Sosiaalista mediaa on "kuohuttanut" muutaman päivän (ehkä viikkojen ajan, en ole seurannut) joku ihmeen mekko. Ilmiötä on päivitelty uutisissakin: lieneekö kolttu sinimusta vai valkokultainen, vai olisivatko raidat ehkä kretuliineja? Epäilen ettei asia ole riittävän tärkeä ansaitakseen uutisaikaa yllämme hiilenmustana leijailevalta ilmastonmuutokselta, punaiselle painuvalta työttömyydeltä tai vaaliehdokkaiden tasaisen harmaanruskealta massalta... mutta minkäs teet, viihde myy.

En viitsi edes raapaista mekon pintaa. Tai no, ehkä palaan siihen myöhemmin. Ensin käytän värijupakkaa aasinsiltana, tehdäkseni Suuren Paljastuksen.

 

Kuvien sensurointia

Olin vuosia tiiviisti mukana Mars Expressin HRSC-kameran tiedetiimissä. Ensimmäiset laitteen ottamat tarkat kuvat Marsista saatiin vuoden 2004 alussa. Katselimme Marsia täysin uudenlaisen vekottimen linssien läpi: valo rekisteröityy laitteen yhdeksälle erilliselle CCD-kennolle. Värejä, stereokuvaa ja fotometriaa yhdellä kertaa. Hulppeaa. (Laite jatkaa ainutlaatuisen aineiston tuottamista tänäkin päivänä.)

Hieno projekti, mutta sillä on yksi tummanpuhuva luuranko kaapissa. Salasimme tietoa, ihan tarkoituksella. (Mutta ennen kuin ehdit innostua, kyse ei kuitenkaan ollut otsikkokuvassa näkyvistä "Marsin kasvoista" (ESA / DLR / FU Berlin, CC BY-SA 3.0 IGO). Mutta aika lähelle osui.)

Ensimmäisten PR-kuvien julkaisun jälkeen tiimissä tehtiin hyvin nopeasti päätös: täyttä väriskaalaa ei missään nimessä saanut enää ikinä käyttää PR-kuvissa. Syynä olivat ihmissilmää herkemmät CCD-kennot. Kuvissa yksinkertaisesti näkyi aivan liikaa. Mutta vahinko oli jo tehty - muutamaa julkisuuteen ehtinyttä kuvaa ei enää voitu vetää takaisin.

Julkaistut kuvat oli tarkoituksella tehty mahdollisimman värikkäiksi, jotta kaikki pinnan erot (sekä kameran ylivoimainen suorituskyky) olisivat katsojalle selkeitä. Ikävä kyllä jotkut alueet hohtivat kuvissa tummanvihreinä tai tummansinisinä. Sekä media että yleisö innostuivat: Marsin lämpimien rinteiden kupeesta oli viimein löytynyt kasvillisuutta! Kanavissa virtaa aivan selvää vettä!! Saimme pilvin pimein tiedusteluja: koska julkistamme löydön virallisesti; mitä sitten tapahtuu; joko koko planeetta on pistetty karanteeniin?

Kävi aivan liian työlääksi selittää aivan kaikille salaliittoteoreetikoille, että "kyse on vain dyyneistä".

Marsilla on punertava pinta, mutta juuri dyynien materia tuppaa olemaan keskivertoa tummempaa - eli vähemmän punaista. Kun punainen ei dominoi, vihreä ja sininen väri pääsevät paistamaan läpi. Efekti tehostuu entisestään, jos värikanavien info on vielä levitetty "tappiinsa". Ja juuri näin kävi ensimmäisten PR-kuvienkin kanssa.

Onneksi asia unohdettiin julkisuudessa pian. Ja tuon episodin jälkeen PR-kuvien värikylläisyys pidettiin visusti minimissä. Värit muokattiin sellaisiksi mitä keskivertokansalainen voisi Marsilta olettaa - tylsän ruskeaa, punertavankeltaisia sävyjä. Sinisen ja vihreän annetaan nousta selvästi esiin vain erikoistapauksissa.

 

Tyypillinen ongelma

Ilmiö on tuttu useimpien avaruusluotainten värikuvista. Kirjoitin runsas vuosi sitten tuoreen sinisen marsilaiskraatterin aiheuttamasta väärinkäsityskohusta. Silloinkin kyse oli siitä, että kuva tulkittiin helposti väärin. Näin käy, kun tottumaton katsoja käyttää hyväkseen omaa kokemustaan eikä kuvan tietoja. Rytäkässä jää ymmärtämättä, ettei luotainten kameroilla edes voida ottaa sellaisia kuvia kuin mitä ihmissilmä näkisi. Kyse on lähes poikkeuksetta väärävärikuvista.

Aina ongelma ei tosin ole vain kuvassa. Etenkin kaasukehään sukeltavat planeettaluotaimet kärsivät joskus epämääräisestä valaistuksesta. Tämä käy ilmi viereisestä Venera 13 -laskeutujan ottamasta panoraamasta. Ylempi on alkuperäinen Venuksen kellertävän kaasukehän kajon värjäämä kuva, alemmassa värikorjatussa versiossa taas erottuvat pintamaterian omat värit (Lähde: Neuvostoliiton Tiedeakatemia / Brown University, James Head). Korjaus saatiin aikaan oikealla törröttävää sävykarttaa kalibroinnissa käyttäen.

Kontrastin tai värisävyn epätavallisuus, oli se sitten todellista tai luultua, johtaa helposti koetun värin muuttumiseen. Alla oleva värikartta havainnollistaa tulkintaa (klikkaa kuva isommaksi). Jos kuva tulkitaan filtteröidyksi, värisävyjen tulkinta muuttuu radikaalisti.

 



 

Ja juuri tästä mekkojupakassakin on kyse: Katsojan aivot tulkitsevat itse koltun värin lisäksi sitä, kuinka vaate voisi olla valaistu. Kun ympäristöä ei juuri erotu, katsoja joutuu tekemään paljon oletuksia pienillä tiedoilla - omaa kokemustaan ammentaen. Yhden ihmisen tulkintaan vaikuttaa katseluhuoneen valaistus, toinen muistelee kuinka näki samantapaisen mekon toissapäivänä yökerhon vilkkuvaloissa ja kolmas kiinnittää huomionsa vaatteen takana näkyvään kellertävään listaan. Jokaisessa assosiaatiossa on suuri yli- tai alitulkinnan mahdollisuus.

Ja minkä värinen se kledju siinä kuvassa sitten on? Ensinnäkään kyse ei ole mielipiteestä, se vaate on sen värinen kuin se on vaikka voissa paistaisi. Mutta niin, on se sinimusta ainakin paljon lähempänä totuutta kuin valkokultainen.

Väreistä (kuten muustakin) voi halutessaan filosofoida maailman tappiin. Se ei kuitenkaan muuta tippaakaan valon tai optiikan toimintaa, eikä nähdyn informaation prosessointia. Tietyn sävyinen vihreä valo on tasan sen sävyistä vihreää valoa, vaikka väriä nimittäisi Pyhäksi Reepertiksi, tai vastaanottajalta puuttuisivat kaikki kokemukset vihreästä, sekä vielä amputoitaisin kaikki vihreän värin reseptorisolutkin. (Eikä nimen puute todellakaan estä värin erottamista, vaikka netissä muuta väitetäänkin. Sen nyt todistaa vaikkapa tämä yksinkertainen värien jaottelutestikin, ja se, ettei kaikille sävyille edes voi olla nimiä.)

Optisia harhoja on toki lukuisia muitakin.

Noiden kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä illuusiokuvien pidempi tiirailu voi aiheuttaa pahoinvointia ja epileptisiä oireita. Eivätkä optiset harhat ole pelkästään outoja ja hassuja. Pahimmillaan ne voivat vääristää näkökykyä jopa kuukausien ajan. Ihan kaikkea ei ehkä kannata kokeilla.

Silmään ei ole luottaminen. Jos värinäön perustoiminta on jollekulle vielä yllätys, mekkojupakalla on kuin onkin yllättävästi paikkansa. On hyvä ennemmin tai myöhemmin hoksata kuinka maailma toimii, mukaanlukien omat aistit.

 

Kirjoittaja on Marsin tulivuorten toimintaan erikoistunut planetologi. Hän työskenteli Mars Express -luotaimen kameratiimissä Saksan Avaruustutkimuskeskuksessa, Oulun yliopistolla ja Münsterin yliopistolla vuosina 2001-2009.