Tänään on taistelukaasujen ikävä merkkipäivä: 5000 kuoli 10 minuutissa

Päivän kuvassa on tänään kaksi saksalaista sotilasta ja hevonen kaasunaamareihin sonnustautuneina. Kuva on otettu vuonna 1916, jolloin valitettavasti kemialliset aseet olivat jo "normaali" osa sodankäyntiä.

Päivän kuvaTänään on kaasuaseen käyttämisen suhteen ikävä merkkipäivä, sillä 101 vuotta sitten, tänään vuonna 1915 kemiallista asetta käytettiin ensimmäisen kerran laajamittaisesti rintamalla. 

Saksalaiset joukot vapauttivat ilmaan 168 tonnia kloorikaasua Ypresissä, Belgiassa olleiden ranskalais-, kanadalais- ja algerialaissotilaiden päälle. Kellertävänvihreä kaasu levisi tuulen mukana yli kuuden kilometrin päähän alueelle, jolla oli noin 10 000 sotilasta. Heistä noin 5000 kuoli kymmenen minuutin kuluessa yksinkertaisesti tukehtumalla, sillä kaasu saa aikaa rinnan supistumista, kurkun ahtautumaa ja nesteen kerääntymistä keuhkoihin. Noin 2,5 milligrammaa ilmalitrassa on tappava annos.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäinen kerta, kun kemiallista asetta käytettiin. Sitä ennen lokakuussa 1914 saksalaiset pommittivat brittijoukkoja Ranskassa ihoa ärsyttävällä jauheella, mutta se ei osoittautunut tarpeeksi tehokkaaksi. Niinpä seuraavaksi käytettiin kaasumaista ärsytystä aiheuttavaa ainetta, ksylyylibromidia, tammikuussa 1915 Puolan alueella venäläisjoukkoja vastaan.

Kloorikaasu puolestaan osoittautui arveltua tehokkaammaksi – etenkin kun sen ei pitänyt olla tappavaa, vaan ainoastaan lamauttavaa. 

HaberNobelisti kehittämässä kaasuaseita

Erilaisia myrkkyjä ja ärsyttäviä aineita on käytetty ihmisiä vastaan jo historian hämystä, mutta idean vastustajan päälle levitettävästä laajasta myrkkykaasupilvestä keksi kemisti Fritz Haber, Berliinin luona Dahlemissa olleen Keisari Wilhelmin fysikaalisen kemian ja elektrokemian instituutin johtaja.

Hän kehitti yhdessä Carl Boschin kanssa uuden, mullistavan tavan tuottaa kemianteollisuudessa tarvittavaa ammoniakkia nopeasti ja edullisesti.

Tämä Haber-prosessiksi kutsuttu menetelmä käytti raaka-aineinaan yksinkertaisesti ilmassa olevaa typpeä ja vedestä elektrolyysillä saatavaa vetyä. Haberille annettiin tästä Nobelin kemianpalkinto vuonna 1918, tosin voi olla, että ruotsalaiset olisivat harkinneet asiaa tarkemmin, jos he olisivat tietäneet Haberin ja hänen keksintönsä osuuden ensimmäisen maailmansodan kaasuaseiden kehittämisessä.

Haberia voi nimittäin kutsua modernin kemiallisen sodankäynnin isäksi, sillä hän keksi erilaisia tapoja levittää kaasua tehokkaasti laajalle alueelle siten, että aine on nestemäisenä paineistetuissa säiliöissä, joista suurella paineella vapautuessaan se muuttuu ilman kanssa reagoidessaan kaasumaiseksi ja sinkoutuu nopeasti kauaskin.

Hän myös kehitti myrkkykaasuja, joskin hänen suosikkinsa kloorikaasun oletettiin "vain" tekevän ihmiset väliaikaisesti toimintakyvyttömiksi, ilman, että kaasun käytöstä jäisi heille pitkäaikaisia vammoja. 

Paitsi että kloorikaasu osoittautui tappavaksi, kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana muita, paljon vaarallisempia myrkkykaasuja, joita levitettiin Haberin kehittämillä nerokkailla laitteilla. Näitä olivat mm. fosgeeni, sinappikaasu, kloropikriini ja syanidikaasu.

Eivätkä vain saksalaiset tehneet niin, vaan myös ranskalaiset ja britit kehittivät ja käyttivät myrkkykaasuja. 

Ensimmäisen maailmansodan taistelukaasuista kenties kuuluisinta ja ikävintä oli sinappikaasu, jonka saksalaiset kehittivät vuonna 1917. Se ei ollut kaasuista kaikkein tappavin, mutta sen vaikutusaika oli pitkä. Ilmaa painavampi sinappikaasu kun saattoi pysyä maassa jopa viikkoja tai kuukausia sääoloista riippuen. Altistuneilla myös kivuliaat oireet – esim. ihorakkulat, näkövauriot, oksentelu, sisäinen ja ulkoinen verenvuoto – kestivät pitkään. Samoin kuolettavasti sinappikaasulle altistuneet saattoivat kärsiä jopa neljästä viiteen viikkoa ennen kuolemaa.

Kaikkiaan ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin 50 965 tonnia erilaisia taistelukaasuja ja arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä kuoli niiden vaikutuksesta. Heistä jopa 260 000 oli todennäköisesti siviilejä, sillä kaasu ei rintamien luona olleisiin kyliin levitessään vaikuttanut vain sotilaisiin.

Kaasuhyökkäyksiä vastaan suojauduttiin kaasunaamarein, joita kehitettiin myös eläimille. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1925 laadittiin Geneven sopimus biologisista ja kemiallisista aseista, joka on hillinnyt, mutta ei suinkaan estänyt niiden käyttöä myöhemmin.


Juttuja samasta aiheesta