SpaceX -yhtiö aikoo laukaista huomenna sunnuntaina aamulla klo 8.26 Suomen kesäaikaa Falcon 9 -kantoraketin avaruuteen.

Sen kyydissä on japanilainen JCSAT-16 -tietoliikennesatelliitti, jonka raketin on tarkoitus viedä kohti geostationaalista kiertorataa noin 36 000 kilometrin korkeudessa päiväntasaajan yläpuolella.

Raketin ensimmäinen vaihe on uudelleenkäytettävä, ja sen on tarkoitus laskeutua noin 9 minuutin kuluttua laukaisuista Atlantilla olevalle jalkapallokentän kokoiselle lautalle.

Koska kohti geostationaarirataa lentävien rakettien ensimmäiset vaiheet palaavat alas korkeammalta ja suuremmalla nopeudella, on niiden onnistuminen ollut varsin harvinaista. Tähän mennessä vain yksi tällainen lento on onnistunut täysin – vaikkakin lennon päätarkoitus, satelliitin vieminen avaruuteen, on sujunut juuri halutulla tavalla.

Falcon 9 -raketin on siis tarkoitus nousta matkaan huomenna aamulla noin 25 minuuttia yli kahdeksan Suomen aikaa Floridasta, Cape Canaveralin laukaisualustalta. Yllä oleva videosyöte käynnistyy noin tuntia ennen laukaisua ja se seuraa lentoa reaaliajassa.


Juttuja samasta aiheesta