ensimmäisen satelliittinsa 31.1.1958 – se ei vain piipittänyt, vaan teki mullistavan löydön.


Kyseessä olivat maapalloa ympäröivät säteilyvyöt, jotka tunnetaan nyt Explorer-1 -satelliitin säteilymittarin suunnitelleen tutkijan James van Allenin mukaan Van Allenin säteilyvöinä.

Vyöt muodostuvat maapalloa kiertävistä, samoille seuduille magneettikentän keräämistä hiukkasista, ja niistä on suurta haittaa esimerkiksi satelliittien elektroniikalle ja aurinkopaneeleille. Säteily saa elektroniikan sekaisin ja heikentää nopeasti aurinkopaneelien hyötysuhdetta. 


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Pieni pikasatelliitti, joka teki ison löydön

Yhdysvalloilla oli suuria ongelmia avaruusajan alussa pysyä Neuvostoliiton tahdissa. Amerikkalaiset kantoraketit räjähtelivät ja tilanne näytti varsin toivottomalta – sikäläisestä näkökulmasta – kun Sputnik lensi kiertoradalle lokakuussa 1957.

Lisäksi silloin jo USA:ssa tiedettiin, että Neuvostoliiton raketti R-7 voisi kuljettaa avaruuteen suuremmankin satelliitin, joten oli julkisuusmielessä tärkeää, että amerikkalaissatelliitti saataisiin taivaalle mahdollisimman nopeasti.

Siksipä Yhdysvalloissa päätettiin rakettina käyttää pientä Juno-ohjusta, mutta se ei kyennyt viemään avaruuteen kovin suurta lastia. Niinpä sitä varten kehitettiin nopeasti pieni satelliitti.

Explorer 1:n tekeminen annettiin armeijan tutkijoille. Kaliforniassa ollut ennen kaikkea rakettityöntövoimatekniikkaa kehittänyt armeijan osasto Jet Propulsion Laboratory suunnitteli ja rakensi satelliitin vain muutamassa kuukaudessa. Mukaan päätettiin laittaa kolme pientä tutkimuslaitetta, geigermittari kosmisten säteiden mittaukseen, lankaristikko ja mikrofoni, jolla oli aikomus havaita mikrometeoriitteja. 

Koelaitteet suunnitteli Iowan yliopiston tutkija James Van Allen, joka on alla olevassa kuvassa keskellä. 

Itse satelliitti on herrojen käsissään pitämän pötkylän oikeanpuoleinen osa, sillä vasemmalla on kantoraketin ylin rakettivaihe.

Nyttemmin Jet Propulsion Laboratory on kuuluisa planeettaluotaimistaan; Explorer 1 osaltaan sysäsi keskuksen avaruustutkimuksen pariin.

Explorer 1:n massa oli vain 14 kg. Se laukaistiin hyvin soikealle kiertoradalle Cape Canaveralin rakettikeskuksesta Floridasta 31.1.1958 klo 22:48 paikallista aikaa ja toimi akkuvoimalla toukokuuhun 1958 saakka.

 

Jo satelliitin laukaisun aikaan osattiin arvata, että maapallon magneettikenttä voisi vangita korkeaenergisiä hiukkasia. Kun Explorer 1 laite lensi näiden hiukkasten muodostamien vyöhykkeiden läpi, pystyttiin niiden olemassaolo todistamaan ja lisäksi niistä saatiin paljon havaintoja. Esimerkiksi niiden kahden sisäkkäisen donitsin tyylinen olemus saatiin selville.

Vöissä kiitävät ultranopeat elektronit voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä satelliittien elektroniikkaan ja säteily myös ikäännyttää satelliitteja ja mittalaitteita. Siltä suojautumiseen tarvitaan kalliita säteilysuojattuja komponentteja, jotka nekään eivät aina kestä vaihtelevassa ympäristössä.

Explorerin jälkeen lukuisat satelliitit ovat tutkineet säteilyvöitä ja maapallon lähiavaruuden jännittävää hiukkasleikkiä.

Varsinkin Nasan vuonna 2012 laukaisemat kaksi Van Allen -luotainta ovat mullistaneet käsityksemme säteilyvöistä. Vöiden rakenne on paljon oletettua monimutkaisempi ja elektronien vyöt saattavat muuttua äkillisesti ja rajusti. Tietomme säteilyvöistä on kasvanut, mutta niiden dynamiikkaan liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä.

Yllä oleva video on Van Allen Probe -hankkeen tekemä ja siinä kerrotaan tarkemmin säteilyvöistä ja niiden tutkimuksesta.

Suomessa on paljon lähiavaruuden olosuhteiden osaamista ja suomalaistutkijat ovat osallistuneet paitsi teoreettiseen työhön niiden selvittämiseksi, niin myös moniin avaruushankkeisiin, missä niitä on tutkittu.

Myös ensimmäinen suomalaissatelliitti Aalto-1 mittaa Maan ympärillä olevaa säteilyä mittarillaan ja tuleva Suomi 100 -satelliitti tekee radiotutkimuslaitteella epäsuorasti havaintoja maapallon lähiavaruuden plasmailmiöistä.

Myös tuore Suomen Akatemian huippuyksikkö, Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikkö pureutuu tutkimuksessaan avaruussäteilyyn.  Huippuyksikkö aikoo myös rakentaa ja lähettää piensatelliitteja säteilyvöitä tutkimaan – satelliittien tekemisestä vastaa Aalto-1:n takana oleva Aalto-yliopisto.

Nämä FORESAIL-nanosatelliitit ovat parhaillaan suunnitteluvaiheessa ja niistä tulee pienestä koostaan huolimatta erinomaisia: ne voivat tutkia säteilyvöitä nykyistä huomattavasti paremmalla aika- ja paikkaresoluutiolla, mikä vie niiden tutkimusta suuren harppauksen eteenpäin.

Jutun pohjana on Helsingin yliopiston tiedotuksen tekemä uutinen.


Juttuja samasta aiheesta

Joidenkin vanhimpien juttujen tekstin näyttämisessä on ongelma. Pyrimme saamaan jutut pikaisesti taas normaaleiksi! Pahoittelut!