Kuva: Theo Crazzolara / Flickr

Islannin korkein tulivuori heräämässä viimein eloon

Islannin suurimman tulivuoren jääpeitteeseen on juuri muodostunut laaja painauma. Lähes 300 vuotta uinunut jättiläinen voi olla jälleen aktivoitumassa.

Islannin korkeimman tulivuoren laelle on yllättäen ilmestynyt halkaisijaltaan noin kilometrinen painauma. Asiasta kertoi Islannin väestönsuojeluvirasto myöhään perjantai-iltana. Vuoren tila on julistettu epävarmaksi.

Enintään viikon aikana syntynyt painauma sijaitsee keskellä Öræfajökull-vuoren jään peittämää kalderaa.

Piirre löydettiin aluksi 17.11. otetusta satelliittikuvasta (alla) ja sen olemassaolo käytiin varmistamassa tarkistuslennolla. Rannikkovartioston on tarkoitus lennättää tutkijoita vuorelle lauantaiaamuna. Heidän on määrä ottaa näytteitä paikan päällä ja perehtyä tilanteeseen näin tarkemmin.

Kuva: Islannin yliopisto

Vuori sijaitsee aivan Islannin etelärannikolla. Se on yksi monista tulivuorista suuren Vatnajökull-jäätikön alla. Vain muutamia vuosia sitten jäätikön pohjoislaidan tuntumassa sattui suurin laavapurkaus yli 200 vuoteen.

Öræfajökullin yllättävä painauma kertoo kalderan kohonneesta geotermisestä lämmöstä, joka on ilmeisesti sulattanut vuoren päällä lepäävää jäätikköä merkittävästi. Vuoren juurelta mereen johtavassa sulavesiuomassa havaittiin kohonneita rikkipitoisuuksia jo aiemmin tällä viikolla.

Öræfajökullin alueella on myös viimeisen vuoden aikana alkanut tapahtua yhä enemmän maanjäristyksiä. Tahti on kiihtynyt erityisesti elokuusta lähtien.

Vaikka kauan uinuneen vuoren aktiivisuus onkin siis selvästi kohonnut, eivät tutkijat usko uuden purkauksen olevan heti nurkan takana. Toisaalta Öræfajökull saattaa myös käyttäytyä odottamattomasti.

Varotoimena vuoren hälytystaso nostettiin keltaiselle, ja sen toimintaa seurataan tarkasti. Väestönsuojeluvirasto julisti vuoren tilan "epävarmaksi", ja mahdollisti näin viranomaisten normaalia tehokkaamman yhteistyön.

Viimeisestä purkauksesta 289 vuotta

Öræfajökull on paitsi Islannin korkein (2110 m) tulivuori, myös tilavuudeltaan niistä suurin. Sen purkaukset ovat myös usein räjähtäviä, johtuen magman laadusta. Vuori syöksee pinnalle usein epätavallisen jähmeää (piirikasta) laavatyyppiä, joka vangitsee sisäänsä painetta kasvattavia kaasuja. Yleensä Islannin tulivuoret tuottavat paljon juoksevampaa basalttista laavaa, jossa kaasut voivat liikkua vapaammin.

Öræfajökull on purkautunut vain kahdesti Islannin asuttamisen jälkeen. Purkaus vuonna 1362 oli räjähtävin, mitä koko saarella on tapahtunut historiallisena aikana. Vuoren lähiseutu tuhoutui täysin ja nimettiin nimettiin Öræfiksi, joka tarkoitti alunperin "ei-ole-satamaa" mutta tarkoittaa nykyisin myös "joutomaata". Seutu pystyttiin asuttamaan uudelleen vasta 40 vuoden kuluttua purkauksesta. Toisen kerran vuori purkautui vuosina 1727–28, synnyttäen samoilla seuduilla tuhoisia sulavesitulvia.

Päivitys 18.11.2017: Tutkijoiden tekemän mittauslennon alustavista tuloksista on nyt lisätietoa!

Tiedetuubi seuraa tilanteen kehittymistä.

Lähteet: Islannin ilmatieteen laitos, Islannin väestönsuojeluvirasto, Islannin yleisradio

Otsikkokuva: Theo Crazzolara; Satelliittikuva: Islannin yliopisto