Perseidien tähdenlentoparven maksimi osui jo eiliselle, mutta aktiivisuuden oletetaan jatkuvan vielä tänään. 

Kansainvälisen meteoriorganisaation (IMO, International Meteor Organization) reaaliaikainen seuranta on näyttänyt jo jonkin aikaa nousevaa käyrää, joten jos pilvitilanne suinkin antaa myöten, kannattaa tänään illalla ja yölläkin tähytä taivaalle.

Eikä vain vilkaista: tähdenlentojen havaitseminen vaatii rauhallisuutta ja sitä, että jaksaa tuijottaa samaan suuntaan jonkin aikaa. Paras tapa havaita onkin maata selällään (vaikka retkipatjan päällä) ja katsoa jotakuinkin suoraan ylöspäin – silloin näkökenttään osuu maksimimäärä tähdenlentoja.

Kameraan tähdenlentoja saa aikavalotuksella ja mieluiten time-lapse -menetelmällä. Kamera suunnataan johonkin suuntaan taivaalla ja annetaan ottaa peräjälkeen kuvia. Näistä saa koostettua tietokoneella näyttävän näköisiä videoita.

Yllä on tällainen tehtynä viime yön havainnoista Teneriffalla, Teidevuorella olevalla observatoriolla. Videon on tehnyt Kanarian astrofysikaalinen instituutti.

IMO:n havainnoissa yksittäiset havaitsijat ovat raportoineet jo yli 200 tähdenlentoa tunnissa olevia lukuja, mutta virallinen ZRH-luku on ollut parhaimmillaan tänään aamulla 189. Se on noin sata suurempi kuin viime vuonna.

Lyhenne ZHR tulee sanoista Zenithal Hourly Rate, ja te on teoreettinen luku tähdenlennoille, jotka voisi nähdä täydellisissä havainto-olosuhteissa tunnin aikana tilanteessa, jossa säteilypiste (mistä tähdenlennot näyttävät tulevan) olisi taivaanlaella.

Oikeasti luku on siis pienempi. Tänä yönä mahdollisesti tähdenlentoja voisi näkyä siis pari minuutissa, mitä ei voi pitää mitenkään meteorimyrskynä, mutta joka tavalliseen yöhön verrattuna on todella paljon!

Kuvia tämän vuoden perseideistä on mm. NASAn sivuilla, Ursan Taivaanvahdissa ja IMO:n sivuilla. Palaamme myös asiaan viikonlopun aikana.


Juttuja samasta aiheesta