Vähän sinnepäin – tai ei sinnepäinkään

Sekä lasten että aikuisten tietokirjallisuutta kirjoittavana olen joutunut miettimään usein kummassa on enemmän haastetta. Nämä mietiskelyt tulivat taas mieleen, kun luin Mark Braken opusta Avaruusolentojen etsijän käsikirja – Aloittelevan avaruustutkijan opas (suomennos Petri Mäenpää. Nemo 2013). Braken kirjan aihepiiri – avaruuden äly ja elämä sekä niiden etsintä – on jälleen muotia. Siihen on ilmeisenä syynä kaiken aikaa kasvava eksoplaneettojen joukko. Tällä hetkellä tunnetaan varmuudella jo 919 eksoplaneettaa ja varmistusta odottavia kandidaatteja on yli 3600. Tältä alalta ei ole kovin paljon ajantasaista suomenkielistä kirjallisuutta, joten Nemon uutuus on tervetullut lisä tarjontaan. Kirjassa kerrotaan elämän perusominaisuuksista ja sen etsinnästä, maailmankaikkeutta mahdollisesti asuttavien avaruusolentojen piirteistä sekä asuttavaksi kelpaavien planeettojen monimuotoisuudesta. Teksti on pilkottu lyhyisiin, helposti omaksuttaviin palasiin ja tietoiskumaisen kerronnan tukena on hauska ja havainnollinen Colin Jackin ja Geraint Fordin piirroskuvitus. Siihenpä hyvät ja kehuttavat puolet sitten jäävätkin. Kirja on täynnä virheitä. Käsitteistö horjuu ja vakiintuneiden termien sijasta käytetään kummallisia väännöksiä (tyyliin ”valonpimennys”), asiat esitetään siten, että ne ymmärtää väärin (Auringon ”voimakkaan painovoiman veto” ei pidä planeettoja ”paikoillaan”), ja usein faktoissa ollaan aivan metsässä (Marsin ”Mariner-laakso” ei ole syntynyt, kun ”virtaava vesi kuluttaa kiveä miljoonia vuosia” eikä Aurinko todellakaan polta vetyä). Alkuteoskaan ei ole virheetön, koska mokia on tehty tekstin lisäksi myös piirroskuvituksessa: niitä ei pysty suomennosvaiheessa mitenkään korjaamaan. Esimerkiksi voi ottaa piirroskuvan, jonka otsikkona on ”Planeettojen suhteellinen koko”. Siinä Jupiter on läpimitaltaan vain noin viisinkertainen Maahan verrattuna, kun sen halkaisija on todellisuudessa melkein 11 kertaa Maata suurempi. Sen sijaan tekstissä olevat virheet olisi pitänyt korjata. Esimerkiksi tuon ”Mariner-laakson” rinnastuksen Grand Canyoniin olisi voinut helposti muuttaa vertaukseksi Itä-Afrikan hautavajoamaan, joka on syntynyt samalla tavalla kuin Vallis Marineris. Kustannusalalla työskennellessäni yritin tolkuttaa tekstiä loputtomiin hioville kirjailijoille ja suomentajille, että täydellistä ja täydellisen virheetöntä kirjaa ei ole vielä julkaistu – eikä ikinä julkaistakaan. Samaan hengenvetoon tähdensin, että siitä huolimatta pitää yrittää löytää ja korjata kaikki virheet. Olen itse yrittänyt noudattaa edesmenneeltä Risto Vartevalta saamaani hyvää neuvoa: suomennoksen pitää olla aina alkuteosta parempi. Jos alkutekstissä on virheitä, ne korjataan. Jos alkuteksti on kömpelöä ja kökköä, se kirjoitetaan suomeksi sujuvalla kielellä. Jos alkutekstiä on vaikea ymmärtää, asiat esitetään ymmärrettävässä muodossa. Tämän kirjan kohdalla virheitä ei ole korjattu, vaan niitä on päinvastoin tehty tukuttain lisää. Kieli ei myöskään ole sujuvaa eikä asioita ole esitetty ymmärrettävässä muodossa. Kirjan mukaan esimerkiksi ”Auringonpimennys tapahtuu, kun Aurinko joutuu Kuun varjoon, jolloin Aurinkoa ei näy Maasta”. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tässä on ajateltu olevan se valonlähde, jonka suhteen Aurinko joutuu Kuun varjoon. Tekosyyksi ei riitä tietämättömyys (Mark Brake on takakansitekstin mukaan ”ollut tiedeasiantuntijana NASAn lisäksi televisiossa, radiossa ja elokuvissa”) tai se, että faktojen tarkistaminen olisi kauhean työlästä. Se on nykyisin – kiitos internetin – tavattoman paljon helpompaa kuin esimerkiksi 80-luvun puolivälissä, jolloin tein ensimmäisen suomennokseni. Silloin tiedot piti etsiä lehdistä ja kirjoista, joihin piti päästä fyysisesti käsiksi kirjastoissa tai arkistoissa. Alan harvoja kirjoja ei ole kiva haukkua, mutta valitettavinta tässä on se, että Braken kirja on tarkoitettu lapsille, takakannen suosituksen mukaan 7-12-vuotiaille. Onko tässä nyt ajateltu, että faktojen suhteen ei tarvitse olla kovin tarkka, kun kyseessä on ”pelkkä” lastenkirja? Toivottavasti ei. Ehkä ammun kärpästä tykillä, onhan kyseessä vain yksittäinen kirja, joka tulee nyt lytättyä totaalisesti. Onko kurmootus kohtuutonta? Aristoteelista draaman kaarta noudattaakseni palaankin nyt noihin alun yleisempiin pohdintoihin – joiden takia olen niin suivaantunut tästä nimenomaisesta kirjasta. Lasten tietokirjoja on tietyllä tavalla helpompi kirjoittaa, koska lapsilla ei vielä ole luutuneita käsityksiä, jotka pitää ensin oikaista ja vasta sitten voi mennä itse asiaan ja kertoa nykykäsitysten mukaiset faktat. Lapsille voi kirjoittaa mitä tahansa ja he uskovat sen. Ja juuri siksi kirjoittajan ja myös suomentajan vastuu on lasten tietokirjoja tehdessä paljon suurempi. Faktojen on oltava täsmälleen oikein. Ei vähän sinnepäin tai ei sinnepäinkään, kuten monin paikoin tässä kirjassa.

Juttuja samasta aiheesta