Kuva: Matty's Flicks / Flickr

Syksyn taikaa: Satavuotisen kesäajan liian pitkä historia

Kesäaika otettiin ensi kerran käyttöön tasan sata vuotta sitten. Valoisan ajan "säästö" muodostaa vieläkin maailmanlaajuisen sekasotkun, joka aiheuttaa sekä ongelmia terveydelle että harmaita hiuksia globaalille yhteistyölle.

Tulevana viikonloppuna on jälleen aika siirrellä kellojen viisareita. Mutta miksi? Otetaanpa pieni askel taaksepäin kesäajan satavuotiseen historiaan.

Kesäajan perinne aloitettiin maailmansodan tiimellyksessä.

Vuonna 1916 resurssit oli tarpeen käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Viisareiden vääntö "kohti kesää" nähtiin innovaationa, joka vähentäisi polttoaineen turhaa kulutusta: Valoisan ajan hyödyntäminen pienensi valaisutarvetta ja muutakin energiankäyttöä. Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari olivat kaikkein ensimmäisiä, mutta liittoutuneet lähtivät pian mukaan kelloleikkiin.

Toisen maailmansodan aikana hiili haluttiin jälleen ruokkimaan sotakonetta ja kesäaika otettiin käyttöön entistä laajemmin. Suomessakin sitä kokeiltiin 1942, mutta vain yhden kesän ajan.

Kummankin maailmansodan jälkeen viisarien vääntelyn into hiipui, mutta kesäaika pysyi elossa. 1970-luvulla tapa alkoi viimein yleistyä, ja 80-luvun lopulla suosio saavutti huippunsa. Kesäaikaa on kokeiltu kaiken kaikkiaan 131 valtiossa. Puolet niistä käyttää sitä yhä.

Alla: Kesäaikaa on suosittu etenkin Euroopassa.

Kesäajan käyttöönottoa ehdotettiin jo ennen vuosisadan vaihdetta. Uusiseelantilainen George Hudson esitti Wellingtonin filosofiselle seuralle 1895 pitämässään puheessa, että kelloa voisi hyvinkin siirtää kaksi tuntia taaksepäin kesäisin. Hän oli huomannut kolmivuorotyössään, kuinka aamun valoisia tunteja kului turhaan hukkaan nukkuessa. Hudsonilla oli myös oma lehmä ojassa: kesäajan myötä innokas hyönteisten keräilijä saisi iltaisin enemmän valoisaa aikaa ötököiden tutkimukseen. Kesäaikaa testattiin Uudessa-Seelannissa käytännössä kuitenkin vasta 1927.

Suomeen kesäaika tuli pysyvästi vuonna 1981. Nykyisin sitä ylläpidetään EU-säännösten kautta.

Käytäntö

Matkustelevan tai kansainvälistä yhteistyötä tekevän on joskus haasteellista pysyä kesäaikakäytäntöjen kanssa ajan tasalla. Muutoksia tulee vuosittain jossain: kun yksi valtio lopettaa, toinen aloittaa ja kolmannessa liikutellaan aloitus- ja lopetuspäiviä. Ainoat vuodet, jolloin mitään kesäaikamuutoksia ei ole tehty, ovat olleet 1953 ja 2013.

EU:n alueella kesäaikaan siirtyminen hoituu yhdellä hujauksella, mutta muilla mailla on aivan omat systeeminsä. Erimerkiksi Pohjois-Amerikassa kesäaika kestää kummastakin päästä viikon tai pari meikäläistä pidempään.

Ainoat kuukaudet, jolloin jossain päin maailmaa ei vaihdeta kesäaikaan tai sieltä pois, ovat kesä-, heinä- ja joulukuu. Tänä vuonna. Ensi vuonna voi olla toisin.

Yllä: Kaikki alueet, jotka käyttävät kesäaikaa vuonna 2016. Aikavyöhykkeltä toiselle hyppäys tapahtuu eri maissa eri päivinä.
* Färsaaret, Irlanti, Iso-Britannia, Portugali, Marokko, Kanariansaaret.
** Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxembourg, Ranska, Saksa, Itävalta, Liechtenstein, Sveitsi, Puola, Tsekin tasavalta, Slovakia, Unkari, Kroatia, Kosovo, Slovenia, Serbia, Montenegro, Bosnia ja Herzegovina, Makedonia, Albania, Italia, Vatikaani, Monaco, San Marino, Andorra, Espanja, Gibraltar, Malta.
*** Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, Romania, Bulgaria, Moldova, Kreikka, Kypros, Israel, Libanon.

Isoissa maissa kaikki osavaltiot ja territoriot eivät yleensä kelloleikkiin edes ryhdy. Esimerkiksi Brasiliassa ainoastaan eteläiset osavaltiot vaihtavat aikaansa. Lähempänä päiväntasaajaa kesäajasta ei ole hyötyä, sillä auringon valomäärä ei juuri vaihtele vuoden mittaan. Kesäaika kannattaa, jos kannattaa, vain korkeammilla leveyspiireillä.

Marokossa kesäaika on käytössä, paitsi liukuvan Ramadan-kuukauden aikana. Ja kun kaikkialla muualla kelloja siirretään sunnuntaina (viikko vain vaihtelee), niin Grönlannissa ja Mongoliassa se tapahtuu lauantaina, Syyriassa ja Jordaniassa taas perjantaina. Ainoastaan Iranissa muutokselle on annettu selkeä päiväys, eikä viikonpäivällä ei ole väliä.

Suomeen vakiintunut käytäntö on periaatteessa yksinkertainen. Kelloa siirretään keväisin ja syksyisin tunti "kohti kesää" maaliskuun ja lokakuun viimeisinä sunnuntaina. Kun normaaliaikaa käyvä kello näyttäisi kahdeksaa, kesäajassa oleva näyttää jo yhdeksää. Käytännössä homma tarkoittaa että hyppäämme kesäksi Moskovan aikavyöhykkeelle.

Venäjällä ja monissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa kesätouhusotkusta on luovuttu kokonaan. Toistaiseksi.

Mitä hyötyä?

Valoisan ajan mukana elämisessä ei ole mitään uutta. Kyse on ennemminkin siitä, että nykyihmisillä on vaikeuksia sovittaa elämänsä kulkemaan sekä kellon että auringon mukaan. Valoisan ajan hyötykäytökin täytyy siis aikatauluttaa.

Kesäajan alkuperäinen idea - energiansäästö - on nykyään kyseenalainen. Vain murto-osa energiasta kuluu valaistukseen. Saatava säästö on enimmilläänkin prosentti vuosikulutuksesta, ja senkin on huomattu kumoutuvan lisääntyneellä tarpeella lämmittää tai viilentää asumuksia.

Muitakin ongelmia on. Tietotekniset yhteydet ja logistiikka kärsivät vaihtelevista kellonajoista. Ostoksia tehdään valoisalla selvästi enemmän, mutta iltaisin suositummat viihdepalvelut kärsivät. Ja terveysvaikutuksiakin on. Itse siirtotapahtuma stresaa ja väsyttää, lisää itsemurha- ja sydäntautiriskejä, ja kasvattaa etenkin syksyllä liikenneonnettomuuksien määrää. Auringonvalon myötä lisääntynyt D-vitamiinituotanto on toki hyväksi, mutta mikään ei takaa että valoisa aika vietettäisiin ulkona.

Tutkimuksia löytyy suuntaan jos toiseenkin, mutta varmaa hyötyvaikutusta ei ole löydetty.

Kesäaika on nykyisessä globaalissa maailmassa reliikki, josta voitaisiin hyvin luopua. Se on pomppinut ihmisten kiusana vaihtelevin käytännöin jo 100 vuoden ajan.

Liukuvalla tai vuoden mittaan muuttuvalla työajalla hoidettaisiin sama asia paljon yksinkertaisemmin.

Otsikkokuva: MattysFlicks / Flickr
Kuvaajat: Jarmo Korteniemi