Mukulakiviä

Tie, joka pudottaa paikat hampaista

Päivän kuvaTour de France rullaa tänään juuri näiden lähellä Cauroiria Ranskassa olevien mukulakivien ylitse. Tänään on vuorossa lauantaina alkaneen pyöräilykilpailuiden klassikon neljäs etappi, joka kulkee 223,5 kilometriä Belgiasta Seraingista Ranskan puolelle Chambrain kaupunkiin.

Chambrai on eräs toisen klassikkokilpailun, keväällä ajettavan Pariisi-Roubaix'n tärkeistä paikoista, koska sen ympäristössä sijaitsee hyvin paljon mukulakiviteitä. Nämä tiet ovat ajajille varsin ikäviä, koska kivet voivat olla liukkaita, kadut ovat kapeita ja joka tapauksessa kiveys täristää varsin paljon sekä laittaa ajajien lisäksi pyörät ja renkaat koville. Katsojien kannalta pitkät suorat kivitiet peltojen keskellä sen sijaan ovat varsin mainioita. Kuten eilen kilpailussa nähtiin, on pyöräilyssä kyse voiman ja kestävyyden lisäksi myös sisusta, ja sitä mukulakivitiet mittaavat todella tehokkaasti.

Kävin itse katsomassa juuri näitä Roubaix'n seutujen klassikkoteitä viime helmikuussa osana hullua Ranskan ympäriajoani ja tein pienen videon mukulakivistä. Se on katsottavissa täällä

Tuon ajon jälkeen en erityisemmin kaipaa näille teille ajelemaan, mutta toisaalta ajaessa (kenties tärinän heristämänä) pohdin useaan kertaan kuinka hyvä idea aikanaan oli päällystää teitä kivin.

Mukulakivitietä

Jos pohditaan teiden kehittymistä aikanaan, niin ensin oli polkuja, joita levennettiin ja kenties paranneltiin kestävämmäksi tuomalla poluille maata lähiseuduilta, kunnes keksittiin laittaa polulle puuta tai kiviä tuomaan siihen kestävyyttä. Lisäksi kivet ja puut paransivat tien pinnan pysymistä parempana sitomalla maa-ainesta, mikä etenkin sateisilla ja mutaisilla alueilla oli erittäin hyödyllistä. Näin tien pintaan ei muodostu kuoppia ja halkeamia niin helposti.

Kun pääasiallinen kulkuväline oli aikanaan hevonen, olivat mukulakivet erinomaisia, koska hevosen kaviot saavat siitä hyvän otteen – paljon paremman kuin tasamaasta tai asfaltista. Kärryille kiveys sen sijaan oli huono asia, koska tärinä ja iskut rikkoivat puurenkaita sekä tekivät matkustamisesta epämukavaa. Tie sen sijaan pysyi kunnossa, koska kiveys kesti hyvin kärryillä ajamista.

Siinä missä aluksi kivipinnassa käytettiin luonnosta löytyneitä kiviä, myöhemmin kiviä muotoiltiin varta vasten teillä käytettäväksi. Näin kivet pysyivät paremmin paikoillaan. Sittemmin käyttöön tulivat erityiset tiilet ja laatat, joista pintaa oli helppo tehdä, se kesti paremmin käyttöä ja joita käyttämällä ajomukavuus on parempi kuin perinteisillä mukulakivillä.

Esimerkiksi Roubaix'n tienoilla Pohjois-Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa käytetään nykyisin jopa asfalttia enemmän kiveyksiä, koska ne kestävät kulutusta paremmin, eikä sateisessa ilmastossa tiepintaan tule niin helposti halkeamia; kivet liikkuvat alla olevan maanpinnan muutosten mukaan ja raot kivien välissä antavat myöten. Tällainen pinta on omiaan myös hillitsemään ajonopeutta, ja osa tiilien pinnoista on suunniteltu varta vasten olemaan epämukavia liian suurilla nopeuksilla.

Monin paikoin asfaltin alle jätettyjä kiveyksiä myös kaivetaan esiin, koska kivien ylläpito on helpompaa ja edullisempaa kuin asfaltin.

Alla on vielä suomalaista perinnemukulakivitystä Porvoosta.


Juttuja samasta aiheesta