Tuorlan observatoriosta tulee ainutlaatuinen Tiedekeskus Tuorla

Tuorlan observatorio on ollut suomalaisen tähtitieteen merkkipaikka, joten viime vuonna tullut uutinen sen sulkemisesta oli hurja. Nyt paikka on saamassa uuden elämän: siitä tulee varsin ainutlaatuinen tiedekeskus.

Vaikka Tuorlan observatorion sulkeminen tuntuu ikävältä, on sen takana monta järkisyytä. Alun perin Tuorla perustettiin paikalleen noin 25 kilometrin päähän Turun keskustasta yksinkertaisesti siitä syystä, että kaupungin valojen keskeltä ei tähtitaivasta voinut nähdä kunnolla. 

Valitettavasti vain Suomen säät ovat sen verran huonot, että havaintokelpoisia öitä on kovin vähän. Uudet, isot kaukoputket ovat lisäksi nykyisin kansainvälisiä yhteishankkeita, ja ne sijoitetaan joka tapauksessa paremmille havaintopaikoille.

Niinpä turkulaistähtitieteilijätkin ovat jo pitkään menneet tekemään havaintojaan esimerkiksi La Palman saarelle tai Chileen, tai kuten yhä useammin, käyttävät teleskooppeja etänä työhuoneestaan – tai suoraan kotoaan.

Kun vielä Tuorlan tilat ovat kaivanneet jo jonkin aikaa kohennusta ja laajennusta, päätös tutkijoiden sijoittamisesta Turun yliopiston kampusalueelle kaupunkiin oli täysin looginen ja jopa toivottu. 

Tutkijat ovat jo osin siirtyneet kaupunkiin, ja loputkin tutkijoista muuttavat ihan lähiaikoina.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Tuorlan suurin teleskooppi
Suurin Suomessa oleva teleskooppi on Tuorlassa, mutta nykymittapuun mukaan se on pieni ja vanhentunut.

 

Tuorlan observatorioalueella on kuitenkin pitkä ja kunniakas historia, joten paikkaa ei luonnollisestikaan voi jättää rappeutumaan tai tuhota. Niinpä sitä odottaa nyt sama kohtalo kuin varsin monia vastaavia tähtitieteellisiä tutkimuslaitoksia ympäri maailman: siitä tulee tiedemuseo. Suomessa tätä ennen Helsingissä Obsevatoriomäellä ollut tähtitieteen laitos muutettiin Helsingin yliopiston tähtitieteen yleisökeskukseksi.

Tuorlassa tilaa on enemmän ja paikka on täydellinen uudenlaisen, maailmanlaajuisestikin mielenkiintoisen tähtitieteellisen tiedekeskuksen perustamiseen.

Paikka saa nimen Tiedekeskus Tuorla ja sinne luodaan toimintatiloja ilmiöpohjaiselle ja elämykselliselle oppimiselle. Tähtitieteen lisäksi mukaan otetaan myös muita tieteenaloja. 

"Turun yliopisto haluaa olla aktiivisesti mukana niin suomalaisen koulun opetuksen sisältöjen elävöittämisessä kuin tieteen merkityksen kertomisessa kansalaisille", toteaa Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen yliopiston tiedotteessa.

Tuorlan päärakennus
Tuorlan päärakennus kokee muodonmuutoksen ja sinne tulee myös noin 40 henkilölle majoitustilat. Tilat valmistuvat syksyksi 2018.

"Tuorlan tiloihin rakennetaan laboratorioita, green screenejä ja muuta tämän ajan viimeisintä opetustekniikkaa edustavia kokonaisuuksia", kertoo tutkijatohtori Pasi Nurmi Turun yliopiston kehittämispalveluista. 

"Samalla planetaariota ja observatorioalueen kallioluolaa kehitetään koko perheelle suunnatuksi tieteen elämyskeskukseksi. Leirikouluja ja opettajien täydennyskoulutusta varten tulee myös majoitustiloja noin 40 henkilölle."

Tiedekeskus Tuorlan toiminta käynnistyy vaiheittain vuoden 2018 aikana. Aluksi kehitetään luokkaretkitoimintaa kevään 2018 aikana. Kesällä toiminta laajenee yliopiston järjestämiin leireihin ja myöhemmin syksyllä käynnistyvät leirikoulut ja muu kurssitoiminta. 

"Kun saamme tiedekeskuksen toiminnan täysin käyntiin, alamme järjestää Tuorlassa myös opettajien täydennyskoulutusta ja kesäyliopiston kursseja. Tämän rinnalla suurelle yleisölle suunnattu planetaario jatkaa toimintaansa ja kehittyy nykyistä laajemmaksi ja monipuolisemmaksi tarjoten ainutlaatuisia tiede-elämyksiä kaikenikäisille."

Tiedekeskus Tuorlan toiminnasta vastaavat Petriina Paturi (vas.), Maija S. Peltola ja Pasi Nurmi.

 

Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, miten tiedettä tehdään, mutta Nurmen mukaan yliopistolta on aikaisemmin puuttunut toiminnallinen paikka, missä voisi järjestää esimerkiksi leirikouluja tai pidempiä luokkaretkiä.

Turun yliopistossa järjestetyt Lasten yliopiston kesäleirit ovat olleet suosittuja, ja uuden tiedekeskuksen myötä niiden tarjontaa pystytään lisäämään jo kesällä 2018. Lisäksi Tuorlan planetaariossa käy jo nykyäänkin vuosittain noin 7000–8000 ihmistä, joista valtaosa on koululaisia.

"Yliopistolla on merkittävä rooli tieteen arvon ylläpitäjänä", sanoo luonnontieteen ja tekniikan tiedekunnan varadekaani Petriina Paturi.

"Yleisissä keskusteluissa tieteen arvoa välillä kyseenalaistetaan ja annetaan yksilöiden mielipiteille sama arvo kuin tutkitulle tiedolle. Tiedekeskuksen tavoitteena on toimia linkkinä tieteen, koulujen, perheiden ja koko yhteiskunnan välillä."

*

Jutun pohjana on Turun yliopiston tiedote.



Juttuja samasta aiheesta