Maanjäristyksiä Zürichissä

Tiedemuseosarjassa palataan nyt Eurooppaan: vuorossa on Zürichissä oleva focusTerra. Futuristisessa museossa on upea mineraalinäyttely sekä ainutlaatuinen maanjäristyssimulaattori.

”KesälläfocusTerra on virallisesti sanottuna Sveitsin kuuluisan kansallisen teknillisen yliopiston ETH Zürichin (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) geotieteiden tutkimus- ja informaatiokeskus, joka tehtävänä on kertoa yleisölle – ja ennen kaikkea paikalla vieraileville koululaisryhmille – maapallosta ja muista planeetoista, niiden kehityksestä ja olemuksesta, sekä luonnonvarojen merkityksestä arkisessa elämässämme.

Sen museo tekeekin pieteetillä ja paikoitellen hieman kuivan tarkasti sekä syvällisesti, mutta siitä huolimatta epävirallisemmin sanottuna paikka on taivaallisen hieno paikka jokaiselle maapallosta ja/tai geologiasta kiinnostuneille.

Sisäänkäynti paikkaan on vaatimaton, sillä ulkopuolelta katsottuna kyseessä on vain yksi yliopiston rakennuksista. 1900-luvun alussa vanhatyylisesti tehtyä, vuonna 2009 täysin remontoitua rakennusta ulkopuolelta katsellessa ei usko mitä sisältä löytyy.

Pitkän, ikään kuin kallioperän läpi kulkevan käytävän jälkeen edessä avautuu suuri moderni halli, jonka keskellä on omituisen laajalta portaikolta näyttävä mineraalinäyttely. Mineraalit ovat kauniita, ne on laitettu esille nätisti, ja vaikka niistä ei sinällään olisi kiinnostunut, on näyttely (sekä "portaikko") sinällään erittäin hieno. 

Suurin osa vanhimmista näytteistä on peräisin Conrad Gessnerin (1516-1575) ja Johann Jakob Scheuchzerin (1672-1733) kokoelmista, jotka yhdistettiin vuonna 1859 Sveitsin valtion synnyn yhteydessä kansalliseksi mineraalikokoelmaksi. Sitä on luonnollisesti täydennetty koko ajan.

Osana näyttelyä on erilaisia maanperän tutkimuksessa käytettäviä laitteita sekä esimerkiksi porausnäytteitä ja seismometrejä, joita on myös alakerrassa portaikon luona. 

Koska kyseessä on myös toimiva yliopisto, on aulan ympärillä kerroksissa luentosaleja ja lukunurkkauksia opiskelijoille – sekä paljon kiinnostavia eri geologisten muodostelmien kolmiulotteisia mallikappaleita sekä karttoja. Nämä ovat toki aika friikkikamaa, ja osa niistä on tehty opetusvälineiksi aikana, jolloin nykyisistä virtuaalitodellisuuslaitteista ei osattu edes haaveilla.

Saentis
Koillis-Sveitsissä, Appenzellin Alppeihin kuuluva, 2 502 metriä korkea Säntis on eräs pienoismallina oleva vuorenhuippu.

Vanhakaltaisuudessaan nämä mallit ovat kuitenkin sympaattisia, ja ennen kaikkea niiden esittämät asiat ovat kiehtovia: esimerkiksi vuoriston pienoismalli yhdistettynä geologiseen karttaan on yksinkertaisuudessaan upea ja erittäin visuaalinen.

Osa kaikkein hienoimmista tosin löytyi rakennuksen kellarista paikasta, minne kyllä pääsi helposti, mutta mitä kenties ei ollut tarkoitettu yleisölle...

Kellarissa on myös museon helmi: maanjäristyssimulaattori.

Se on hydraulisten aktuaattorien päällä oleva huone, millä on tavallisia kodin kalusteita ja varusteita, jotka on selvästi tehty heiteltäviksi. Lasimaljakkoja ei kannattaisikaan käyttää, sillä ne menisivät heti saman tien. Sisustus on karu, yksinkertainen ja Ikea-tyylinen, mutta tekee tehtävänsä.

Huoneen kulmassa on tietokone, jonka avulla opas valitsee erilaisia historian kuuluisia maanjäristyksiä. Esitys alkaa pienellä maanjäristyksiä ja niiden perusteita esittelevällä selityksellä, ja sen jälkeen käydään läpi eri tyyppisiä järistyksiä. Kobe, Aquila, Meksiko, Thaimaa...ja ammoinen San Francisco. Jokainen maanjäristys on erilainen sekoitus vaaka- ja pystytärinää, joka toisinaan on nopeaa ja rajua, toisinaan laajaa heittelyä. Kukin on eri tavalla tuhoavaa – ja aivan erilaiselta tuntuvaa.

Kun väkeä on vähän, opas laittaa mielellään järistyksiä uudelleenkin, jolloin niitä voi ikään kuin makustella mielessään. Bonuksena on simuloituja järistyksiä ja sellaisia, joilla voi osoittaa miten vaaka- ja pystyliikkeet esimerkiksi saavat aikaan erilaista tuhoa.

Lisäksi huoneella voi simuloida järistyksiä eri tyyppisten rakennusten eri kerroksissa; rajukin maanjäristys voi tuntua jopa kivalta huojumiselta pilvenpiirtäjän huipulla. 

focusTerran maanjäristyssimulaattori on jo sinällään käynnin väärti!

Museo on suljettu lauantaisin. Arkipäivinä se on avoinna klo 9-17 ja sunnuntaisin klo 10-16; sunnuntaina järjestetään myös kiertokäyntejä ilman ennakkovarausta. Osoite on Sonneggstrasse 5, minne mAppenzellinatkaa Zürichin päärautatieasemalta on vain noin 800 metriä (joen toisella puolella, lähellä Polybahn-vuoristojunan lähtöpaikkaa). 

Netissä museo on osoitteessa: www.focusterra.ethz.ch

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita