Internetin ääni

Kahdensadan pienen näytön verkko hohtaa vihreitä sanoja. Pehmeä miesääni lukee sadantuhannen ihmisen ajatuksia. Mark Hansenin ja Ben Rubinin teos Listening Post (2003) esittää reaaliaikaisia, editoimattomia ja sensuroimattomia poimintoja verkon keskustelupalstoilta, ilmoitustauluilta ja muilta julkisilta verkkofoorumeilta. Se on moniaistinen online-kommunikaation muotokuva. Sinfonian tavoin teos jakautuu seitsemään osaan, joista jokaisella on oma sisäinen logiikkansa: tekstifragmentit liikkuvat, järjestäytyvät ja suodattuvat teokseen eri tavoin. Hansenin luoma tietokoneohjelma prosessoi datasta esimerkiksi yleisimpiä ilmaisuja: I am… I like… I love… sekä harvinaisempia sanoja ja toistuvia keskustelunaiheita. Teosta voi verrata rakenteellisesti sinfoniaan, mutta sitä voi pitää myös jättimäisenä irtosanarunona. Sata vuotta sitten eräät taiteilijat leikkelivät tekstejä saksilla palasiksi, sekoittivat sanat hattuun ja poimivat hatusta sattuman sanelemia ”dada-runoja”. Sattumaelementtien käyttö on sittemmin vakiintunut tavanomaiseksi taiteen tekemisen menetelmäksi. Teos on myös kunnianosoitus minimalistiselle ruudukkoestetiikalle. Modernissa taiteessa mykkiä ruudukkoja on nähty kyllästymiseen asti. Perinteisestä kuvataiteesta Listening Postin erottaa kuitenkin mediateknologian käyttö sekä monimutkaiset data-analyysitekniikat. Teoksen materiaalina on jatkuva reaaliaikainen informaatiovirta, jota jäsennetään tilastollisin menetelmin. Tarkasteltavana ovat sekä merkityksien muotoutumisen tavat että tilastojen muokattavuus. Kuten modernin taiteen materiaaliksi hyväksyttiin aikanaan löytöesineet, Listening Post luottaa löytödataan ja ajatuskatkelmiin. Syntetisoidun äänen ja musiikin rytmi, hitaus ja rauhallisuus vertautuu aina välillä valtavan tietomäärän kiihkeään raksutukseen. Sitten raksuttava data liudentuu miehen yksinpuheluun, kun hän melkein liian siloisella sävyllä lausuu sattumia keskusteluistamme. Jotakin se ilmaisee siitä, että ihmisillä tuntuu olevan valtava ikävä toistensa pariin. Inhimillinen tuntuu tässä kohtaavan tietosysteemit, ja suistumme koko posthumanistisen ajattelun ytimeen: teos näyttää verkon sosiaalisen toiminnan valtavan skaalan ja ilmaisun eri asteet. Ja jossakin siellä kylmän datan keskellä olemme eksyksissä. Kun julkisten keskustelufoorumeiden data on erotettu alkuperäisestä yhteydestään, se muuntuu kokemukseksi, jossa vakaumukset, mielipiteet, toiveet ja unelmat uudessa yhteydessään, taideteoksena, terävöityvät ja saavat myös uusia merkityksiä: niistä tulee osuvia – tai absurdeja. Arkiselle annetaan monumentin mittasuhteet ja monumentaalinen muuttuu tavanomaiseksi. Listening Post on parhaillaan esillä Lontoon Science Museumissa ja sitä voi katsella/kuunnella tästä linkistä.

Juttuja samasta aiheesta