Olen ajanut autolla ja polkupyörällä nyt helmikuussa noin 5000 km saatuani hullun idean tutkiskella miltä Tour de Francen ja Ranskan ikoniset paikat näyttävät nyt talvella. Tämä juttu ei kerro kuitenkaan tuosta matkasta, vaan siitä, mikä päässäni pyöri koko keikan ajan: robottiautot. 

Kuinka mukavaa olisikaan ollut antaa auton ajaa itse! Vaikka pidän ajamisesta, olisi suuri osa matkanteosta käynyt paljon mukavammin, turvallisemmin ja tuotteliaammin, mikäli olisin voinut tehdä jotain muuta ratin takana. Tai edes katsoa vain, että auto ajaa kunnolla. Matkan varrelle mahtui myös monta kuumakallea, joilta oikeus ajaa itse autoaan pitäisi ottaa ensi tilassa pois.

Liikenne sujuisi paremmin ja joustavammin, mikäli robottiautot sumplisivat keskenään hyvän nopeuden moottoritiellä, eikä kukaan koittaisi ohitella turhaan. Ja huonossa säässä sekä pimeällä tutkat ja kamerat näkisivät paljon ihmistä paremmin. Toivotan todellakin automaattiset autot tervetulleiksi – kunhan vain välillä saisin itsekin tarttua rattiin.

Tästä vuodesta näyttää tulevan merkittävä itseajavien autojen historiassa, sillä useampikin autonvalmistaja on kertonut tuovansa sellaiset markkinoille tämän vuoden kuluessa. Osa näistä on tosin vielä vain osittain automaattisia, eivätkä ne kykene ajamaan aivan kaikissa olosuhteissa. Muutamassa vuodessa tekniikka, joka hoitaa nopeuden säätämisen ja ohjaamisen niin moottoritienopeuksissa kuin ruuhkassakin, tulee enemmän tai vähemmän normaaliksi.

Netissä liikkuvien arvioiden mukaan kaikesta ajamisesta huolehtivat robottiautot voisivat olla tavallisia vuonna 2025 ja viittä vuotta myöhemmin ei olisikaan oikeastaan muita kuin robottiautoja. Tesla-autoyhtiön johtajan Elon Muskin mukaan vuonna 2020 voisit ostaa jo auton, joka osaa ajaa jo niin hyvin, että “voit astua autoon, kertoa minne mennään, nukkua ja herätä määränpäässä”.

Kymmenessä vuodessa siis robottiautot valtaisivat tiet ja samalla ne muuttavat totaalisesti yhteiskuntaamme. Autoilu on niin olennaisessa osassa nykymaailmaa, että siinä tapahtuva suuri periaatteellinen muutos saa aikaan erään suurimmista mullistuksista teollisessa historiassa. Oletan, että siitä tulee vieläkin suurempi mullistus kuin tietokoneiden ja netin tulosta.

Olennaista robottiautoissa ei nimittäin ole se, että auto vain osaa ajaa itse, vaan se, että automaattisen ajamisen myötä suhtautumisemme autoon muuttuu. Jo nyt autojen käyttöaste on itse asiassa vain 4% ja suurin osa autoista liikenteessä kuljettaa vain yhtä henkilöä. Tuo henkilö on ajaja, joka haluaa päästä autolla paikasta toiseen.

Kun auto ajaa itse, olisi auton jakaminen muiden kanssa paljon helpompaa. Itse asiassa suuri osa autoista muuttuisi varmasti jollakin tavalla yhteisomistetuiksi tai liikenteeseen tulisi suuri määrä robottitakseja, joiden hintataso, saatavuus ja mukavuus tekisivät auton omistamisesta tarpeetonta ja jopa tyhmää. Haja-asutusalueilla auton omistaminen voisi olla vielä kannattavaa, mutta taajamissa ei omaa autoa tarvitsisi kuin hyvin harva; auton saisi paikalle koska vain ja sillä voisi lähteä niin lyhyelle kuin pitemmällekin matkalle. 

Ei ihme, että esimerkiksi Yhdysvalloissa Über ja Zipcar valmistelevat jo aktiivisesti omien autolaumojen hankkimista ja operointia.

Tutkiessani asiaa tarkemmin, törmäsin Zack Kanterin erinomaiseen blogikirjoitukseen, missä hän listaa tutkimuksia ja asioita, jotka liittyvät autonomiseen ajamiseen.

Muun muassa Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan 9000 robottiautoa voisi korvata kaikki New Yorkin taksit siten, että keskimääräinen kyydin odotusaika olisi 36 sekuntia päivin öin ja matka maksaisi 25 eurosenttiä kilometriltä. Kuka haluaisi omistaa auton ja ajaa sitä, jos taksilla pääsisi noin edullisesti ja kätevästi. Myös monet metromatkustajat vaihtaisivat silloin taksiin.

PriceWaterhouseCoopers -konsulttiyhtiön tekemän laskelman mukaan yhteiskäytössä oleviin robottiautoihin siirtyminen tarkoittaa sitä, että 99% liikenteessä olevista autoista jää ruostumaan. Yhdysvalloissa olevien autojen määrä putoaa 245 miljoonasta vain 2,4 miljoonaan.

Tämä tietää paitsi vaikeuksia autonvalmistajille, niin myös valtavaa parannusta kaupunkien ilmalaatuun sekä asuinmukavuuteen. Ihmiset viettäisivät vähemmän aikaa autoissaan, kun ruuhkia ei juuri olisi. Kenties koko konservatiivinen autobusiness kaatuu ja Tesla sekä muut uudet ajan yhtiöt (kuten huhujen mukaan nyt autoakin suunnitteleva Apple) tulevat tilalle  – hieman samaan tapaan kuin kävi jo matkapuhelimissa. 

Autoteollisuuden myötä nykyisen kaltainen autonmyynti-, huolto-, vakuutus- ja vuokraustoiminta joutuu suureen mullistukseen. Myös joukkoliikenne kokee suuria muutoksia, ei vain siksi että bussitkin tulevat automaattisiksi, vaan myös siksi, että tehokas taksisysteemi vie siltä matkustajia.

Uudet autot kulkevat luonnollisesti sähköllä tai vedyllä, joten robottiautot vain nopeuttavat öljyalan alamäkeä. Todennäköisesti  öljy ei tulekaan koskaan loppumaan, kun pian sitä tarvitaan vain voiteluun, erikoistarkoituksiin sekä esimerkiksi lentokoneiden polttoaineeksi (lentokoneiden tekeminen sähkö- tai vetykäyttöisiksi kestää hieman pitempään). Kasvihuonekaasujen määrä putoaa olennaisesti.

Vähentynyt ja samalla aiempaa turvallisemmaksi muuttunut liikenne  tarkoittaa myös sitä, että liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden ihmisten määrä pienenee. Samalla myös tieverkostoa sekä parkkipaikkoja voidaan alkaa karsia, jolloin vaikkapa puistojen määrää voidaan lisätä.

Valitettavasti tämä tarkoittaa samalla sitä, että kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat etsimään uusia töitä, kun monet nykyiset ammatit ja tehtävät yksinkertaisesti katoavat. Taksien protestit Überiä vastaan ja autotehtaiden työntekijöiden mielenilmaukset ovat vasta pientä esimakua tulevasta. 

Uusi aika tarjoaa kuitenkin paljon uusia ammatteja,  toisenlaisia töitä ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Mutta millaisia, ja kuinka monille työttömiksi joutuville uusia töitä on tarjolla? En osaa sanoa. 

Se on kuitenkin varmaa, että lähivuodet tulevat olemaan todella mielenkiintoisia ja mullistavia. Ja että uusi maailma voi – ainakin teoriassa – olla todellakin paljon nykyistä parempi.

Otsikkokuvassa on 1950-luvun hahmotelma automaattisesta autosta. Toisessa kuvassa on Mercedes-Benzin konseptiauto, joka voisi olla yhtiön ensimmäinen robottiauto.