Kuu on aina ollut yksi taiteilijoiden suosikkiaiheista, tulvillaan romanttista mystiikkaa ja salaperäistä kylmää lainavaloa: Hjalmar Munsterhjelmin Metsälampi kuutamossa (1888), Jussi Kiven Metsä kuutamossa (2005) ja tuhannet muut kuutamomaisemat; Georges Méliès’n Matka kuuhun (1902), Bernardo Bertoluccin elokuva La Luna (1979) ja Duncan Jonesin Kuu (2009), Coleridgen ja Shelleyn runot 1800-luvun alkupuolelta… Kuinka kukaan enää tohtii tehdä mitään uutta taidetta Kuusta? Kuuta on kuvattu paljon, mutta Kuuhun itseensä taiteilijat eivät ole juuri koskeneet. Kuukivien työstäminen on ollut tieteentekijöiden työtä, eivätkä taiteilijat juuri ole Kuussa käyskennelleet. Tänä syksynä taiteilija Katie Paterson kuitenkin pakkasi kuukiven palan puulatikkoon ja lähetti sen syyskuun 8. Newcastle-upon-Tynesta, Britanniasta kiertämään Maata. Laatikkoon pakattu ”Toinen Kuu” (Second Moon) lentää vuoden ajan rahtifirman koneilla maiden, merien ja mannerten yli, kaksi kertaa nopeammin kuin Kuu, kaikkiaan 30 kertaa maapallon ympäri lännestä itään. Paketin matkaa voi seurata sovelluksen avulla, joka näyttää näkymän tästä ”toisesta Kuusta” Maahan ja samalla maapallon oikeasta Kuusta katsottuna. Sovelluksen voi ladata täältä. Kyse ei ole vain pienestä kivestä. Ihmiset ovat käyneet Kuussa, mutta suurin osa meistä taistelee Maan pinnalla pienten asioiden kanssa. Patersonin matkaan lähettämä kuukivikään ei pysty kokonaan irrottautumaan maankamarasta: tuon tuostakin se palautetaan maanpinnalle, siirretään toiseen rahtikoneeseen ja nousee sen mukana taas ilmaan. Tämän laatikossa olevan lentävän kiven voi ajatella vertauskuvallisesti esittävän ihmisen mielikuvitusta. Ilman mielikuvitusta meillä ei olisi kuukiveä Maassa, sillä ilman mielikuvitusta kukaan ei olisi käynyt Kuussa. Toinen Kuu on Maahan tuotu kuukivi. Mutta Paterson on myös lähettänyt Maasta kulttuuria Kuuhun. Viisi vuotta sitten hän lähetti morsekoodille käännetyn Beethovenin Kuutamosonaatin nuotituksen radioviestinä Kuuhun ja takaisin (Earth-Moon-Earth (E.M.E), 2008).
Kuun pinta heijasti takaisin vain osan informaatiosta, varjot veivät loput, musiikki katosi kraattereihin. Kuu palautti sonaatin muuttuneessa muodossa: takaisin Maahan tulleet viestifragmentit käännettiin taas nuoteiksi ja Kuun varastamat osat jätettiin aukoiksi ja puuttumaan niin että niistä tuli taukoja ja intervalleja nuotitukseen. Näyttelyssä itsesoittava flyygeli esitti Kuun muuttaman sonaatin.
Patersonin taide kietoo yhteen kosmologisen, käsitteellisen, tieteellisen ja runollisen. Hän sysää mielikuvituksen liikkeelle ja se vie meitä kiihtyvällä nopeudella maailmojen rajoille. Toinen Kuu on myös tarttumakohta, jotta ihmiset sijoittaisivat sovellusta katsoessaan itsensä jälleen kerran mittasuhteeseen maailmankaikkeuden kanssa. Patersonin kuuteokset liittyvät kuutaideteosten loputtomaan jatkumoon. Samalla hän paljastaa tieteen runollisen luonnon. Se konkretisoituu ehkä parhaiten teoksessa, jossa hän teetti Kuun valoa simuloivia lamppuja (Light bulb to Simulate Moonlight, 2009). Kuunvalon spektrin mukaan valmistettuja lamppuja on tehty sarjoiksi, joista jokaisessa on kuunvaloa yhden ihmisen elinajaksi laskettuna vuoden 2008 keskimääräisen eliniän odotteen mukaan eli kun jokainen lamppu palaa 2000 tuntia, elinikäisessä lamppuvarastossa on 289 lamppua. Voisimme siis viettää monta romanttista tiedeiltaa Kuun lainavalossa ja antaa mielikuvituksen lentää. Kuvat © Katie Paterson, Ingleby Gallery, Edinburgh

Juttuja samasta aiheesta