Aikakausi päättyy: Tuorlan observatorio lopetetaan?

Pe, 10/07/2016 - 08:17 By Jari Mäkinen
Tuorlan iso torni

Kenties Suomen tähtitieteen legendaarisin paikka, Turun luona Piikkiössä oleva Tuorlan observatorio on aikomus sulkea ja sen toiminnot on tarkoitus siirtää Turkuun. Kyseessä on toistaiseksi ehdotus, mutta järkevä sellainen: tähtitieteen teko on muuttunut kovin observatorion rakentamisen jälkeen ja tutkimuslaitoksen kehittäminen nykyisellään tulisi kalliiksi.

Turun yliopiston Fysiikan ja tähtitieteen osaston johtaja, professori Petriina Paturi sanoo, että huhuissa jo jonkin aikaa kiertänyt suunnitelma on olemassa ja hankkeen kommentointiaika päättyi nyt keskiviikkona.

"Meillä oli Tuorlassa keskustelutilaisuus koko henkilökunnan kanssa pari viikkoa sitten, ja jätän lähiaikoina raportin saamistani kommenteista rehtorille", kertoo Paturi.

"Muutto tapahtuisi noin vuonna 2020, joskin osa henkilökunnasta on jo kysellyt mahdollisuutta muuttaa jo ensi vuonna".

Tämä heijastaakin tunnelmaa yleisesti. Yrjö Väisälän perustama ja etenkin pikkuplaneettatutkimuksella sekä optiikan tekemisellä kuuluisaksi nousseen Tuorlan observatorion hiipuminen olisi sääli, mutta järkevää: käytännössä tähtitieteelliset havainnot tehdään nykyisin ulkomailla, koska Suomessa sääolot eivät ole erityisen hyvät. Keskimäärin hyviä havaintoöitä on noin 30 vuodessa. Tuorlan suurinta kaukoputkea, metrin halkaisijaltaan olevalla peilillä varustettua putkea, on käytetty tieteelliseen julkaisuun päätyneiden havaintojen tekoon viimeksi noin viisi vuotta sitten. 

"Tieteelliset syyt Tuorlassa pysymiseen ovat aika vähissä."

Yliopisto on rakentamassa parhaillaan La Palman saarelle Kanarialle uutta etäohjattavaa kaukoputkea. Nykytekniikalla havainnot voi tehdä mistä vain etänä – tai automaattisesti.

Tutkimustoiminnan siirto vahvistaisi myös tieteellistä synergiaa muun fysiikan ja muiden tieteenalojen kanssa ja muun muassa tietojen- ja kuvankäsittelyssä on jo nyt runsaasti yleistyötä muiden fyysikoiden, tietojenkäsittelytieteilijöiden ja lääketieteellisen kuvantamisen tutkijoiden kanssa. Fyysinen sijainti näiden tutkijoiden luona olisi hyvä asia.

"Se, että tähtitieteilijät olisivat yliopistolla, auttaisi myös opiskelijoita. Aloittavista opiskelijoista noin kolmasosa sanoo haluavansa tähtitieteilijöiksi, mutta lopulta valmistuu vain muutama vuodessa. Jos saisimme tähtitieteen opetusohjelmasta vähemmän tutkijalinjaisen ja enemmän muita tieteenaloja painottavan, voisimme saada parhaita opiskelijoita myös tähtitieteeseen enemmän. Opiskelijoille ei ole selvää, että tutkinnon aikana opitaan asioita, joita voi myydä akateemisen maailman ulkopuolelle (muun muassa big data). Lisäksi opiskelijat myös kokevat tähtitieteilijät etäisiksi, kun heitä ei täällä Turussa näe kuin luentojen yhteydessä."

Vaikka tutkijat siirtyisivätkin Tuorlasta Turun yliopiston kampusalueelle kaupunkiin, pysyvät tähtitornit ja kallion sisälle louhittu luolasto paikallaan. Tornit ovat museoviraston suojelemia, ja esimerkiksi metrin putkella testataan Turussa rakennettavia rakennettavia polarimetrejä ja pidetään harjoitustöitä.

Perinteisen tähtitornin toimintojen siirtäminen on herättänyt kovasti tunteita aiemmin mm. Helsingissä ja Tukholmassa, mutta lopulta lähes kaikki ovat olleet tyytyväisiä.  Onkin hyvin todennäköistä, että viiden vuoden sisällä Tuorla on hiljentynyt ja kenties sille keksitään uusia toimintamuotoja.

Jutun kuva on vaihdettu julkaisun jälkeen tuoreempaan. Kuva kirjoittajan.