”KesälläViikonlopun tiedemuseojutussa käytiin läpi avaruusmuseoita Yhdysvalloissa, eikä aiheesta päästä kokonaan eroon tänäänkään. Erilaisia Apollo-ajan esineitä nimittäin on näytteillä eri puolilla maata, ja niihin saattaa törmätä varsin yllättävissäkin paikoissa – jotka lopulta eivät olekaan kovin yllättäviä.

Kuten Arizonan suurella meteoriittikraatterilla.

Kuuluisa kraatteri tunnetaan nimellä Barringer-kraatteri, koska kaivosgeologi Daniel Barringer ehdotti ensimmäisenä (vuonna 1903) kraatterin olevan oikeasti syntynyt suuren meteoriitin iskun johdosta. Sitä ennen johtava teoria kraatterin synnystä oli suuri vulkaaninen kaasuräjähdys. 

Kraatterin olemassaolo toki oli tiedossa jo ammoisista ajoista alkaen, ja jo silloin, kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat paikalle, oli kraatterin luota löydetty noin 30 tonnia omituisia rautakappaleita.

Niiden arveltiin olevan kraatterista peräisin, mutta vasta Barringer tuli ajatelleeksi suurta rautameteoriittia, joka olisi maahan iskeytyessään hajonnut ja levittäytynyt ympäriinsä.

Barringer oli siis myös kaivosmies, ja tuli heti ajatelleeksi pitemmälle: jos ympäristössä oli jo noin paljon hyvälaatuista rautaa, niin kuinka paljon sitä olikaan kraatterin alla?

Hän osti siksi kraatterin alueen itselleen, ja yhä edelleen paikka on Barringerin perheen hallussa. Onneksi he ovat perustaneet sinne nyt mielenkiintoisen vierailijakeskuksen, missä voi tutustua tarkemmin kraatterin ja sen alueen historiaan sekä myös käydä katsomassa kraatteria tarkemmin.

Näyttelyssä kerrotaan myös se, että valitettavasti Barringer ei löytänyt rautaansa.

Hän koetti kaivaa sitä 27 vuoden ajan ja porasi kraatterin keskellä 419 metrin syvyyteen. Sittemmin meteorin törmäystä mallinnettaessa on selvinnyt, että todennäköisesti itse meteori oli halkaisijaltaan noin 50 metriä, ja että suurin osa siitä höyrystyi jo ilmassa. Valtaosa lopusta raudasta höyrystyi törmäyksen aikaan, joten vain jäljelle jääneet rautakappaleet olisivat levinneet roiskeina ympäristöön.

Törmäyksen oletetaan tapahtuneen noin 50 000 vuotta sitten. Itse kraatteri on noin 1,2 km halkaisijaltaan, sen syvyys on 170 metriä ja sitä ympäröi noin 45 metriä ympäröivää tasankoa korkeammalle nouseva reuna. 

Kyseinen paikka Arizonassa on ylänköä, eli vaikka paikka näyttää tasaisen aukealta hiekkalakeudelta, on se 1740 metriä korkealla meren pinnasta.

Otsikkokuvassa on koostekuva kraatterista, sillä yhteen kuvaan sitä ei reunalla seisten saa kuin tosi laajakenttäisellä objektiivilla. Kuvassa näkyy oikealla vierailijakeskus, mistä pääsee laskeutumaan näköalatasanteelle sekä kulkemaan eri puolille reunaa polkuja pitkin. 

Vierailijakeskus on siis avoinna yleisölle ja se sijaitsee I-40 -tien varrella Flagstaffin ja Winslowin välissä; ajomatkaa Flagstaffista on noin 55 km. Tieltä on luonnollisesti kraatterille hyvä ohjeistus.

Mutta mitä tekemistä kraatterilla on Apollojen kanssa?

Paljonkin, ja siksi vierailijakeskuksen pihalla on Apollo-alus. Tosin kyseessä ei ole "oikea" kapseli, yksi niistä harvoista avaruudessa käyneistä, vaan kyseessä on koemalli, jolla testattiin aluksen kellumista.

Apollo-aluksethan laskeutuivat Maahan laskuvarjojen avulla ja molskahtivat lennon päätteeksi mereen. Siksi molskahtamista ja kellumista testattiin erilaisin koemallein, jotka olivat ulkomuodoltaan täysin avaruuskapselien kaltaisia ja niiden massa sekä massajakautuma oli tehty oikean kaltaisiksi. 

Museossa näytteillä oleva kappale on ns. boilerplate 29, eli koekappale 29, jolla tehtiin ennen kaikkea normaalien laskeutumisten testaukset, eli sellaiset, missä kapseli putosi mereen nätisti "oikein päin". 

Apollo-koealus vierailijakeskuksen pihalla

Kelluminen ja vesi eivät kuitenkaan ole yhtymäkohta meteorikraatteriin, vaan se, että kuuastronautit kävivät kouluttautumassa kraatterilla, joka muistuttaa suuresti Kuussa olevia kraattereita. Heille opetettiin paikalla geologiaa ja liikkumista kraatterilla. He hikoilivat täysissä avaruuspuvuissaan Arizonan kuuman auringon alla kuukävelyitä harjoitellen.

Lisäkoulutusta he saivat Flagstaffissa sijaitsevassa Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen tiloissa, minne myös kerättiin paljon kuulennoilta (niin miehittämättömiltä luotainlennoilta kuin Apollo-lennoiltakin) saatua geologista materiaalia, ja siellä myös suunniteltiin kolmella viimeisellä Apollo-laskeutumisella käytetty kuuauto.

Paikka, missä kuugeologian tutkimus alkoi 1960-luvulla, on nykyisin Astrogeologian tutkimuskeskus, ja se tukee monia NASAn hankkeita. Laitoksen sisäänkäynnin aulassa on myös kiinnostava pieni näyttely, missä on luonnollisesti esillä myös yksi kuuautojen koekappaleista. Paikalle tosin pääsee vain ennakolta sopimalla, sillä keskus ei ole avoinna yleisölle.

Sen sijaan Flagstaffissa on yleisölle avoin kiinnostava Pohjois-Arizonan museo, missä on myös paljon geologiaan sekä paleontologiaan liittyvää materiaalia. Geologia on tuolla alueella muutenkin kova sana, sillä aivan vieressä sijaitsee Grand Canyon.

Tiedetuubin klubi vierailee kraatterilla, Flagstaffissa ja Grand Canyonilla ensi vuoden elokuussa tehtävällä auringonpimennysmatkalla. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, niin lisätietoja matkasta on matkan omalla sivulla.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita


Juttuja samasta aiheesta