X-37B laskeutuu

USA:n salasukkula pysyykin vielä avaruudessa (päivitetty)

Yhdysvaltain ilmavoimien salaperäinen pikkusukkula X-37B on ollut avaruudessa toukokuusta 2015 alkaen tekemässä mitä tekeekään. Huhujen mukaan se oli tulossa tänään jo takaisin, mutta onkin edelleen avaruudessa

(Alla olevaa tekstiä on muutettu alkuperäisestä uusien tietojen mukaisesti)

X-37B on Boeing-yhtiön valmistama uudelleenkäytettävä, miehittämätön pieni avaruusalus, joka on olemukseltaan kuin minikokoinen avaruussukkula. 

Se laukaistaan avaruuteen kantoraketilla satelliitin tapaan, mutta se tulee lentonsa jälkeen liitokoneena alas kiitoradalle lentokoneen tapaan laskeutuen.

Näitä pikkusukkuloita on tehty kaksi kappaletta, ja tämä huomenna todennäköisesti päättyvä lento on järjestyksessään jo neljäs näiden alusten tekemä lento. 

OTV-4, eli Orbital Test Vehicle (kiertotestialus) 4 -lento alkoi 20. toukokuuta 2015, kun tämä toinen alusyksilö nousi toiselle lennolleen. Kuten aikaisemmin, ei sen tehtävästä ole kerrottu julkisuuteen juuri mitään.

Lennon pituudeksi tosin mainittiin vähintään 200 vuorokautta – sen lento on ylittänyt roimasti, sillä tähän mennessä se on kestänyt 636 vuorokautta.

Lennon kuluessa X-37B on muuttanut lentorataansa muutamia kertoja. Alun perin se laukaistiin noin 320 kilometrin korkeudessa olevalle radalle, jonka kaltevuus päiväntasaajan suhteen oli 38°, mutta se vietti suurimman osan lennostaan hieman korkeammalla radalla.

Alkuviikosta aluksen havaittiin jälleen muuttaneen rataansa, nyt alemmaksi, ja kun Kennedyn avaruuskeskuksen pitkälle avaruussukkuloide aikanaan käyttämälle kiitoradalle annettiin lentorajoitus, oletettiin X-37B:n olevan tulossa takaisin Maahan.

Yön aikana Yhdysvaltain ilmavoimien tiedottaja kuitenkin kiisti tiedot siitä, että alus olisi tulossa vielä alas.

“X-37 on edelleen avaruudessa. Sen tiimi suorittaa tällä viikolla ennalta suunniteltua harjoitusta".

Viestiä toki voidaan tulkita myös siten, että kyseessä on laskeutumisen ennakkoharjoitus, ja varsinainen laskeutuminen tapatuu lähiakoina.

Kennedyn avaruuskeskuksen ympärille annettu lentorarjoitus kartalla.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sukkulan oletetaan laskeutuvan Foridaan.Tähän mennessä edeltävät lennot ovat laskeutuneet Kaliforniaan Vandenbergin lentotukikohtaan. Laskeutumiset on tehty joko yöllä tai aikaisin aamulla, koska siten ne haittaavat vähiten lentoliikennettä.

Ei ennätyslento

Vaikka tämä neljäs X-37B:n lento on jälleen pitkä, jää se nähtävästi hieman edellisen OTV-3:n varjoon. Se keski 674 vuorokautta. Sitä edeltäneet kaksi lentoa kestivät 224 ja 468 vuorokautta.

Lennon tarkoituksesta ei ole kerrottu paljoakaan julkisuuteen. 

Aluksessa on 2,1 x 1,2 metriä kooltaan oleva rahtiruuma, jonka sisälle on varmasti tälläkin kerralla pakattu mm. kameroita ja vakoilulaitteita, koska ne ovat sukkulan todennäköisimpiä työkaluja vastaisuudessa. 

Mukana on tällä kerralla kuitenkin ainakin kaksi teknistä tutkimusta, jotka eivät ole salaisuus. 

Yksi näistä testattavista laitteista on uudenlainen rakettimoottori, jonka polttoaineenkulutus on hyvin pieni. Toinen on Nasan materiaalitutkimuspaketti; siihen kuuluu sata erilaista materiaalinäytettä, joiden käyttäytymistä ja kestämistä avaruuden olosuhteissa testataan.

Samanlaista materiaalitutkimusta tehdään toki myös avaruusasemalla, mutta pikkusukkula tarjoaa erilaisen ympäristön näytteille.

Laskeutunut X-37B edellisen lentonsa jälkeen lokakuussa 2014. Alus on noin 9 m pitkä ja sen siipien kärkiväli on 4,5 metriä. Avaruuteen laukaistaessa sen massa on noin viisi tonnia.