Ti, 04/07/2015 - 14:05 By Jari Mäkinen

Ensi viikonloppuna järjestetään jälleen maailmanlaajuinen avaruusaiheinen koodauskilpailu Space Apps

Kyseessä on kaksi vuorokautta kestävä  niin sanottu hackathon, missä joukkueet kehittävät tiivistahtisesti asiantuntijoiden sparraamana ohjelman ennalta annetuista aiheista. Tämä NASAn johtama tapahtuma on noussut parissa vuodessa maailman suurimmaksi samaan aikaan joka puolella planeettaamme tapahtuvasta hackathoniksi, johon viime vuonna osallistui yli 8000 henkilöä 46 maassa. Osallistujakaupunkeja oli 95.

Space Apps kokoaa yhteen tekniikasta, tieteestä, avaruudesta, designistä, taiteesta ja nykyaikaisesta opettamisesta kiinnostuneita henkilöitä. Vuoden 2015 aiheina ovat ulkoavaruus, Maa sekä “ihmiset ja robotiikka”. Mukaan voi ilmoittautua vielä täällä.

Tänä vuonna Suomessa tapahtuma järjestetään pienimuotoisena Mikkelissä ja suurempana Otaniemessä Aalto-yliopiston Startup Saunassa nimellä Space Apps Helsinki. Tiedetuubi on myös mukana Space Apps Helsingissä ja kertoo sieltä tunnelmia lauantaina ja sunnuntaina.

Space Apps Helsingin organisaattoreina toimivat Idean ja Aaltoes sekä Startup Sauna.

Lisätietoja: www.spaceappshelsinki.com