Tämä juttu käsittelee vieraslajien ympärillä pyöriviä järjettömyyksiä.

Käsittelen aihetta kommentoimalla Ylen Aamu-tv:ssä ollutta farssin kaltaista haastattelua. Video löytyy haastattelun perusteella tehdyn uutisartikkelin ohesta: "Tutkija: Lupiini ei uhkaa luontoa, hävittämispakko on turha".

Haastateltavana on emeritusprofessori ja Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja Seppo Turunen. Hän on vasta julkaissut kirjan "Valloittavat lajit". Artikkelin otsikko jo kertoo haastattelun teeman: haitalliset vieraslajit eivät Turusen mukaan olekaan haitallisia. Ainakaan niin paljoa, että asialle kannattaisi tehdä juuri mitään.

Farssi tulee siitä, että toisaalta toimittaja ei kai ole tehnyt taustatöitään kunnolla, ja toisaalta professori vetelee mutkia suoraksi minkä ehti. Teema kannattelee koko keskustelua (ja paistaa tekstiartikkelistakin läpi). Katselijalle (tai lukijalle) välittyy kuva, että Arkadianmäellä suunnitellaan taas jotain turhia typeryyksiä, mutta rofessori tietää ja televisiossa kerrotaan totuus.

Teksti on pitkä, pahoittelen. Toisin kuin Turunen, ajattelin perustella esittämäni asiat.

Image

Taustatiedon puutetta?

Haastattelija vääristelee asiaa heti aluksi muutamalla huonosti (tai tarkoituksella?) valitulla sanalla. Luodaan väärinkäsitys, joka säilyy katsojan mielessä läpi keskustelun.

Alustus alkaa: "Valtioneuvosto teki pari vuotta sitten periaatepäätöksen siitä, että vieraslajit pitäisi Suomesta hävittää. Tästä asiasta on nyt lausuntokierroksella lakiesitys, ja varsinaisen lain pitäisi astua voimaan..."

Turunen vastaa, että "kuulostaa perin, perin vaikealta toteuttaa." "Minusta tuo kuulostaa aikamoiselta hätiköinniltä." "En usko, että tuossa muodossa se tulee koskaan toteutumaan."

Totta kai kuulostaa, eikä varmasti toteudu. Ajatus on absurdi. Mutta ei toimittajan väite ole tottakaan.

Asia selviää, jos lukee lakiesityksen tai sen pohjana olevan vieraslajistrategian, jommankumman tiivistelmän, tai edes strategian ensimmäisen sivun, jossa on yli viisi lausetta. (Turusen kirjan alussakin asia lukee.) Strategiassa kerrotaan:

  • "Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella."
  • "Yleensä vieraslajit sopeutuvat huonosti [...] ja tuhoutuvat nopeasti. Joissakin tapauksissa [ne] kuitenkin menestyvät [...] ja vakiintuvat osaksi uutta elinympäristöään."
  • "Jotkin vieraslajeista menestyvät erityisen hyvin ja ovat huomattava uhka aiheuttaessaan vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille. Ne voivat myös aiheuttaa huomattavaa taloudellista haittaa vaikuttamalla ihmisten, eläinten tai kasvien terveyteen tai kiinteistöjen arvoon. Haitat voivat myös olla sosiaalisia tai esteettisiä. Tällaisia selkeitä haittoja aiheuttavia vierasperäisiä lajeja kutsutaan haitallisiksi vieraslajeiksi."

Rautalankaa: Haitallisuus ei ole vieraslajien yleinen ominaisuus. Haitallinen vieraslaji ei siis ole synonyymi vieraslajille. Useimmiten vieraslajit jopa häviävät alkuperäisille lajeille 10–0. Mutta osa vieraslajeista kuitenkin on haitallisia. Suomen vieraslajeista n. 19 %. (eli 157 kpl) on luokiteltu haitallisiksi, Euroopan tasolla määrä on alle 15 % (max n. 1650 kpl).

Asiaa voi verrata ihmisiin: suurin osa ei varastele, mutta jotkut varastavat. Jälkimmäiset, pieni osajoukko, pitäisi saada kuriin. Tätä Turunenkin yrittää toimittajalle selostaa – mutta painaa pian itse villasella haitallisten lajien aiheuttamia ongelmia niin, että päätyy tulokseen etteivät edes ne haitalliset ole haitallisia.

Ero haitallisen ja 'normaalin' vieraslajin välillä pitäisi tehdä jutussa selväksi. Mutta kun pahimmillaan kumpikin keskustelija käyttää niitä ristiin, niin minkäs teet.

Proffan ontuvat faktat

Kirjaansa puffaava Turunen kertoo näkemyksensä selvästi. Hänestä vieraslajit ovat normaaleja luonnon kiertokulussa. Lajit siirtyvät ja leviävät syystä tai toisesta, sopeutuvat, syrjäyttävät, syrjäytyvät ja niin edelleen. Elä ja anna toisten elää, tai kuolla, luonnonvalinnan ja sensellaisen mukaan. Kyllä luonto sen kestää, turha meidän on siihen puuttua. Menisi rahaakin.

Ja haitallisten vieraslajien vastainen työkin on turhaa ideologista fanatismia. Sekä ajan että rahan haaskausta.

Turusen kanta on, että ainoastaan tuotantokasvien ja -eläinten tauteja ja jättiputkia vastaan kannattaisi taistella.

Turunen toistelee, että vain osa vieraslajeista on haitallisia – mikä toki on totta. Tällä hän perustelee, että vieraslajien kokonaishaitta on pientä. Tämä taas ei ole aivan totta. Vaikka vain yksi laji olisi haitallinen, miljoonankaan muun haitattomuus ei sen haittaa vähennä. Ja, vaikka Suomessa ei vaikutusarvioita vielä ole tehty, Euroopan tasolla on: Taloudellista tai ekologista haittaa tekevät vieraslajit laihduttavat Euroopan kukkaroa vähintäänkin 12,5 miljardia euroa vuodessa. Haittaa löytyy.

Turunen myös painottaa, etteivät ihmiset tunnista suurinta osaa vieraslajeita. Hän ei käytä tätä suoraan perusteluna haitallisten lajien torjumisen toivottomuudelle, mutta heittää sen kohtiin, joissa se kuulostaa perustelulta. Samaa taktiikkaa hän käyttää myös kirjassaan. Hän ei ilmeisesti koe vaikkapa lajituntemuksen parantamista tarpeellisena ongelman korjaamiseksi.

Sivuhuomautus: Jo nyt ihmisten pitäisi tuntea iso liuta rauhoitettuja eliöitä ja muistaa paljon säädöksiä jotta voisi elää lakien mukaisesti. Pitäisikö rauhoitukset ja säädökset poistaa, kun vaatimus on noinkin kova?

Turunen nostaa esille haitallisista vieraslajeista kuuluisimpia: "Lupiinista tai jättipalsamista, niiden hävittämisestä ei ole mitään toivoa enää." Jälkimmäisestä hän kertoo, että siitä "ei ole todettu mitään haittaa alkuperäiselle lajistolle." Hän tarkoittanee tsekkiläistä tutkimuksta, johon viittasi kirjassaankin. Sen mukaan jättipalsamit eivät vähennä luonnon monimuotoisuutta, vaikka kasvi leviääkin räjähdysmäisesti ja valtaa alaa muilta lajeilta. Se ei nimittäin yleensä tapa alkuperäislajeja, vaan vain työntää ne johonkin syrjemmälle. Lajimäärä pysyy siis ennallaan, tai oikeastaan kasvaa yhdellä, jättipalsamilla. Vain yksilömäärät muuttuvat. Lieneekö keskieurooppalainen tutkimus yleistettävissä suomalaispurojen varsille, eliöstö kun on varsin erilainen? Oli miten oli, kyse on vain osatotuudesta. Vaikka lajimäärä säilyy, ei ekosysteemi välttämättä ole entisensä. Miljoona rottaa ja yksi hirvi ei ole sama kuin tuhat rottaa ja sata hirveä.

Varsin pienellä tutkimusten pläräyksellä selviää, että pääosin vesistöjä pitkin leviävä jättipalsami muuttaa valtaamansa alueen selkärangattomien populaatoita ja pienentää biodiversiteettiä. Se myös muuttaa pölyttäjähyönteisten käyttäytymistä radikaalisti. Jättipalsami voi, yllätys yllätys, laskea monimuotoisuutta valtaamallaan alueella jopa 25 prosentilla. Kasvit vaikuttavat voimistavan eroosiota, minkä vuoksi niiden reunustamien jokien ja purojen kuljettama sedimenttimäärä voi tulla ongelmaksi, virtaukset voivat muuttua, ja niin edelleen. Kerrannaisvaikutuksissa löytyy. Jättipalsamien vaikutuksia on tutkittu varsin paljon (en tosin tiedä, onko juuri Suomessa tai lähialueilla). Yleisesti niiden on todettu tuottavan ongelmia, ja juuri siksi ne ovat haitallisia vieraslajeja. Ne muuttavat elinympäristöä enemmän, nopeammin ja yksipuolisemmin kuin kotoperäiset lajit.

Mikäli kannatetaan Turusen välinpitämätöntä mallia ja annetaan jättipalsamien rehottaa, kotoperäisten lajien ja ekosysteemien on vain sopeuduttava paineen alla.

Turunen on eläinten ravitsemusfysiologiaan erikoistunut biologi. Voinee olettaa, että hän tuntee eläimet kasveja paremmin.

Kannattaisikin hoksata kasvien ja eläinten dynamiikan ja leviämisen erilaisuudet eikä niputtaa niitä suoriltaan yhteen. Eroja löytyy niin eliöryhmien, lajien, kuin elinympäristöjenkin väliltä. Jos yksi kasvi ei ole ongelma, se ei tarkoita että toinen ei ole. Jos eläin ei ongelma yhdessä paikassa, se voi olla sitä toisessa.

Yleistykset ovat ongelmallisia. Samoin huonot vertaukset.

Turunen vertaa Suomen ongelmalajeja siihen, kuinka vieraslajien kanssa pärjätään USA:ssa. Kuulemma hyvin. Aluevertaus tosin ontuu: Pinta-ala on aivan eri luokkaa ja paikalliset ongelmat jäävät tuolla skaalalla siellä huomiotta. Silläkään, että vieraslajit ovat aiheuttaneet suurimpia tuhojaan erityisesti saarilla, ei ole mitään tekemistä meillä havaittavien ongelmien kanssa.

"Kyllä luonto tottuu"

Turusen eläinesimerkkejä ovat minkki ja supikoira. Kumpikaan ei ole osoittautunut aivan niin haitalliseksi kuin aikoinaan uskottiin. Saaliiden ja petojen määrät tasaantuvat ajan kanssa, Turunen kertoo. Näin, vaikka saaliseläinten määrä voikin laskea rajusti minkin tultua kuvuoihin mukaan, esimerkkinä vaikkapa piisami (vieraslaji sekin). Saaristossa minkkien tuhoamat petoihin tottumattomien lintujen pesät eivät Turusta hetkauta, vaikka minkin poisto todistetusti nostaisikin lintukantoja. Vesikon katoaminen lähes koko Euroopasta voi myös olla osaksi, mutta ei missään nimessä kokonaan, minkin syytä. Kyllä se siitä. Luonto tottuu kyllä, kuuluu Turusen viesti.

"Kyllä luonto tottuu" on outo peruste ympäristönsuojelussa. Luonto tottuu yhtä hyvin jääkauteen, ilmastonmuutokseen, mammutteihin, dinosauruksiin, kuin asteroiditörmäyksiinkin. Aikanaan se tottuu myös siihen, että Aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja tuhoaa kaiken elämän tällä pallolla. Luonto ihan oikeasti "tottuu" aivan kaikkeen, tai sitten se ei vain välitä suuntaan tai toiseen. Yksittäiset eliöt, lajit, me ihmisetkin, ja ekosysteemit, joista olemme kaikki riippuvaisia, me emme välttämättä totu ihan mihin vain. Me kärsimme muutoksista. Me välitämme (ainakin jossain määrin) asuinpaikkamme oloista. Ympäristö muuttuu, mutta oman hyvinvointimme vuoksi joitain muutoksia kannattaa edes yrittää estää tai jarruttaa. Esimerkkinä vaikkapa ilmastonmuutos. Ja haitalliset vieraslajit.

Turunen kertoo vieraslajien "lisäävän luonnon monimuotoisuutta" ja jättää sanomatta, että "paitsi silloin, kun ne vähentävät sitä". Sen sijaan hän kertoo, kuinka uudet, entistä syksymmällä kukkivat kasvit ruokkivat perhosia. Jää auki, miksi perhosemme oikein kaipaisivat lisää syysravintokasveja, jos kerran ovat kehittyneet tulemaan toimeen ilman sellaisia.

Tehdäänkö millekään mitään?

Turunen toistaa pariinkin kertaan, että jättiputkea vastaan pitäisi tehdä jotain – muttei kerro, että vieraslajistrategiassa se jättiputki onkin juuri se ainoa poistettava eliö. Strategiassa luetelluista muista haittalajeista ei ole tarkoitus päästä täysin eroon (paitsi tuurilla), toisin kuin Turunen antaa ymmärtää. Muita lajeja on tarkoitus ainoastaan torjua ja niiden leviämistä estää ja hillitä, parhaan mahdollisuuden mukaan.

Kun tulee puhetta vieraslajien poistosta, Turunen heittää provosoivasti: "halutaanko, että hävitetään kissakin sieltä tontilta?" Retorinen kysymys on jännä takinkääntö: Professori aivan itse ehdotti samaa asiaa vuonna 2012, vaikkakin hieman eri perustein . Tuolloin hän puffasi edellistä, lemmikeistä kertovaa kirjaansa.

Mutta on se kissakin haitallinen vieraslaji. Jo nyt sen liikkumista on rankasti rajoitettu. Suomen laki käytännössä kieltää kissan päästämisen ulos yksin. Sen toimia on nimittäin valvottava ja tarvittaessa estettävä kissan pääsy mihin sattuu (Järjestyslaki 14:1, 2. mom. ja Metsästyslaki 85 §). Ilman valjaita tuo lienee mahdotonta. Itse en ole kuullut kissasta, joka tottelisi seuraa-käskyä.

Kakka- ja muiden haittojen lisäksi kissat myös tappavat suuria määriä eläimiä, ja omistaja on vastuussa lemmikkinsä tekosista. Jos kissa siis vetäisee iltapalaksi rauhoitetun harmaasiepon, on omistajan velvollisuus pulittaa lemmikin kulinaristisesta elämyksestä 17 euroa. Jos Rasmus-katti olisi aikoinaan onnistunut joutsenen kaadossa, hinta olisi ollut 600 tai 2000 euroa (riippuen siitä oliko linnulla kyhmyä vai ei). Lisää kissan sapuskahintoja voi katsoa Ympäristöministeriön asetuksesta (9//2002).

Image

Väliyhteenveto

Koko haastattelu pyöri ongelman ympärillä: Vieraslajit eivät ole haitaksi, paitsi harvat. Ja niiden joidenkin kohdella pitäisi ehkä tehdä jotain, kunhan se ei vain koidu ongelmaksi tai vaivaksi tai rahanmenoksi.

Ylen vieraslajikeskustelu puhuu siis tismalleen siitä epäkohdasta, mitä lakiesitys pyrkiikin korjaamaan. Ja koska ilmeisesti sekä toimittaja että Turunen olivat jättäneet lakiesityksen lukematta, konsensus oli, että esitys on huono.

Turunen kuittaa haastattelun lopuksi: "Aikanaan, jos tällainen laki menee läpi, niin se työllistää hirveesti viranomaisia, kalliilla rahalla, ja aikaa ja rahaa kuluu, ja tuloksia tuskin saadaan paljoa aikaan."

Jo nyt laitonta päästää kasveja karkaamaan pihan ulkopuolelle. Tätäkään lakia ei pystytä valvomaan. Uusi laki auttaisi tässä, pahimpien lajien kanssa. Ja lakiesityksessä on toki jo analysoitu, mitä viranomaisia uusi laki työllistäisi, ja kuinka paljon. Vaikutus työmäärään ei arvioiden mukaan ole merkittävä millekään taholle. Laki juurikin selventäisi niitä asioita, joita Turunen nosti esille.

Mitenkähän paljon rahaa kuluu vaikkapa turvavyöpakon valvomiseen ja paljonko viranomaisia sekin työllistää? Onko sillä silti ollut vaikutuksia? Polkupyöräiljöiden kypäräpakkoa ei edes yritetä valvoa, mutta sekin muokkaa käyttäytymistä. Lait eivät ole ainoastaan ihmisten kiusaksi kehitettyjä rajoitteita, joita pitää valvoa että ihmiset tottelevat. Laki on myös hyvän toiminnan ohjenuora.

Taustatietoa: strategia ja lakiesitys

Valtioneuvosto teki taannoin periaatepäätöksen vieraslajiproblematiikasta. Se poiki vieraslajistrategian (MMM:n sivuilla), jossa on esitetty suunnitelmia ja tavoitteita ongelman ratkaisemiseksi. Strategian pohjalta tehtiin lakiesitys. Lain päätarkoitus on selventää hajanaista ja monitulkintaista lajilainsäädäntöä asian tiimoilta. Laskujeni mukaan ehdotuksessa yhtenäisettävää asiaa on tällä hetkellä ripoteltuna 17 eri lakiin.

Haitallisten lajien torjunnassa uusi laki olisi varsin lepsu, eikä valtava byrokraattinen uudistus, kuten Turunen haastattelijan kera povasi. Tämä selviää, jos esityksen viitsii kahlata läpi. Laki velvoittaa kiinteistönomistajan poistamaan vieraslajin, jos leviämisestä katsotaan olevan merkittävää haittaa. Käytännössä varsin harva siis joutuisi velvoitteen alaisiksi. Silloinkin ongelma koskisi vain omia maita, paitsi jos on selvästi laiminlyönyt velvollisuuttaan ja päästänyt haitallisen lajin leviämään ympäristöön. Silloin pitäisi putsata myös ympäristöä.... mutta velvoitetta ei kuitenkaan ole, jos hävittäminen tarkoittaa kohtuutontä työmäärää ja rahanmenoa.

Lain pohjana olevan strategian mukaan erityisen haitallisia lajeja, joihin "tulee kohdistaa välittömästi tehokkaita toimenpiteitä ... jopa lainsäädännössä erikseen mainituin erityiskeinoin" on viisi. Niitä ovat kurtturuusu, jättiputki (kaksi lajia, tosin), minkki, rapurutto ja espanjansiruetana. Viisi sadastaviidestäkymmenestä. Ja vain jättiputket pitäisi hävittää maasta täysin, Muiden osalta tarkoitus on tutkia, arvioida, hillitä ja hallita. Lakiesityksessä povataan, että lajimäärä voi nousta hieman, jahka EU:n komissiossa valmisteltu haitallisten lajien lista saadaan valmiiksi. Suomessa esiintyviä lajeja näistä on alustavan tiedon mukaan 12 kpl. Niistä osa on jo listattu ylle.

Lakiesitys vaikuttaa varsin järkevältä, eikä siitä ainakaan tuollaisenaan saisi mitään uutta jätevesidirektiiviä.

Jos Turusen vain-niin-harva-laji-on-haitallinen-ettei-niillä-muutamillakaan-oikeastaan-ole-väliä -logiikan kääntää vieraslajeja koskevaan lakiesitykseen, huomaa ironian. Logiikan mukaan laki ei edes varsinaisesti aiheuttaisi mitään toimenpiteitä, sillä melkein kukaan ei joutuisi tekemään yhtään mitään. Nekin, jotka joutuvat, ovat niin pienessä osassa, ei sillä ole kokonaiskuvan kannalta väliä. Silti Turunen on vahvasti kannalla, että kaikkien vieraslajien pitää antaa olla, ja lakiesitys on huono.

PS. Onko ongelma termeissä?

"Haitallinen vieraslaji" voi asiayhteydestä riippuen kuulostaa siltä, kuin kyse olisi vieraslajille aina kuuluvasta lisämääreestä: "Koivu on valkoinen, vieraslaji taas haitallinen." Sanayhdistelmän kalskahdus voi myös nostattaa pelkoa: "Vieras = haitallinen." Nykyaikana muukalaispelkoa ei tarvitsisi lietsoa yhtään enempää. Rajanvetoja tehdään muutenkin liikaa, vaikkapa etnisyyden pohjalta.

Olisiko "haitallinen laji" mitään? Onhan niitä muitakin. Osa kotoperäisistä on varsin myrkyllisiä, jotkut ovat vaarallisia, toiset aiheuttavat taloudellista tuhoa. Nekin ovat haitallisia.

Haitallisen vieraslajin ja kotoperäisten haittalajien ero on oleellinen. Haitallisilla vieraslajeilla ei ole luontaisia vihollisia, ne leviävät pahimmillaan kulovalkean tavoin ja syrjäyttävät kotoperäisiä lajeja. Ne ovat päällekäyviä. Niille täytyy tehdä jotain nyt, paikasta riippumatta, huomenna työmäärä on jo moninkertainen. Kotoperäiset haitalliset lajit ovat haitallisia vain väärässä paikassa. Riittää, että poistaa myrkkykatkot päiväkodin pihalta, karhun kaupungin keskustasta ja juolavehnän viljapellolta (vaikeaa, tiedän). Niitä ei tarvitse lähteä poistamaan puskista, pihoilta, joenpenkoilta, tienvarsilta, metsistä, joutomailta ja ties mistä. Ne eivät juuri tuppaa tuhoamaan elinympäristöään.

Haitalliset vieraslajit voivat syrjäyttää kerralla useita lajeja. Joskus käy kalpaten lajeillekin, jotka eivät edes joudu syrjäytetyiksi: Ravintokasvin hävitessä myös siitä riippuvainen hyönteinen katoaa. Kerrannaisvaikutus voi olla suuri koko ekosysteemin kannalta, jos poisto sattuu jonkin avainlajin kohdalle.

Haitalliset vieraslajit ovat oma ryhmänsä. Ne ovat vastikään alueelle ihmisen mukana tupsahtaneita. Ne aiheuttavat liian suuren ja äkillisen rasitteen uuden alueen ekosysteemille. Niillä on mahdollisuus tuhota, lamauttaa tai haitata aivan liikaa. Luonto sopeutuu, mutta prosessissa luonto myös kärsii.

Sen sijaan, että jo pilattujen asioiden annettaisiin mennä Turusen mallin mukaan aina vain huonommaksi, asioita voi myös yrittää aktiivisesti korjata.

Image