Hätätilanne avaruusasemalla ohi

Päivitys 15.1. klo 8:05

Elämä avaruusasemalla on palautunut jotakuinkin normaaliksi eilisen väärän ammoniakkivuotohälytyksen jälkeen.

Eilen illalla, sen jälkeen kun kaikki merkit jo viittasivat siihen, että Kansainvälisen avaruusaseman läntisessä osassa ei ollut jäähdytysjärjestelmästä vuotanutta ammoniakkia ilmassa, kävivät astronautit Barry Wilmore ja Terry Virts ottamassa ensin ilmanäytteitä kaasunaamarit kasvoillaan. Kaasunäytteen pika-analyysi tehtiin asemalla olevilla ns. Dräger-putkilla.

Koska ammoniakkivuoto olisi erittäin vaarallinen miehistölle, ennen avaruusaseman osien välisten luukkujen avaamista venäläläisen osan ilmankiertoa muutettiin ja neljä muuta miehistön jäsentä menivät varmuuden varalta Sojuz-alusten sisälle kaasunaamarit kasvoillaan; paitsi että hätätilanteessa Sojuz-aluksilla voi palata Maahan, voidaan ne myös helposti eristää muusta asemasta.

Wilmore ja Virts etenivät Zaria-moduulista vähitellen pitemmälle läntiseen osaan, ja kun ilmasta ei löytynyt merkkejä ammoniakista, annettiin loppumiehistön palata aseman sisälle ja ottaa naamarit pois.

Väliaikaisen ilmakierron vuoksi avaruuslentäjät eivät kuitenkaan voineet viettää viime yötä omissa hyteissään, vaan “leiriytyivät” venäläisosaan ja ns. liitososa 2:aan. Ensi yöksi he pääsevät jo omiin oloihinsa.

Tämän torstain kuluessa avaruuslentäjät ottavat kiinni tärkeimpiä eilen tekemättä jääneitä toimia ja selvittävät mistä vikahälytys sekä jäähdyslaitteiston vesikierron paineen putoaminen johtui.

Keskiviikon 14.1. juttu aiheesta

Kansainvälisen avaruusaseman “läntinen” osa on eristetty ja kuusihenkinen miehistö on evakuoitu aseman venäläiseen osaan.

Syynä tähän on tänään aamulla klo 4 avaruusaseman aikaa (GMT), siis klo 6 Suomen aikaa, annettu hälytys, jonka mukaan aseman jäähdytyslaitteissa käytettävää korkeapaineista ammoniakkia oli mahdollisesti vuotamassa aseman sisälle. Ammoniakki on erittäin vaarallista ja se saattaa hengitettynä johtaa nopeasti kuolemaan. Heti hälytyksen jälkeen miehistö puki päälle kaasunaamarit, siirtyi pois epäillyn vuodon alueelta amerikkalaisesta moduulista aseman venäläiselle puolelle ja sulki luukut takanaan.

Päivän kuluessa tapahtumien kulku selvisi paremmin ja välitön vaaratilanne oli ohitse. Alkuperäinen syy hälytykseen ei ollut ammoniakkivuodosta ilmaisevan sensorin antama hälytys, kuten aluksi kerrottiin, vaan avaruusaseman jäähdytysjärjestelmän vesikierrossa havaittu paineen putoaminen. Aseman jäähdyttämisessä käytetään kaksiportaista systemiä, missä aseman ulko-osissa jäähdytysnesteenä on ammoniakki, ja kierto aseman sisäosissa on hoidettu vedellä (ammoniakin vaarallisuuden vuoksi). Vesijärjestelmän paineen pudotus kuitenkin saattaa olla merkki siitä, että siinä on vuoto, ja se saattaa tarkoittaa puolestaan ammoniakin vuotamista aseman sisälle.

Koska tällainen vuoto olisi erittäin vaarallinen, soi asemalla hälytys ja miehistö toimi kuten koulutuksessa on käyty läpi moneen kertaan (ks. alla).

Ammoniakin pitoisuuden kasvua aseman sisällä ei ole havaittu, mutta koska jossain päin systeemiä saattaa olla huomaamaton vuoto – ja koska joka tapauksessa paineen putoaminen oli merkki jostain epänormaalista – miehistö pysyy eristyksissä aseman venäläisellä puolella kunnes tilanteesta on selvä kuva. Koko kuusikko viettää siis venäläispuolella ainakin ensi yön olosuhteissa, jotka vastaavat sitä, että suurperhe joutuisi viettämään yhden yön keittiössä ja varastossa.

Venläiset Zvezda ja Zaria, aseman vanhimmat moduulit, sopivat hyvin asumiseen, mutta niitä on käytetty lähinnä varastona ja miehistön “ruokailu- ja olohuoneena”. Ne, sekä niihin kiinnitetyt pienemmät venäläiset moduulit, pystyvät majoittamaan kuusi henkilöä, mutta pitkäaikainen asuminen näissä tulee olemaan tukalaa. 

Kansainvälinen avaruussema koostuu selvästi kahdesta osasta, venäläisestä sekä ns. läntisestä, mihin kuuluvat amerikkalaisten laboratorio-, liitos-, varasto- ja asuinmoduulien lisäksi eurooppalainen ja japanilainen laboratoriomoduuli. Puoliskot sekä jokainen moduuli erikseen voidaan eristää toisistaan; tätä mahdollisuutta voidaan tarvita niin paineen laskiessa aseman sisällä, tulipaloissa kuin myös silloin, jos sisäilmaan pääsee jotain haitallista ainetta.

Kaikki avaruusasemalle lähtevät avaruuslentäjät koulutetaan toimimaan tällaisessa tilanteessa ja nyt asemalla oleva ESAn italialainen astronautti Samatha Christoforetti kirjoitti tähän liittyvästä koulutuksestaan blogikirjoituksessaan. Hän ennätti myös päivällä twiittaamaan, että "kaikki on kunnossa" ja kiitti heitä kohtaan osoitetusta huomiosta sekä huolesta.

 

Harjoittelua ammoniakkivuotoja varten

Kuva: Samantha Christoforetti, Terry Virts ja Anton Shkaplerov kuvattuna ammoniakkivuodon harjoituksessa ennen avaruuteen lähtöään. Suurin osa astronauttikoulutuksesta on varautumista tilanteisiin, joita toivottavasti ei tapahdu.

Tapaus olisi saattanut olla avaruusaseman yli kymmenvuotisen historian suurin hätätilanne, ja jo tällaisenaan se on eräs vakavimmalta tuntuneista asemalla tapahtuneista kokemuksista. Ammoniakkivuotoa pidetään eräänä suurimmista aseman riskeistä meteoritörmäyksen ja tulipalon jälkeen. Mikäli ammoniakki pääsee saastuttamaan aseman sisäilman, joudutaan pahimmassa tapauksessa avaruusasema tyhjentämään kokonaan ja äärimmäisessä tapauksessa avaruuslentäjien pitää palata Maahan asemalla olevilla Sojuz-aluksilla.

Avaruusaseman jäähdytyssysteemin ulkona olevassa, ammoniakkia sisältävässä kierrossa on ollut takavuosina ongelmia, joiden korjaamiseen on täytynyt tehdä avaruuskävelyitä. Jos systeemistä löytyy nyt vikaa, sen korjaaminen saattaa myös vaatia pikaisesti tehtävää avaruuskävelyä. Ellei syytä saada muuten selville, joutunee joku astronauteista käymään joko kaasunaamari päässään tai jopa avaruupuku päällään aseman läntisen osan sisällä tutkimassa tilannetta lähemmin.

Jatkamme asian seuraamista – tällä hetkellä syypäänä näyttää olevan kuitenkin varoituslaitteiston tekemä väähä hälytys, ja todennäköisesti aseman elämä palautuu pian takaisin normaaliksi.

Alla on Nasan tiedote tilanteesta:


Juttuja samasta aiheesta