Beta Pictoris b

Katso kuinka eksoplaneetta vaeltaa radallaan

Vuonna 2008 Maalarin tähdistön toiseksi kirkkaimmalta tähdeltä löytyi planeetta. β Pic b on jättiläisplaneetta, jolla on massaa 10–12 kertaa Jupiterin verran ja sen etäisyys tähdestään on suunnilleen sama kuin Saturnuksen etäisyys Auringosta. 

63 valovuoden päässä sijaitsevaa β Pictoris -tähteä kiertää planeetan lisäksi komeettoja, kaasupilviä ja valtaisa ainekiekko, joka ulottuisi Aurinkokunnassa Neptunuksen tienoilta etäisyydelle, joka on yli 2 000 kertaa Auringon ja Maan välimatka.

β Pic b -planeettaa on kuvattu Chilessä sijaitsevalla 8,1-metrisellä Gemini-teleskoopilla ja siihen liitetyllä huippuherkällä GPI-kameralla (Gemini Planet Imager). β Pictoris -tähti on kuvan vasemmassa laidassa näkyvän peitelevyn takana, jotta himmeä planeetta ei huku sen loisteeseen. Maa on jokseenkin planeetan ratatason suunnassa.

Suurin osa liki kahdestatuhannesta tunnetusta eksoplaneetasta on löydetty ylikulkumenetelmällä: kun planeetta kulkee Maasta katsottuna tähtensä editse, tähden valo himmenee hieman. Itse planeettaa ei kuitenkaan pystytä näkemään.

GPI sen sijaan mahdollistaa planeetan itsensäkin kuvaamisen. Maan ilmakehän aiheuttamat häiriöt eliminoidaan niin sanotulla adaptiivisella optiikalla, jolloin kuvasta saadaan erittäin terävä.  

"Näiden kuvien avulla on mahdollista mitata planeetan sijainti tarkemmin kuin koskaan aiemmin", kehuu tutkijaryhmää johtanut Maxwell Millar-Blanchaer. "Lisäksi pystymme GPI:n avulla näkemään samanaikaisesti ainekiekon ja planeetan. Yhdistämällä niistä saadut tiedot voimme muodostaa tarkan käsityksen planeettajärjestelmän rakenteesta ja sen sisäisestä vuorovaikutuksesta."

Kuvat, joista yllä oleva animaatio on koottu, otettiin marraskuun 2013 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana. Siinä näkyy siis noin puolentoista vuoden pituinen jakso planeetan 22 vuoden mittaisesta kiertoajasta. 

Elokuussa tutkijaryhmä löysi GPI-kameran avulla ensimmäisen eksoplaneetan. Eridanuksen tähdistössä sijaitseva 51 Eri b on nuori, Jupiteria muistuttava kaasuplaneetta. Seuraavien kolmen vuoden aikana kameralla on tarkoitus etsiä eksoplaneettoja kaikkiaan 600 tähdeltä.

Eksoplaneetan kuvaamisesta kerrottiin Toronton yliopiston uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal -tiedelehdessä.

Kuva ja video: M. Millar-Blanchaer, University of Toronto; F. Marchis, SETI Institut


Juttuja samasta aiheesta