Tasan kahdeksan vuotta sitten Etelä-Amerikassa tapahtui jotain ainutlaatuista. 15.9.2007 kello 11.40 paikallista aikaa Titicaca-järven rannalla asuneet näkivät taivaalla paksun savuvanan. Sitä veti perässään nopeasti lähestyvä, kirkas tulipallo. Ja sitten, lähes saman tien, räjähti.

Kyse oli erittäin tavallisen meteoroidin varsin epätavallisesta törmäyksestä Maahan. Paikka oli Carancasin kylä Perussa, aivan Bolivian rajalla. Tarinaa värittävät myös terveydenhuoltojärjestelmä, huhut, ja tietysti media.

Itse räjähdyksellä oli paljon silminnäkijöitä. Kertomukset vahvistavat ja myös värittävät tapahtumaa. Lähimpänä ollut ihminen kaatui pyörällään räjähdyksen voimasta noin sadan metrin päässä, muttei saanut vammoja. Hieman kauempana ollut pieni talo taas kärsi kattovaurioita sinne lentäneen heittelekiven vuoksi. Läheisen koulun ja kenties terveyskeskuksenkin ikkunoita särkyi yli kilometrin päässä (syynä oli luultavasti maan tärinä, ei paineaalto). Kauempana jopa luultiin, että Chile oli aloittanut hyökkäyksen Peruun. Räjähdyspaikan yllä leijui suuri sienimäinen savupilvi useiden minuuttien ajan. Kraatterin ympäriltä sanottiin löytyneen kärventynyttä maata, kekäleitä ja kiviä, ja kuopan pohjalta pulppusi "kiehuvaa vettä" sekä pahanhajuisia myrkyllisiä kaasuja.

Ensimmäisissä lehtitiedoissa kraatterin halkaisijaksi mainittiin 30 metriä, mutta koko tarkentui lopulta 13,5 metriin. Syvyyttä sillä oli vajaat 5 metriä, ja reunavallit olivat metrin korkuiset. Heittelekiviä lensi 150–350 metrin päähän kraatterista.

Carancasin tapahtuma on tiettävästi ainoa kerta maailmanhistoriassa, kun todellisen törmäyskraatterin synty on nähty ihmissilmin. Normaalisti vastaavat tulipallot räjähtävät tai ainakin hidastuvat ilmakehässä. Niiden meteoriitit tippuvat maahan vapaapudotusnopeudella (200–300 km/h). Tuolloin ne tekevät maahan puhtaasti mekaanisen iskeymäkuopan. Carancasin kappaleella oli kuitenkin paljon enemmän vauhtia, noin 3–6 km/s (10800–21600 km/h). Se siis säilytti suuren osan kosmisesta nopeudestaan. Osasyynä oli törmäyspaikan sijainti ohuessa vuoristoilmassa, 3800 metriä merenpinnan yläpuolella. Toinen syy oli törmääjän tiivis koostumus. Räjähdyksen voimakkuus vastasi luultavasti 1000–3000 kiloa TNT:tä, vaikka hieman pienempiäkin arvioita on annettu.

Meteoriitin palasia saatiin virallisten lähteiden mukaan kerättyä varmasti ainakin 342 grammaa. Käytännössä paljon enemmän, sillä paikalle kertyi oitis paljon katselijoita.

Meteoriitti osoittautui varsin tavalliseksi H4-5 -tyypin kondriittiseksi kivimeteoriitiksi. Kivi-määreestä huolimatta murikka tosin oli loppuun asti varsin rautapitoinen ja tiivis. Ilmakehään tullessaan sen halkaisija oli 1–3 metriä ja massa muutaman kymmenen tonnia.

Kappaleen alkuperäinen 12-17 km/s vauhti ja rata ennen törmäystä sopivat hyvin useallekin tunnetulle lähiasteroidille. Kemialliset analyysit tosin vihjaavat myös johonkin mahdolliseen yhteyteen komeettamateriaalin kanssa, ainakin joidenkin yksittäisten hitusten perusteella.

Oliko mitään meteoriittitautia?

Median mukaan alueella asuvat valittelivat lähes välittömästi törmäyksen jälkeen huonovointisuutta. Oireina oli pääkipua, ripulia, oksentelua, ja jopa ihovaurioita. Selvimpiä oireita saivat ne, jotka kävivät törmäyspaikalla heti räjähdyksen jälkeen. Sairaita kerrottiin olevan ainakin 100–200, joidenkin mukaan jopa 600. Mukana oli läheisten kylien väkeä ja tilannetta valvomaan tulleita poliiseja. Sairaita oli niin paljon, että terveyskeskuksen pihalle jouduttiin lopulta pystyttämään lisätelttoja potilaille. Alueelle myös tuotiin parin päivän sisällä lisää terveydenhuoltohenkilöstöä.

Mediassa levisi pian monia huhuja kulovalkean tavoin. Sairauden syyksi epäiltiin radioaktiivisuutta ja avaruudesta tullutta tarttuvaa tautia. Alue on tuliperäistä, joten kyse saattoi hyvin olla vulkaanisesta kaasupurkauksestakin. Arsenikkia löytyy alueen vedestä ja maaperästä, joten väki on voinut saada kuopassa "kuplivasta vedestä" arsenikkimyrkytyksen. Elohopeamyrkytystäkin väläyteltiin. Paikallisten kerrottiin lopettaneen alueelta otetun veden käytön täysin. Wikipedia vinkkaa (täysin lähdeviitteettä) lopulta selvinneeksi syyksi rikkipitoista troiliittimineraalia, jota törmääjässä oli noin 5 %. Sen höyrystyminen olisi vapauttanut suuria määriä myrkkykaasuja alueen ilmaan. Myös psykosomaattisia oireita tai joukkohysteriaa epäiltiin. Jännitystä lisäsi sekin, että törmäyspaikan lähellä pidettyä karjaa kuoli. Ihmisvahingoilta kuitenkin vältyttiin, ja väen oireet alkoivat hiipua jo muutamassa päivässä.

Oliko meteoriitissa siis myrkyllisiä aineita? Oliko se osunut johonkin vanhaan ongelmajätevarastoon? Vai tuliko haitta-aine maaperästä?

Median kertomukset olivat asiaan tarkemmin perehtyneiden mukaan kuitenkin pahasti vääristyneitä ja liioiteltuja. "Veden kiehuminen" kraatterissa oli todennäköisimmin vain ilman vapautumista törmäysrakosista. Muutamia ihmisiä kyllä hoidettiin terveyskeskuksessa ihan aiheesta, mutta heillä kyse oli nestehukasta ja/tai ylikuumenemisesta. Kenenkään tutkitun verestä ei löytynyt viitteitä mistään yllättävistä myrkyistä. Mitään varmoja tietoja törmäyksen aiheuttamista todellisista vaivoista ei siis ole.

Todellisuus taisikin olla karumpi: kyse oli kaikkein todennäköisimmin vain seudulla liikkuneiden huhujen innostavasta vaikutuksesta. Niiden mukaan kun "törmäyksestä kärsiville" annettaisiin ilmaista terveydenhuoltoa. Pidemmän päälle törmäys oli siis hyödyksi: alueen väestön arsenikkipitoisuuksiin alettiin kiinnittää huomiota.

Päivitys 15.9. klo 23.00: Juttu ilmestyi tänään myös Suomen kraatterit -blogissa. Sen yhteydestä löytyvät myös Carancasin tutkimukseen liittyvät lähteet.
Päivitys 16.9. klo 11.40: Lisätty viimeinen lause (arsenikkipitoisuuksista).

Otsikkokuva: Tancredi et al., Meteoritics & Planetary Science 44, Nr 12, 1967–1984 (2009)