Ei rampata!

Ihan ensimmäiseksi ei välttämättä tulisi mieleen, että mustilla aukoilla ja legendaarisella Kummeli-viihdesarjalla voisi olla mitään yhteistä, mutta jos oikein hakemalla hakee ja talikolla tonkii, jotain silti löytyy: ramppaaminen.

Tekniikan vastaisku

Verkkoyhteys katkeaa juuri silloin, kun olet lähettämässä suurta liitetiedostoa. Kengännauha on auennut ja kompastut heti, kun olet ostanut torikahvilasta kupillisen kuumaa juomaa.

Mitä tekemistä avaruustutkimuksella, tähtitieteellä ja ruoanlaitolla on toistensa kanssa? Äkkiseltään ajatellen ei juuri mitään, mutta tarkemmin tuumailtuna aika paljonkin.

Jos kukaan ei näe komeettaa...

Vanha kiinalainen – muistaakseni – arvoitus pohtii: Jos metsässä kaatuu puu eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko ääni? Epäilemättä rytinästä lähtee melkoinen melske, mutta voiko sanoa, että se kuuluu, jos kukaan ei ole sitä lähimaillakaan kuulemassa?

Hei hei Christer!

Tähtien joukossa vaeltavat valopisteet ovat olleet tuttu näky jo vuosikymmenien ajan. Ensimmäinen satelliitti Sputnik laukaistiin Maata kiertävälle radalle 4. lokakuuta 1957 ja siitä lähtien ihmisen rakentamien avaruuslaitteiden määrä on kaiken aikaa kasvanut.

Vähän sinnepäin – tai ei sinnepäinkään

Sekä lasten että aikuisten tietokirjallisuutta kirjoittavana olen joutunut miettimään usein kummassa on enemmän haastetta.

Miksi ihmeessä menisimme Marsiin?

Avaruus julistettiin valloitetuksi, kun ihminen astui ensimmäisen kerran Kuun kamaralle heinäkuussa 1969. Sittemmin ylväästä lausumasta on jouduttu tinkimään, sillä oma kiertolaisemme lukeutuu kosmisessa skaalassa aivan lähinaapurustoomme.

3+1 teoriaa

"Kuulennot olivat pelkkää rahan haaskausta, tieteen ja tekniikan valjastamista suurvaltapolitiikan vetojuhdiksi." Tämäntyyppistä kritiikkiä esitettiin aikoinaan ja sitä kuulee edelleen toisinaan.

Avaruutta kahdelta kantilta

Tervetuloa Avaruustuubiin - myös täällä Tiedetuubin sivuilla!

Motivaatio hukassa?

10-vuotiaan tyttäremme lukujärjestyksessä oli tänään enkkua. Ulkomaan komennuksen aikana hoidamme opetuksen kotona omin neuvoin (toki opetussuunnitelman mukaisesti ja koulukirjojen kera), joten kehittelin harjoitustehtävän: kirjoitin paperille 15 eläintä englanniksi.

Sivut